SIELUN KUOLEMATTOMUUS
Se joka/mikä uudestisyntyy ei ikinä kuole, tuo uudestisyntynyt ”osa ihmisen olemusta” kuoli , jotta se voisi syntyä uudesti HENGESTÄ. Se joka on Hengestä syntynyt ei koskaan kuole. Mikä siis syntyy Hengestä? Ei se ruumis ole, vaan ihmisen henki syntyy uudesti ja se ei koskaan sitten kuole.
Jeesus sanoi hänelle: “Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
(38 Joh.11:25)
.
Se joka on uudestisyntynyt, niin silloin syntyi sellaista joka ei koskaan kuole, ja se HENKI mikä on uudestisyntynyt ei myöskään koskaan tee syntiä.
- ”sinun veljesi oli kuollut, mutta hän virkosi eloon”,
- ”Mikä lihasta on syntynyt on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt on henki”(Jh 3:6) - - ”teidän täytyy syntyä uudesti ylhäältä” (Jh 3:7),
- ” niin on jokainen joka on Hengestä syntynyt” (Jh 3:8)
- ” jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta, eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta” ( Jh 1:13).
“ Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,(Ef 2:1)
13. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
(Kol 2:13)
Selkeästi kuitenkin uudestisyntyminen on kerrottu Jeesuksen puheesta Nikodeemukselle Jh 1. Luvussa.
Jotkut opettavat ettei ihmisessä ole ”osaa” joka ei tekisi syntiä.
Ei uudestisyntymättömässä olekaan, mutta uudestisyntyneessä on ja se mikä uudestisyntyy on ihmisen HENKI, josta Paavali käyttää moninaisia nimiä, ”tahto”, ”mieli”, ”uusi luomus” .
Tuo mikä uudestisyntyy jää iankaiken elämään, sillä se on Jumalasta syntynyt. Ruumis ja veri sensijaan on syntynyt ja saanut alkunsa miehen tahdosta (miehen spermasta), kuten Raamattu sanoo ( Jh 1:13). Ruumis ja veri palaavat tomuun mistä ovat tulleetkin, mutta henki palajaa Jumalan tykö ( Saar 12:7).
Ei Jumalasta syntynyt koskaan kuole. Ei Jumala niin huonoa synnytä, eikä synnyttää kuolemaa varten.
Ruumis saa kirkastetun muodon ylösnousemisessa. Mikä on se joka pukeutuu katoamattomaan pukuun, niinkuin Paavali sanoo. Jokuhan se on joka pukeutuu.
Jos paneudutaan asiaan niin toki ymmärretään, mutta ei saa olla minkään värisi ”silmälasia” silloin. Ei mitään oppia rasitteena rasitteina.
Väite, että:
” Raamattu ei tunne oppia sielun kuolemattomuudesta”. ”Raamatusta ei löydy yhtään kohtaa joka puoltaisi sielun kuolemattomuutta”., Ei perustu Raamattuun.
Kysytään tavallaan: osoita missä Raamatussa sanotaan, että ihmisellä on kuolematon sielu?
Eikö yhtä oikeutettu kysymys ole: että;
osoita Raamatusta kohta jossa sanotaan, että ihmisellä ei ole kuolematonta sielua?
Sekoitetaan täysin käsitteet ihmisen sielu ja henki;- ja ruumis samaistetaan siihen samaksi . Ei tunnuta tiedettävän milloin puhutaan sielusta milloin hengestä.
Sielu on yksiselitteisesti veri. Tuntuu, että Raamatun käännöksissäkin nuo sielu ja henki sekoittuvat monessa kohdin yhdeksi ja samaksi asiaksi.
Uudestisyntymisen kohdalla tuon asia ymmärtää kun ymmärtää sen, että mikä osa ihmisestä syntyy uudesti. Eihän koko ihminen uudestisynny, ruumishan on uudestisyntymisen jälkeen sama röhnäke kuin ennekin, sama synnin asuinsija (Rm 7: 17-20).
Saanen tässä nyt sitten OSOITTAA MUUTAMAN kohdan, että ihmisellä ON KUOLEMATON sielu.( muista Pyhä Raamatun sana, että ”eihän siinä mitä teille kirjoitamme ole muuta kuin se mitä sinä on kirjoitettuna”.
Kirjoitetun toiseksi selittäminen on siis Raamatun, eli Jumalan sanoman asian vääristelemistä toiseen muotoon tarkoittamaan toista kuin mitä on sanottu.
Aletaanpa sitten.
1. 5. Ms 18:10 Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta,
joka lukee loitsuja, kysyy vainaja-. tai tietäjähengiltä tai kääntyy vainajien puoleen.
Tässä tehdään ero vainajahenkien ja vainajien kanssa. Ne ovat siis eri asia.
Vainajahenget saattavat olla demonisia, mutta miksi erikseen mainitaan vainajat, joiden puoleen kielletään kääntymästä. Kyse on siis kahdesta erilaisista ryhmästä.
Vainajat mainitaan erikseen ja vainajahenget erikseen. Ei voi olla kyse samasta asiasta, vainajahenget ja vainajat, vaan kahdesta eri asiasta ja ryhmästä;- vainajahenget tai vainajat..
Vainajat- eli kuolleet ihmiset mainitaan tahoksi joihin voi ottaa yhteyttä, se on kiellettyä.
2. 1. Ms 25: 8-9 Ja Aabraham vaipui kuolemaan korkeassa iässä, vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena, ja tuli otetuksi heimonsa tykö.
Ja hänen poikansa Iisak ja Ismael hautasivat hänet Makpelan luolaan, heettiläisen Efronin, Sooharin pojan, vainiolle, joka on itään päin Mamresta,.
Muu suku oli haudattu aivan muualle, kauas tuosta paikasta.
Aabraham otettiin heimonsa tykö kuollessaan ja haudattiin kuitenkin kauaksi maantieteellisestä paikasta jonne hänen muut heimolaisensa oli haudattu. Miten hän meni heimonsa tykö kauas toiselle paikkakunnalle, jos mitään ei jäänyt jäljelle?
Eihän nuo luutkaan tuolloin, eikä ainakaan tomuksi muututtuaan muuttaneet toiseen paikkaan ”heimonsa” tykö .Siellä ne pysyivät minne olivat haudattukin.
3. Ms 37:35 35. Ja kaikki hänen poikansa ja tyttärensä kävivät häntä lohduttamaan, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: ”Murehtien minä menen tuonelaan poikani tykö”. Ja hänen isänsä itki häntä.
Kuinka Jaakob saattoi mennä tuonelaan poikansa tykö, jos kuollessa ei jää mitään jäljelle. Eihän olemattoman tykö voi mennä.
4. Sam 28: 7, 11-15
7. Niin Saul sanoi palvelijoillensa: ”Etsikää minulle joku vaimo, jolla on vallassaan vainajahenki, niin minä menen hänen luoksensa ja kysyn häneltä”. Hänen palvelijansa vastasivat hänelle: ”Katso, Een-Doorissa on vaimo, jolla on vallassaan vainajahenki”.
11.Vaimo kysyi: ”Kenen minä nostatan sinulle?” Hän vastasi: ”Nostata minulle Samuel”.
12.Mutta kun vaimo näki Samuelin, huudahti hän kovalla äänellä. Ja vaimo sanoi Saulille: ”Miksi olet pettänyt minut? Sinähän olet Saul.”
13.Kuningas sanoi hänelle: ”Älä pelkää. Mitä sinä näet?” Vaimo vastasi Saulille: ”Minä näen jumal’olennon nousevan maasta”.
14.Hän kysyi häneltä: ”Minkä näköinen hän on?” Vaimo vastasi: ”Vanha mies nousee ylös, viittaan verhoutuneena”. Niin Saul ymmärsi, että se oli Samuel, ja kumartui kasvoilleen maahan ja osoitti kunnioitusta.
15.Ja Samuel sanoi Saulille: ”Miksi sinä olet häirinnyt minua ja nostattanut minut?” Saul vastasi: ”Minä olen suuressa hädässä: filistealaiset sotivat minua vastaan, ja Jumala on poistunut minusta eikä vastaa minulle enää, ei profeettain kautta eikä unissa. Niin minä kutsutin sinut, että ilmoittaisit minulle, mitä minun on tehtävä.” Saul kysyi neuvoa kuolleelta Samuelilta, vainajalta ( ja myös sai)
Toki tuo noita oli tottunut nostattamaan demonisia henkiä, mutta tässä tuo noita pelästyi nähdessään Samuelin. Kyse ei siis ollut noidan tottumista demoni-hengistä, vaan todellisesta vainajasta Samuelista. Eikä Raamattu missään väitä, että yhteys oli demonisen olentoon eikä Sauliin joka myöskin kertoi todellisen tilanteen Saulille.
5. Kun 2:9 -10
Tuonela tuolla alhaalla liikkuu sinun tähtesi, ottaaksensa sinut vastaan, kun tulet. Se herättää haamut sinun tähtesi, kaikki maan johtomiehet, nostattaa valtaistuimiltansa kaikki kansojen kuninkaat.
Kaikki he lausuvat ja sanovat sinulle: ‘Myös sinä olet riutunut niinkuin mekin, olet tullut meidän kaltaiseksemme’.
Onhan se kumma, että tiedottomat vainajat lausuvat ja sanovat ja liikkuvat Tuonela ottaa vastaan,- ketkä siellä, jos siellä ollaan tiedottomassa tilassa?
6. Job 19:25-26
Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
Job ilmoittaa irtautuvansa kuollessaan ruumiistaan ja näkevänsä Jumalan. Jos Jobin uskomus sielun irtaantumisesta ruumiista kuollessa oli väärä, niin miksi Raamattu ei korjannut Jobin näkemystä vääräksi? Opettako Raamattu harhaoppia?
7. Kr 12:2-4
2.Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen - oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää.
3.Ja minä tiedän, että tämä mies - oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää -
temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua.
Mikä osa Paavalista, hänen ruumiistaan, irtosi ”kolmanteen taivaaseen…. Paratiisiin”?
8. Kr 5:8
Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.
Miten Paavali saattoi puhua ruumiista pois muuttamisesta, jos hän ei uskonut hänestä kuollessa jäävän mitään jäljelle? Mikä muuttaa? Miten Paavali uskoi pääsevänsä kotiin Herran tykö?
Toivoiko Paavali pääsevänsä tiedottomaan tilaan, mieluummin kuin halusi olla täällä tekemässä työtä? Mikä osa Paavalin ruumiista muuttaa ja pääsee kotiin Herran tykö.
(henki palajaa Jumalan tykö (Saar 12:7)
Jos Paavalin usko kuoleman jälkeiseen välittömään elämään oli väärä, niin miksi Raamattu ei tuota väärää käsitystä oikaissut, vaan jätti tuon ”väärän käsityksen” jälkipolville eksytykseksi?
9. Fil 1:22-23
Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin.
Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi;
Taasko Paavalilla oli kuolemattomasta sielusta harhainen toivekuva? Vai toivoko hän kuolemaa ja olla tiedottomassa tilassa Kristuksen kanssa?
10. Lk 16:
Rikas mies ja Lasarus tapaus: Sehän selitetään jossakin jehovalaisten tapaan, että kyse oli vain vertauksesta.
Millaisia vertauksia Jeesus käytti. Ne olivat aina vertauksia todellisesta ja mahdollisesta elämän tilanteesta. Ei siis mistään utopistisista epätodellisista tilanteista, joka on mahdoton, ollut koskaan kyse.
Jeesus vertasi ja käytti esimerkkiä todellisesta elämästä saadakseen sanomansa silloisille ihmisille ymmärrettävään muotoon.
Jossain väitetään, että Jeesus ei itse uskonut sielun kuolemattomuuteen.
Miten sitten on mahdollista, että Jeesus käyttäisi tuollaista ”utopistista” ja tyystin epätodellista ja elämänvaiheisiin kuulumatonta tilannetta esimerkkinä saadakseen ihmiset käsittämään sanomaansa? Kuinka ihmiset käsittäisivät sanoman kertomalle heille esimerkin tyystin ”ufojuttu”- maisesta tilanteesta.
Toki kuulijat ( ja nyt lukijat) käsittivät, että todellakin kuoleman jälkeen on ja tulee Jeesuksen kuvaama olotila, koska Jeesus käytti sitä esimerkkinä. Vertaushan on yhtä kuin esimerkki. todellisesta elämästä.
Eihän Jeesus voinut valhetta opettaa ja opettaa ja johdattaa ihmisiä uskomaan asiaan joka on harhakäsitys. Kyllä Jeesus käsitti, että hänen kyseine esimerkkinsä saa kuulijat ymmärtämään, että on tuollainen Hänen esittämänsä tilanne olemassa. Ei Jeesus valhetilannetta kertonut.
Vertaus on siis esimerkki olevassa olevasta ja koettavasta ja/ tai mahdollisesta elämäntilanteesta, ei mistään ”ufojutusta” vertauksessa ole kyse vaan täysin todellisuudessa mahdollisesta tilanteesta, joka on mahdollista tapahtua.
Toisilla sanoilla sanottuna vielä:
Vertaus on esimerkki elämän (tai luonnon) todellisesta tilanteesta, joka on tapahtunut, taikka on mahdollista tapahtua, eli siis luonnollisesta ja kaikkien ymmärtämästä asiasta.
Vertauksessa ei siis ole kyse luonnottomasta tilanteesta taikka tapahtumasta joka ei voi tapahtua .
Olisihan hassua se, että kertomalla joku täysin mahdoton tilanne jota ei voi koskaan tapahtua, ja käyttää tällaista esimerkkiä saadakseen asiansa ymmärretyksi.
Miten ihmiset saattavat käsittää tyystin utopistisen ja luonnottoman tilanteen, kun ovat vaikeuksissa ymmärtää kerrottua asiaa ilman esimerkkiä.
Sanaa ”vertaus” ei ymmärretä, sehän on yhtäkuin esimerkki käytännön todellisuudesta
Miten siis kuulijat hahmotavat mielessään utopistisen- luonnottoman ”vertauksen” joka on tyystin käsittämätön ja mahdoton tapahtua käytännössä.
Jeesus siis käytti aina vertausta, eli esimerkkiä, elävästä elämästä otettua esimerkkiä, joka oli täysin mahdollinen ja luonnollinen asia tapahtua.
Muistathan nuo Jeesuksen vertaukset, kaikki ne olivat otteita elävästä elämästä, vertaukset olivat siis ESIMERKKEJÄ, elävästä elämästä.
Nämähän ne muut vertaukset olivat, mikä niistä on joku epätodellinen, eikä kuulu elävään elämään? Vertauksella Jeesus johdatti kuulijan ajattelemaan todellista elämäntilannetta, jotta sanoma tulisi ymmärrettäväksi
Seuraavasti,
tuon esille kaikki Jeesuksen kertomat vertaukset. (paljonhan noita on, mutta kaikki on vertauksia elävästä elämästä) Kokonaisuus on huomioitava, jotta syntyy täysin oikea käsitys asiasta.
1. Ja hän puhui heille paljon vertauksilla j sanoi: “Katso, kylväjä meni kylvämään.
(38 Matt.13:3)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä.
2. Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: “Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
(38 Matt.13:24)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
3. Vielä toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: “Taivasten valtakunta on sinapinsiemenen kaltainen, jonka mies otti ja kylvi peltoonsa.
(38 Matt.13:31)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
4. Taas toisen vertauksen hän puhui heille: “Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeenvakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani”.
(38 Matt.13:33)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
5. Kuulkaa toinen vertaus: Oli perheenisäntä, joka istutti viinitarhan ja teki aidan sen ympärille ja kaivoi siihen viinikuurnan ja rakensi tornin; ja hän vuokrasi sen viinitarhureille ja matkusti muille maille.
(38 Matt.21:33)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
6. “Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa.
(38 Matt.22:2)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
7.. Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
(38 Matt.24:32) Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
8. Niin hän kutsui heidät luoksensa ja sanoi heille vertauksilla: “Kuinka saatana voi ajaa ulos saatanan?
Ja jos jokin valtakunta riitautuu itsensä kanssa, ei se valtakunta voi pysyä pystyssä.
Ja jos jokin talo riitautuu itsensä kanssa, ei se talo voi pysyä pystyssä.
(38 Mark.3:25)
Täysin ymmärrettävä tilanne elävästä elämästä.
9. Ja hän rupesi puhumaan heille vertauksilla: “Mies istutti viinitarhan ja teki aidan sen ympärille ja kaivoi viinikuurnan ja rakensi tornin; ja hän vuokrasi sen viinitarhureille ja matkusti muille maille.
(38 Mark.12:1)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
10. Ja hän sanoi heille myös vertauksen: “Ei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja panevanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uudenvaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikkavanhaan sovi.
(38 Luuk.5:36)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
11. Hän sanoi heille myös vertauksen: “Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan?
(38 Luuk.6:39)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
12. Ja hän puhui heille vertauksen sanoen: “Rikkaan miehen maa kasvoi hyvin.
Niin hän mietti mielessään ja sanoi: ‘Mitä minä teen, kun ei minulla ole, mihin viljani kokoaisin?’
(38 Luuk.12:17)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
13. Niin hän puhui heille tämän vertauksen sanoen: “Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää?
(38 Luuk.15:4)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
14.. Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä.
Hän sanoi: “Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei peljännyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä.
Ja siinä kaupungissa oli leskivaimo, jokavähän väliä tuli hänen luoksensa ja sanoi: ‘Auta minut oikeuteeni riitapuoltani vastaan’.
(38 Luuk.18:3)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
15. Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen: “Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinenpublikaani.
(38 Luuk.18:10)
Täysin ymmärrettävä ja todellinen asia.
16. Ja heidän tätä kuunnellessaan hän puhui vielä vertauksen, koska hän oli lähellä Jerusalemia ja he luulivat, että Jumalanvaltakunta oli kohta ilmestyvä.
Hän sanoi näin: “Eräs jalosukuinen mies lähti matkalle kaukaiseen maahan saadakseen itsellensä kuninkuuden ja sitten palatakseen.
(38 Luuk.19:12)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
Käytetäänhän vertausta muuallakin kuin Jeesuksen opetuksessa.
17. Näin Pyhä Henki osoittaa, että tie kaikkeinpyhimpään vielä on ilmoittamatta, niin kauan kuin etumainen maja vielä seisoo.
Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa (38 Hepr.9:9)
Esimerkki olevassa olevasta menettelytavasta.
18. jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihansaastan poistamista, vaan hyvän omantunnonpyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
(38 1Piet.3: 20-21)
Tapahtunut asia johon verrataan.
Vähän pitkälti, mutta osoitin vain, että KAIKKI Jeesuksen vertaukset olivat otteita elävässä elämässä tapahtuvista todellisista asioista. Yhtään edellä olevista vertauksista ei olut mikään ”ufojuttu”. Olisiko sitten joukossa yksi esimerkki joka olisi täysin utopistinen ja mahdoton, ja epätodellinen ollakseen mahdoton toteutua.
Ei todellakaan.
Toki sinä tämän ymmärrät, mutta miksi väitetään adventistien ja jehovalaisten tapan että tuo vertaus: ”rikas mies ja Lasarus”, oli kyseessä ”vain vertaus” joka ei ole mahdollista tapahtua. Eihän Jeesus satuja puhunut koskaan.
Mikä ”vain vertaus”?
Ei siis edes ymmärretä mitä ilmaisu, ”vertaus” merkitsee;- kyse on yhtäkuin esimerkki todellisesta ja todellisuudessa tapahtuvasta asiasta. Vertaus ei ole asia joka ei voi tapahtua.
Pane siis merkille mikä on motiivi ja perusta jolle oppi rakentuu. Motiivina on puolustaa häikäilemättömästi ammoin syntynyttä oppia häikäilemättömin menetelmin.
Eikö tosiaankaan olisi parasta tunnustaa, että ”on tutkittu ja ymmärrys on lisääntynyt” niinkuin Danielin kirjassa mainitaan käyvän.
Jopa jehovat ovat nöyrtyneet tunnustamaan olleensa aikaisemmin väärässä lukuisia kertoja.
Sitten jatketaan taas tuosta sielu-kysymyksestä:
11. a Jh 8:56.
Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi."
Aabramah oli siis tietoisessa tilassa.
11. Mt 10:28
Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
Saatana ja sen kätyrit siis pystyvät tappamaan ruumiin, mutta selvästi sanotaan, että sielua ne ei voi tappaa. Voiko sielun kuolemattomuuden selvemmin sanoa.
Miksi ihmeessä joillakin on kiivas tarve selittää Raamatun sanaa pätemättömäksi. Pikemminkin uskovien tehtävä on puolustaa Raamatun sanaa, eikä sitä yrittää kumota.
En ymmärrä jehovalaisten ja ja joidenkin muiden motiiveja sahata omaa oksaansa.
12. Heb 4:12
Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
Väite siitä, että ihminen olisi yksi ja sama kokonaisuus, missä ei ole ”osia” on siis Raamatun vastainen.
13. Ilm 20:4
Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
Tämän jotkut selittävät tarkoittavat muuta kuin mitä sinä on kirjoitettu. Millä perusteella, jälleen Jumala tarkoittaa muka toista kuin minkä sanoo, eikä kaiken lisäksi sitten sano mitä tarkoittaa?
14. 1 Kun 17:21
Sitten hän ojentautui pojan yli kolme kertaa, huusi Herraa ja sanoi: ”Herra, minun Jumalani, anna tämän pojan sielun tulla häneen takaisin”.
Ja Herra kuuli Eliaa, ja pojan sielu tuli häneen takaisin, ja hän virkosi henkiin.
Mistä se sielu tuli takaisin, jos kerta kaikki jää siihen ruumiiseen? Jäälleen on työtä selittää raamatun sanaa pätemättömäksi
15. Ps 16:10
Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa.
Jumala ei salli vanhurskaan nähdä kuolemaa. Siinähän pyydetään täysin mahdotonta asiaa, kaikkihan kuolee, niin syntiset kuin vanhurskaatkin. Onko Raamatussa utopistisia opetuksia asioista jotaka eivät voi toteutua? Mahdollisuudeksi jää ainoastaan se, että tuossa pyydetään vanhurskaan sielun osaa, jossa sielu jää elämään.
16. Ps 30:4
Herra, sinä nostit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta.
Niinpä niin. ”Ymmärrätkö mitä luet”. ”Eihän siinä mitä kirjoitamme, ole muuta kuin mitä siinä on kirjoitettuna”
17. Ps 49:16
Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa.
Mitä Jumala siis tuonelasta lunastaa jos mitään ei ihmisestä jää jäljelle, vai luukasanko Jumala luokseen ottaa lahoamaan?
18. Ps 66:9
Hän antaa meidän sielullemme elämän eikä salli meidän jalkamme horjua.
Tokihan sielu on jo ihmisellä syntyessä, eihän sille tarvi erikseen elämää antaa. Sielulle siis annetaan elämä erikseen.
19. Ps 86:13
sillä sinun armosi on suuri minua kohtaan, sinä olet pelastanut minun sieluni tuonelan syvyydestä.
Mitä sielua tuonelasta pelastetaan jos siellä ei mitään ole, vaan kaikki on lahoavan ruumiin yhteydessä?
20. Hes 18:4
Katso, kaikki sielut ovat minun; niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu—ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee—sen on kuoltava.
Siinähän sanotaan, että vain syntiä tekevien sielu on kuoltava. Muut siis jää elämään.
21. Hes 18:27
Ja jos jumalaton kääntyy pois jumalattomuudestaan, jota on harjoittanut, ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, hän säilyttää sielunsa elossa.
Eikö tässäkään tarkoiteta sitä mitä sinä sanotaan? Säilyttää sielunsa elossa!
22. Jh 11:25-26
Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”
Ei kai Jeesus valehdellut? Ei Hän puhuta mitään kuolemassa olevasta ”tiedottomasta” tilasta. Elämä jatkuu hengen muodossa ja tasolla.
Tärkeää huomata missä yhteydessä edellinen lausuttiin, tilattaeessa jossa Jeesus lupasi herättää Lasaruksen.
23. Jh 11:21- 23
Ja Martta sanoi Jeesukselle: ”Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi kuollut.
22.Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot.”
23.Jeesus sanoi hänelle: ”Sinun veljesi on nouseva ylös”.
Martta sanoi hänelle: ”Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä”.
Mistä se sielu siihen pöllähti, jos se lakkasi olemasta kuolemassa? Ruumishan ei minneen hävinnyt, vaan oli sinä kuolleena lihana paikalla, mutta missä se henki oli jos sielu (taikka oikeammin henki) haihtuu kuollessa olemattomiin. Saiko Lasarus toisen hengen mikä hänellä oli eläessään ollut vai saman?
Nyt tärkeä havainto, joka tulkin jo edellä.
Jeesus puhui Lasaruksesta sanoessaan; ”joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.” Mikä siis elää vaikka ollaan kuoltu?
Jeesus lohdutti siis Marttaa ja sanoi Lasaruksen elävän, vaikka tämän ruumis oli kuollut. Niinhän Jeesus selkeästi sanoo. Ei kai Jeesus syyllistynyt valehtelemiseen?
Koko ajan puhuttiin Lasaruksesta.
Asiayhteys on tärkeä. Eihän Jeesus sanonut tyyliin: ”hyvää päivää kirvesvartta”.
Koko ajan puhuttiin Lasaruksesta. Lasarus eli vaikka oli kuollut, koska Lasarus uskoi Jeesukseen. Ruumis haisi mädänneenä, mutta kuitenkin Lasarus eli.
Joku osa Lasaruksesta siis eli. Lasaruksen henki eli. Lasaruksen henki oli Jumalan luona ja ruumis oli luolassa mädänneenä.( Saar 12:7)
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”
Ongelma lienee osaksi siinä ,että ei ymmärretä sitä että ihminen ei ole yksi, niinkuin oppi väittää vaan että ihmisessä on sekä ruumis, sielu, että henki.
24. 1 Kr 15:44
kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
Niin on ,hengellinen ruumis ei koskaan kuole. Siihen hengelliseen ruumiiseen pukeudutaan ylösnousemuksessa. Hengellinen ruumis saa kirkastetun ruumiin silloin.
VIIMEISENÄ ON SITTEN KAIKKEIN VAKUUTTAVIN SANANKOHTA JOLLA ILMOTETAAN ETTÄ IHMISESSÄ ON OSA JOKA EI KUOLE; EIKÄ VAIVU HAUTAAN RUUMIINA KANSSA.
25. Saarn 12:7
”Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.”.
AMEN ! HALLELUJAA ! Vieläkö tarvitaan muuta.
Selkeästi sanottu, että ihmisessä on HENKI joka on Jumalalta saatu ja sinne Jumalan luo se palajaa, ihmisen ruumiin sitävastoin tulee maan tomuksi jälleen, sinne mistä on tullutkin.
Ihmisessä on siis ruumiin lisäksi henki, joka on ruumiista erillinen osa.
Olihan Hesekielkin ”irti ” ruumiistaan kun hänet vietiin näkemään monia asioita. Samoin Johannes Patmos saarella vietiin hengessä näkemään. Ja onhan niitä muitakin tapauksia.
Todellakin Jumala jo luodessa puhalsi ihmiseen kuolematoman ”elämän hengen”.’
Maan tomusta ihmisen ruumis tehtiin ja sinne tomuun ruumis palajaa kuoleman myötä, Mutta Jumala; ”puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen” ( 1 Ms 1:7)
Tämän ymmärtäminen on erittäin tärkeää. Kyse on kaiken perustasta. Kyse on Jumalan katoamattomuudesta. Lue huolella seuraava:
Jumala antoi luomaansa ihmiseen itseään, Hän antoi osan omaa henkeään ihmiseen.
SEURAAVASSA LIENEE TÄMÄN SAARNAN TÄRKEIN ASIA YMMÄRRETTÄVÄKSI.
Tämä on ratkaisevan tärkeää; Jumalassa ei ole mitään katoavaisuutta, ei mitään katoavaa, ei mitään, ei edes sitä henkeä jonka hän puhalsi luomaansa ihmiseen.
Omaa, kuolematonta henkeään Jumala ihmiseen puhalsi.
Jumala puhalsi luomaansa ihmiseen elämän hengen, kuolematoman hengen,
osan omaa itseään, joka palajaa Hänen luokseen ihmisen kuollessa. Se on se ”Jumalan kuva” ihmisessä. Tuo kuolematon henki ihmisessä, tuo henki on osa Jumalaa. ”Jumalan kuva”
Tuo ihmiseen puhallettu kuolematon henki on vain lainaa Jumalalta. Ruumis on taasen ”lainaa” maasta.
Kaikki palajaa kuolemassa sinne mistä on tullutkin. Niin ruumis kuin henkikin..
Edellä olevan käsittäminen on elintärkeää, koska:
Saatana tekee kaikkensa yrittäessään kylvää ihmiseen epäuskoa ja horjuttaakseen Jumalan arvovaltaa ja katoamattomuutta.
Toisin sanoen, kun saatana saa ihmisen uskomaan, että Jumala puhalsi ihmiseen hengen (kuolevan hengen) joka katoaa ruumiin mukana, niin saatana onnistuu samalla mitätöimään Jumalan kaikkivaltiuden ja ikuisen olemuksen.
Saatana saa ihmisen uskomaan, että Jumalassa on jotakin mikä katoaa ja kuolee. Onnistuessaan tuossa saatana on päässyt voitolle..
Hirvittävin teko mitä ihminen voi tehdä on se, että ihminen uskoo Jumalassa olevan jotain katoavaa Saatana on päässyt silloin tärkeimpään päämääräänsä, se on onnistunut uskottelemaan ihmiselle ettei Jumala olekaan sellainen miksi Raamattu Jumalan ilmoittaa.
Nyt siis ymmärrät kenen asialla ovat ne jotka opettavat , että ihmisestä ei kuollessa jää mitään jäljelle.
Se ruumiin osa on sanottu selkeästä 1 Ms 3:19. Teet työtä ja touhuat ja sitten ruumiisi ;
” tulee maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet ottettu ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman”.
Noin sanottiin ruumiista.
Mutta hengestä sanottiin, että:
” henki palajaa Jumalan tykö”.
AMEN
Se mikä nousee ylösnousemuksessa, ”pukeutuu kuolemattomuuteen”, on Jumalan tykö kuolemassa palannut kuolematon henki.
Uskovien kohdalla, tempauksessa ja ylösnousemuksessa, kuolematon henki pukeutuu Jeesuksen tapaan kirkastettuun ja kirkastetuksi ruumiiksi.
Iankaikkisuudessa uskovat ovat ruumiillisessa muodossa, kirkastetussa ruumiissa, ei missään henkiolentona ”ilmana tai kaasuna”.
Henki annetaan kuollessa Jumalan käteen: Jumalasta lähtenyt, ja Jumalan antama henki palajaa antajansa tykö.
Sielun kuolemattomuutta käsittelevät Raamatunkohdat jatkuu:
26. Ps 31:6
”Sinun kätesi minä annan henkeni, sinä Herra lunastat minut”.
Näin Jeesuksenkin kohdalla. ”Isä sinun käteesi minä annan henkeni”.
Jeesuksen ruumis pantiin hautaan, mutta henkensä Jeesus antoi Jumalan käteen. Tuossa hengessä Jeesus saarnasi tuonelassa oleville hengille. Jokin saarnasi ja jossain. Siis mikä, jos mitään ei ruumiin lisäksi ollut.
27. Apt 17:25
” eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.”
Saarnaaja Salomo on koko kirjassa käsitellyt ihmisen olemisen turhuutta, todellinen ”turhuuden ylistys” koko kirja. Koko kirjan luonne ja sanoma pitää ymmärtää ,kuin myöskin tuo ”näkökulma-asia”.
Siis nuo kaikki edelliset kohdat pitäisi selittää tarkoittavan toista kun mitä niissä on luettavissa. Miksi? Onko tuollainen ”toiseksi selittävä” Raamatun tutkiskelu oikea?
Että miksi pitää yrittää ymmärtää Raamatun-jakeiden tarkoittavan muuta kuin mitä niissä lukee?.
Lukutapa ja ymmärrystapa on selkeästi sanottu: ”eihän sinä mitä teille kirjoitamme ole muuta kuin mitä siinä on luettavissa”.
Miksi siis lähteä käyttämään muuta ”ymmärtämis -menetelmää?”
Ihmisessä on kuolematon HENKI jonka Jumala on antanut ja tuo kuolematon henki palajaa Jumalan tykö. Ruumis taasen palajaa tomuksi, mistä se on tullutkin.
Tuota asiaa auttaa myöskin ymmärtämän jos ymmärtää mitä uudestisyntymässä tapahtuu, mikä on se joka uudestisyntyy?
Hieman menen Raamatun ulkopuolelle:
Amerikassa on oikein tutkittu noin tuhatta tapausta jossa ihminen on kliinisen kuoleman jälkeen herätetty henkiin lääketieteellisin menetelmin. Kaikki nuo kertovat miten he irtautuivat ruumiistaan ja siirtyivät toiseen olotilaan.
On olemassa itämainen menetelmä jolla ihminen pystyy irtaantumaan ruumiistaan ja siirtymän toiseen ulottuvuuteen. Tällaista harrastetaan hengellisissä yhteyksissä Suomessakin , mm lohjalainen pappi J Brummer on asian harrastaja ja hänellä on paljon asianharrastajia (menetelmä on Raamatussa kielletty ankarasti).
Alkujaan Jumala loi ihmisen elämään ikuisesti. Vasta syntiinlankeemus toi kuoleman kuvaan. Mutta henki annettiin kuolematon.
28. 1 Kr 15:43 45.
kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
44. kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
45. Niin on myös kirjoitettu: “Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.
Siinäpä sitä pohtimista.
29. 2 Kn 2:9, 15 Kun he olivat tulleet yli, sanoi Elia Elisalle: “Pyydä minua tekemään hyväksesi jotakin, ennenkuin minut otetaan pois sinun tyköäsi”. Elisa sanoi: “Tulkoon minuun sinun hengestäsi kaksinkertainen osa”.
Kun Jerikosta tulleet profeetanoppilaat syrjästä näkivät sen, sanoivat he “Elian henki on laskeutunut Elisaan”. Niin he tulivat häntä vastaan ja kumartuivat hänen edessään maahan.
Todellakin Elia otettiin taivaaseen kuolemaa näkemättä.
Mutta mikä osa Eliasta annettiin Esisalle, jos mitään ihmisestä erotettavaa osaa ei ole vaan kaikki on yhtä ja samaa? Osa Elian henkeä annettiin Elisalle.
30. Job 12:10
hänen, jonka kädessä on kaiken elävän sielu ja kaikkien ihmisolentojen henki?” —
Siellä ne ovat, sieltä ne ovat lähteneet ja sinne ovat palajava.
31. Job 32:8
Mutta onhan ihmisissä henki, ja Kaikkivaltiaan henkäys antaa heille ymmärrystä.
Sieltä se Jumalalta ymmärryskin tulee.
32. Sl 12:7 Ihmisen henki on Herran lamppu: se tutkistelee sydämen kammiot kaikki.
Totisesti. Herran se henki on, häneltä lainassa.
33. Jes 57: 16
Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.
Sillä en minä iankaiken riitele enkä vihastu ainiaaksi; muutoin henki nääntyisi minun kasvojeni edessä, ne sielut, jotka minä tehnyt olen.
Liha on syntynyt lihasta, miehen tahdosta, henki on syntynyt taasen Jumalasta.
Totisesti; ihmiselle lainaamansa hengen tykönä Jumala asuu. Ihmisen hengessä Pyhä Henki asuu, ei Pyhä Henki asu samassa ”huoneessa” synnin kanssa. Synnin asuinsija on ihmisen liha. Pyhän Hengen asuinsija on ihmisen henki.
34. PS 146: 3-5
Älkää luottako ruhtinaihin älkääkä ihmislapseen, sillä ei hän voi auttaa.
Kun hänen (siis tuon ruhtinaan)henkensä lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin.
Autuas se, jonka apuna on Jaakobin Jumala, se, joka panee toivonsa Herraan, Jumalaansa,
On siis nähtävä teksityhteys mistä puhutaan, niinkuin edelläkin puhutaan tuon ruhtinaan hankkeiden raukeamisesta. Yksittäisen jakeen huomioiminen saattaa jättää asiasta väärän kuvan. Henki palajaa kuolessa Jumalan tykö, joka on sen antanutkin.
Saarnaajan kirja laajemmin
Saar 8:8
Ei ole ihminen tuulen valtias, niin että hän voisi sulkea tuulen, ei hallitse kukaan kuoleman päivää, ei ole pääsyä sodasta, eikä jumalattomuus pelasta harjoittajaansa.
Kaiken tämän minä tulin näkemään, kun käänsin sydämeni tarkkaamaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu aikana, jolloin ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen.
Huomaa tässä Salomo selkeästi ilmoittaa käsittelevänsä ihmisen elämää täällä ajassa, ”jolloin ihminen hallitsee toista”. Näkökulma on siis ”auringon alla” näkökulma käsin katseltu ihmisen maallinen elämä.
Salomo jatkaa:
”Sitten minä näin, kuinka jumalattomat haudattiin ja menivät lepoon, mutta ne, jotka olivat oikein tehneet, saivat lähteä pois pyhästä paikasta ja joutuivat unhotuksiin kaupungissa. Sekin on turhuus.
Milloin pahan teon tuomio ei tule pian, saavat ihmislapset rohkeutta tehdä pahaa,
koskapa syntinen saa tehdä pahaa sata kertaa ja elää kauan; tosin minä tiedän, että Jumalaa pelkääväisille käy hyvin, sentähden että he häntä pelkäävät”,
Pitkä elämä ja Jumalaa pelkääväisten ”hyvin käyminen” nähdään eri asiana.
mutta että jumalattomalle ei käy hyvin eikä hän saa jatkaa päiviään pitkiksi kuin varjo, sentähden ettei hän pelkää Jumalaa.
Edelleen:
”.On turhuutta sekin, mitä tapahtuu maan päällä, kun vanhurskaita on, joiden käy, niinkuin olisivat jumalattomain tekoja tehneet, ja jumalattomia on, joiden käy, niinkuin olisivat vanhurskaitten tekoja tehneet. Minä sanoin: sekin on turhuutta.”
On siis ymmärrettävä tuo ”näkökulma”, ajallinen- ruumiin kannalta katsottu näkökulma josta asioita tutkiskellaan, silloin käsiteltävä asia tulee ymmärretyksi.
”Ja minä ylistin iloa; koska ei ihmisellä auringon alla ole mitään parempaa kuin syödä ja juoda ja olla iloinen; se seuraa häntä hänen vaivannäkönsä ohessa hänen elämänsä päivinä, jotka Jumala on antanut hänelle auringon alla”
Tuossakin käy selkeästi ilmi, että ”näkökulma” jolla ihmiselämää tarkastellaan on yksinomaan maalliselta kannalta asioiden katselu. Tuosta näkökulmasta siis katsellaan myöskin kyseisessä 5. Jakeen kohdassa kuolemaa, ”kuollut ei tiedä mitään”.
16.”Kun minä käänsin sydämeni oppimaan viisautta ja katsomaan työtä, jota tehdään maan päällä saamatta untakaan silmiin päivällä tai yöllä,
niin minä tulin näkemään kaikista Jumalan teoista, että ihminen ei voi käsittää sitä, mitä tapahtuu auringon alla; sillä ihminen saa kyllä nähdä vaivaa etsiessään, mutta ei hän käsitä. Ja jos viisas luuleekin tietävänsä, ei hän kuitenkaan voi käsittää.”
Jälleen näkökulmaksi selvästi kerrotaan tuo ”maan päällä” ja ”auringon alla” näkökulma.
Aihe jatkuu saarnaajankirjan seuraavassa luvussa:
1”.Niin minä painoin mieleeni kaiken tämän ja pyrin saamaan kaikkea tätä selville, kuinka näet vanhurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei rakkauskaan eikä viha ole ihmisen tiedettävissä; kaikkea voi hänellä olla edessä.
Kaikkea voi tapahtua kaikille. Sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla, hyvällä, puhtaalla ja saastaisella, uhraajalla ja uhraamattomalla; hyvän käy niinkuin syntisenkin, vannojan niinkuin valaa pelkäävänkin”.
Juuri tuo: ”sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla” kertoo, että asioita käsitellään yksinomaan elossa olemisen näkökulmasta, -ruumiissa olemisen näkökulmalta..
Se on onnettomuus kaikessa, mitä tapahtuu auringon alla, että kaikilla on sama kohtalo, ja myös se, että ihmislasten sydän on täynnä pahaa ja että mielettömyys on heillä sydämessä heidän elinaikansa; ja senjälkeen—vainajien tykö!
Jälleen tuo näkökulma ”auringon alla”. ”Kaikilla on sama kohtalo”, on selkeä osoitus, että näkökulma josta ihmistä tarkastellaan on ainoastaan ajallinen. Eihän iäisyys-näkökulmankin huomioiden voida Raamatussa sanoa, että ”kaikilla on sama kohtalo”, niin jumalattomilla kuin vanhurskaillakin. Yksinkertaisesti saarnaaja tutkiskele elämään vain kuolemaan asti ulottuvalla näkökulmalla.
Onhan sillä, jonka vielä on suotu olla kaikkien eläväin seurassa, toivoa. Sillä elävä koira on parempi kuin kuollut leijona.
Huoma siis, että seuraava 5. jaetta on edeltänyt tuo edellinen neljäs jae, niin ymmärrät miltä kantilta Saarnaaja tuota ihmisen elämää; ”ilmestysmajaa” katselee. (muistan varmaan tuon kertomukseni siitä ,että ilmestysmaja ja sen sisäänkäynti näytti erilaiselta, riippuen miltä kantilta sitä katseli)
”Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu.
Elämää katsellaan siis vain kuolemaan asti, näkökulmasta. Ja kuollutta maaksi muuttuvan ruumiin kannalta. Eihän se ruumis ja aikanaan tomu mitään tiedä. Toista on ihmisen hengen joka palajaa antajalleen; Jumalan tykö. Ei Jumala tykonä mitään tomukasaa ota, ei Jumala puhaltanut luodessa ihmiseen mitään elotonta tomua vaan elävän hengen hän ihmiseen antoi. Jumala antoi ihmiseen osan itseään.
Siksi ihmisestä tuli Jumalan kuva, koska ihmiselle Jumala antoi osan itseään. Osan omaa kaltaisuuttaan, ja tuo Jumalankaltaisuus on ihmiseen lainaksi annettu henki.
Tuolla ”Jumalan kuvaksi ” luomisella ei siis tarkoiteta suinkaan ulkoista muotoa. Jumala ei siis ole olemukseltaan ihmisen muotoinen.
Saarnaaja siis pohdiskelee kaikkea muuta kuin ihmisen sielun asemaa kuoleman jälkeen, hän pohdiskelee kuolemaan päätyvän elämän ”mielettömyyttä”. Tämä käy hyvin esille tuossa toteamuksessa; ”parempi elävä koira kuin kuollut leijona.”
On siis tärkeää huomioida tekstiyhteys laajemmin, niin ymmärretään ”miltä kantilta” kyseisen jakeen sisältö on.
Sielun käsitetä on vaikea ymmärtää, mutta kun ymmärtää mitä uudestisyntymässä tapahtuu, mikä on se ihmisessä joka uudestisyntyy, niin ymmärtää sielu-kysymyksenkin. Ja kun ymmärtää sen mitä Jumala ihmiseen puhalsi luodessaan tämän.
