kevennystietokilpailu eduskunnasta

Suomen kansanedustuslaitoksen juhlavuoden alkuun sopii tällainen kysymys.

Suomen eduskunnan historiassa on (ainakin omien tietojeni mukaan) kahden kansanedustajan puhe jouduttu keskeyttämään väkivalloin ja heidät poistamaan puhujapöntöstä, kun edustajat itse eivät ole puhemiehen lopetuskäskyä noudattaneet. Ketkä olivat kyseessä, mitä puoluetta he edustivat, ja mikä aihe oli sellainen, ettei siitä puhumista malttanut lopettaa?

Paha mieli sille, joka muita tietolähteitä kuin omaa muistiaan käyttää. Vinkkinä voin sanoa, että vuosikymmeniä vanhoista jutuista on kyse.
2118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hannu ja Veikko

Äänestä

...en muista aihetta siinä hänen puheessaan, joka noin väkivalloin keskeytettiin.

Toista tuollaista tapausta ei tule mieleeni, mutta jotenkin alitajunnassani sähköttää, että sellainen olisi tapahtunut joskus kauan sitten, aikana ennen sotia, ja kyseessä olisi ollut joko IKL:n edustaja tai IKL:oa vastustanut sosialidemokraatti.

Harmi, että tuo harmaa pääni on jo käynyt hieman hataraksi, mutta onneksi muistan vielä yhtä ja toista kenties tärkeämpää, ja osaan melko hyvin käyttää lähteitäkin, joita nyt en yritäkään käyttää, kun en halua manaamaasi pahaa mieltä itselleni!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


---- kirjoitti:

Suomen kansanedustuslaitoksen juhlavuoden alkuun sopii tällainen kysymys.

Suomen eduskunnan historiassa on (ainakin omien tietojeni mukaan) kahden kansanedustajan puhe jouduttu keskeyttämään väkivalloin ja heidät poistamaan puhujapöntöstä, kun edustajat itse eivät ole puhemiehen lopetuskäskyä noudattaneet. Ketkä olivat kyseessä, mitä puoluetta he edustivat, ja mikä aihe oli sellainen, ettei siitä puhumista malttanut lopettaa?

Paha mieli sille, joka muita tietolähteitä kuin omaa muistiaan käyttää. Vinkkinä voin sanoa, että vuosikymmeniä vanhoista jutuista on kyse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu