En saa unta. Pyöriskelen sängyssä monta tuntia, mutta uni ei vain tule. Menen nukkumaan vasta kun väsyttää, uni ei tule siltikään. Nukkumaanmeno pelottaa. Ikävät ajatukset ja ikävä isää tulee nukkumaan mennessä mieleen. Ei auta vaikka koitan ajatella mukavia.
Viime viikolla kävin mielenterveystoimistossa psykiatrin juttusilla. Sain reseptin unilääkkeisiin mitkä tänään hain. En kuitenkaan haluaisi alkaa niitä käyttämään. Luulin että jo pelkästään tieto niiden olemassa olosta auttaa, mutta ei. Rytmini on kääntynyt aivan päälaelleen. Kun en yöllä saa unta, vaan nukahtaminen saattaa mennä neljäänkin, nukun aamulla pitkään. Sain samalla sairaslomaan. Hmh! sairaslomaa työttömyydestä. Toisaalta se helpottaa sitä, että nyt saan hyvällä omalla tunnolla olla hakemattakaan töitä. Uuden työn aloittaminen nimittäin pelottaa. En usko että mulla ois voimiakaan aloittaa uutta työtä. Eri asia jos pääsisin johonki tuttuun paikkaan.
Huomasin nimittäin että en selviäkään tästä surusta ilman apua. Harmittaa.
Uuden vuoden yönä näin ihanaa unta. olin äitini luona, kun yhtäkkiä isä tuli sinne. Näytti siltä, että kukaan muu ei häntä nähnyt, vain minä. Menin lähemmäksi ja pystyin koskettamaan isää, halaamaankin. Muut ihmettelivät mitä teen ja kerroin että isä on tässä. Isäni sanoi, että hän on tullut lohduttamaan minua, koska on nähnyt kuinka vaikeaa minulla on, hänen nuorimmalla tyttärellään. Halasin isää ja itkin. Isä viipyi luonani koko illan ja oli lähelläni. Hymyili välillä rohkaisevasti ja silitti hiuksiani tai poskeani. Sitten hän vain lähti. Aamulla oli ihana olo! Vaikka en saakaan nähdä ja koskettaa, keskustella isäni kanssa enää, saan unissa olla hänen kanssaan. Se oli lohdullinen uni. Oli koko päivän mukava olla, hymyilytti tuon tuostakin.
Nyt on kamala ikävä. Itkettää. Kello on yli yks yöllä ja uni ei taaskaan tullu. En haluais ottaa lääkettä. Toisaalta haluaisin nukkua. Päivät on iltoja ja öitä helpompia. Ootan nukkumaan mennessä että tulee aamu ja seuraava päivä töineen ja tehtävineen. Ikävä isää on suunnaton. Jos minulla on näin ikävä ja paha olla, mikä onkaan äitini ikävä...
Viime viikolla kävin mielenterveystoimistossa psykiatrin juttusilla. Sain reseptin unilääkkeisiin mitkä tänään hain. En kuitenkaan haluaisi alkaa niitä käyttämään. Luulin että jo pelkästään tieto niiden olemassa olosta auttaa, mutta ei. Rytmini on kääntynyt aivan päälaelleen. Kun en yöllä saa unta, vaan nukahtaminen saattaa mennä neljäänkin, nukun aamulla pitkään. Sain samalla sairaslomaan. Hmh! sairaslomaa työttömyydestä. Toisaalta se helpottaa sitä, että nyt saan hyvällä omalla tunnolla olla hakemattakaan töitä. Uuden työn aloittaminen nimittäin pelottaa. En usko että mulla ois voimiakaan aloittaa uutta työtä. Eri asia jos pääsisin johonki tuttuun paikkaan.
Huomasin nimittäin että en selviäkään tästä surusta ilman apua. Harmittaa.
Uuden vuoden yönä näin ihanaa unta. olin äitini luona, kun yhtäkkiä isä tuli sinne. Näytti siltä, että kukaan muu ei häntä nähnyt, vain minä. Menin lähemmäksi ja pystyin koskettamaan isää, halaamaankin. Muut ihmettelivät mitä teen ja kerroin että isä on tässä. Isäni sanoi, että hän on tullut lohduttamaan minua, koska on nähnyt kuinka vaikeaa minulla on, hänen nuorimmalla tyttärellään. Halasin isää ja itkin. Isä viipyi luonani koko illan ja oli lähelläni. Hymyili välillä rohkaisevasti ja silitti hiuksiani tai poskeani. Sitten hän vain lähti. Aamulla oli ihana olo! Vaikka en saakaan nähdä ja koskettaa, keskustella isäni kanssa enää, saan unissa olla hänen kanssaan. Se oli lohdullinen uni. Oli koko päivän mukava olla, hymyilytti tuon tuostakin.
Nyt on kamala ikävä. Itkettää. Kello on yli yks yöllä ja uni ei taaskaan tullu. En haluais ottaa lääkettä. Toisaalta haluaisin nukkua. Päivät on iltoja ja öitä helpompia. Ootan nukkumaan mennessä että tulee aamu ja seuraava päivä töineen ja tehtävineen. Ikävä isää on suunnaton. Jos minulla on näin ikävä ja paha olla, mikä onkaan äitini ikävä...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinullapa, Katti, oli ihana ja lohduttava uni.
En tiedä paljon konsteja, ikävä on iso, se vaimenee ajan kuluessa - kivulta tylsyy terä. Se ei tietenkään nyt lohduta. Kerron mikä minua kerran auttoi:
Voisit kokeilla seuraavaa: ajattele isääsi, puhu hänelle mielessäsi. "Sano" hänelle, että sinulla on ikävä, mutta että annat hänen mennä, koska hänen aikansa tuli lähteä tästä elämästä. Ajattele häntä rakastaen ja ennenkaikkea siunaten. (Ei tarvitse olla uskovainen ajatellakseen Siunauksen toiselle). Ja "sano" että vaikka rakastat häntä ja ikävöit häntä, et halua silti pidätellä häntä menemästä.
Voi olla, että sinun oma olosi helpottuu tämän jälkeen. Voit jopa ikäänkuin "tietää" tai "kokea" että hän hymyilee sinulle kiitollisena ja helpottuneena.
Ehkä näet kaunista unta, jossa hän käy luonasi ja kertoo saaneensa siunauksesi.
Kaikella on tässä elämässä aikansa. Ja mistään muusta emme tiedäkään mitään. Sytytä kynttilä ja ajattele vielä kerran häntä, hyvästele hänet ja hyväksy hänen lähtönsä.
voimahalaus sinulle, Katti!
Entä jos en sitten enää näe unia isästäni? Ne ovat kuitenkin niin lohduttavia, että en haluaisi luopua niistä. En kuitenkaan halua pidätellä isääni. Veljeni tosin näki unen, missä hän oli käymässä isäni luona ja isä muun muassa kertoi ostaneensa itselleen kengät. Unitulkinnan mukaan se tarkoittaa perille pääsyä, kengät siis. Uskon että isäni on päässyt siis perille, mutta entä jos minä pidättelen häntä vielä? Mutta loppuvatko sillon isä-unet jos annan isälle luvan mennä?
niin,
mitähän unillesi tapahtuisi.
Uskon kyllä, että unimaailmaasi tulee juuri sitä mitä tarvitset.
uskon että isäsi käy 'vierailemassa' unessasi vielä myöhemminkin, vaikka nyt ajattelet hänelle siunauksen ja kerrot että annat hänen mennä.
Minulle kävi sillä tavoin,että selvästi 'koin' että mieheni isä kävi hyvästelemässä meidät. se oli hyvä hetki, ohikiitävä.
Isäsi rakkaus varmasti ympäröi sinut entistä vahvempana, kun uskallat luopua hänestä. Ja usko vaan, kyllä asiat menevät kuten on tarkoitettu.
edelleen *hali*
Otan osaa. Muista kuitenkin, että meidän kaikkien on joskus aika lähteä. Turha edes yrittää miettiä mukavia, ei se kuitenkaan toimi - jossain vaiheessa ajatukset synkkenee taas. Sen sijaan voisit kokeilla tehdä jotain konkreettista, vaikka käydä lenkillä tai koota palapeliä niin ettei tule "toimettomia hetkiä". Korostan kuitenkin, että missään tapauksessa synkkiäkään ajatuksia ei pidä yrittää blokata. Ajattele niitä, mutta älä ajattele koko ajan. Suru yleensä helpottaa ajan myötä. btw, uuden työpaikan saaminen saattaisi hyvinkin auttaa, mutta jos et tosiaan jaksa, kannattaa kerätä voimia jonkin aikaa. Jaksamista sulle.
Eikö olekin hienoa, että pystyit tapaamaan isäsi siinä unessa? Kyllä minä uskon, että se oli ihan oikea "henkimaailman tapaaminen" - eli te tapasitte henkimaailman muodossa toisenne.