Ihmisen sielu on veri
ja vasta kun Jumala puhalsi luomaansa ihmiseen omaa kuolematonta henkeään, niin silloin ihmisestä tuli elävä sielu. Sielusta tuli silloin elävä. Tuo saattaa kuitenkin kuolla niinkuin tuhlaajapojan vertauksessa sanotaan: ”tämä sinun veljesi oli kuollut, mutta on herännyt eloon”. Mutta todellakin tuo uudestisyntyminen herättää tuon hengen jälleen eloon.
Liha ja henki on kaksi eri asiaa, erillinen osa ruumista, vaikka joku oppi väittääkin, että ihmisen on yksi ja sana kokonaisuus, eikä ihmistä voi jakaa osiin.
Sielu (veri) kuulu ”lihaan”, eli ruumiiseen, eikä se peri Jumalan valtakuntaa, ”ei liha ja veri (=sielu) peri Jumalan valtakuntaa”.
Mutta ihmisen uudestisyntynyt henki kuuluu Jumalalle ja se on Jumalasta syntynyt, se ei tee syntiä, eikä koskaan kuole.
”se joka usko minuun ei koskaan kuole”, - ei liha usko vaan henki usko.
Tuo on Jeesuksen sanoma totuus eikä valhe. Eikä semmoinen joka uskoo ikinä kuole.
On tärkeää ymmärtää sielun ja hengen tarkoittavan eri asiaa. On ymmärrettävä, että Jumala toimii ihmisen uudestisyntyneen hengen kautta ja hengessä;
saatana taasen toimii ihmisen sielun kautta ja sielussa. Sielu on saatanan ”omaisuutta” ja sielussa , eli veressä, joka on ruumista, asuu synti.
”he ovat sielullisia, Henkeä heillä ei ole”.
Myöskin on viisautta joka on : ”se on sielullista, riivaajien viisautta”.
Viisautta on siis Jumalalta lähtevää ja se on hengellistä ja sijaitsee ihmisenhengessä. Ja on saatanasta lähtevää ”viisautta, joka on sielullista ja sijaitsee ihmisen sielussa.
Jumala toimii ihmisen uudestisyntyneen hengen kautta ja hengessä.
Saatana toimii ihmisen sielussa ja sielun kautta.
Ihmisen henki on otettu Jumalan käyttöön, ja siellä ihmisen uudestisyntyneessä hengessä ei syntiä ole , vaan sillä siellä asuu Jumalan Pyhä Henki , jos ihminen on uudestisyntynyt.( taikka jos tuo henki ei ole kuollut ollenkaan vaan on pysynyt aina Isän tykönä (vrt tuhlaajapojan vanhempi veli))
Ihmisen elävä ja uudestisyntynyt henki on puhdas;
.”sillä hän ei saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt”. Ilmisessä on siis Jumalasta lähtenyttä vain tuo häneen aikanaan puhallettu henki- osa Jumalaa- tuo Jumalasta lähtenyt henki ei saata koskaan tehdä syntiä niinkuin ei Jumalakaan saata syntiä tehdä.
Tuohon sisältyy saatanan kavala yritys selittää, että Jumalasta lähtenyt jokin osa Jumalaa, tekisi syntiä. Jos saatana onnistuu tämän selittää niin se on yhtä kuin, että Jeesus ei ollut synnitön. Onnistuessaan tuon sellaiseksi selittämään saatana onnistuu osoittamaan, että Jeesuksen antama uhri oli mitätön ja turha, koska ei syntiä sisältävä Jeesus todellakaan voi kenenkään syntejä sovittaa.
Sielu ja henki asia on siis näin laaja ja syvällinen. (ja vieläkin syvällisempi)
Täten oli myöskin välttämätöntä, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä, eikä Joosefin syntisestä siemenestä. Syntiinlangenneen syntisen veren perintö piti katketa, muutoin Jeesus olisi saanut syntienlangenneen ja syntisen veren. Ja Jeesuksen antama uhri olisi ollut tyystin turha, eikä Jeesus verensä vuodattamalla olisi pystyttänyt lunastamaan edes omaa pelastustaan. Huomaa, että miehen sperman kautta ihmisen ihminen saa veren, veri siirtyy sikiöön siis sperman kautta. Täten veren perintö jatkuu katkeamattomana perintönä. Jotta Jeesuksen antama veriuhri olisi ollut PYHÄ, tarvittiin tuo neitseestä sikiäminen ja langenneen veren perinnön katkeamien Jeesuksen kohdalla. Näinollen tuleekin kaikkiin kohtiin jossa olen maininnut Jeesuksen veren liitää eteen maininta PYHÄ, sillä totisesti Jeesuksella oli PYHÄ veri.
Vain tuo PYHÄ veri riitti uhriksi ihmisten edestä.
Edellisen ymmärtäen avautuu huikeat näköalat. Jätän sinulle pohdittavaksi.
Siellä missä saatana onnistuu selittämään Jeesuksen veren olleen langennut, Joosefin kautta saatu veri, siellä ei sellainen usko on riivaajien uskoa.
Jos neitseestä syntymisellä ei nähdä mitään ratkaisevaa merkitystä taikka se kielletään, niin silloin kyse on täysin pakanauskonnosta ja hirvittävästä eksytyksestä joka on vienyt mukanaan miljoonia.
Missä Jeesuksen neitseestä syntyminen kielletään niin se on liitonveren epäpyhänä pitämistä ja on myöskin Pyhän Hengen pilkkaamista:
Heb 10:29. ”kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!.”
Tosi karmeaa.
Kysymys ihmisessä olevasta kuolemattomasta, Jumalalta saadusta hengestä, ja Jumalalle palaavasta hengestä on siis kyse koko lunastus-asian kannatta keskeisen tärkeästä asiasta.
Siksi saatana tekee kaikkensa yrittääkseen kumota ja selittää turhaksi tuon Jumalasta lähtöisin olevan hengen kuolemattomuuden.
En tiedä ymmärsitkö edellisen. Kieltämättä sen ymmärtäminen on vaikeaa, ja ilman Pyhä Henki mahdotonkin Asiaan kannatta kuitenkin syvällisesti paneutua sillä koko pelastuksen ja Lunastuksen kannalta asia on keskeisen tärkeä. Kyse on siitä onko Jumala kaikilta osin katoamaton (siis myös ihmiseen puhaltamansa hengen) ja onko Jeesus syntiuhrina tyystin puhdas ja tahraton ja siten kelpaava maksamaan ihmisten syntivelan. Kaiken tuon saatana yrittää kaataa. Kenen joukossa siis seisotaan?
Jh 11:25-26.
Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo Jeesukseen , ikinä kuole. Uskotko sinä sen?”
Todellakin. Uskotko tuon, että Jeesukseen uskova jatkaa elämää vaikka olisi kuollut.
Se joka/mikä uudestisyntyy ei ikinä kuole, tuo uudestisyntynyt ”osa ihmisen olemusta” kuoli , jotta se voisi syntyä uudesti HENGESTÄ. Se joka on Hengestä syntynyt ei koskaan kuole. Mikä siis syntyy Hengestä? Ei se ruumis ole, vaan ihmisen henki syntyy uudesti ja se ei koskaan sitten kuole.
Jeesus sanoi hänelle: “Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
(38 Joh.11:25)
.
Se joka on uudestisyntynyt, niin silloin syntyi sellaista joka ei koskaan kuole, ja se HENKI mikä on uudestisyntynyt ei myöskään koskaan tee syntiä.
- ”sinun veljesi oli kuollut, mutta hän virkosi eloon”,
- ”Mikä lihasta on syntynyt on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt on henki”(Jh 3:6) - - ”teidän täytyy syntyä uudesti ylhäältä” (Jh 3:7),
- ” niin on jokainen joka on Hengestä syntynyt” (Jh 3:8)
- ” jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta, eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta” ( Jh 1:13).
“ Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,(Ef 2:1)
13. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
(Kol 2:13)
Selkeästi kuitenkin uudestisyntyminen on kerrottu Jeesuksen puheesta Nikodeemukselle Jh 1. Luvussa.
Jotkut opettavat ettei ihmisessä ole ”osaa” joka ei tekisi syntiä.
Ei uudestisyntymättömässä olekaan, mutta uudestisyntyneessä on ja se mikä uudestisyntyy on ihmisen HENKI, josta Paavali käyttää moninaisia nimiä, ”tahto”, ”mieli”, ”uusi luomus” .
Tuo mikä uudestisyntyy jää iankaiken elämään, sillä se on Jumalasta syntynyt. Ruumis ja veri sensijaan on syntynyt ja saanut alkunsa miehen tahdosta (miehen spermasta), kuten Raamattu sanoo ( Jh 1:13). Ruumis ja veri palaavat tomuun mistä ovat tulleetkin, mutta henki palajaa Jumalan tykö ( Saar 12:7).
Ei Jumalasta syntynyt koskaan kuole. Ei Jumala niin huonoa synnytä, eikä synnyttää kuolemaa varten.
Ruumis saa kirkastetun muodon ylösnousemisessa. Mikä on se joka pukeutuu katoamattomaan pukuun, niinkuin Paavali sanoo. Jokuhan se on joka pukeutuu.
Jos paneudutaan asiaan niin toki ymmärretään, mutta ei saa olla minkään värisi ”silmälasia” silloin. Ei mitään oppia rasitteena rasitteina.
Väite, että:
” Raamattu ei tunne oppia sielun kuolemattomuudesta”. ”Raamatusta ei löydy yhtään kohtaa joka puoltaisi sielun kuolemattomuutta”., Ei perustu Raamattuun.
Kysytään tavallaan: osoita missä Raamatussa sanotaan, että ihmisellä on kuolematon sielu?
Eikö yhtä oikeutettu kysymys ole: että;
osoita Raamatusta kohta jossa sanotaan, että ihmisellä ei ole kuolematonta sielua?
Sekoitetaan täysin käsitteet ihmisen sielu ja henki;- ja ruumis samaistetaan siihen samaksi . Ei tunnuta tiedettävän milloin puhutaan sielusta milloin hengestä.
Sielu on yksiselitteisesti veri. Tuntuu, että Raamatun käännöksissäkin nuo sielu ja henki sekoittuvat monessa kohdin yhdeksi ja samaksi asiaksi.
Uudestisyntymisen kohdalla tuon asia ymmärtää kun ymmärtää sen, että mikä osa ihmisestä syntyy uudesti. Eihän koko ihminen uudestisynny, ruumishan on uudestisyntymisen jälkeen sama röhnäke kuin ennekin, sama synnin asuinsija (Rm 7: 17-20).
Saanen tässä nyt sitten OSOITTAA MUUTAMAN kohdan, että ihmisellä ON KUOLEMATON sielu.( muista Pyhä Raamatun sana, että ”eihän siinä mitä teille kirjoitamme ole muuta kuin se mitä sinä on kirjoitettuna”.
Kirjoitetun toiseksi selittäminen on siis Raamatun, eli Jumalan sanoman asian vääristelemistä toiseen muotoon tarkoittamaan toista kuin mitä on sanottu.
Aletaanpa sitten.
1. 5. Ms 18:10 Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta,
joka lukee loitsuja, kysyy vainaja-. tai tietäjähengiltä tai kääntyy vainajien puoleen.
Tässä tehdään ero vainajahenkien ja vainajien kanssa. Ne ovat siis eri asia.
Vainajahenget saattavat olla demonisia, mutta miksi erikseen mainitaan vainajat, joiden puoleen kielletään kääntymästä. Kyse on siis kahdesta erilaisista ryhmästä.
Vainajat mainitaan erikseen ja vainajahenget erikseen. Ei voi olla kyse samasta asiasta, vainajahenget ja vainajat, vaan kahdesta eri asiasta ja ryhmästä;- vainajahenget tai vainajat..
Vainajat- eli kuolleet ihmiset mainitaan tahoksi joihin voi ottaa yhteyttä, se on kiellettyä.
2. 1. Ms 25: 8-9 Ja Aabraham vaipui kuolemaan korkeassa iässä, vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena, ja tuli otetuksi heimonsa tykö.
Ja hänen poikansa Iisak ja Ismael hautasivat hänet Makpelan luolaan, heettiläisen Efronin, Sooharin pojan, vainiolle, joka on itään päin Mamresta,.
Muu suku oli haudattu aivan muualle, kauas tuosta paikasta.
Aabraham otettiin heimonsa tykö kuollessaan ja haudattiin kuitenkin kauaksi maantieteellisestä paikasta jonne hänen muut heimolaisensa oli haudattu. Miten hän meni heimonsa tykö kauas toiselle paikkakunnalle, jos mitään ei jäänyt jäljelle?
Eihän nuo luutkaan tuolloin, eikä ainakaan tomuksi muututtuaan muuttaneet toiseen paikkaan ”heimonsa” tykö .Siellä ne pysyivät minne olivat haudattukin.
3. Ms 37:35 35. Ja kaikki hänen poikansa ja tyttärensä kävivät häntä lohduttamaan, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: ”Murehtien minä menen tuonelaan poikani tykö”. Ja hänen isänsä itki häntä.
Kuinka Jaakob saattoi mennä tuonelaan poikansa tykö, jos kuollessa ei jää mitään jäljelle. Eihän olemattoman tykö voi mennä.
4. Sam 28: 7, 11-15
7. Niin Saul sanoi palvelijoillensa: ”Etsikää minulle joku vaimo, jolla on vallassaan vainajahenki, niin minä menen hänen luoksensa ja kysyn häneltä”. Hänen palvelijansa vastasivat hänelle: ”Katso, Een-Doorissa on vaimo, jolla on vallassaan vainajahenki”.
11.Vaimo kysyi: ”Kenen minä nostatan sinulle?” Hän vastasi: ”Nostata minulle Samuel”.
12.Mutta kun vaimo näki Samuelin, huudahti hän kovalla äänellä. Ja vaimo sanoi Saulille: ”Miksi olet pettänyt minut? Sinähän olet Saul.”
13.Kuningas sanoi hänelle: ”Älä pelkää. Mitä sinä näet?” Vaimo vastasi Saulille: ”Minä näen jumal’olennon nousevan maasta”.
14.Hän kysyi häneltä: ”Minkä näköinen hän on?” Vaimo vastasi: ”Vanha mies nousee ylös, viittaan verhoutuneena”. Niin Saul ymmärsi, että se oli Samuel, ja kumartui kasvoilleen maahan ja osoitti kunnioitusta.
15.Ja Samuel sanoi Saulille: ”Miksi sinä olet häirinnyt minua ja nostattanut minut?” Saul vastasi: ”Minä olen suuressa hädässä: filistealaiset sotivat minua vastaan, ja Jumala on poistunut minusta eikä vastaa minulle enää, ei profeettain kautta eikä unissa. Niin minä kutsutin sinut, että ilmoittaisit minulle, mitä minun on tehtävä.” Saul kysyi neuvoa kuolleelta Samuelilta, vainajalta ( ja myös sai)
Toki tuo noita oli tottunut nostattamaan demonisia henkiä, mutta tässä tuo noita pelästyi nähdessään Samuelin. Kyse ei siis ollut noidan tottumista demoni-hengistä, vaan todellisesta vainajasta Samuelista. Eikä Raamattu missään väitä, että yhteys oli demonisen olentoon eikä Sauliin joka myöskin kertoi todellisen tilanteen Saulille.
5. Kun 2:9 -10
Tuonela tuolla alhaalla liikkuu sinun tähtesi, ottaaksensa sinut vastaan, kun tulet. Se herättää haamut sinun tähtesi, kaikki maan johtomiehet, nostattaa valtaistuimiltansa kaikki kansojen kuninkaat.
Kaikki he lausuvat ja sanovat sinulle: ‘Myös sinä olet riutunut niinkuin mekin, olet tullut meidän kaltaiseksemme’.
Onhan se kumma, että tiedottomat vainajat lausuvat ja sanovat ja liikkuvat Tuonela ottaa vastaan,- ketkä siellä, jos siellä ollaan tiedottomassa tilassa?
6. Job 19:25-26
Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
Job ilmoittaa irtautuvansa kuollessaan ruumiistaan ja näkevänsä Jumalan. Jos Jobin uskomus sielun irtaantumisesta ruumiista kuollessa oli väärä, niin miksi Raamattu ei korjannut Jobin näkemystä vääräksi? Opettako Raamattu harhaoppia?
7. Kr 12:2-4
2.Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen - oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää.
3.Ja minä tiedän, että tämä mies - oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää -
temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua.
Mikä osa Paavalista, hänen ruumiistaan, irtosi ”kolmanteen taivaaseen…. Paratiisiin”?
8. Kr 5:8
Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.
Miten Paavali saattoi puhua ruumiista pois muuttamisesta, jos hän ei uskonut hänestä kuollessa jäävän mitään jäljelle? Mikä muuttaa? Miten Paavali uskoi pääsevänsä kotiin Herran tykö?
Toivoiko Paavali pääsevänsä tiedottomaan tilaan, mieluummin kuin halusi olla täällä tekemässä työtä? Mikä osa Paavalin ruumiista muuttaa ja pääsee kotiin Herran tykö.
(henki palajaa Jumalan tykö (Saar 12:7)
Jos Paavalin usko kuoleman jälkeiseen välittömään elämään oli väärä, niin miksi Raamattu ei tuota väärää käsitystä oikaissut, vaan jätti tuon ”väärän käsityksen” jälkipolville eksytykseksi?
9. Fil 1:22-23
Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin.
Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi;
Taasko Paavalilla oli kuolemattomasta sielusta harhainen toivekuva? Vai toivoko hän kuolemaa ja olla tiedottomassa tilassa Kristuksen kanssa?
10. Lk 16:
Rikas mies ja Lasarus tapaus: Sehän selitetään jossakin jehovalaisten tapaan, että kyse oli vain vertauksesta.
Millaisia vertauksia Jeesus käytti. Ne olivat aina vertauksia todellisesta ja mahdollisesta elämän tilanteesta. Ei siis mistään utopistisista epätodellisista tilanteista, joka on mahdoton, ollut koskaan kyse.
Jeesus vertasi ja käytti esimerkkiä todellisesta elämästä saadakseen sanomansa silloisille ihmisille ymmärrettävään muotoon.
Jossain väitetään, että Jeesus ei itse uskonut sielun kuolemattomuuteen.
Miten sitten on mahdollista, että Jeesus käyttäisi tuollaista ”utopistista” ja tyystin epätodellista ja elämänvaiheisiin kuulumatonta tilannetta esimerkkinä saadakseen ihmiset käsittämään sanomaansa? Kuinka ihmiset käsittäisivät sanoman kertomalle heille esimerkin tyystin ”ufojuttu”- maisesta tilanteesta.
Toki kuulijat ( ja nyt lukijat) käsittivät, että todellakin kuoleman jälkeen on ja tulee Jeesuksen kuvaama olotila, koska Jeesus käytti sitä esimerkkinä. Vertaushan on yhtä kuin esimerkki. todellisesta elämästä.
Eihän Jeesus voinut valhetta opettaa ja opettaa ja johdattaa ihmisiä uskomaan asiaan joka on harhakäsitys. Kyllä Jeesus käsitti, että hänen kyseine esimerkkinsä saa kuulijat ymmärtämään, että on tuollainen Hänen esittämänsä tilanne olemassa. Ei Jeesus valhetilannetta kertonut.
Vertaus on siis esimerkki olevassa olevasta ja koettavasta ja/ tai mahdollisesta elämäntilanteesta, ei mistään ”ufojutusta” vertauksessa ole kyse vaan täysin todellisuudessa mahdollisesta tilanteesta, joka on mahdollista tapahtua.
Toisilla sanoilla sanottuna vielä:
Vertaus on esimerkki elämän (tai luonnon) todellisesta tilanteesta, joka on tapahtunut, taikka on mahdollista tapahtua, eli siis luonnollisesta ja kaikkien ymmärtämästä asiasta.
Vertauksessa ei siis ole kyse luonnottomasta tilanteesta taikka tapahtumasta joka ei voi tapahtua .
Olisihan hassua se, että kertomalla joku täysin mahdoton tilanne jota ei voi koskaan tapahtua, ja käyttää tällaista esimerkkiä saadakseen asiansa ymmärretyksi.
Miten ihmiset saattavat käsittää tyystin utopistisen ja luonnottoman tilanteen, kun ovat vaikeuksissa ymmärtää kerrottua asiaa ilman esimerkkiä.
Sanaa ”vertaus” ei ymmärretä, sehän on yhtäkuin esimerkki käytännön todellisuudesta
Miten siis kuulijat hahmotavat mielessään utopistisen- luonnottoman ”vertauksen” joka on tyystin käsittämätön ja mahdoton tapahtua käytännössä.
Jeesus siis käytti aina vertausta, eli esimerkkiä, elävästä elämästä otettua esimerkkiä, joka oli täysin mahdollinen ja luonnollinen asia tapahtua.
Muistathan nuo Jeesuksen vertaukset, kaikki ne olivat otteita elävästä elämästä, vertaukset olivat siis ESIMERKKEJÄ, elävästä elämästä.
Nämähän ne muut vertaukset olivat, mikä niistä on joku epätodellinen, eikä kuulu elävään elämään? Vertauksella Jeesus johdatti kuulijan ajattelemaan todellista elämäntilannetta, jotta sanoma tulisi ymmärrettäväksi
Seuraavasti,
tuon esille kaikki Jeesuksen kertomat vertaukset. (paljonhan noita on, mutta kaikki on vertauksia elävästä elämästä) Kokonaisuus on huomioitava, jotta syntyy täysin oikea käsitys asiasta.
1. Ja hän puhui heille paljon vertauksilla j sanoi: “Katso, kylväjä meni kylvämään.
(38 Matt.13:3)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä.
2. Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: “Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
(38 Matt.13:24)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
3. Vielä toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: “Taivasten valtakunta on sinapinsiemenen kaltainen, jonka mies otti ja kylvi peltoonsa.
(38 Matt.13:31)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
4. Taas toisen vertauksen hän puhui heille: “Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeenvakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani”.
(38 Matt.13:33)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
5. Kuulkaa toinen vertaus: Oli perheenisäntä, joka istutti viinitarhan ja teki aidan sen ympärille ja kaivoi siihen viinikuurnan ja rakensi tornin; ja hän vuokrasi sen viinitarhureille ja matkusti muille maille.
(38 Matt.21:33)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
6. “Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa.
(38 Matt.22:2)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
7.. Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
(38 Matt.24:32) Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
8. Niin hän kutsui heidät luoksensa ja sanoi heille vertauksilla: “Kuinka saatana voi ajaa ulos saatanan?
Ja jos jokin valtakunta riitautuu itsensä kanssa, ei se valtakunta voi pysyä pystyssä.
Ja jos jokin talo riitautuu itsensä kanssa, ei se talo voi pysyä pystyssä.
(38 Mark.3:25)
Täysin ymmärrettävä tilanne elävästä elämästä.
9. Ja hän rupesi puhumaan heille vertauksilla: “Mies istutti viinitarhan ja teki aidan sen ympärille ja kaivoi viinikuurnan ja rakensi tornin; ja hän vuokrasi sen viinitarhureille ja matkusti muille maille.
(38 Mark.12:1)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
10. Ja hän sanoi heille myös vertauksen: “Ei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja panevanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uudenvaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikkavanhaan sovi.
(38 Luuk.5:36)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
11. Hän sanoi heille myös vertauksen: “Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan?
(38 Luuk.6:39)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
12. Ja hän puhui heille vertauksen sanoen: “Rikkaan miehen maa kasvoi hyvin.
Niin hän mietti mielessään ja sanoi: ‘Mitä minä teen, kun ei minulla ole, mihin viljani kokoaisin?’
(38 Luuk.12:17)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
13. Niin hän puhui heille tämän vertauksen sanoen: “Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää?
(38 Luuk.15:4)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
14.. Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä.
Hän sanoi: “Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei peljännyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä.
Ja siinä kaupungissa oli leskivaimo, jokavähän väliä tuli hänen luoksensa ja sanoi: ‘Auta minut oikeuteeni riitapuoltani vastaan’.
(38 Luuk.18:3)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
15. Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen: “Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinenpublikaani.
(38 Luuk.18:10)
Täysin ymmärrettävä ja todellinen asia.
16. Ja heidän tätä kuunnellessaan hän puhui vielä vertauksen, koska hän oli lähellä Jerusalemia ja he luulivat, että Jumalanvaltakunta oli kohta ilmestyvä.
Hän sanoi näin: “Eräs jalosukuinen mies lähti matkalle kaukaiseen maahan saadakseen itsellensä kuninkuuden ja sitten palatakseen.
(38 Luuk.19:12)
Siis täysin todellinen tilanne ja mahdollinen tilanne elävästä elämästä
Käytetäänhän vertausta muuallakin kuin Jeesuksen opetuksessa.
17. Näin Pyhä Henki osoittaa, että tie kaikkeinpyhimpään vielä on ilmoittamatta, niin kauan kuin etumainen maja vielä seisoo.
Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa (38 Hepr.9:9)
Esimerkki olevassa olevasta menettelytavasta.
18. jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihansaastan poistamista, vaan hyvän omantunnonpyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
(38 1Piet.3: 20-21)
Tapahtunut asia johon verrataan.
Vähän pitkälti, mutta osoitin vain, että KAIKKI Jeesuksen vertaukset olivat otteita elävässä elämässä tapahtuvista todellisista asioista. Yhtään edellä olevista vertauksista ei olut mikään ”ufojuttu”. Olisiko sitten joukossa yksi esimerkki joka olisi täysin utopistinen ja mahdoton, ja epätodellinen ollakseen mahdoton toteutua.
Ei todellakaan.
Toki sinä tämän ymmärrät, mutta miksi väitetään adventistien ja jehovalaisten tapan että tuo vertaus: ”rikas mies ja Lasarus”, oli kyseessä ”vain vertaus” joka ei ole mahdollista tapahtua. Eihän Jeesus satuja puhunut koskaan.
Mikä ”vain vertaus”?
Ei siis edes ymmärretä mitä ilmaisu, ”vertaus” merkitsee;- kyse on yhtäkuin esimerkki todellisesta ja todellisuudessa tapahtuvasta asiasta. Vertaus ei ole asia joka ei voi tapahtua.
Pane siis merkille mikä on motiivi ja perusta jolle oppi rakentuu. Motiivina on puolustaa häikäilemättömästi ammoin syntynyttä oppia häikäilemättömin menetelmin.
Eikö tosiaankaan olisi parasta tunnustaa, että ”on tutkittu ja ymmärrys on lisääntynyt” niinkuin Danielin kirjassa mainitaan käyvän.
Jopa jehovat ovat nöyrtyneet tunnustamaan olleensa aikaisemmin väärässä lukuisia kertoja.
Sitten jatketaan taas tuosta sielu-kysymyksestä:
11. a Jh 8:56.
Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi."
Aabramah oli siis tietoisessa tilassa.
11. Mt 10:28
Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
Saatana ja sen kätyrit siis pystyvät tappamaan ruumiin, mutta selvästi sanotaan, että sielua ne ei voi tappaa. Voiko sielun kuolemattomuuden selvemmin sanoa.
Miksi ihmeessä joillakin on kiivas tarve selittää Raamatun sanaa pätemättömäksi. Pikemminkin uskovien tehtävä on puolustaa Raamatun sanaa, eikä sitä yrittää kumota.
En ymmärrä jehovalaisten ja ja joidenkin muiden motiiveja sahata omaa oksaansa.
12. Heb 4:12
Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
Väite siitä, että ihminen olisi yksi ja sama kokonaisuus, missä ei ole ”osia” on siis Raamatun vastainen.
13. Ilm 20:4
Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
Tämän jotkut selittävät tarkoittavat muuta kuin mitä sinä on kirjoitettu. Millä perusteella, jälleen Jumala tarkoittaa muka toista kuin minkä sanoo, eikä kaiken lisäksi sitten sano mitä tarkoittaa?
14. 1 Kun 17:21
Sitten hän ojentautui pojan yli kolme kertaa, huusi Herraa ja sanoi: ”Herra, minun Jumalani, anna tämän pojan sielun tulla häneen takaisin”.
Ja Herra kuuli Eliaa, ja pojan sielu tuli häneen takaisin, ja hän virkosi henkiin.
Mistä se sielu tuli takaisin, jos kerta kaikki jää siihen ruumiiseen? Jäälleen on työtä selittää raamatun sanaa pätemättömäksi
15. Ps 16:10
Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa.
Jumala ei salli vanhurskaan nähdä kuolemaa. Siinähän pyydetään täysin mahdotonta asiaa, kaikkihan kuolee, niin syntiset kuin vanhurskaatkin. Onko Raamatussa utopistisia opetuksia asioista jotaka eivät voi toteutua? Mahdollisuudeksi jää ainoastaan se, että tuossa pyydetään vanhurskaan sielun osaa, jossa sielu jää elämään.
16. Ps 30:4
Herra, sinä nostit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta.
Niinpä niin. ”Ymmärrätkö mitä luet”. ”Eihän siinä mitä kirjoitamme, ole muuta kuin mitä siinä on kirjoitettuna”
17. Ps 49:16
Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa.
Mitä Jumala siis tuonelasta lunastaa jos mitään ei ihmisestä jää jäljelle, vai luukasanko Jumala luokseen ottaa lahoamaan?
18. Ps 66:9
Hän antaa meidän sielullemme elämän eikä salli meidän jalkamme horjua.
Tokihan sielu on jo ihmisellä syntyessä, eihän sille tarvi erikseen elämää antaa. Sielulle siis annetaan elämä erikseen.
19. Ps 86:13
sillä sinun armosi on suuri minua kohtaan, sinä olet pelastanut minun sieluni tuonelan syvyydestä.
Mitä sielua tuonelasta pelastetaan jos siellä ei mitään ole, vaan kaikki on lahoavan ruumiin yhteydessä?
20. Hes 18:4
Katso, kaikki sielut ovat minun; niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu—ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee—sen on kuoltava.
Siinähän sanotaan, että vain syntiä tekevien sielu on kuoltava. Muut siis jää elämään.
21. Hes 18:27
Ja jos jumalaton kääntyy pois jumalattomuudestaan, jota on harjoittanut, ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, hän säilyttää sielunsa elossa.
Eikö tässäkään tarkoiteta sitä mitä sinä sanotaan? Säilyttää sielunsa elossa!
22. Jh 11:25-26
Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”
Ei kai Jeesus valehdellut? Ei Hän puhuta mitään kuolemassa olevasta ”tiedottomasta” tilasta. Elämä jatkuu hengen muodossa ja tasolla.
Tärkeää huomata missä yhteydessä edellinen lausuttiin, tilattaeessa jossa Jeesus lupasi herättää Lasaruksen.
23. Jh 11:21- 23
Ja Martta sanoi Jeesukselle: ”Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi kuollut.
22.Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot.”
23.Jeesus sanoi hänelle: ”Sinun veljesi on nouseva ylös”.
Martta sanoi hänelle: ”Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä”.
Mistä se sielu siihen pöllähti, jos se lakkasi olemasta kuolemassa? Ruumishan ei minneen hävinnyt, vaan oli sinä kuolleena lihana paikalla, mutta missä se henki oli jos sielu (taikka oikeammin henki) haihtuu kuollessa olemattomiin. Saiko Lasarus toisen hengen mikä hänellä oli eläessään ollut vai saman?
Nyt tärkeä havainto, joka tulkin jo edellä.
Jeesus puhui Lasaruksesta sanoessaan; ”joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.” Mikä siis elää vaikka ollaan kuoltu?
Jeesus lohdutti siis Marttaa ja sanoi Lasaruksen elävän, vaikka tämän ruumis oli kuollut. Niinhän Jeesus selkeästi sanoo. Ei kai Jeesus syyllistynyt valehtelemiseen?
Koko ajan puhuttiin Lasaruksesta.
Asiayhteys on tärkeä. Eihän Jeesus sanonut tyyliin: ”hyvää päivää kirvesvartta”.
Koko ajan puhuttiin Lasaruksesta. Lasarus eli vaikka oli kuollut, koska Lasarus uskoi Jeesukseen. Ruumis haisi mädänneenä, mutta kuitenkin Lasarus eli.
Joku osa Lasaruksesta siis eli. Lasaruksen henki eli. Lasaruksen henki oli Jumalan luona ja ruumis oli luolassa mädänneenä.( Saar 12:7)
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”
Ongelma lienee osaksi siinä ,että ei ymmärretä sitä että ihminen ei ole yksi, niinkuin oppi väittää vaan että ihmisessä on sekä ruumis, sielu, että henki.
24. 1 Kr 15:44
kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
Niin on ,hengellinen ruumis ei koskaan kuole. Siihen hengelliseen ruumiiseen pukeudutaan ylösnousemuksessa. Hengellinen ruumis saa kirkastetun ruumiin silloin.
VIIMEISENÄ ON SITTEN KAIKKEIN VAKUUTTAVIN SANANKOHTA JOLLA ILMOTETAAN ETTÄ IHMISESSÄ ON OSA JOKA EI KUOLE; EIKÄ VAIVU HAUTAAN RUUMIINA KANSSA.
25. Saarn 12:7
”Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.”.
AMEN ! HALLELUJAA ! Vieläkö tarvitaan muuta.
Selkeästi sanottu, että ihmisessä on HENKI joka on Jumalalta saatu ja sinne Jumalan luo se palajaa, ihmisen ruumiin sitävastoin tulee maan tomuksi jälleen, sinne mistä on tullutkin.
Ihmisessä on siis ruumiin lisäksi henki, joka on ruumiista erillinen osa.
Olihan Hesekielkin ”irti ” ruumiistaan kun hänet vietiin näkemään monia asioita. Samoin Johannes Patmos saarella vietiin hengessä näkemään. Ja onhan niitä muitakin tapauksia.
Todellakin Jumala jo luodessa puhalsi ihmiseen kuolematoman ”elämän hengen”.’
Maan tomusta ihmisen ruumis tehtiin ja sinne tomuun ruumis palajaa kuoleman myötä, Mutta Jumala; ”puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen” ( 1 Ms 1:7)
Tämän ymmärtäminen on erittäin tärkeää. Kyse on kaiken perustasta. Kyse on Jumalan katoamattomuudesta. Lue huolella seuraava:
Jumala antoi luomaansa ihmiseen itseään, Hän antoi osan omaa henkeään ihmiseen.
SEURAAVASSA LIENEE TÄMÄN SAARNAN TÄRKEIN ASIA YMMÄRRETTÄVÄKSI.
Tämä on ratkaisevan tärkeää; Jumalassa ei ole mitään katoavaisuutta, ei mitään katoavaa, ei mitään, ei edes sitä henkeä jonka hän puhalsi luomaansa ihmiseen.
Omaa, kuolematonta henkeään Jumala ihmiseen puhalsi.
Jumala puhalsi luomaansa ihmiseen elämän hengen, kuolematoman hengen,
osan omaa itseään, joka palajaa Hänen luokseen ihmisen kuollessa. Se on se ”Jumalan kuva” ihmisessä. Tuo kuolematon henki ihmisessä, tuo henki on osa Jumalaa. ”Jumalan kuva”
Tuo ihmiseen puhallettu kuolematon henki on vain lainaa Jumalalta. Ruumis on taasen ”lainaa” maasta.
Kaikki palajaa kuolemassa sinne mistä on tullutkin. Niin ruumis kuin henkikin..
Edellä olevan käsittäminen on elintärkeää, koska:
Saatana tekee kaikkensa yrittäessään kylvää ihmiseen epäuskoa ja horjuttaakseen Jumalan arvovaltaa ja katoamattomuutta.
Toisin sanoen, kun saatana saa ihmisen uskomaan, että Jumala puhalsi ihmiseen hengen (kuolevan hengen) joka katoaa ruumiin mukana, niin saatana onnistuu samalla mitätöimään Jumalan kaikkivaltiuden ja ikuisen olemuksen.
Saatana saa ihmisen uskomaan, että Jumalassa on jotakin mikä katoaa ja kuolee. Onnistuessaan tuossa saatana on päässyt voitolle..
Hirvittävin teko mitä ihminen voi tehdä on se, että ihminen uskoo Jumalassa olevan jotain katoavaa Saatana on päässyt silloin tärkeimpään päämääräänsä, se on onnistunut uskottelemaan ihmiselle ettei Jumala olekaan sellainen miksi Raamattu Jumalan ilmoittaa.
Nyt siis ymmärrät kenen asialla ovat ne jotka opettavat , että ihmisestä ei kuollessa jää mitään jäljelle.
Se ruumiin osa on sanottu selkeästä 1 Ms 3:19. Teet työtä ja touhuat ja sitten ruumiisi ;
” tulee maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet ottettu ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman”.
Noin sanottiin ruumiista.
Mutta hengestä sanottiin, että:
” henki palajaa Jumalan tykö”.
AMEN
Se mikä nousee ylösnousemuksessa, ”pukeutuu kuolemattomuuteen”, on Jumalan tykö kuolemassa palannut kuolematon henki.
Uskovien kohdalla, tempauksessa ja ylösnousemuksessa, kuolematon henki pukeutuu Jeesuksen tapaan kirkastettuun ja kirkastetuksi ruumiiksi.
Iankaikkisuudessa uskovat ovat ruumiillisessa muodossa, kirkastetussa ruumiissa, ei missään henkiolentona ”ilmana tai kaasuna”.
Henki annetaan kuollessa Jumalan käteen: Jumalasta lähtenyt, ja Jumalan antama henki palajaa antajansa tykö.
Sielun kuolemattomuutta käsittelevät Raamatunkohdat jatkuu:
26. Ps 31:6
”Sinun kätesi minä annan henkeni, sinä Herra lunastat minut”.
Näin Jeesuksenkin kohdalla. ”Isä sinun käteesi minä annan henkeni”.
Jeesuksen ruumis pantiin hautaan, mutta henkensä Jeesus antoi Jumalan käteen. Tuossa hengessä Jeesus saarnasi tuonelassa oleville hengille. Jokin saarnasi ja jossain. Siis mikä, jos mitään ei ruumiin lisäksi ollut.
27. Apt 17:25
” eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.”
Saarnaaja Salomo on koko kirjassa käsitellyt ihmisen olemisen turhuutta, todellinen ”turhuuden ylistys” koko kirja. Koko kirjan luonne ja sanoma pitää ymmärtää ,kuin myöskin tuo ”näkökulma-asia”.
Siis nuo kaikki edelliset kohdat pitäisi selittää tarkoittavan toista kun mitä niissä on luettavissa. Miksi? Onko tuollainen ”toiseksi selittävä” Raamatun tutkiskelu oikea?
Että miksi pitää yrittää ymmärtää Raamatun-jakeiden tarkoittavan muuta kuin mitä niissä lukee?.
Lukutapa ja ymmärrystapa on selkeästi sanottu: ”eihän sinä mitä teille kirjoitamme ole muuta kuin mitä siinä on luettavissa”.
Miksi siis lähteä käyttämään muuta ”ymmärtämis -menetelmää?”
Ihmisessä on kuolematon HENKI jonka Jumala on antanut ja tuo kuolematon henki palajaa Jumalan tykö. Ruumis taasen palajaa tomuksi, mistä se on tullutkin.
Tuota asiaa auttaa myöskin ymmärtämän jos ymmärtää mitä uudestisyntymässä tapahtuu, mikä on se joka uudestisyntyy?
Hieman menen Raamatun ulkopuolelle:
Amerikassa on oikein tutkittu noin tuhatta tapausta jossa ihminen on kliinisen kuoleman jälkeen herätetty henkiin lääketieteellisin menetelmin. Kaikki nuo kertovat miten he irtautuivat ruumiistaan ja siirtyivät toiseen olotilaan.
On olemassa itämainen menetelmä jolla ihminen pystyy irtaantumaan ruumiistaan ja siirtymän toiseen ulottuvuuteen. Tällaista harrastetaan hengellisissä yhteyksissä Suomessakin , mm lohjalainen pappi J Brummer on asian harrastaja ja hänellä on paljon asianharrastajia (menetelmä on Raamatussa kielletty ankarasti).
Alkujaan Jumala loi ihmisen elämään ikuisesti. Vasta syntiinlankeemus toi kuoleman kuvaan. Mutta henki annettiin kuolematon.
28. 1 Kr 15:43 45.
kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
44. kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
45. Niin on myös kirjoitettu: “Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.
Siinäpä sitä pohtimista.
29. 2 Kn 2:9, 15 Kun he olivat tulleet yli, sanoi Elia Elisalle: “Pyydä minua tekemään hyväksesi jotakin, ennenkuin minut otetaan pois sinun tyköäsi”. Elisa sanoi: “Tulkoon minuun sinun hengestäsi kaksinkertainen osa”.
Kun Jerikosta tulleet profeetanoppilaat syrjästä näkivät sen, sanoivat he “Elian henki on laskeutunut Elisaan”. Niin he tulivat häntä vastaan ja kumartuivat hänen edessään maahan.
Todellakin Elia otettiin taivaaseen kuolemaa näkemättä.
Mutta mikä osa Eliasta annettiin Esisalle, jos mitään ihmisestä erotettavaa osaa ei ole vaan kaikki on yhtä ja samaa? Osa Elian henkeä annettiin Elisalle.
30. Job 12:10
hänen, jonka kädessä on kaiken elävän sielu ja kaikkien ihmisolentojen henki?” —
Siellä ne ovat, sieltä ne ovat lähteneet ja sinne ovat palajava.
31. Job 32:8
Mutta onhan ihmisissä henki, ja Kaikkivaltiaan henkäys antaa heille ymmärrystä.
Sieltä se Jumalalta ymmärryskin tulee.
32. Sl 12:7 Ihmisen henki on Herran lamppu: se tutkistelee sydämen kammiot kaikki.
Totisesti. Herran se henki on, häneltä lainassa.
33. Jes 57: 16
Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.
Sillä en minä iankaiken riitele enkä vihastu ainiaaksi; muutoin henki nääntyisi minun kasvojeni edessä, ne sielut, jotka minä tehnyt olen.
Liha on syntynyt lihasta, miehen tahdosta, henki on syntynyt taasen Jumalasta.
Totisesti; ihmiselle lainaamansa hengen tykönä Jumala asuu. Ihmisen hengessä Pyhä Henki asuu, ei Pyhä Henki asu samassa ”huoneessa” synnin kanssa. Synnin asuinsija on ihmisen liha. Pyhän Hengen asuinsija on ihmisen henki.
34. PS 146: 3-5
Älkää luottako ruhtinaihin älkääkä ihmislapseen, sillä ei hän voi auttaa.
Kun hänen (siis tuon ruhtinaan)henkensä lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin.
Autuas se, jonka apuna on Jaakobin Jumala, se, joka panee toivonsa Herraan, Jumalaansa,
On siis nähtävä teksityhteys mistä puhutaan, niinkuin edelläkin puhutaan tuon ruhtinaan hankkeiden raukeamisesta. Yksittäisen jakeen huomioiminen saattaa jättää asiasta väärän kuvan. Henki palajaa kuolessa Jumalan tykö, joka on sen antanutkin.
Saarnaajan kirja laajemmin
Saar 8:8
Ei ole ihminen tuulen valtias, niin että hän voisi sulkea tuulen, ei hallitse kukaan kuoleman päivää, ei ole pääsyä sodasta, eikä jumalattomuus pelasta harjoittajaansa.
