Haldanen dilemma
"To conclude, I am quite aware that my conclusions will probably need drastic revision. But I am convinced that quantitative arguments of the kind here put forward should play a part in all future discussions of evolution." (Haldane, "The Cost of Natural Selection", 1957)
Kreationisti Walter ReMine on esittänyt 1993 julkaistussa kirjassaan "The Biotic Message" väitteen, että kehitys apinan ja ihmisen yhteisestä esi-isästä apinaksi ja ihmiseksi ei ole voinut tapahtua viidessä miljoonassa vuodessa. ReMinen mukaa muutokseen siis tarvittaisiin paljon enemmän aikaa. Perusteluna tälle väitteelle hän käyttää Haldanen Dilemmaa.
Haldanen dilemma esitettiin vuonna 1957 Evoluutiogeneetikko J.B.S Haldanen julkaisussa "The Cost of Natural Selection". Siinä Haldane laski, että uudet geenit vakiintuvat vakaissa populaatioissa-siis populaatioissa joiden jäsenten lukumäärä ei muutu mitenkään- vasta 300 sukupolven jälkeen luonnonvalinnan takia. Koska ihmiset ja apinat eroavat 4.8 x 10^7 geenin suhteen, ei Haldanen laskelmien mukaan olisi ollut riittävästi aikaa tuolle eron kerääntymiseen. Jos ero tapahtui 10 miljoonaa vuotta sitten olisi aikaa ollut ainoastaan 1667 geenimuunnosten vaihduntaan.
Haldanen dilemma ei ota huomioon suvullista lisääntymistä:
Otetaan esimerkiksi laji, jossa on N yksilöä. Oletetaan, että kaksi yksilöä A ja B yhtäaikaisesti omaavat hyödyllisen mutaation. Merkitään näitä mutaatioita mA ja mB. Merkitään mutaation mA omaavien yksilöiden määrää symbolilla nA - vastaavasti mutaation mB omaavien lukumäärää symbolilla nB. Aluksi nA ja nB ovat yhtä kuin 1, mutta luonnonvalinnan myötä nämä luvut kasvavat. Kun nA kertaa nB on suurempi kuin N (esim. kun nA ja nB ovat molemmat suurempia kuin N:n neliöjuuri, on todennäköistä että yksilö, jolla on mutaatio mA pariutuu yksilön, jolla on mutaatio mB, kanssa. Tänä aikana alkaa olla todennäköistä, että ilmestyy yksilöitä, joilla on molemmat hyödylliset mutaatiot mA ja mB. Siis aika, joka vaaditaan molemmat mutaatiot omaavan yksilön ilmestymiseen, on sama kuin aika, joka yksittäiseltä mutaatiolta vaaditaan n:ään yksilöön leviämiseen, missä n on N:n neliöjuuri. Tämä argumentti ei toimi suvuttomasti lisääntyvillä lajeilla, koska silloin yksilöt joilla on mA kilpailevat yksilöiden jolla on mB kanssa sen sijaan, että saisivat yhteisiä jälkeläisiä. Tämä viittaa siihen, että evoluutio toimii nopeammin suvullisesti lisääntyvillä lajeilla. Tätä tukee havainto hyvin hitaasta evoluutiosta ennen Kambrikauden räjähdystä. - Vaikka muitakin tekijöitä, kuten jäisyys ja hapen määrä, on varmasti myös vaikuttanut. On huomattavaa, että jos populaation koko N kasvaa, luonnollisesti mutaatiolla mA kestää kauemmin olla populaation neliöjuuren suuruisessa joukossa. Kuitenkin, mitä suurempi N on, sitä suurempi on myös samanaikaisten hyödyllisten mutaatioiden lukumäärä. Esimerkiksi, jos korvaamme N:n sen toisella potenssilla, kestää kaksi kertaa kauemmin noille kaikille hyödyllisillä mutaatioilla esiintyä samassa yksilössä. Mutta hyödyllisten mutaatioiden lukumäärä on kasvanut enemmän kuin kahden potenssilla, ja täten N:n kasvattamisen nettotulos on se, että evoluutio on nopeampaa, ei hitaampaa.
