Vanhasen vaalitentissä esiintyi hyvin vahvasti pääministeri Vanhanen, ei presidenttiehdokas. Kun hän ilmeisesti tiesi myös diplomaattien katsovan ohjelmaa, hän sovitti sanansa hyvin varovasti ja vältti aroista asioista kannanottoja. Hyvä tietenkin näin, mutta itse olisin toivonut koko ohjelman olevan toisenlainen. Toimittajan ei pidä välttää keskustelua, mutta minusta vaalitentit ovat alkaneet liikaa muistuttaa kuulustelua, jossa asioita otetaan esiin keltaisten lehtien tyylillä. Sivistyneempikin tapa on olemassa. Tulevaisuudessa odotan Yleltä sellaista.
Todettakoon vielä, että samantapaisen kohtelun ovat saaneet kaikki. Tasapuolisuus toteutuu mutta ei hyvällä tavalla.
Todettakoon vielä, että samantapaisen kohtelun ovat saaneet kaikki. Tasapuolisuus toteutuu mutta ei hyvällä tavalla.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hämmästyttävän taitavasti Vanhanen vastaili vaikkapa Niinistöön verrattuna. Kyllä se asiakysymykset hallitsee, vaikka aivan varmasti en miestä presidentiksi äänestäkkään.
Toimittaja itseasiassa vaikutti täysin tollolta Vanhasen rinnalla tivatessaan täysin yhdentekeviin asioihin niitä vastauksia joita halusi eikä tyytynyt niihin täysin tyhjentäviin vastauksiin joita hänelle tarjottiin.
Niinistöllä on tenteissä ja haastatteluissa yksi etu verrattuna Haloseen ja Vanhaseen. Halonen on presidentti ja sitä vaalien jälkeenkin, Vanhanen on pääministeri ja on sitä vaalien jälkeenkin ja heidän on vastattava tehtävänsä huomioon ottaen. Niinistö taas tietää ettei hän joudu vastaamaan puheistaan siinä mitassa kuin kilpailijansa ja voi puhua paljon vapaammin - ei hänen puheitaan lähetystöissä noteerata sillä lailla kuin Halosen ja Vanhasen.