Kaiken tämän minä tulin näkemään, kun käänsin sydämeni tarkkaamaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu aikana, jolloin ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen.
Huomaa tässä Salomo selkeästi ilmoittaa käsittelevänsä ihmisen elämää täällä ajassa, ”jolloin ihminen hallitsee toista”. Näkökulma on siis ”auringon alla” näkökulma käsin katseltu ihmisen maallinen elämä.
Salomo jatkaa:
”Sitten minä näin, kuinka jumalattomat haudattiin ja menivät lepoon, mutta ne, jotka olivat oikein tehneet, saivat lähteä pois pyhästä paikasta ja joutuivat unhotuksiin kaupungissa. Sekin on turhuus.
Milloin pahan teon tuomio ei tule pian, saavat ihmislapset rohkeutta tehdä pahaa,
koskapa syntinen saa tehdä pahaa sata kertaa ja elää kauan; tosin minä tiedän, että Jumalaa pelkääväisille käy hyvin, sentähden että he häntä pelkäävät”,
Pitkä elämä ja Jumalaa pelkääväisten ”hyvin käyminen” nähdään eri asiana.
mutta että jumalattomalle ei käy hyvin eikä hän saa jatkaa päiviään pitkiksi kuin varjo, sentähden ettei hän pelkää Jumalaa.
Edelleen:
”.On turhuutta sekin, mitä tapahtuu maan päällä, kun vanhurskaita on, joiden käy, niinkuin olisivat jumalattomain tekoja tehneet, ja jumalattomia on, joiden käy, niinkuin olisivat vanhurskaitten tekoja tehneet. Minä sanoin: sekin on turhuutta.”
On siis ymmärrettävä tuo ”näkökulma”, ajallinen- ruumiin kannalta katsottu näkökulma josta asioita tutkiskellaan, silloin käsiteltävä asia tulee ymmärretyksi.
”Ja minä ylistin iloa; koska ei ihmisellä auringon alla ole mitään parempaa kuin syödä ja juoda ja olla iloinen; se seuraa häntä hänen vaivannäkönsä ohessa hänen elämänsä päivinä, jotka Jumala on antanut hänelle auringon alla”
Tuossakin käy selkeästi ilmi, että ”näkökulma” jolla ihmiselämää tarkastellaan on yksinomaan maalliselta kannalta asioiden katselu. Tuosta näkökulmasta siis katsellaan myöskin kyseisessä 5. Jakeen kohdassa kuolemaa, ”kuollut ei tiedä mitään”.
16.”Kun minä käänsin sydämeni oppimaan viisautta ja katsomaan työtä, jota tehdään maan päällä saamatta untakaan silmiin päivällä tai yöllä,
niin minä tulin näkemään kaikista Jumalan teoista, että ihminen ei voi käsittää sitä, mitä tapahtuu auringon alla; sillä ihminen saa kyllä nähdä vaivaa etsiessään, mutta ei hän käsitä. Ja jos viisas luuleekin tietävänsä, ei hän kuitenkaan voi käsittää.”
Jälleen näkökulmaksi selvästi kerrotaan tuo ”maan päällä” ja ”auringon alla” näkökulma.
Aihe jatkuu saarnaajankirjan seuraavassa luvussa:
1”.Niin minä painoin mieleeni kaiken tämän ja pyrin saamaan kaikkea tätä selville, kuinka näet vanhurskaat ja viisaat ja heidän tekonsa ovat Jumalan kädessä. Ei rakkauskaan eikä viha ole ihmisen tiedettävissä; kaikkea voi hänellä olla edessä.
Kaikkea voi tapahtua kaikille. Sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla, hyvällä, puhtaalla ja saastaisella, uhraajalla ja uhraamattomalla; hyvän käy niinkuin syntisenkin, vannojan niinkuin valaa pelkäävänkin”.
Juuri tuo: ”sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla” kertoo, että asioita käsitellään yksinomaan elossa olemisen näkökulmasta, -ruumiissa olemisen näkökulmalta..
Se on onnettomuus kaikessa, mitä tapahtuu auringon alla, että kaikilla on sama kohtalo, ja myös se, että ihmislasten sydän on täynnä pahaa ja että mielettömyys on heillä sydämessä heidän elinaikansa; ja senjälkeen—vainajien tykö!
Jälleen tuo näkökulma ”auringon alla”. ”Kaikilla on sama kohtalo”, on selkeä osoitus, että näkökulma josta ihmistä tarkastellaan on ainoastaan ajallinen. Eihän iäisyys-näkökulmankin huomioiden voida Raamatussa sanoa, että ”kaikilla on sama kohtalo”, niin jumalattomilla kuin vanhurskaillakin. Yksinkertaisesti saarnaaja tutkiskele elämään vain kuolemaan asti ulottuvalla näkökulmalla.
Onhan sillä, jonka vielä on suotu olla kaikkien eläväin seurassa, toivoa. Sillä elävä koira on parempi kuin kuollut leijona.
Huoma siis, että seuraava 5. jaetta on edeltänyt tuo edellinen neljäs jae, niin ymmärrät miltä kantilta Saarnaaja tuota ihmisen elämää; ”ilmestysmajaa” katselee. (muistan varmaan tuon kertomukseni siitä ,että ilmestysmaja ja sen sisäänkäynti näytti erilaiselta, riippuen miltä kantilta sitä katseli)
”Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu.
Elämää katsellaan siis vain kuolemaan asti, näkökulmasta. Ja kuollutta maaksi muuttuvan ruumiin kannalta. Eihän se ruumis ja aikanaan tomu mitään tiedä. Toista on ihmisen hengen joka palajaa antajalleen; Jumalan tykö. Ei Jumala tykonä mitään tomukasaa ota, ei Jumala puhaltanut luodessa ihmiseen mitään elotonta tomua vaan elävän hengen hän ihmiseen antoi. Jumala antoi ihmiseen osan itseään.
Siksi ihmisestä tuli Jumalan kuva, koska ihmiselle Jumala antoi osan itseään. Osan omaa kaltaisuuttaan, ja tuo Jumalankaltaisuus on ihmiseen lainaksi annettu henki.
Tuolla ”Jumalan kuvaksi ” luomisella ei siis tarkoiteta suinkaan ulkoista muotoa. Jumala ei siis ole olemukseltaan ihmisen muotoinen.
Saarnaaja siis pohdiskelee kaikkea muuta kuin ihmisen sielun asemaa kuoleman jälkeen, hän pohdiskelee kuolemaan päätyvän elämän ”mielettömyyttä”. Tämä käy hyvin esille tuossa toteamuksessa; ”parempi elävä koira kuin kuollut leijona.”
On siis tärkeää huomioida tekstiyhteys laajemmin, niin ymmärretään ”miltä kantilta” kyseisen jakeen sisältö on.
Sielun käsitetä on vaikea ymmärtää, mutta kun ymmärtää mitä uudestisyntymässä tapahtuu, mikä on se ihmisessä joka uudestisyntyy, niin ymmärtää sielu-kysymyksenkin. Ja kun ymmärtää sen mitä Jumala ihmiseen puhalsi luodessaan tämän.
Ihmisen sielu on veri
ja vasta kun Jumala puhalsi luomaansa ihmiseen omaa kuolematonta henkeään, niin silloin ihmisestä tuli elävä sielu. Sielusta tuli silloin elävä. Tuo saattaa kuitenkin kuolla niinkuin tuhlaajapojan vertauksessa sanotaan: ”tämä sinun veljesi oli kuollut, mutta on herännyt eloon”. Mutta todellakin tuo uudestisyntyminen herättää tuon hengen jälleen eloon.
Liha ja henki on kaksi eri asiaa, erillinen osa ruumista, vaikka joku oppi väittääkin, että ihmisen on yksi ja sana kokonaisuus, eikä ihmistä voi jakaa osiin.
Sielu (veri) kuulu ”lihaan”, eli ruumiiseen, eikä se peri Jumalan valtakuntaa, ”ei liha ja veri (=sielu) peri Jumalan valtakuntaa”.
Mutta ihmisen uudestisyntynyt henki kuuluu Jumalalle ja se on Jumalasta syntynyt, se ei tee syntiä, eikä koskaan kuole.
”se joka usko minuun ei koskaan kuole”, - ei liha usko vaan henki usko.
Tuo on Jeesuksen sanoma totuus eikä valhe. Eikä semmoinen joka uskoo ikinä kuole.
On tärkeää ymmärtää sielun ja hengen tarkoittavan eri asiaa. On ymmärrettävä, että Jumala toimii ihmisen uudestisyntyneen hengen kautta ja hengessä;
saatana taasen toimii ihmisen sielun kautta ja sielussa. Sielu on saatanan ”omaisuutta” ja sielussa , eli veressä, joka on ruumista, asuu synti.
”he ovat sielullisia, Henkeä heillä ei ole”.
Myöskin on viisautta joka on : ”se on sielullista, riivaajien viisautta”.
Viisautta on siis Jumalalta lähtevää ja se on hengellistä ja sijaitsee ihmisenhengessä. Ja on saatanasta lähtevää ”viisautta, joka on sielullista ja sijaitsee ihmisen sielussa.
Jumala toimii ihmisen uudestisyntyneen hengen kautta ja hengessä.
Saatana toimii ihmisen sielussa ja sielun kautta.
Ihmisen henki on otettu Jumalan käyttöön, ja siellä ihmisen uudestisyntyneessä hengessä ei syntiä ole , vaan sillä siellä asuu Jumalan Pyhä Henki , jos ihminen on uudestisyntynyt.( taikka jos tuo henki ei ole kuollut ollenkaan vaan on pysynyt aina Isän tykönä (vrt tuhlaajapojan vanhempi veli))
Ihmisen elävä ja uudestisyntynyt henki on puhdas;
.”sillä hän ei saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt”. Ilmisessä on siis Jumalasta lähtenyttä vain tuo häneen aikanaan puhallettu henki- osa Jumalaa- tuo Jumalasta lähtenyt henki ei saata koskaan tehdä syntiä niinkuin ei Jumalakaan saata syntiä tehdä.
Tuohon sisältyy saatanan kavala yritys selittää, että Jumalasta lähtenyt jokin osa Jumalaa, tekisi syntiä. Jos saatana onnistuu tämän selittää niin se on yhtä kuin, että Jeesus ei ollut synnitön. Onnistuessaan tuon sellaiseksi selittämään saatana onnistuu osoittamaan, että Jeesuksen antama uhri oli mitätön ja turha, koska ei syntiä sisältävä Jeesus todellakaan voi kenenkään syntejä sovittaa.
Sielu ja henki asia on siis näin laaja ja syvällinen. (ja vieläkin syvällisempi)
Täten oli myöskin välttämätöntä, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä, eikä Joosefin syntisestä siemenestä. Syntiinlangenneen syntisen veren perintö piti katketa, muutoin Jeesus olisi saanut syntienlangenneen ja syntisen veren. Ja Jeesuksen antama uhri olisi ollut tyystin turha, eikä Jeesus verensä vuodattamalla olisi pystyttänyt lunastamaan edes omaa pelastustaan. Huomaa, että miehen sperman kautta ihmisen ihminen saa veren, veri siirtyy sikiöön siis sperman kautta. Täten veren perintö jatkuu katkeamattomana perintönä. Jotta Jeesuksen antama veriuhri olisi ollut PYHÄ, tarvittiin tuo neitseestä sikiäminen ja langenneen veren perinnön katkeamien Jeesuksen kohdalla. Näinollen tuleekin kaikkiin kohtiin jossa olen maininnut Jeesuksen veren liitää eteen maininta PYHÄ, sillä totisesti Jeesuksella oli PYHÄ veri.
Vain tuo PYHÄ veri riitti uhriksi ihmisten edestä.
Edellisen ymmärtäen avautuu huikeat näköalat. Jätän sinulle pohdittavaksi.
Siellä missä saatana onnistuu selittämään Jeesuksen veren olleen langennut, Joosefin kautta saatu veri, siellä ei sellainen usko on riivaajien uskoa.
Jos neitseestä syntymisellä ei nähdä mitään ratkaisevaa merkitystä taikka se kielletään, niin silloin kyse on täysin pakanauskonnosta ja hirvittävästä eksytyksestä joka on vienyt mukanaan miljoonia.
Missä Jeesuksen neitseestä syntyminen kielletään niin se on liitonveren epäpyhänä pitämistä ja on myöskin Pyhän Hengen pilkkaamista:
Heb 10:29. ”kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!.”
Tosi karmeaa.
Kysymys ihmisessä olevasta kuolemattomasta, Jumalalta saadusta hengestä, ja Jumalalle palaavasta hengestä on siis kyse koko lunastus-asian kannatta keskeisen tärkeästä asiasta.
Siksi saatana tekee kaikkensa yrittääkseen kumota ja selittää turhaksi tuon Jumalasta lähtöisin olevan hengen kuolemattomuuden.
En tiedä ymmärsitkö edellisen. Kieltämättä sen ymmärtäminen on vaikeaa, ja ilman Pyhä Henki mahdotonkin Asiaan kannatta kuitenkin syvällisesti paneutua sillä koko pelastuksen ja Lunastuksen kannalta asia on keskeisen tärkeä. Kyse on siitä onko Jumala kaikilta osin katoamaton (siis myös ihmiseen puhaltamansa hengen) ja onko Jeesus syntiuhrina tyystin puhdas ja tahraton ja siten kelpaava maksamaan ihmisten syntivelan. Kaiken tuon saatana yrittää kaataa. Kenen joukossa siis seisotaan?
Jh 11:25-26.
Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo Jeesukseen , ikinä kuole. Uskotko sinä sen?”
Todellakin. Uskotko tuon, että Jeesukseen uskova jatkaa elämää vaikka olisi kuollut.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tosissako aiot kaikki lukemasi neljä Raamattua vielä
yhden vuorokauden aikana tänne nettiin naputtaa?
että ihmisellä ei ole sielua, vaan ihminen on sielu.
"Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen,ja puhalsi hänen sieraimeensa elämän hengen ,ja niin ihmisestä tuli elävä sielu"( 1Moos.2:7).
Ihmiseen ei siis tullut sielua, vaan hänestä tuli elävä sielu. Ihmisen ruumis elämä=sielu. Sielu on siis ruumiin ja elämän samanaikaista olemassaoloa. Kun ihminen kuolee, hän vain yksinkertaisesti lakkaa sielu.
Jos siis sanot että sielu on kuolematon, sanot että ihminen on kuolematon. Ja kaikkihan me tiedämme että niin ei ole.
Se mitä väität kuolemattomaksi sieluksi, on Uusi Luomus. Mutta sekin kuolee. Mutta se myös Ylösnousee Uuteen Elämään Kristuksessa. Vasta kuoleman jälkeen Kristuksen noutaessa omiaan me jotka olemme Hänen omiaan "muutumme". Paavali kirjoittaa 1 Kor.15:53-54 miten tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen (HUOMAA: Vasta Kristuksen toisessa tulemuksessa, ei ennen sitä)
Toisinsanoen, ihmisessä ei ole muuta kuolematonta kuin Jumalan antama elämä, elämänhenkäys, elämänkipinä. Se ei kuitenkaan ole sielu.
Sielun kuolemattomuusoppi on alunperin pakanallinen oppi, Sielun kuolemttomuusopin ydin on se että kuolemassa ihmisestä irtaantuu jokin tietoinen osa. Tämä ei kuitenkaan ole raamatullista. Hyvin yleinen käsitys kristillisissä piireissä on oppi sielun kuolemattomuudesta. Ajatellaan, että kuolema koskee vain ruumista, mutta sielu (tai henki) erkanee ruumiista ja siirtyy heti joko taivaaseen tai helvetin tuleen (tai johonkin välitilaan/tuonelaan).
Raamatun ihmiskuvasta
Lähtökohdaksi voisimme ottaa toisen luomiskertomuksen kuvauksen ihmisen tekemisestä.
"Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen,ja puhalsi hänen sieraimeensa elämän hengen ,ja niin ihmisestä tuli elävä sielu"( 1Moos.2:7).
Vanhatestamentillinen ihmiskuva on holistinen (kokonaisvaltainen). Kertomuksen kirjoittaja ei sano, että ihmisellä on sielu, vaan että ihmisestä tuli elävä sielu (psyykkis-fyysinen kokonaisuus) saatuan luojalta sieraimiinsa elämän hengen. Tämä elämän henki on siis verrattavissa ihmisen hengitykseen, sieraimissa kulkevaan ilmavirtaan. Niin kauan kuin ihminen hengittää, hän elää. Jahve elävöitti maasta muovailemansa ihmisen elämänhengityksellään, jolloin ihminen alkoi elää. Sanalla sielu (nefes) ei ole 1 Moos.2:7 yhteydessä enempää merkityssisältöä. Jumalan henkäys pitää sielun (hepr. nephesh) ja ruumiin yhdessä ja ihmisen sekä myös eläimet elossa (esim. Job 27:3) ja tämä sama henkäys/henki (hepr. nishmat ) on myös eläimillä, eikä vain ihmisillä. Sanan nefes juurisana tarkoittaa "hengitystä". Kun kuolemassa tämä Jumalan henkäys/henki palaa luojan luokse, ihmisen ja myös eläimen elämä loppuu VT:n mukaan (Ps.104:27-30 "...otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat ja palaavat maan tomuun").
VT:n ajattelussa korostetaan ihmisen katoavaisuutta ja hänen elämänsä lyhytaikaisuutta verrattuna Jumalan ikuisuuteen ja katoamattomuuteen (esim. Ps. 103:15-18; Ps.146:3-4). VT painottaa, että vain Jumala on ikuinen ja kaiken elämän lähde ja ylläpitäjä. Kun ihmispari karkotettiin kertomuksen mukaan paratiisista ja heitä estettiin menemästä elämänpuun luokse, heillä ei ollut mitään mahdollisuutta kuolemattomuuteen, koska he eivät saaneet enää kuolemattomuuden tuovaa ruokaa (vrt. kreikkalaisen mytologian ambrosia, jumalten ruoka, jota kuolevaiset eivät saaneet syödä).
Kuolema on VT:ssa "lepoon menemistä isien tykö" (esim. 1 Kun. 16:28, jossa jumalaton kuningas Omri meni myös lepoon, eikä siis siirtynyt välittömästi helvettiin). Hes.18 luvussa korostetaan kuinka se sielu, joka syntiä tekee joutuu kuolemaan - ei siis sanota, että kuolemassa sielu erkaantuu ruumiista ja menee helvettiin. Kuolema ei ole VT:ssa sielun erkaantumista ruumiista, vaan elämän loppu - ruumis maatuu maan tomuksi, elämänhenkäys palaa Luojalle ja kuollut menee alas tiedottomuuteen ja lopulta maatuu olemattomuuteen, eikä hänellä ole tietoa jälkeläistensä kohtaloista eikä mahdollisuutta palata takaisin eloon tuntien vain oman murheensa ja ruumis oman tuskansa (Job 14:14-22).
Kreikkalaiselle sielun kuolemattomuus-opille vastakkainen on myös Pentateukin (Mooseksen kirjojen) toteamus, että sielu on veressä, 3 Moos.17:11 "Veressä on elävän olennon elämänvoima" uuden käännöksen mukaan, siis sielu. Kun elämänvoima ("sielu") vuodatetaan pois, ihminen ja myös eläin kuolee - eikä jatku irrallaan ruumiista taivaassa tai helvetissä.
"Heprean nefes ei merkitse ruumiista erotettavissa olevaa henkistä olentoa, vaan ihmisen elävää, tietoista olemusta, persoonallisuutta, 'itseä'." - Jussi Aro, Psalmit nykysuomeksi, 1973, s.233 "Sielu ei...merkitse mitään sellaista, mikä ihmisellä olisi, mutta eläimiltä puuttuisi. Heprealaisessa tekstissä käytetään eläimistäkin samaa sanaa, vaikka se onkin suomennettu [kirkkoraamatussa] toisin...Tavallisimmin nefes merkitsee elävää, tietoista ja toimivaa olentoa...."- prof. H.Palva, Raamatun tietosanasto, 1974, s.246
Mikä on tuonela?
Tuonelaksi, helvetiksi ja haudaksi VT:ssa eri käännöksissä käännetty heprean sana sheol on etymologialtaan epävarma. Se on synonyymi kuopalle ja kuilulle sekä mahdollisesti myös syvyydelle "abaddon" , "tehom" (abyssos). Sheol tarkoittaa VT:ssa paikkaa, jonne kuolleet koottiin. Sheol on maan alla ja se on hyvin syvä sekä valtavan kaukana taivaasta (Sananl.9:18; Jes.7:11; Aam.9:2 jne.).Kuolleet laskeutuvat sheoliin, ja sheolilla on portit (Job 38:17). Kuolleet eivät enää palaa sieltä eikä heidän kotinsa tunne heitä (Job 7:9-10). Mutta Jahve saattoi nostaa pelastavana tekonaan kuolleita sheolista ylös (1 Sam.2:6). Sheol on kuvattu myös maaksi- pimeän, sekasorron ja kuoleman varjon maaksi, jossa valokin on pimeää (Job 10:21-22). Sheolissa ajateltiin olevan kammioita ja syvyydeltään erilaisia kerroksia (Sananl.7:27; Jes.14:15 "..tuonelaan sinut on syösty, sen pohjimmaiseen kuiluun"). Kuolleet ja tuomitut pakanakansat kohtaavat sheolissa toisensa, missä heidän osansa on häpeä ja siellä he lepäävät aseineen (Hes.32:18-32). Sheolissa ei ole enää mitään arvojärjestystä eikä erotusta rikkaiden ja köyhien, orjien ja vapaiden, vallanpitäjien ja alamaisten välillä. Kuitenkin kansallisuuteen perustuva ryhmittely säilyy sheolissakin.
Kuolleet joutuvat varjomaiseen olotilaan vailla elämää, tekoja ja tietoisuutta. Heillä on pelkkä olemassaolo, mutta ei tietoa, tekoja eikä tunteita, eivätkä kuolleet tiedä jälkeläisistään mitään (Saarn.9:4-6;Job 26:5-6; Ps.6:6; Ps.30:10, Jes.38:18-19).
Kuolleet eivät kiitä eivätkä ylistä Jumalaa, vaan ainoastaan elävät ihmiset. Tuonelassa ei ole mitään erilaisia "osastoja" hurskaille ja jumalattomille, joissa kuolleiden olotila olisi erilainen. Hurskaiden onnesta ja ilosta kuoleman jälkeen ei ole mitään kuvauksia Vanhassa testamentissa, eikä jumalattomien rangaistuksesta helvetin kaltaisessa kärsimyksen paikassa. Kuolleet nukkuvat heräämättä sheolissa ja sieltä takaisin paluuta ei ole odotettavissa (2 Sam.12:23), sillä sheol on ihmisen lopullinen määränpää. Ihmisellä ole mitään etua eläimiin verrattuna, vaan samanlainen loppu tulee ihmisille sekä eläimille. Ihmisetkin ovat vain luontokappaleita ja ihmiset sekä eläimet kuolevat samalla tavalla, kaikki menee samaan paikkaan ja maatuu tomuksi (Saarn.3:18-22;12:5). Tällainen vanhatestamentillinen ajattelutapa ei sovellu mitenkään kreikkalaiseen oppiin sielun kuolemattomuudesta.
Joskus sheol personifioidaan, se on kuin elävä olento, joka toimeenpanee Jahven rangaistuksen väärämielisille (Jes.5:14, vrt. Ilm.6:8 Kuolema ja Tuonela). Sheol ei anna omaansa pois, mutta Jumala hallitsee myös sheolia, joka on paljaana Hänen edessään (Hoos.13:14; Job 25:5-6). Sheol on käytännössä kuin perhehauta suuremmassa mittakaavassa: vartioitu, sisältää kammioita, koko suku kootaan sinne.
"Vainajahenget"
Vanhassa testamentissa: elämä jatkuu kuoleman jälkeen kuitenkin VT:ssa on muutamia mainintoja "vainajahengistä" ja niiden puoleen kääntymisestä (esim. kertomus Saulista ja Samuelin hengen esiin manaamisesta, 1 Sam.28:3-19). Pyhyyslaissa kielletään ottamasta yhteyttä vainajahenkiin (3 Moos.19:31), mikä rinnastetaan epäjumalien palvontaan. Tämä viittaa israelilaisten parissa varhain esiintyneeseen uskoon, että ihmisen hengen elämä jatkui kuoleman jälkeen tietoisessa muodossa tuonelassa - mutta ilman kuitenkaan mitään erottelua hyvien ja pahojen "osastoihin" (vrt. 1 Sam.28 kertomus, jossa jumalaton Saul menee hurskaan Samuelin kanssa "samaan paikkaan" kuoleman jälkeen. Myös Job 25:5-6 kuvataan maan alla oleva tuonela, jossa kaikkien vainajien henget ovat erotuksetta.
Juutalaisuudessa esiintyi myös alkukantaista esi-isien henkien palvontaa ja rabbiinisessa traditiossa esiintyi ajatustapa, jonka mukaan kuolleen sielu pysyy ruumiin lähellä jonkin aikaa kuoleman jälkeen (Shab. 152b). 1 Sam.28 kertomuksen perusteella rabbit kehittivät teorian, jonka mukaan vainajahenkien manaaja näkee hengen, mutta ei kuule sen puhetta, kun taas hengen esiin kutsumista pyytänyt ihminen kuulee vainajahengen puheen, mutta ei näe henkeä. Juutalaiset lainasivat vainajahenkien esiin manaamisen tavan mahdollisesti persialaisilta, joiden keskuudessa tapa oli yleinen. Koska kuolleiden esiin manaaminen rinnastetaan VT:ssa epäjumalanpalvontaan ja muihin vieraisiin, torjuttaviin spiritistisiin ja okkultistisiin kultteihin, on tapa todennäköisesti ulkolaista alkuperää, eikä kuulunut alunperin israelilaisten uskontoon.
Apokryfiset kirjoitukset ja rabbiininen juutalaisuus
Juutalaiset omaksuivat hellenistisestä filosofiasta, etenkin Platonin filosofiasta ajatuksen kuolemattomasta sielusta. Apokryfisissä juutalaisissa kirjoituksissa (Aabrahamin testamentti, Eenokin kirja) ennen ajanlaskumme alkua ilmenee uskoa sielun kuolemattomuuteen. Etenkin essealaisten liike uskoi vahvasti myös marttyyrien kuolemattomuuteen (vrt. Ilm.6:9-11 kuvaus marttyyriyuskovien sieluista taivaassa). Eräät juutalaiset rabbit opettivat myös käsitystä sielujen ennalta olemisesta (pre-eksistenssi) seitsemännessä taivaassa Jumalan luona. Kuitenkin rabbiinisessa juutalaisuudessa vallitsevat käsitykset tulevasta maailmasta, Jumalan valtakunnasta, eivät olleet sielun kuolemattomuuteen perustuvia, vaan ruumiin ylösnousemukseen. Oppi ruumiin ylösnousemuksesta tuli osaksi juutalaista dogmaa Mishnassa (Sanh. x. 1) sekä synagogan liturgiassa ("Elohai Neshamah"ja "Shemoneh 'Esreh") kun taas sielun kuolemattomuus jäi vain filosofiseksi spekulaatioksi.
Kuten edellisistä kappaleistakin jo näemme, Israelin uskonto oli alunperin hyvin tämänpuoleinen uskonto. Siunaukset ja kiroukset saatiin tämän elämän aikana ja maan päällä hyvin konkreettisilla tavoilla (pitkää ikää, vaurautta, paljon lapsia ja vastaavasti sairautta, nälkää, hedelmättömyyttä ja ennenaikainen kuolema). Vasta VT:n nuorimmissa osissa esiintyy usko kuolleiden ylösnousemukseen ja hurskaiden ikuiseen elämään ja jumalattomien ikuiseen rangaistukseen ( Danielin kirjassa 160-luvulta eKr).
Ylösnousemuksesta on maininta myös Jes.26:7-20, mutta tämän profetian mukaan vain Israelin hurskaat herätetään elämään, mutta jumalattomat eivät nouse, vaan Jahve on tuhonnut heidät.
Myös Hes.37 luku kuvaa israelilaisten ylösnousemusta, vaikkakin tässä tekstissä ylösnousemus on vertauskuvana Israelin elpymisestä ja pelastumisesta. Tämä ylösnousemususko on voinut saada Babylonian eksiilin (pakkosiirtolaisuuden) aikana vaikutteita persialaisesta zarathustralaisuudesta, joka sisältää vastaavankaltaiset opit. Mutta toisaalta on täysin mahdollista, että usko ylösnousemukseen, ikuiseen elämään, viimeiseen tuomioon ja ikuiseen kadotukseen sai alkunsa israelilaisten oman historiallisten kokemuksien pohjalta ja niiden seurauksena.
Vanha tämänpuoleisuuteen pitäytynyt usko ja luottamus, että Jahve pelastaa ja rankaisee tämän elämän aikana ei ollut uudessa historiallisessa tilanteessa enää vakuuttava. Jerusalem ja Juuda oli tuhottu, pakanallinen Uus-Babylonian valtakunta oli voittanut ja israelilaiset olivat pakkosiirtolaisuudessa vieraalla maalla. Niinpä alettiin odottaa pelastusta ja tuomiota kuoleman jälkeen ja tulevana viimeisenä päivänä.
Nuoremmissa VT:n kirjoituksissa Messias-toivoon liitettiin myös toivo kuoleman kukistamisesta ja ikuisesta elämästä messiaanisessa valtakunnassa (Jes.25:6-8).
Vanhan testamentin viittauksia kuoleman jälkeiseen elämään
VT ei ole täydellisen yksiääninen kuvatessaan ihmisen osaa ja "tuonpuoleista". VT sisältää eräitä kirjoituksia, jotka viittaavat uskoon hurskaan ylösnousemisesta "kunniaan" ja iankaikkiseen osaan" Jumalan luona.
"Sinä johdatat minua tahtosi mukaan, ja viimein sinä nostat minut kunniaan. Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä." (Ps.73:24-25)
Jobin kirjassa on tekstejä, jotka kuvaavat ihmisen olevan tietoisia itsestään tuonelassa ja tuntevan tuskaa siellä. Elossa olevista jälkeläisistään kuollut ei kuitenkaan tiedä mitään.
"Ehkä hänen lapsensa saavat osakseen kunniaa -- hän ei siitä tiedä, ehkä he epäonnistuvat ja heidän käy huonosti -- hän ei siitäkään mitään tiedä. Hänen ruumiinsa tuntee vain oman tuskansa. Hän tajuaa vain oman murheensa." (Job 14:21-22)
Lisäksi Jobin kirjassa on teksti, jonka mukaan (Jumalaan uskova) ihminen saa nähdä kuoltuaan Jumalan. Tämä teksti on ymmärrettävissä siten, että kuolemassa sielu erkanee ruumiista Jumalan luokse.
"Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa." (Job 19:25-27)
Sielu ja henki Uudessa testamentissa
Sana "kuolematon" esiintyy koko Raamatussa kahdessa yhteydessä , molemmat Uudessa testamentissa. Paavali kirjoittaa 1 Kor.15:53-54 miten tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen (Kristuksen toisessa tulemuksessa). Lisäksi Paavalin 1. kirjeessä Timoteuksella sanotaan 1 Tim.6:16, että VAIN Jumalalla on kuolemattomuus.
Missään kohtaa Raamatussa kuolemattomuutta ei liitetä ihmisen ominaisuuksiin, ei sieluun eikä henkeen. Kuolemattomuus, ikuinen elämä on ainoastaaan Jumalan armolahja, joka saadaan ottamalla evankeliumi vastaan uskolla, mutta synnin palkkana on kuolema (Room.6:23). Jos ihminen olisi itsessään kuolematon hänen ei tarvitsisi "pukeutua" kuolemattomuuteen, eikä ikuista elämä voisi pitää "armolahjana".
UT:ssa myös esimerkiksi Apt.3:29,34 Pietari sanoo, että kuningas Daavid on haudattu eikä hän ole noussut taivaisiin. Myös johanneslaisessa teologiassa todetaan, että kukaan ihminen ei ole noussut taivaaseen (Joh.3:13). VT tuntee poikkeuksena kuitenkin Elian, joka otettiin elävänä taivaaseen tuulenpyörteen avulla. Näin ollen Eliakaan ei ole todiste sielun kuolemattomuudesta (2 Kun.1:1-12).
UT:n kreikassa heprean nefesh sanaa vastaa sanaa psykhe (vrt. psyyke, psyykkinen, psykologia). Luuk.6:9 on esimerkkki sanan käytöstä: sielu eli elämä (psykhe) voidaan tuhota ja sielun/elämän voi kadottaa (Matt.10:39). Ihmisen nefesh voi kuolla, vaikka hän eläisi.
Kristillinen usko ei ole sielun kuolettomuususkoa, vaan kauttaaltaan ylösnousemususkoa, kuten Paavali korosti korintolaisille (1 Kor.15).
Sanaa psykhe käytettiin klassisen kreikkan kielisissä kirjoituksissa tarkoittamaan ihmisten lisäksi eläimiäkin. UT:n kreikassa sana sielu ei merkitse Platonin filosofiasta tunnettua sielua, joka kuuluu ikuiseen ideamaailmaan.
"Kristillisen hautaamisen määrääväksi aspektiksi muodostui alusta lähtien ylösnousemustoivo... Hauta on vain lepokammio ennen ylösnousemusta... Ei puhuta kuolleen sielun harhailemisesta, vaan levosta, 'nukkumisesta'. Hellenistisen sielun kuolemattomuusopin liittyminen alkukristilliseen ylösnousemususkoon johti vähitellen tuonpuoleisuuden kartoittamiseen ja kiirastuliopin kehittymiseen. ...
Hautaaminen on kristikunnassa aina merkinnyt kahden täysin vastakkaisen elämänkäsityksen kohtaamista, ja pakanalliset ainekset voivat kristittyjenkin parissa päästä yllättävästi näkyviin. ... Oppi sielun kuolemattomuudelle jäi hänelle [Lutherille] vieraaksi, lähinnä hän ajatteli kuoleman olevan uni, josta aikanaan herätetään."- Pyhät toimitukset, Pentti Lempiäinen, 1985, s.193-197
Jeesuksen sanat (Matt. 10:28) : "Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua..."on joskus pidetty todisteena kuolemattomasta sielusta. Tulkintaa voidaan kritisoida perustellusti. Jeesuksen sanojen tähtäyspiste on opettaa oikeaa pelkoa: Jumalalla on valta hukuttaa/tuhota ihminen lopullisesti, ei toisilla ihmisellä.
"Tällä kertaa näyttää Jeesus tehneen huomattavan eron ruumiin ja sielun välillä; ruumiin voi tappaa, sielua ei! Karkeasti virheellinen on kuitenkin se selitys, että Jeesus näissä sanoissa tunnustaa ikuisen, häviämättömän sielun olemassaolon ruumiin rinnalla. Ihmisessä ei ole kahta eriarvoista osaa; mutta - näin ymmärrämme Jeesuksen tarkoittaneen - ihmistä voi katsoa kahdesta näkökulmasta. Ihmiset voivat kyllä tappaa ruumiin, so. raivata lähimmäisensä hänen historiallis-konkreettisesta ympäristöstään ja ajallisesta yhteisöstään mutta itse olemassaoloa he eivät voi tuhota... sen voi vain Jumala tehdä". -Piista Aimo T. Nikolainen, Ihminen evankeliumien valossa
Piispa Nikolainen kuvaa ihmistä - ruumista, sielua, henkeä ja sydäntä - evankeliumien valossa seuraavalla tavalla:
"Evankeliumien valossa ihminen on osoittautunut ensinnäkin kokonaisuudeksi, joka on jakamaton. Eri näkökulmista ihmistä tarkasteltaessa hän on vuoroin ruumis, liha ja veri, vuoroin sielu, vuoroin henki ja vuoroin sydän. Ruumis, sielu, henki ja sydän kuvaavat jokainen jotakin määrättyä inhimillisen ominaisuutta, mutta eivät osia, joihin ihmisen voisi jakaa. Dichotomia (kaksijakoisuus) on evankeliumeille yhtä vieras kuin trichotomiakin (kolmijakoisuus)... Ruumis on ihminen konkreettisena olentona, lihaa ja verta on luotu ihminen luojastaan erotukseksi, sielu on elävä ihmisyksilö, henki on ihminen Jumalaan perustuneena ja sydän on ihminen toimintaan valmiina kokonaisuutena.Evankeliumien valossa nähdään toiseksi, että inhimillinen, ihmiselle ominainen, on joka suhteessa jotain Jumalasta johdettavaa. Ihminen on joka solussaan Jumalan tekoa (ruumis), hän on kaikissa vaiheissaan Jumalan omaisuutta (sielu), hän on täydellisesti Jumalasta riippuvainen (henki) ja hän on kaikissa toimissaan Jumalaa joko totteleva tai vastustava tahto (sydän). Jumala-suhde ei ole vain ihmisen "ylimmän osan" elämää, ihminen on alhaalta ylös saakka Jumalan ihminen."
Näin ollen ihmistä UT:n mukaan voidaan tarkastella erilaisten tehtävien kannalta kolmijakoisesti - yhtenä jakamattomana kokonaisuutena, joka on ruumis, sielu ja henki (1 Tess.5:23). Ensimmäisen alkukirkon marttyyrin Stefanoksen kuolemasta kerrotaan Apt.7:59-60. Stefanos rukoilee siinä kuolemansa hetkellä Herraa ottamaan vastaan hänen henkensä (vrt. Ps.31:6). Vanhatestamentillinen sanonta, jonka avulla hurskas jättää henkensä, elämänsä, Jumalan käsiin ei tarkoita kuolemattoman "hengen" irtoamista ruumiista kuoleman hetkellä). Jakeessa 7:60 Stefanoksen kuolema kuvataan: "Sen sanottuaan hän nukkui pois" - mistään välittömästä taivaaseen nousemisesta ei sanota mitään, vaan Stefanoksen tilana on nukkuminen.
Kuuluisimpia tekstejä, joilla on perusteltu sielun kuolemattomuutta ja heti kuoleman jälkeen tapahtuvaa erottelua helvettiin ja taivaan iloon on Luukkaan evankeliumista löytyvä Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, mitä ei esiinny muissa evankeliumeissa ( Luuk.16:19-31). Tätä vertausta käytetään usein todistamaan, että heti kuoleman jälkeen ihminen joutuu joko paratiisiin tai helvettiin (tai ns. välitilaan). Luukkaan tallettama vertaus ei kuitenkaan ole tarkoitettu olemaan kirjaimellinen kuvaus kuolemanjälkeisestä todellisuudesta.
Kyseessä on ensinnäkin vertaus, eikä opillisia päätelmiä saa tehdä koskaan vertauksien kirjaimellisen tulkinnan perusteella. Tämä vertaus kuvailee juutalaisille tuttuja uskomuksia kuoleman jälkeisestä olotilasta, eikä niiden perusteella voida rakentaa kristillistä oppia kuolemasta. Jos tulkitsemme vertauksen kirjaimellisesti päädymme jo soteriologiassa (pelastusopissa) täysin evankeliumin vastaiseen oppiin: ihmisen hyvä osa kuoleman jälkeen perustuu elämän aikana koettuun kurjuuteen ja vastaavasti vaivat kuoleman jälkeen perustuvat tässä elämässä koettuun yltäkylläisyyteen (sekä välinpitämättömyyteen köyhiä kohtaan).
Sanallakaan ei ole puhetta evankeliumiin uskomisesta ja ihmisen suhteesta Jeesukseen ihmisen iäisyysosan ratkaisijana.
Toiseksi Raamatussa ei missään ole sellaista opetusta eikä suorasanaista esimerkkiä, jossa Aabrahamia rukoiltaisiin Jumalan asemasta, eikä mitään sellaista mainintaa ole, että Aabrahamilla olisi valta määrätä ihmisten kuolemanjälkeistä olotilaa. Koko vertauksen tähtäyspiste onkin selvästi muualla -Jeesuksen tarkoitus oli opettaa kuulijoitaan uskomaan Raamatun kirjoituksia. Jos ihmiset eivät usko Raamattuun, eivät he uskoisi vaikka Jumala lähettäisi kuolleita todistamaan. Ihmeilläkään ei voida pakottaa ketään uskomaan.
Jotkut sielun kuolemattomuuden kannattajat vetoavat Matt.22:23-32 kertomukseen, jossa saddukeukset esittivät Jeesukselle kysymyksen ylösnousemuksesta. Kuolemattomuusopin kannattajat vetoavat Jeesuksen sanoihin jakeessa 32: 'Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'? Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien". Jo sekin pitäisi riittää vastaukseksi, että tekstin aiheena on nimenomaan ylösnousemus, eikä kertomuksessa puhuta sanallakaan ihmisen sielun kuolemattomuudesta. Jeesus osoitti ylösnousemuksen kieltäville saddukeuksille, millä tavalla ylösnousemus on todellisuutta ja torjui heidän järkeilynsä. Jakeessa 32 Jeesus tuo esiin esiin sen, että Jumalan näkökulmasta kaikki elävät Hänelle, ovatpa ihmiset sitten elossa maan päällä tai kuolleina.
Viitteitä kuoleman jälkeiseen elämään UT:n teksteissä
Paavalin toisen korintolaiskirjeen perikooppi (2 Kor 4:16-5:10) saattaa sisältää yhteyksiä platonistiseen dualistiseen (kaksijakoiseen) terminologiaan. Tähän johtopäätökseen päätyy ainakin TT Fredrik Lindgård väitöskirjassaan Appearance and Reality. Lindgård yrittää ymmärtää Paavalin ajatuskulkuja tekstin kontekstin näkökulmasta, päinvastoin kuin useimmat tutkijat jotka pitävät perikooppia dogmaattisena syrjähyppynä eskatologiaan. Hän ei esittele dogmeja vaan puhuu sisäisistä motivaatioista, Paavalin halusta esiintyä uskottavana ja vilpittömänä apostolina. Kuolema-kysymyksen kannalta kiintoisa kohta on 2 Kor.5:6-8
"...niin kauan kuin tämä ruumis on kotimme, olemme poissa Herran luota...vaikka haluaisimmekin muuttaa pois ruumiistamme, kotiin Herran luo".
Toinen samankaltainen teksti on Paavalin sanat Fil.1:23
"...Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta. Teidän vuoksenne on kuitenkin parempi, että jään eloon".
Nämä Paavalin tekstit tuovat uuden ja toisenlaisen näkökulman kysymykseen, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Molemmat tekstit on luontevasti tulkittavissa siten, että Paavali tarkoitti uskovaisen ihmisen pääsevän tästä maallisesta ruumiistaan kotiin Herran luo kuolemansa jälkeen. Samoin nuo tekstit kertovat Paavalin suuresta ikävästä ja kaipauksesta päästä Herransa luokse.
Lisäksi johanneslaisessa teologiassa on radikaali korostus: se, joka uskoo Jeesukseen ei kuole, vaan omistaa jo nyt ikuisen elämän ja on jo siirtynyt kuolemasta elämään, eikä uskova joudu tuomittavaksi. Ylösnousemuskin on tässä ja nyt koettavaa todellisuutta eikä vasta viimeisenä päivänä odotettavissa, vaikka toisaalta Johanneksen evankeliumiin sisältyy myös viimeisenä päivänä tapahtuvan ylösnousemuksen ja tekojen mukaan tapahtuvan tuomion odotus. Johanneksen evankeliumi ei kuitenkaan edusta mitään kreikkalaisperäistä dualistista ihmiskäsitystä (Joh.5:24;6:50-58;11:23-26). Vaikka Johanneksella Jeesus puhui kuolemasta "unena", ei johanneslaisen teologian valossa ole perusteltua olettaa, että kuollut uskova "raukeaa tyhjiin" ja menettää olemassaolonsa. Jeesushan nimen omaan korosti, että Häneen uskova ei kuolekaan, vaan elää vaikka olisi kuollut.
"Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?" (Joh.11:25-26)
Myös Ilmestyskirjan teksti (6:9-11) on mahdollista tulkita siten, että uskossa kuolleiden ihmisten sielut ovat tietoisessa tilassa Jumalan luona. Toisaalta tulkintaa voisi kritisoida sanomalla, että teksti on apokalyptiikkaa (ilmestyskirjallisuutta), eikä sitä voi ymmärtää kirjaimellisesti kuten ei muitakaan apokalyptisiä vertauskuvallisia näkyjä.
Kirjaimellisesti tulkittuna tuo Joh.11:25-26) teksti on ymmärrettävä siten että Kristuksessa kuoleman uneen nukkuneet ovat Jumalalle eläviä. Monesta syystä: a)Koska he ovat Kristuksen omaisuutta, Hänen Ylösnousemukseen lunastamiaan. b) Koska Jumala on kaikkialla ajassa ja ajattomuudessa, Jumalan näkökulmasta he ovat eläviä c) Jumala muistaa heidät. He ovat Jumalan ajatuksissa eläviä.
Sielun kuolemattomuus-oppi johtaa moneen harhaan:
-Vainajahenkien palvontaan tai rukoilemiseen
-Spiritismiin, okkultismiin ja noituuteen
-Ikuinen kärsimys helvetissä-oppiin, jonka luoma jumalakuva on hirviömäinen
Usko kuolemanjälkeiseen elämään on hyvin yleinen. Se sisältyy lähes kaikkiin uskontoihin. Alkukantaisissa uskonnoissa palvotaan esi-isien henkiä, kehittyneemmissä uskotaan sielunvaellukseen tai jälleensyntymään.
Myös kristinuskon useimmissa suunnissa elää vahvana käsitys, että ihmisessä on jokin luonteeltaan häviämätön osa, joka jatkaa olemassaoloaan ruumiin kuoltua. Yleisesti myös uskotaan, että tämä käsitys on aina sisältynyt kristinuskoon, vaikka näin ei todellisuudessa ole.
Sielun kuolemattomuus-oppi ei siis ole alunperin kristillinen.
Miten ja milloin tämä käsitys sitten on tullut kristinuskoon?
Kuolemattomuuskäsityksen taustaa.
Huomattavin varhainen vaikuttaja kuolemattomuusajatuksen yleistymiseen oli kreikkalainen filosofi Platon, jonka käsitykset pohjautuivat mm. opettajansa Sokrateen ja pythagralaisten filosofien opeuksiin. Sokrateen käsityksiin vuorostaan olivat vaikuttaneet mm. Persian orfilaisuus ja Egyptin uskonnot.
Platon uskoi sielun kuolemattomuuteen ja jälleensyntymään. Jälleensyntymisopin taustalla oli hänen ideaoppinsa, jonka mukaan aistimaailma on muuttuva ja katoavainen; todellinen tieto ei ole siitä peräisin. Tieto on hänen mukaansa kuitenkin mahdollista, koska kaikki muuttuvat oliot ovat osallisia jostain ikuisesta ja muuttumattomasta ideasta. Korkeimmat ideat ovat hyvä, tosi ja kaunis. Ihmisen sielussa on kuolematon osa, joka voi päästä yhteyteen korkeimpien ideoiden kanssa, mutta tämä voi Platonin mukaan tapahtua vain lukuisten inkarnaatioiden, ruumiillistumien kautta. Eräässä dialogissaan Platon kuvaa jälleensyntymisen prosessia:
"Maallisen kuoleman jälkeen sielu saa jumalien eurassa nähdä ideoiden maailmaa niin paljon kuin se kykenee. Mutta ennen pitkää sielu käy puutteidensa takia painavaksi, menettää siipensä ja putoaa maahan. Oikeamielisin sielu jälleensyntyy filosofin perheeseen, seuraavaksi kehittynein kuninkaalliseen. Kaikkein kehittymättömin syntyy tyrannin perheeseen. Maahan pudonnut sielu voi palata totuuden valtakuntaan vasta 10 000 vuoden kuluttua paitsi jos se on vilpittömästi harrastanut filosofiaa tai filosofista poikarakkautta! Ennen uutta inkarnaatiota sielut juovat vettä Lethen virrasta, joka saa ne unohtamaan kaiken siihen mennessä kokemansa. Näin siis Platonin mukaan.
Platonin jälkeen hänen oppilaansa levittivät jälleensyntymisajatusta ja siihen liittyvää sielun kuolemattomuutta, ja hellenistisen hegemonian vallitessa kuolemattomuusajatus levisi myös juutalaisuuteen. Vaikka Platon itse ei esittänyt oppejaan valmiina dogmeina eikä oppijärjestelminä, monet hänen seuraajistaan, kuten Aristoteles ja uusplatonismin keskeinen vaikuttaja Plotinos (n. 205 - 270) sen sijaan laativat oppinsa systemaattisiksi järjestelmiksi. Tämä edesauttoi näiden platonilaisten vaikutteiden leviämistä niin, että niitä löytyy paitsi kristinuskosta, myös gnostilaisuudesta, teosofiasta ja monista mystiikkaan suuntautuneista ryhmistä.
Ennen Plotinosta kunnostautui platonismin levittämisessä erityisesti Aleksandrian juutalainen filosofi Filon (20 eKr. - 47 jKr:). Hänen filosofiansa päämääränä oli yhdistää platonismi ja juutalaisuus tulkitsemalla molempien traditiot vapaan allegorisesti, vertauskuvallisesti. Filonin mukaan ns. järjelliset sielut odottivat jossain tilaisuutta ruumiillistua ihmisessä. Kuoleman tapahtuessa ruumis hajoaa ja aineeton sielu palaa ikuisuuteen. Filon myös hylkäsi opin ruumiin ylösnousemuksesta ja uskoi pahojen iankaikkiseen rangaistukseen. Filonin kirjoituksia käyttivät hyväkseen myös kristilliset teologit, ja näin ne tasoittivat tietä platonismissävyiselle kristillisyydelle.
Jo aiemmin oli juutalaisuudessa kehittynyt kaksi koulukuntaa, joista toinen oli omaksunut käsityksiä hellenistisestä filosofiasta, toinen pitäytyi Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan puoltaen käsitystä jumalattomien hävittämisestä ja ihmisen kuolevaisesta olemuksesta. Essealaisveljeskunta mm. lukeutui jälkimmäisiin uskoen, että vain vanhurskaat perivät ikuisen elämän ja että jumalattomat hävitetään niin, että he lakkaavat kokonaan olemasta. Ensimmäinen kuolema on luonteeltaan syvää, tiedotonta unta, josta tapahtuu ylösnousemus.
Kaikesta huolimatta näyttää siltä, että Jeesuksen aikaan mennessä kreikkalaisen filosofian vaikutuksesta käsitys ihmisen luontaisesta kuolemattomuudesta oli jo saanut vankan jalansijan juutalaisuudessa.
Varhaisten kristillisten kirjoittajien näkemyksiä.
Jeesuksen ja apostolien lisäksi myös useimmat varhaiset 'kirkkoisät' pitäytyivät Raamatun ilmoitukseen ihmisen kuolemasta ja tuomiosta. Klemens Roomalainen piti kuolemattomuutta Jumalan lahjana, joka annetaan vain vanhurskaille. Muille kuolema merkitsee olemassaolon loppua. Barnabas puhui ikuisesta kuolemasta ikuisen elämän vastakohtana. Saatana, synnintekijät ja pahat hävitetään. Antiokian Ignatioksen mukaan ylösnousemus(ei siis kuolema) on ainoa portti kuolemattomuuteen. Hermas korosti, että vain pyhillä on elämä; jumalattomat hävitetään. Didakhee eli kahdentoista apostolin oppi (n. vuodelta 100 jKr.) esittää, että kuolemattomuus tulee vanhurskasten osaksi Kristuksen toisen tulemisen yhteydessä. Silloin elämän tien vaeltajat palkitaan, mutta kuoleman tietä kulkeneita kohtaa kadotus.
Justinus Marttyyri (k. 165 jKr.) kielsi selvästi sielun erillisen ja luontaisen kuolemattomuuden sekä opetti jumalattomien lopullista hävittämistä (annihilaatiota). Hän jopa kielsi niiden, jotka opettivat sielun menevän suoraan taivaaseen kuolemassa, olevan edes kristittyjä. Justinuksen mukaan kuolemattomuus on lahja, jonka Jumala antaa vanhurskaille, ja jumalattomia rangaistaan siinä mitassa kuin Jumala näkee hyväksi, minkä jälkeen heidät hävitetään olemassaolosta. Koska Justinus oli entinen platonisti, hänen sanallaan on erityistä painoarvoa. Myöskään Tatianuksen (k. 172 jKr.) mukaan sielu ei ole kuolematon, vaan häviää kuolemassa ja kutsutaan taas eloon ylösnousemuksessa.
Teofilos (k. 180 jKr.) korosti, että ihminen on luotu ehdokkaaksi kuolemattomuuteen ja että hänen täytyy etsiä sitä. Jumalattomien kohtalona on hävitys. Irenaeus esitti näkemyksenään, että Jumala tulee kerran vapauttamaan maailmankaikkeuden synnistä ja kärsimyksestä. Tämä edellyttää synnin ja sen tekijöiden ja aiheuttajien (pahojen henkivaltojen) lopullista hävittämistä ja toisaalta vanhurskauden palauttamista. Hän korosti, että kuolemattomuuden voi saada vain Jumalan armosta ylösnousemuksessa; suurin rangaistus on olemassaolon lopettaminen. Se on ikuinen rangaistus, jota ei peruuteta. Hänen mukaansa ihminen on kyllä luotu kuolemattomuutta varten, mutta on silti olemuksensa puolesta kuolevainen, eikä vielä tätä kuolemattomuutta omista.
Huomattavia ehdollisen (konditionaalisen) kuolemattomuuden puoltajia olivat myös Rooman Novatianus (210 - 281 jKr.), joka korosti Jumalan kuolemattomuutta ja ihmisen kuolevaisuutta, sekä Arnobius Afrikassa, jonka mukaan kuolemattomuus on Jumalan lahja ja jumalattomat hävitetään. Tämän jälkeen alkaa vähitellen esiintyä niitä, jotka puoltavat käsitystä ihmisen luontaisesta kuolemattomuudesta.
Ensimmäinen, joka julisti sielun kuolemattomuutta, lienee ateenalainen Athenagoras (v. 127 - 190 jKr.) Hän oli filosofi, joka vielä kristillisyyden omaksuttuaankin piti kiinni platonilaisesta ihmisnäkemyksestä. Hänen käsityksiinsä yhtyi myöhemmin Tertullianus (k. noin 240 jKr.), joka lisäsi niihin opin kadotettujen loputtomasta vaivasta. Hän oli ensimmäinen, joka yhdisti opin luontaisesta kuolemattomuudesta ja loputtomasta vaivasta yhtenäiseksi järjestelmäksi. Kun sitten Hippon piispa Augustinus (k. 430 jKr.), kirkon vaikutusvaltaisin teologi, hyväksyi nämä Tertullianuksen opit, on helppo ymmärtää, että ne saavuttuvat niin vankan jalansijan kristillisessä dogmatiikassa.
Tälle opille vastapainona syntyi toinen oppisuunta: oppi kaikkien pelastumisesta. Tämän opin kehitti Origenes (185 - 254), joka myös oli saanut vahvoja vaikutteita platonismista. Hän oli syntynyt Aleksandriassa, jossa uusplatonismin perustajan, Ammonios Sakkasin (175 - 254), opeilla oli tuolloin voimakas vaikutus.
Origeneen allegorinen raamatuntulkinta johti hänet kieltämään luomis- ja syntiinlankeemuskertomusten kirjaimellisuuden sekä apostolien opetukset Kristuksen toisesta tulemisesta, ruumiin ylösnousemisesta, maailman lopusta, tuhatvuotisesta valtakunnasta, syntisten lopullisesta hävittämisestä ja Jumalan valtakunnan perustamisesta aikojen lopulla. Ne olivat hänen oppinsa mukaan tarpeettomia, koska ihminen puhdistuisi helvetissä. Helvetistä hänen järjestelmänsä mukaan tulikin siis pelastuksen välikappale, jonka kautta ihminen vähitellen saavuttaisi kadottamansa jumalankaltaisuuden.
Mikä on ihminen?
"Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu". (1 Moos. 2:7) "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu (psykhee dzoosan), viimeisestä Aadamista (Jeesus) tuli eläväksitekevä henki (pneuma zoopoiuun) (1 Kor. 15:45).
Monet Raamatun tekstien tutkijat ovat sitä mieltä, että edelläolevissa jakeissa on ilmaistu ihmisen olemus. Ihminen on elävä sielu, elävä kokonaisuus.
Wiljam Aittala sanoo kirjassaan Tavoitteena kuolemattomuus : "Ihminen on Raamatun mukaan ymmärrettävä kokonaisuutena ja vieläpä jakamattomana kokonaisuutena".
Ihmistä voidaan hänen mukaansa kuitenkin tarkastella kolmijakoisena sielun, hengen ja ruumiin erilaisten tehtävien näkökulmista:
"Ruumis on se osa meistä, millä koemme ympäristömme, ja jonka toiset kokevat konkreettisesti siellä, missä olemme. Sielu käsittää älyllisen tasomme sekä ne tunne-elämykset, jotka aistiemme välityksellä koemme. Se on oman tietoisuutemme ilmaisija ja luonteemme muodostaja... Henki on se osa meistä, joka kokee Jumalan todellisuuden".
Heprean kielen sielua vastaava sana nefesh ei esiinny kertaakaan Raamatussa sanan kuolematon yhteydessä. Sama koskee vastaavaa kreikkalaista psykhee-sanaa.
Miten sitten on ymmärrettävä Jeesuksen sanat (Matt. 10:28) : "Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua..." .
Piispa Aimo T. Nikolainen kirjoittaa kirjassaan Ihminen evankeliumien valossa :
"Tällä kertaa näyttää Jeesus tehneen huomattavan eron ruumiin ja sielun välillä; ruumiin voi tappaa, sielua ei! Karkeasti virheellinen on kuitenkin se selitys, että Jeesus näissä sanoissa tunnustaa ikuisen, häviämättömän sielun olemassaolon ruumiin rinnalla. Ihmisessä ei ole kahta eriarvoista osaa; mutta - näin ymmärrämme Jeesuksen tarkoittaneen - ihmistä voi katsoa kahdesta näkökulmasta. Ihmiset voivat kyllä tappaa ruumiin, so. raivata lähimmäisensä hänen historiallis-konkreettisesta ympäristöstään ja ajallisesta yhteisöstään mutta itse olemassaoloa he eivät voi tuhota... sen voi vain Jumala tehdä".
Mikä ihminen siis on evankeliumien mukaan?
Nikolainen tekee seuraavan yhteenvedon:
"Evankeliumien valossa ihminen on osoittautunut ensinnäkin kokonaisuudeksi, joka on jakamaton. Eri näkökulmista ihmistä tarkasteltaessa hän on vuoroin ruumis, liha ja veri, vuoroin sielu, vuoroin henki ja vuoroin sydän. Ruumis, sielu, henki ja sydän kuvaavat jokainen jotakin määrättyä inhimillisen ominaisuutta, mutta eivät osia, joihin ihmisen voisi jakaa. Dichotomia (kaksijakoisuus) on evankeliumeille yhtä vieras kuin trichotomiakin (kolmijakoisuus)... Ruumis on ihminen konkreettisena olentona, lihaa ja verta on luotu ihminen luojastaan erotukseksi, sielu on elävä ihmisyksilö, henki on ihminen Jumalaan perustuneena ja sydän on ihminen toimintaan valmiina kokonaisuutena. Evankeliumien valossa nähdään toiseksi, että inhimillinen, ihmiselle ominainen, on joka suhteessa jotain Jumalasta johdettavaa. Ihminen on joka solussaan Jumalan tekoa (ruumis), hän on kaikissa vaiheissaan Jumalan omaisuutta (sielu), hän on täydellisesti Jumalasta riippuvainen (henki) ja hän on kaikissa toimissaan Jumalaa joko totteleva tai vastustava tahto (sydän). Jumala-suhde ei ole vain ihmisen "ylimmän osan" elämää, ihminen on alhaalta ylös saakka Jumalan ihminen."
Ensimmäinen kuolema.
Synnin palkka on kuolema (Room 6:23). Ensimmäinen kuolema kohtaa kaikkia, koska olemme Aadamin jälkeläisiä. Myös ylösnousemus on kaikilla (1 Kor. 15:21, 22). Toisille se on elämän, toisille tuomion ylösnousemus (Joh. 5: 28, 29). On myös näkemyksiä, joiden mukaan ylösnousemus koskee vain niitä, joiden nimet ovat 'Jumalan muistissa' , kirjoitettu 'elämän kirjaan'. Tätä perustellaan mm. sillä, että sanan haudoissa (Joh. 5:28) tarkka merkitys olisi muistohaudoissa,ja että Jeesus puhuu niistä "jotka ovat arvollisia" saamaan ylösnousemuksen (Luuk. 20:35). Tämä tulkinta jättää hieman epäselväksi, keitä ovat ne "väärät", jotka myös saavat ylösnousemuksen, ja mahdollistaa erilaiset spekulaatiot ja rajanvedot siitä, keitä tähän joukkoon kuuluu.
Ensimmäinen kuolema on verrattavissa unitilaan, siinä nukutaan, siitä herätään. Kuolleet eivät kuitenkaan tiedä eivätkä tunne mitään (Saarn. 9:5,10). Kuolleilla ei ole tietoisuutta. Kaikki kuolleet ovat tuonelassa (hepr. Sheol, kreik. Haades), joka tarkoittaa kaikkien kuolleitten lepopaikkaa. Tuonela on itse asiassa sama kuin kuin kuolema ja kuoleman valtakunta.
Toinen kuolema.
Toinen kuolema, tulinen järvi (Ilm. 20:14) on lopullinen hävitys eli kadotus. Gehenna eli Hinnomin laakso (suomalaisessa Raamatussa helvetti) on lopullisen hävityksen eli kadotuksen vertauskuva. Ikuinen se on vaikutuksensa puolesta. Tuli on sammumaton, kunnes se on tehnyt tehtävänsä, kuten Sodoman ja Gomorran "ikuinen" tuli (Juud. 1:7), joka on sammunut jo aikoja sitten. Iankaikkinen kauhistus (Dan. 12:2) on ymmärrettävä sen kauhistuttavan asian peruuttamattomuutena että ikuinen elämä on lopullisesti menetetty.
Uusi Testamentti käyttää mm. sanoja kadotus (apooleia), hukuttaa (apolesai, Matt. 10:28), tuhoava (analiskoo), hävittää (analootheete, Gal. 5:15), loppu (telos) ja hävittämistä tai haihduttamista tarkoittavaa afanisheete-sanaa.
Tri Weymouth sanoo näistä kreikan kielen sanoista: "En voi ajatella mitään suurempaa kreikan kielen väärintulkitsemista kuin että viisi tai kuusi kreikan kielen sisältämää väkevintä "tuhota" ja "tuhoa" merkitsevää sanaa selitetään tarkoittamaan iankaikkisen, mutta kurjan elämän säilyttämistä. Mustan selittäminen valkeaksi ei ole tähän verrattuna mitään".
Jeesus ja ryöväri.
Jatkuvasti siteerattu raamatunkohta, jonka uskotaan viittaavan sielun (tai hengen) kuolemattomuuteen, on Luuk. 23:43:ssa olevat Jeesuksen sanat:
"Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa"
Välimerkit lisättiin Raamatun tekstiin kuitenkin ensi kerran vasta 9. vuosisadalla. Näin ollen välimerkki kreikkalaiseen alkutekstiin asetettiin jo alunperin tulkinnanvaraisesti. Sanonta "tänä päivänä" on yleinen Vanhassa Testamentissa, ja korostaa lähes aina sitä, mitä sanotaan, eikä sitä, milloin tapahtuu se mitä sanotaan. Kaksoispisteen oikea paikka on siis mitä todennäköisimmin sanojen "tänä päivänä" jäljessä eikä niiden edellä: "Totisesti minä sanon sinulle tänä päivänä: pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa"
Nykyinen käännös johtaa myös ristiriitaisuuteen: Koska Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä ja astui taivaaseen vasta noin 40 päivän kuluttua siitä (Apt. 1:3), hän ei ilmeisestikään mennyt paratiisiin kuolinpäivänään. Joku saattaa pitää tätä asiaa Jeesuksen jumaluuteen liittyvänä, salattuna paradoksina. Mutta miksi turvautua järjettömään paradoksiin, kun asia voidaan yksinkertaisesti nähdä käännösvirheenä?
Harvat ja valitut.
Raamattu puhuu paljon niistä, jotka on valittu muiden ihmisten joukosta. Jeesuskin sanoi oppilaistaan: "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät". Mutta onko nykyään olemassa tähän joukkoon kuuluvia, ja jos on, missä heitä on? Tästä vallitsee monia eriäviä käsityksiä. Ovatko nämä valitut juutalaisia, katolisen kirkon 'pyhimyksiä', jonkun tietyn kirkon, uskonsuunnan tai uskonkäsityksen omaavien piiristä löytyviä tai joitakin muita? Useitakin ryhmiä on tyrkyllä näihin valittuihin.
