autoverotuksesta

Olen ensi kesänä lähdössä vuodeksi Espanjaan. Aion ostaa sieltä auton käyttööni. Onko mahdollista ostaa auto jo keväällä Saksasta ja sitten ajaa sillä Espanjaan ilman, että joutuu nyt keväällä maksamaan autoveron Suomeen?? Kuinka esim. siirtokilvet Saksasta Suomessaoloaikana toimii?? Entä onko minun yliopistovaihto-opiskelijana mahdollista tuoda auto muuttoautona Suomeen ilman Suomen autoveroa, vaikka en töitä Espanjassa tee? Lasketaanko Kelan opintotuki sillä tavalla ansiotuloksi, että sen voisi tässä tapauksessa hyödyntää? Tukihan on veronalaista.

Minkälainen autovero Espanjassa on? Joutuuko siellä tekemään samat asiat tullin ja katsastuksen kanssa kuin suomessakin, jos auton ostaa ulkomailta, esim. Saksasta?

Mitä muuta minun on otettava huomioon?
125564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Voit ostaa auton Saksasta, mutta et saa tuotua sitä Suomeen muuttoautona eli verovapaana. Syy tähän on se, että olet opiskelijana kohde maassa. Joudut maksamaan autosta verot normaalisti, joten auto kannattaa ostaa vasta pois tullessa niin ei tule turhia kilometrejä autoon.

Espanjan autoverosta minulla ei ole tietoakaan.

Äänestä
  • ok. Mutta miten sitten se auton pitäminen Suomessa ennen muuttoa Espanjaan? (Vero?) Auton ostan joka tapauksessa viimeistään kesällä, koska tarvitsen sitä Espanjassaoloaikanani.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    ok. Mutta miten sitten se auton pitäminen Suomessa ennen muuttoa Espanjaan? (Vero?) Auton ostan joka tapauksessa viimeistään kesällä, koska tarvitsen sitä Espanjassaoloaikanani.

    Alla olevassa viestissä oli hyvä ja oikea selitys.

    Sinuna ostaisin Espanjasta halvan käytetyn auton, jonka voisit pois kun tulet Suomeen. Tulomatkalla ostaisit haluamasi auton Saksasta ja maksaisit siitä verot normaalisti.

    Äänestä

Jos ostat nyt keväällä auton Saksasta ja aiot ajaa sillä Suomessa jonkin aikaa, niin ainut vaihtoehto on ottaa Suomesa 3 kk siirtokilvet (joilla et voi ajaa Skandinavian ulkopuolella) ja tämä taas edellytttää veroilmoituksen tekoa ja verojen maksua -tai veroilmoituksen voi perua mutta sekin maksaa. Eli jos aiot ostaa auton Saksasta ja viedä sen Espanjaan, niin ainut tapa on hankkia Saksasta punapäiset vientikilvet (jos et halua rekisteröidä autoasi Espanjaan) vakuutukset riittävän pitkäksi ajaksi. Tulee sekin muuten kalliiksi. Miksi et osta autoa Espanjasta??? Siellä hintataso ei ole korkea ja tarjontaa on varmasti enemmän kuin ehdit pikavisiitillä Saksasta katsoa. Tällä tarkoitan sitä, että kun olet Espanjassa, ehdit katsoa autoja viikkojen ajan ennen ostopäätöstä ja saat paikallisilta opiskelukavereilta varmasti tietoa autoliikkeistä, takuista, vakuutuksista ja rekisteröinnistä. Mitä verovapaan muuttoautoon tulee, niin se ei päätoimiselta opiskelijalta onnistu, jos Tulli saa tietää opiskelustasi. Mitään työssäolpakkoahan verovapaus ei edellytä, oleskelu rittää. Sinun on näytettevä tullille 12 kk oleskelustasi vuokrakuitit, sähkölaskut, vesilaskut tms, jotka voivat todistaa oleskelusi tapahtuneen Espanjassa. Ja tuo verovapaus tarkoittaa n.13.450 Euron alennusta autoveroon, ei siis täyttä verovapautta kalliimmissa autoissa.