Haldanen dilemmassa olettaa, että geneettiset mutaatiot tapahtuvat yksi kerrallaan: Usea geenialleeli voi kuitenkin olla vaihdunnassa yhtäaikaisesti.
Useimmat muutokset ovat neutraaleja. Neutraalit muutokset yksinkertaisesti kasautuvat ajan kuluessa eikä luonnonvalinta vaikuta niihin.
Jos Haldanen dilemma olisi pätevä, muutokset kasaantuisivat hyvin hitaasti sukupolvesta sukupolveen, ja tämä olisi havaittavissa vertaamalla ihmisten DNA:ta heidän vanhempiensam isovanhempiensa, iso-isovanhempiensa ja muiden sukulaistensa DNA:han. Niiden, jotka uskovat Haldanen dilemman olevan uskottava, tulisi rahoittaa tämäntyyppista tutkimusta, koska tieteessä havainnot ylittävät kaiken muun.
Suvullisesti lisääntyvät lajit ovat hyviä hyödyllisten ominaisuuksien yhdistämisessä eri yksilöistä, eikä yksikään analyysi tai tietokonesimulaatio, joka ei ota tätä huomioon, tuota päteviä tuloksia.
Lisäksi vakaalukumääräisenä pysyvät populaatiot ovat luonnossa pikemminkin harvinaisia sattumia, kuin sääntöjä.
Edistymisen saavuttamiseksi on väliä vain sillä, että hyödyllisten mutaatioiden tiheys lisääntyy. Luonnonvalinta saavuttaa tämän. Päinvastoin kuin Haldane olettaa, sillä ei ole väliä, mitä tapahtuu niille yksilöille, joilla ei ole mutaatiota;Olisi typerää väittää, että mutaatiottomat yksilöt pitäisi korvata, jotta mutaatio voisi selvitä. Ei ole järkevää myöskään väittää, että tämän korvauksen pitäisi tapahtua ennen kuin uusia hyödyllisiä mutaatioita voi ilmestyä, sillä erilaiset hyödylliset mutaatiot voivat yleistyä toisistaan huolimatta.
Kannattaa lukaista myös tuo:
http://www.gate.net/~rwms/haldane1.html
"To conclude, I am quite aware that my conclusions will probably need drastic revision. But I am convinced that quantitative arguments of the kind here put forward should play a part in all future discussions of evolution." (Haldane, "The Cost of Natural Selection", 1957)
Kreationisti Walter ReMine on esittänyt 1993 julkaistussa kirjassaan "The Biotic Message" väitteen, että kehitys apinan ja ihmisen yhteisestä esi-isästä apinaksi ja ihmiseksi ei ole voinut tapahtua viidessä miljoonassa vuodessa. ReMinen mukaa muutokseen siis tarvittaisiin paljon enemmän aikaa. Perusteluna tälle väitteelle hän käyttää Haldanen Dilemmaa.
Haldanen dilemma esitettiin vuonna 1957 Evoluutiogeneetikko J.B.S Haldanen julkaisussa "The Cost of Natural Selection". Siinä Haldane laski, että uudet geenit vakiintuvat vakaissa populaatioissa-siis populaatioissa joiden jäsenten lukumäärä ei muutu mitenkään- vasta 300 sukupolven jälkeen luonnonvalinnan takia. Koska ihmiset ja apinat eroavat 4.8 x 10^7 geenin suhteen, ei Haldanen laskelmien mukaan olisi ollut riittävästi aikaa tuolle eron kerääntymiseen. Jos ero tapahtui 10 miljoonaa vuotta sitten olisi aikaa ollut ainoastaan 1667 geenimuunnosten vaihduntaan.