Reformoitujen kirkkokuntien mukaan kaikki pelastetut ovat ennalta valitut, josta loogisesti seuraa, että myös kadotukseen joutuvien kohtalo on ennalta määrätty. Tätä seikkaa reformoidut kuitenkin sekavin selityksin pyrkivät laimentamaan ja näkemään kadotukseen joutumisessa jonkinlaista ihmisen omaakin syytä. Lutherin näkemys tässä asiassa oli hyvin lähellä reformoitujen näkemystä, vaikka tämä asia on luterilaisen kirkon piirissä sivuutettu ja lähes vaiettu. Tai kun siitä on puhuttu, on lähinnä korostettu Lutherin ja Kalvinin näkemysten eroja.
Osa juutalaisista odottaa yhä tulevaa messiasta ja messiaanista, maanpäällistä valtakuntaa. Osa on luopunut toivosta ja jotkut ovat panneet toivonsa sen toteutumiseen ihmisen omin voimin.
Juutalainen Karl Marx kirjoitti :
"Työväenluokka on se oikea Messias, joka tuo sovituksen maailmaan kärsien ja taistellen pimeyden lasten, porvarisluokan taholta tulevaa vääryyttä vastaan. Työläisten hyväksikäyttö ja sortaminen on perisynti. Tulevaisuuden sosialistinen yhteiskunta on se lopullisena päämääränä oleva valtakunta, jossa susi ja lammas elävät rinta rinnan eikä maa enää kasva ohdakkeita, vaan kantaa runsasta satoa. Proletaarinen järjestö, Puolue, on se Jumalan kansa, joka vaeltaa kohti messiaanista valtakuntaa. Tehdas on se temppeli, missä työ on uusi rukous. Tiede on oikea teologia...".
Eräs sekavuutta aiheuttava asia on se melko yleinen käsitys, että taivas käsitetään samaksi paikaksi kuin paratiisi. Voidaan tietysti puhua hengellisestä paratiisista, mutta on arveluttavaa sekoittaa sitä maalliseen paratiisiin. Taivas on henkiolentoja varten, maa fyysisiä olentoja varten. Miksi Jumala olisi luvannut luoda sekä uudet taivaat että uuden maan (Jes. 65:17; Ilm. 21:1; 2 Pt. 3:13) jos kaikki menisivät taivaaseen? Kuka sitä uutta maata silloin asuttaisi? Alusta loppuun asti Raamattu tekee selvän eron maan ja taivaan välillä. Miksi tämä seikka muuttuisi aikojen lopulla? Joka tapauksessa, ne jotka ovat erikseen valitut, ovat erikoisasemassa muiden pelastettujen joukossa. (Matt. 21:43; 1 Pt. 2:9; Room. 8:30; 2 Tess. 2:13; Ilm. 7:4-17; 14:1-5; 20:6)
Rikas mies ja Lasarus.
Jeesuksen kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on toinen esimerkki, johon aina vedotaan haluttaessa osoittaa Raamatun puoltavan näkemystä sielun elossasäilymisestä kuoleman jälkeen. Harva lienee ajatellut, että Jeesus on saattanut tässä vertauksessaan käyttää kuulijoidensa ennestään tuntemaa taruaineistoa. Ei siksi, että olisi uskonut tai halunnut vahvistaa ihmisten uskoa siihen vaan yksinkertaisesti elävöittääkseen vertaustaan, jonka tarkoituksena oli osoittaa, ettei rikkaus ole välttämttä merkkinä Jumalan suosiosta, tai että köyhyys ei ole välttämätt merkki Jumalan epäsuosiosta. Fariseuksilla tällainen käsitys kun oli hyvin yleinen. Rikkaus voidaan ymmärtää paitsi maallisena, myös hengellisenä asiana. Fariseuksilla ja kirjanoppineilla oli nuo hengelliset rikkaudet, pyhät kirjoitukset ja niiden syvälliset selitykset hallussaan, mutta keskiajan katolisen kirkon tavoin he jakoivat niitä janoaville hengellisesti köyhille pelkkiä murusia tuosta viisaudesta.
Farisekset ja kirjanoppineet.
Farisealaiset olivat Jeesuksen aikana toinen niistä kahdesta puolueesta, jotka jakoivat maansa poliittisen vallankäytön. Toinen oli saddukealaisten puolue. Kummassakin puolueessa oli myös pappeja, mutta farisealaisten joukossa oli paljon kirjanoppineita - oikeammin lainoppineita - joilla oli suuri arvostus ihmisten keskuudessa heidän laintuntemuksensa takia. Jo 14 vuotiaana tuleva lainoppinut osasi kaikki lait ja oli lisäksi perehtynyt hyvin muihin juutalaisten pyhiin kirjoituksiin. Sen jälkeen hän vietti useita vuosia jonkun tunnetun kirjanoppineen oppilaspiirissä, ja sai tällöin tutustua perusteellisesti siihen, miten lakia tuli soveltaa kaikissa jokapäiväisen elämän tilanteissa. Mutta vaikka oppilas olisi ollut jo täysin oppinut, hän sai muodollisen oikeuden harjoittaa ammattiaan vasta noin 40- vuotiaana. Tällöin hänet hyväksyttiin täydet oikeudet omaavaksi lainoppineeksi ja hän sai käyttää arvonimeä rabbi . Jeesuksen ajan ehkä tunnetuin rabbi, Hillel - vaikka olikin alkujaan tavallinen työmies - oli niin arvostettu, että hänellä saattoi olla 80 oppilasta kerrallaan. Lainopettajat tunnisti kadullakin helposti pitkistä liehuvista kaavuistaan. Heidän ohikulkiessaan tavallinen kansa nousi kunnioittaen seisomaan.
Farisealaisten enemmistö tunsi myös hyvin juutalaisten lain. Silti enemmän kuin tiedot, farisealaiset erotti muista juutalaisista heidän yltiöhurskautensa, ja omahyväisyytensä, jota he kernaasti myös näyttivät julkisesti. He elivät yhteisöissä, joilla oli johtajansa ja jäseniksi hyväksyttiin vain miehiä; heidätkin vasta koeajan jälkeen. Yhteisöillä oli ankarat säännöt paastoineen ja päivittäisine rukoushetkineen. He uskoivat elävänsä ihanteellisen hurskaasti ja olivat vakuuttuneita siitä, että heidän veljeskuntansa tulisivat muodostamaan vanhurskaiden yhteisön uudessa Jumalan valtakunnassa. He suhtautuivat usein halveksivasti tavalliseen kansaan(ja vasinkin köyhään kansanosaan), joka ei elänyt heidän tavallaan. Toisaalta kansanjoukot kunnioittivat heidän hurskauttaan. Tätä taustaa vasten on helppo nähdä, mihin Jeesus vertauksellaan tähtäsi.
Mitä taruja?
Minkälaista tarustoa Jeesus tässä vertauksessa sitten mahdollisesti käytti hyväkseen? Siitä kertoo mm. juutalainen historioitsija Josefus (n. 37 - 100 jKr.). Hän oli ylhäistä sukua oleva fariseus ja eräs roomalaisia vastaan suunnatun kapinan johtajista vuosina 66 - 73.
Haades (Tuonela) on hänen kuvauksensa mukaan maanalainen paikka, missä säilytetään sekä hurskasten että vääräin sieluja ja jossa vallitsee ainainen pimeys. Se on sielujen "vankila", jossa enkelivartijat toimeenpanevat tilapäisiä rangaistuksia. Haadeksen yhteydessä, mutta silti erillisessä paikassa, on sammumattoman tulen järvi, johon - Josefuksen mukaan - ei kuitenkaan ole vielä ketään heitetty. Se on valmistettu Jumalan ennalta määräämää päivää varten. Silloin väärät ja tottelemattomat joutuvat "ikuiseen rangaistukseen" , mutta vanhurskaat saavat katoamattoman valtakunnan. Molempia ryhmiä säilytetään Haadeksessa, mutta eri paikoissa. Edelleen Josefuksen mukaan enkelit kuljettavat vanhurskaat Aabrahamin helmaan portin kautta, jota arkkienkeli vartioi. Siellä vanhurskaiden olinpaikassa (Tuonelan paremmassa osastossa), ei enää ole raadantaa, kuumuutta eikä kylmyyttä. He saavat nähdä vanhurskasten isien kasvot ja odottavat uutta iankaikkista elämää.
Jumalattomien osana on joutua helvetin läheisyyteen, paikkaan, joka on Tuonelan vasemmalla eli vastakkaisella puolella kuin Aabrahamin helma. Siellä helvetin läheisyydessä he kokevat sen pauhun ja näkevät sen kuumat höyryt ja pelkäävät tulevaa rangaistusta; kokevat sen esimakua. Josefus kuvaa myös, että näiden kahden olinpaikan välillä on syvä juopa eli kuilu , mikä erottaa ne toisistaan, eikä kukaan voi sitä ylittää ja siirtyä toiselle puolelle. Ylösnousemuksen aikana Jumala sitten herättää ruumiit, ja jokainen sielu saa oman ruumiinsa. Jumalattomat joutuvat iankaikkiseen rangaistukseen mihin kuuluu sammumaton tuli, joka ei koskaan lakkaa, sekä määrätynlainen tulinen mato , joka ei koskaan kuole. Mato jatkaa kuluttavaa työtään, joka ei koskaan pääty; ei uni eikä edes kuolema anna helpotusta eikä vapauta heitä rangaistuksestaan. Eivät myöskään omaisten esirukoukset voi heitä auttaa.
Tämä Josefuksen kuvaus vastaa monessa suhteessa niitä käsityksiä, jotka jo noin v. 200 eKr. paikkeilla olivat alkaneet voittaa jalansijaa juutalaisten keskuudessa, ja joista käsityksistä mm. apokryfikirjat, kuten 4. Esra, Salomonin viisaus sekä 1. Heenok antavat tietoa. Se muistuttaa monessa suhteessa myös Jeesuksen vertausta, joten on perusteltua ajatella Jeesuksen hyödyntäneen näitä yleisesti tunnettuja käsityksiä sanomansa havainnollistamiseksi. Eihän hänellä ollut tarvetta opettaa ihmisille tarinoita, jotka kaikki tunsivat jo ennestään. Tähän voi vielä lisätä, että Lasaruksen tapaisen kurjan kerjäläisen kohtalona oli usein joutua kuolemansa jälkeen poltettavaksi Hinnomin (Ge-Hinnom = Gehenna) laaksossa sijaitsevalle kaatopaikalle, varsinkin jos hänellä ei ollut sukulaisia. Näin Jeesuksen vertaus käy vielä ymmärrettävämmäksi. Luultavasti Jeesus oli myös opiskellut rabbiinien johdolla; tähän viittaa mm. se, että hän sai opettaa pyhäkössä (Luuk. 19:47) ja että häntä joskus nimitettiin rabbiksi. Tämän vuoksi hän oli hyvin perillä paitsi 'laista ja profeetoista', myös muista juutalaisuudessa esiintyvistä käsityksistä.
Muita näkökohtia.
Kiduttaminen ei kuulunut Mooseksen lakiin. Edes uhrieläimiä ei kidutettu, vaan surmattiin. Sen sijaan muiden kansojen keskuudessa kiduttaminen oli yleinen rangaistusmenetelmä; esimerkkinä roomalainen tapa naulita rikolliset ristille.
"Muuttaa pois ruumiista" (2 Kor. 5:8). Nämä Paavalin sanat eivät merkitse erillisen sielun olemassaoloa vaan olemuksen muutosta maallisesta ruumiista ylösnousemusruumiiseen (1 Kor. 15: 51 - 53) "Ruumiissa vai poissa ruumiista" (2 Kor. 12: 1-4). Tässä taas oli kyseessä Paavalin kokema näky kuten Johanneksella tai Hesekielillä. Tällaiset näyt tuntuvat niin todellisilta, että niiden kokija tuntee olevansa jossain muualla kuin ruumiissaan (vrt. hypnoosi- ja kuolemanrajakokemukset). "Myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä" (Saarn. 3:11). Tätäkin kohtaa on usein käytetty "todistamaan", että ihmisessä on jotain kuolematonta. Tämä ajatus on kuitenkin jo Saarnaajan kirjallekin vieras (esim. Saarn. 3:19-21), ja yhtä hyvin tulkittavissa siten, että ihmisellä on kyky tajuta ikuisuuden olemassaolo. Eräs hepreakielen tuntija oli jopa sitä mieltä, että kyseisessä jakeessa on käännösvirhe. Hänen mukaan siinä ikuisuudella viitataan niihin Jumalan tekoihin, joista jakeen loppuosa kertoo. Ikuinen tapahtuminen on nähtävissä esim. taivaankappeleiden liikkeissä.
"Heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu." (Mark. 9:48). Tässä kohden Jeesus lainaa Jes. 66:24, jonka ehkä useimmat kuulijat tunsivat. Jeesus ilmeisesti käytti sitä lisäämään ilmaisullista iskevyyttä puheeseensa. Kyseinen Jesajan kirjan kohta kuuluu: "Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle."
Koska kyseinen Jesajan kirjan luku puhuu uusista taivaista ja uudesta maasta, tuntuu oudolta ajatella, että siellä lojuisi ruumiita ikuisesti kaikkien nähtävillä. Tämä: "ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle." ei voi myöskään viitata uusiin taivaisiin ja uuteen maahan, sillä Raamattu kertoo että mikään liha ei ole näkevä taivasten valtakuntaa.
Jos madot elävät ikuisesti, pitäisi ruumiidenkin säilyä siellä ikuisesti. Järkevin tulkinta on ymmärtää tämä tekstikohta kirjallisena tehokeinona, eräänlaisena liioitteluna, joka on varsin yleistä eräiden Raamatun kirjoittajien kohdalla. Tuli ja madot pysyvät, kunnes ovat suorittaneet tehtävänsä loppuun. On syytä uskoa, että näin kyseinen kohta myös ymmärrettiin ainakin oppineiden juutalaisten keskuudessa.
Välitilaoppi.
Oppi kuolemattomasta sielusta, joka kuoleman jälkeen menee joko taivaaseen tai helvettiin, herättää kysymyksen: mitä mielekkyyttä olisi silloin Herran tulemuksella ja ruumiin ylösnousemuksella? Vanhurskaat olisivat jo taivaassa; miksi heidän ruumiinsa pitäisi herättää eloon? Samoin jumalattomat olisivat jo helvetin piinassa; miksi heidät pitäisi vielä tuoda tuomiolle? Tällaisten ristiriitojen välttämiseksi on kehitetty ns. välitilaoppi , jonka mukaan kuolleet ovat ennen ylösnousemusta välitilassa, vailla maallista ruumista mutta kuitenkin tietoisina, toiset nauttien levosta Kristuksen kanssa, toiset kärsien vaivaa. Mutta kuten edellä olevista faktoista voi nähdä, tällä opilla ei ole raamatullista pohjaa. Kristityn toivo on ylösnousemuksessa, ei sielun kuolemattomuudessa. Krisityn toivo ei ole sielun kuolemattomuus, vaan ylösnousemus. Erilaisia käsityksiä on esitetty siitä, onko ylösnouseva ruumis sama kuin entinen. Tämä lienee sivuseikka, pääasia on, että se on sama persoonallisuus ja todellinen kokonaisuus. Esimerkkinä mainitaan usein Jeesuksen ylösnousemusruumis ja ajatellaan sen perusteella kaikilla ylösnousseilla olevan samanlainen 'kirkastettu' ruumis. Tällöin unohdetaan, että se oli vain väliaikainen olomuoto, jossa Jeesus erilaisissa ilmiasuissa näyttäytyi opetuslapsilleen todistaakseen olevansa ylösnoussut. Täydellisen kirkkautensa hän sai vasta noustuaan taivaaseen.
Loppupäätelmä.
Ajatus kuolemattomasta sielusta tai hengestä ei siis ilmeisesti ole Raamatun eikä niin muodoin myöskään alkuperäisen kristinuskon mukainen. Ainoa, jonka Raamattu kertoo puhuneen ihmisen kuolemattomuudesta oli paratiisin käärme, jonka Uusi Testamentti tunnistaa itse Saatanaksi. "Ette suinkaan kuole" oli hänen suuri valheensa, jota tänä päivänä toistavat lähes kaikki uskonnot. Viime vuosikymmeninä on syntynyt uusia, tätä väittämää eri muodoissa hokevia uskontoja kuin sieniä sateella. Lukemattomien meedioiden, gurujen, 'henkioppaiden' ja 'avaruusystävien' sanoman keskeinen sisältö on: "Kuolemaa ei ole, se on vain portti toiseen ulottuvuuteen". Täytyy vain todeta, että hyvin on se 'Vanha Kehno' onnistunut markkinoimaan tuon julistuksensa ihmiskunnalle.
Joka väittää, että ihmisestä ei kuollessa jää jäljelle mitään kun tomu, opettaa, että Jumalasta lähtee katoavaista- ja tuota oppia saatana yrittää syöttää taistellessaan Jumalan katoamattomuutta vastaan.
"Jumala puhalsi ihmisen sieraineen elämän hengen" Jumasta ei löhde mitään katoavaa joka häviäsi.
Raamattu ilmoittaa, että kun ihminen kuolee,niin:
"tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin."
Selvä ilmoitus siitä ,että ihmisen henki ei kuole tia häviä olemattomiin.
Tuon Jumalan tykö kuolemassa palaavan ihmisen hengen ympärille yläsnousemuksessa pukeutuu ihminen ylösnousemus ruumiiseen- toiset iankaikkista elmää varten taivaaseen ja toiset kadotukseen.
"tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin."
Näin on. Ihmisen elämänhenkäys, sama jonka Jumala puhalsi ensimmäisen ihmisen sieraimiin, niin että Adamista tuli elävä sielu, palaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. Mutta elämänhenkäys, elämänkipinä ei ole sielu. Elämänkipinä on energiaa jolla ei ole tahtoa, ei tunteita, ei ajatusta, ei tietoisuutta.
"Joka väittää, että ihmisestä ei kuollessa jää jäljelle mitään kun tomu, opettaa, että Jumalasta lähtee katoavaista-"
Jumalasta ei alunperin lähtenytkään katoavaista. Mutta ihminen lankesi syntiin. ja.. "Synnin palkka on kuolema..mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa. Joka alkaa Kristuksen tullessa noutamaan omiaan, ei ennen sitä. Tosin, Jeesuksen omat saavat hetkittäin maistaa sitä jo elämän aikana, mutta kuolemassa ei ole tietoisuutta, ei tunnetta, ei tahtoa, ei tietoisuutta. Jokaisen ihmisen on kuoltava vähintään 1 kerran. Ylösnousemus, joko pelastettujen joukkoon tai tai tuomittujen joukkoon tapahtuu silloin kun Jeesus tulee noutamaan omiaan, kuolleet herätetään haudoistaan.Ei ennen sitä.
Synnin palkka on kuolema.(Room.6:23) Kuolleet eivät tiedä mitään. ( Saarn.9.6 )Raamattu ei missään esitä kuolemattomuutta sellaisena ominaisuutena,jonka ihminen- tai hänen sielunsa tai henkensä - omistaisi luonnostaan. Raamatussa esiintyy yli 1600 kertaa termejä, jotka yleensä käännetään sanoilla sielu tai henki, mutta kertaakaan ei näiden sanojen yhteydessä esiinny käsite " kuolemattomuus ". Maailman ensimmäinen valehtelija oli saatana ,kun hän sanoi Eevalle:" Ei,ette te kuole. KUOLEMATTOMUUDEN VASTAANOTTAMINEN; Paavali kuvaasitä hetkeä jolloin kuolemattomuuden lahja annetaan;" Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muutumme. Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana:-KUOLEMA ON NIELTY JA VOITTO SAATU ". Vaikka Johannes toteaakin, että me vastaanotamme ikuisen elämän lahjan ottaessamme vastaan Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajaksemme ( 1 Joh.5.11-13 ), tämän lahjan muuttuminen todellisuudeksi tapahtuu Kristuksen tullessa. Vasta silloin meidät muutetaan kuolevaisista kuolemattomiksi, katoavaisuudesta katoamattomuuteen. Mitä Raamattu opettaa ihmisen tilasta kuolemassa? Raamattu nimittää toistuvasti kuolemaa uneksi. Kun Vanha testamentti viittaa Daavidin, Salomon ja muiden Israelin ja Juudan kuninkaiden kuolemaan,se puhuu heidän menemistään lepoon isiensä luo ( 1.KUN.2:10, 1.KUN.11:43, 1KUN.14:20,31, 1.KUN.15:8, 2.AIKAK.21.1, 2.AIKAK.26.23 JNE.) Job kuvailee kuolemaa uneksi ( Job14:10-12 ),Daavid nukkumiseksi ( Ps.13:4 ), Jeremia uneen vaipumiseksi ( Jer.51:39,57) ja Daniel nukkumiseksi ( Dan. 12:2 ). Uusi testamentti käyttää samaa kuvakieltä. Kuvatessaan Jairuksen kuolleen tyttären tilaa Jeesus sanoi, että " hän nukkuu " ( Matt.9:24, Mark.5:39 ). Hän viittasi kuolleeseen Lasarukseen samalla tavoin Joh.11:11-14 )Maateus mainitsee, että Jeesuksen kuollessa " monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös " ( Matt.27.52 , ja Luukas kirjoittaa Stefanoksen marttyyrikuolemaa kuvatessaan, että " hän nukkui pois " ( Apt.7:60 ) Saarnaajan kirjan 9. luvussa kerrotaan mikä kaikki lakkaa ihmisen kuollessa: TEOT,AJATUKST, TIETO,VIISAUS,RAKKAUS,VIHA,KIIHKO,JUMALAN YLISTYS. KUOLLEET EIVÄT TIEDÄ MITÄÄN.