Äänestä
  • Tuo on kyllä järkeenkäypää mutta tässä tapauksessa ostan auton etukäteen sen vuoksi, että voin kuljettaa mukanani Espanjaan tavaraa jonka kuljettaminen lentokoneella ei onnistu tai tulee ylettömän kalliiksi. Lisäksi Saksassa asuva tuttava voi auttaa auton etsimisessä Saksasta.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Tuo on kyllä järkeenkäypää mutta tässä tapauksessa ostan auton etukäteen sen vuoksi, että voin kuljettaa mukanani Espanjaan tavaraa jonka kuljettaminen lentokoneella ei onnistu tai tulee ylettömän kalliiksi. Lisäksi Saksassa asuva tuttava voi auttaa auton etsimisessä Saksasta.

    Itse ainakin selvittelisin ensimmäisenä sen että joutuuko Espanjaan maksamaan jotain autoveroja.
    Esim Hollannissa on kohtuullisen korkea autovero.

    Mitä taas muuttoautona Suomeen tuontiin tulee niin kuten aiemmissa viesteissä on mainittu, ei muuttoautoverovähennys onnistu opiskelijastatuksella ulkomailla oleville.

    Toisaalta hyvähän se on hyvä ostaa auto nyt verottomana, auton arvo joka tapauksessa laskee ja ne verot on sitten Suomeen tuotaessa pienemmät.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Tuo on kyllä järkeenkäypää mutta tässä tapauksessa ostan auton etukäteen sen vuoksi, että voin kuljettaa mukanani Espanjaan tavaraa jonka kuljettaminen lentokoneella ei onnistu tai tulee ylettömän kalliiksi. Lisäksi Saksassa asuva tuttava voi auttaa auton etsimisessä Saksasta.

    Eli osta täältä -80 lopun Hiace ja pakkaa sihen tavarasi, myy auto Espanjassa (et jää paljoakaan tappiolle -päinvastoin voitolle koska ei tarvi laskea ylimääräisiä Saksa-Suomi hankintakuluja) ja osta sieltä auto.

    Äänestä

  • riittää nykyisin minun muistini mukaan ulkomailla asuminen ja voit tuoda muuttoauton eikä tarvitse olla palkka työssä.

    Kysy tullista niin saat faktaa.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    riittää nykyisin minun muistini mukaan ulkomailla asuminen ja voit tuoda muuttoauton eikä tarvitse olla palkka työssä.

    Kysy tullista niin saat faktaa.

    Niin mutta opiskelijana ei saa olla. Kaikki muu kelpaa.

    Äänestä

Jos aiot ostaa uuden auton ja viedä sen Suomesta pois, voit toki ostaa sen autokaupasta verovapaana (alv pitää maksaa, jos ei vie EU:n ulkopuolelle)

Verovapaa hinta on useimmiten vasta lähtökohta hinnoittelulle, tax free hinnastoista saa usein 10% vielä alennusta jo kysymättäkin. Saman verranhan voi saada alennusta normaalisti verotettua autoa ostettaessa. (Joudut maksamaan auton kerralla Suomeen, koska se ei luonnollisestikaan kelpaa lainan vakuudeksi ollessaan ulkomailla, eli käytännössä siis ottamaan pankkilainan, ei muuta kuin pyytämään porukoita takaajiksi ;) )

Suomessa verovapaat hinnat ovat kohtuullisen edullisia verrattuna esim Saksan uusien hintoihin, toki Tanskasta voi saada halvemmallakin verottomana, ks. www.carprices.dk

Tuolla autolla sitten voit päristellä Suomessa turistina, jos kerran olet ulkomailla asumassa, muistaakseni jopa puolen vuoden ajan verottomana vuodessa, tarkat tiedot kyllä löytyvät tullin sivulta.

(Esim. monet suomalaiset eläkeläiset asuvat ulkomailla, tulevat kesäksi Suomeen ajamaan VEROVAPAALLA autolla puoleksi vuodeksi ja menevät taas kylmää karkuun ulkomaille, jona aikana auto on tullin varastossa säilössä)

Muistaakseni tuo opiskelijastatus ei oikeuta muuttoauton tapauksessa veroalennukseen maahan palatessa (kannattaa tarkastaa), joten kannattaa keplotella itselle jokin muu status. Voithan sitä muuten vain asua ulkomailla, tai sitten teet nimellisen työsopimuksen jonkin espanjassa asuvan suomalaisen kanssa, jotta voisit osoittaa viranomaisille pääasiallisen ulkomaille oleskelun tarkoituksesi työnteon, ja siinä ohessa on ehkä tullut sitten sivutoimisesti suoritettua pari kurssia epsanjan yliopistossa.