Haldanen dilemma ei ota huomioon suvullista lisääntymistä:
Otetaan esimerkiksi laji, jossa on N yksilöä. Oletetaan, että kaksi yksilöä A ja B yhtäaikaisesti omaavat hyödyllisen mutaation. Merkitään näitä mutaatioita mA ja mB. Merkitään mutaation mA omaavien yksilöiden määrää symbolilla nA - vastaavasti mutaation mB omaavien lukumäärää symbolilla nB. Aluksi nA ja nB ovat yhtä kuin 1, mutta luonnonvalinnan myötä nämä luvut kasvavat. Kun nA kertaa nB on suurempi kuin N (esim. kun nA ja nB ovat molemmat suurempia kuin N:n neliöjuuri, on todennäköistä että yksilö, jolla on mutaatio mA pariutuu yksilön, jolla on mutaatio mB, kanssa. Tänä aikana alkaa olla todennäköistä, että ilmestyy yksilöitä, joilla on molemmat hyödylliset mutaatiot mA ja mB. Siis aika, joka vaaditaan molemmat mutaatiot omaavan yksilön ilmestymiseen, on sama kuin aika, joka yksittäiseltä mutaatiolta vaaditaan n:ään yksilöön leviämiseen, missä n on N:n neliöjuuri. Tämä argumentti ei toimi suvuttomasti lisääntyvillä lajeilla, koska silloin yksilöt joilla on mA kilpailevat yksilöiden jolla on mB kanssa sen sijaan, että saisivat yhteisiä jälkeläisiä. Tämä viittaa siihen, että evoluutio toimii nopeammin suvullisesti lisääntyvillä lajeilla. Tätä tukee havainto hyvin hitaasta evoluutiosta ennen Kambrikauden räjähdystä. - Vaikka muitakin tekijöitä, kuten jäisyys ja hapen määrä, on varmasti myös vaikuttanut. On huomattavaa, että jos populaation koko N kasvaa, luonnollisesti mutaatiolla mA kestää kauemmin olla populaation neliöjuuren suuruisessa joukossa. Kuitenkin, mitä suurempi N on, sitä suurempi on myös samanaikaisten hyödyllisten mutaatioiden lukumäärä. Esimerkiksi, jos korvaamme N:n sen toisella potenssilla, kestää kaksi kertaa kauemmin noille kaikille hyödyllisillä mutaatioilla esiintyä samassa yksilössä. Mutta hyödyllisten mutaatioiden lukumäärä on kasvanut enemmän kuin kahden potenssilla, ja täten N:n kasvattamisen nettotulos on se, että evoluutio on nopeampaa, ei hitaampaa.
Haldanen dilemmassa olettaa, että geneettiset mutaatiot tapahtuvat yksi kerrallaan: Usea geenialleeli voi kuitenkin olla vaihdunnassa yhtäaikaisesti.
Useimmat muutokset ovat neutraaleja. Neutraalit muutokset yksinkertaisesti kasautuvat ajan kuluessa eikä luonnonvalinta vaikuta niihin.
Jos Haldanen dilemma olisi pätevä, muutokset kasaantuisivat hyvin hitaasti sukupolvesta sukupolveen, ja tämä olisi havaittavissa vertaamalla ihmisten DNA:ta heidän vanhempiensam isovanhempiensa, iso-isovanhempiensa ja muiden sukulaistensa DNA:han. Niiden, jotka uskovat Haldanen dilemman olevan uskottava, tulisi rahoittaa tämäntyyppista tutkimusta, koska tieteessä havainnot ylittävät kaiken muun.
Suvullisesti lisääntyvät lajit ovat hyviä hyödyllisten ominaisuuksien yhdistämisessä eri yksilöistä, eikä yksikään analyysi tai tietokonesimulaatio, joka ei ota tätä huomioon, tuota päteviä tuloksia.
Lisäksi vakaalukumääräisenä pysyvät populaatiot ovat luonnossa pikemminkin harvinaisia sattumia, kuin sääntöjä.
Edistymisen saavuttamiseksi on väliä vain sillä, että hyödyllisten mutaatioiden tiheys lisääntyy. Luonnonvalinta saavuttaa tämän. Päinvastoin kuin Haldane olettaa, sillä ei ole väliä, mitä tapahtuu niille yksilöille, joilla ei ole mutaatiota;Olisi typerää väittää, että mutaatiottomat yksilöt pitäisi korvata, jotta mutaatio voisi selvitä. Ei ole järkevää myöskään väittää, että tämän korvauksen pitäisi tapahtua ennen kuin uusia hyödyllisiä mutaatioita voi ilmestyä, sillä erilaiset hyödylliset mutaatiot voivat yleistyä toisistaan huolimatta.
Kannattaa lukaista myös tuo:
http://www.gate.net/~rwms/haldane1.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.