Kertokaas et otitteko suihin tai saitteko suihinoton uudenvuoden aattona. Missä tämä tapahtui ja miten.. Mihin laukesitte? kertokaa kaikki :)
Kuinka moni uutenavuotena suihin???
Mmm
35407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sain suihinoton. Emme kuitenkaan harrastaneet suuseksiä pitkän kaavan mukaan, vaan nainen jonkun aikaa imi minua. Tämän jälkeen hän ratsasti minulla ja sitten käännytiin niin, että tuuppasin takaapäin loppuun saakka.
Nyt kyselet vähän liian triviaaleja.
Kyllähän kullin suihinotto ja pillun nuoleminen liittyy lähes poikkeuksetta jokaiseen yhdyntään meillä, kun pääsemme sitä rauhassa harrastamaan - lapset kun ovat jo isoja ja osa maailmallakin.
Aina silloin tällöin vaimo imaisee pussit tyhjiksi suihin, mutta nyt Uutena Vuotena minä halusin rynkyttää pienen humalan säestämänä oikein kunnolla pillua - vaimo suorastaan kiljui kiimaansa, kun en meinannut laueta pitkään aikaan.
Olin ihanissa homobileissä ja sain imutella kymmenen miehen ihanaa kullia yön mittaan. Joten minun uusivuosi alkoi tosi ihanasti.