Ansiotuloilla ei minun mielestäni ole ollut moneen vuoteen mitään merkitystä auton verovapaan tuontiin liittyen, eli auton hintaa ei ole tarvinnut tienata ulkomailla!

Muista asioista kannattaa kysyä neuvoa lukuisilta suomalaisilta, jotka asuvat epsanjassa, eti netistä lisäinfoa.

Äänestä
  • Osta kuorma-autoksi tai linja-autoksi (väh 1 9)kelpaava auto, niin ei tarvitse autoveroa maksaa.

    Äänestä

Matkatavaroita varten ei Suomesta kannata autoa hankkia, pelkkä autolla ajo laivapaikkoineen maksaa nykyisin niin paljon, eli tavarat rahtitavarana. Kuljetusliikkeitä löydät esim. Ole-lehdestä tai Espanjan Sanomat lehdestä, joita saa Suomestakin ja nettisivut löytyvät myöskin. Sitäpaitsi, jos tämän "matka-auton" aikoisit myydä Espanjassa, luulen ettei se onnistu, halvat autot ovat siellä todella halpoja. Ehkä joku Hiace voisi olla poikkeus, jos niitä viedään Afrikkaan. Vaikeata kuitenkin.
Käyttöauton löytää Espanjasta helposti ja todella edullisesti. Naapurista meni juuri Renault 5, vm. noin 1995 hintaan 350 € ja oli vain 37 tkm. ajettu.
Espanjaan tuodaan jossakin määrin autoja Saksasta, Belgiasta. Ranskasta jne. Ne ovat yleensä kalliimpia Mersuja, BMW jne. Tuontiautosta menee rekisteröintivero, joka lienee 15 % auton arvosta, jonka tarkempia määritysperusteita en tunne. Vero ei kuitenkaan ole Euromääräisesti suuri. Vuosittain peritään tieveroa, jonka suuruus esim. Fuengirolassa (kaupunki perii) on omasta Renaultistani alle 100 € vuodessa. Vakuutusta varten kannattaa ottaa suomalaiselta vakuutusyhtiöltä espanjan tai englannin kielinen vahinkohistoria. Sillä voi jostakin vakuutusyhtiöstä saada alennusta, mikäli Suomessa olisi yli 50 % bonuksia. Espanjassa vakuutus pitää maksaa etukäteen eikä ylensä seisonta-aika-alennusta tai muuta maksun palautusta tunneta. Yhtiökohtaisia eroja kuitenkin löytyy.
Suomeen tuotavan auton löytää kyllä Espanjastakin, mutta jos Saksassa on ystävä, jolla on aikaa hankkia, lienee se kannattavampi vaihtoehto. Bisnestä ei ainakaan Espanjan autoilla Suomessa taida pystyä tekemään, jo pelkkä vienti maksaa varmaankin tuhannen Euroa.
Onnea matkaan joka tapauksessa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Olen ensi kesänä lähdössä vuodeksi Espanjaan. Aion ostaa sieltä auton käyttööni. Onko mahdollista ostaa auto jo keväällä Saksasta ja sitten ajaa sillä Espanjaan ilman, että joutuu nyt keväällä maksamaan autoveron Suomeen?? Kuinka esim. siirtokilvet Saksasta Suomessaoloaikana toimii?? Entä onko minun yliopistovaihto-opiskelijana mahdollista tuoda auto muuttoautona Suomeen ilman Suomen autoveroa, vaikka en töitä Espanjassa tee? Lasketaanko Kelan opintotuki sillä tavalla ansiotuloksi, että sen voisi tässä tapauksessa hyödyntää? Tukihan on veronalaista.

Minkälainen autovero Espanjassa on? Joutuuko siellä tekemään samat asiat tullin ja katsastuksen kanssa kuin suomessakin, jos auton ostaa ulkomailta, esim. Saksasta?

Mitä muuta minun on otettava huomioon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu