Miksi poliisin näkemys ei kelpaa

kk.pp

Suomeen ollaan tarmokkaasti puuhaamassa prostituutioasiakkuuden kriminalisointia. Viikoittain jokin naisjärjestö antaa tiedotteen siitä, kuinka hienosti laki toimisi ihmiskaupan vastaisessa taistelussa. Perustelu on vakuuttavaa, eihän ketään saa pakottaa prostituutioon ja kysyntä luo rikollisille markkinat.

Kaksi asiaa jää kuitenkin askarruttamaan: Miksi kaikki kentän kanssa toimivat asiantuntijatahot (sosiaalityöntekijät, poliisit, tutkijat) sekä prostituoidut itse vastustavat tätä hienoa lakia? Toiseksi, miksi USA niin tarmokkaasti rahoittaa ihmiskaupan vastaisia kampanjoita, jopa Suomessa?

Hiljalleen on asia alkanut selvitä. Sellaista Suomeen kohdistuvaa ihmiskauppaa, johon oston kriminalisoinnilla voitaisiin teoriassakaan puuttua, on villeimpienkin arvioiden mukaan vain joitakin promilleja. Ihmiskaupasta puhutaan, koska siinä hyvikset ja pahikset on helppo erottaa toisistaan. Samalla voi ohittaa prostituoitujen poliittisesti epäkorrektit mutta ikävä kyllä paljon yleisemmät ihmisoikeusongelmat. Näitä ovat esimerkiksi syrjintä, viranomaisten väärinkäytökset, väkivalta, rasismi, seksuaalisuuden rajoittaminen, verokohtelu, vaikeudet päästä mielenterveys- tai päihdehuoltoon ja joissakin tapauksissa jopa – nälkä. Näin siis Suomessa.

11

609

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hertha

      Ja kaikki mainitsemasi ongelmat on helppo poistaa suitsait, kunhan vain prostituutioasiakkuus pysyisi laillisena?

      Hetkinen. Nämä ongelmathan JO OVAT täällä, VAIKKA prostitutionpalveluiden ostaminen ONKIN vielä sallittua. Kuis on näin päässyt käymään? Ei ole riittänyt yhteistä tahtoa niiden vähentämiseen. Nyt sitten pitäisi kuitenkin löytyä yhteistä tahtoa kaupalliseen "lempi"-aiheeseen. Koko kansa yhteiseen rintamaan, jotta isi pääsee huoriin joutumatta raastupaan!

      • aatos

        ne poliisien vähäiset resurssit tule olemaan vielä tiukemmalla, kun pitää vahtia ihmisten huorissakäyntiä. millä siinä keskityt ihmiskaupan ehkäisemiseen?


      • ei muutu

        Rangaistus on rikesakon verran, jos sitäkään.


      • Globalisaattori

        Hertalle taas on kaikkein tärkeintä, että venäjän tytöt poysyvät vetisellä kaalimaalla poimimassa kaaleja 6 euron päiväpalkalla, eivätkä tule Suomeen tienaamaan.


      • Realistina on hauskempaa

        koska oston ja myynnin laillisuudesta huolimatta prostituoidut ovat "ei-hyväksytyssä" asemassa. Mikään ei muutu tuon aloituskirjoituksen epäkohtien suhteen jos lukaiset vielä ajatuksella kerran pari.

        Prostituutiota ei sinänsä hyväksytä valinnaksi, ja näkyyhän esim. SALLIn rekisteröintiongelma aivan selvänä. Ei tahdota hyväksyä sellaista järjestöä joka on itse "alan ihmisten" kanssa kosketuksissa.

        Millä tavoin oston kriminalisointi sitten tätä prostituoitua auttaa? Ostajat pitävät kuitenkin itseään oikeutettuna ja halveksivat lakia, ja myyjät kokevat sen haittaavan heidän toimintaasa joten myös he halveksivat.

        Korkeintaan ostolaki voi poistaa kysyntää kaikkein kiltimpien ja lainkuuliaisten yksilöiden kohdalta. Mikään ei varsinaisesti paranna prostituoidun asemaa. Luuletteko että lain voimaantulon takia prostituoidut lopettavat toimintansa? Nyt heidän täytyy toimia salassa jotta ostajat uskaltavat tulla ja lisäksi vakuuttaa heille että "turvallista on". Ketä tämän vakuutuksen antaa, olisiko parittajat? Kuinka paljon poliiseja voidaan laitta ostajien perään jos heitä ei riitä näiden rikollisjengien tai parittajienkaan perään?

        Lain voimaantulon jälkeen on ilmeisesti yksi joukko ihmisiä lain väärällä puolella. Silläkin alkaa olla kohta merkitystä yhteiskunnan kannalta. Taas monta ihmistä lisää jonka mielestä poliisi on "*(#/&#"!¤=)!Q=%#)/

        Lisäksi tulee oikeasti ongelma siitä "mikä on seksin ostoa". Ehdotuksessa mainitaan että jos antaa korvauksen. Mitä tällä tarkoitetaan? Miten taataan ihmisten tasaveroinen kohtelu ja ennenkaikkea sukupuolten välinen tasa-arvo? Jos laki kirjataan niin että seksin osto on kielletty, se kai sitten tarkoittaa sitä kaikissa tapauksissa, silloin kun nainen ostaa, silloin kun homo tai lesbo sitä ostaa jne. Kyllä miesostajilla on samat oikeudet kuin ihmisillä yleensä vaikkei se feministin mielestä ehkä niin olekaan. Vai onko tämä "heteromiesten seksinostolaki"? Missäs ne hienot periaatteet nyt on sitten?

        Lain esityöstä tulee sellainen kuva että laki lisää sp:n tasa-arvoa koska ostaja on yleensä mies ja myyjä nainen. Siis sitten kun myyjiä ja ostajia on yhtä paljon kummastakin sukupuolesta voitanee laki poistaa vai? Miesprostituutiosta tiedetään varsin vähän, mutta sitäkin kerrotaan olevan kohtuu paljon ja kasvamaan päin. Mistä saadaan tarkat tilastot kun kaikki toiminta tapahtuu pimeässä entistä enemmän?

        Kuinka laki voi ylipäänsä kieltää seksin oston. Jos minä päättäisin hankkia seuraavan kuun lainalyhennysrahat myymällä seksiä jollekin naiselle, niin mitä hittoa se millekään yhteikunnalle kuulu? Mite Te tulette siihen mielipiteinenne, saatikka sanktioinenne? Oletteko sitä mieltä että kaikki jotka ovat myyneet tai myyvät seksiä ovat jotenkin henkisesti jälkeenjääneitä tms. etteivät he pysty itse siitä päättäämään? Niin, lisää holhousta. Eikai tämä johdu siitä että kun lapsia ei juuri tehdä niin on pirun paljon "ylimääräistä" holhousviettiä ilmassa?

        Jos maailmassa on rikollisjengejä jotka pakottavat ihmisiä myymään itseään, niin tuomio heille. Se ei ole hyväksyttävää, eikä sitä pidä sallia koska siinä PAKOTETAAN toinen vastentahtoiseen seksinmyyntiin. Ostaja ei kuitenkaan pelkällä rahan antamisella pakota, sen nyt sanoo järkikin.


      • j.pukkila

        ..mikäli julkiseen pölötykseen on uskominen, niin seksin ostaminen on kielletty myös naisilta, notta eipä tarvi lasten enää peljätä mustaa miestäkään vai oliko se pekka..

        ..suurempi ihmiskauppaongelma on itse asiassa työmarkkinoilla, joita pitäisi säännellä aikaisempaa ankarammin kaikenlaisen orjuuttamisen poiskitkemiseksi..

        ..kapitalisteja pitäisi vankilatuomion uhalla kieltää sijoittamasta ulkomaille, uutisten mukaan jo puolet investoinneista menee maailman tuuliin ja solidaarinen palkkapolitiikka samantien..

        ..että näin on näreet tällä kertaa..


      • Jack
        j.pukkila kirjoitti:

        ..mikäli julkiseen pölötykseen on uskominen, niin seksin ostaminen on kielletty myös naisilta, notta eipä tarvi lasten enää peljätä mustaa miestäkään vai oliko se pekka..

        ..suurempi ihmiskauppaongelma on itse asiassa työmarkkinoilla, joita pitäisi säännellä aikaisempaa ankarammin kaikenlaisen orjuuttamisen poiskitkemiseksi..

        ..kapitalisteja pitäisi vankilatuomion uhalla kieltää sijoittamasta ulkomaille, uutisten mukaan jo puolet investoinneista menee maailman tuuliin ja solidaarinen palkkapolitiikka samantien..

        ..että näin on näreet tällä kertaa..

        kapitalisteja pitäisi vankilatuomion uhalla kieltää sijoittamasta ulkomaille, uutisten mukaan jo puolet investoinneista menee maailman tuuliin ja solidaarinen palkkapolitiikka samantien..

        pitäis ja pitäis... mehän olemme EU:ssa, missä ihmeen maailmassa sinä vielä elät?


      • aatos
        Jack kirjoitti:

        kapitalisteja pitäisi vankilatuomion uhalla kieltää sijoittamasta ulkomaille, uutisten mukaan jo puolet investoinneista menee maailman tuuliin ja solidaarinen palkkapolitiikka samantien..

        pitäis ja pitäis... mehän olemme EU:ssa, missä ihmeen maailmassa sinä vielä elät?

        vaan investoi ulkomaille. ei ole kapitaa? ota lainaa.


      • j.pukkila
        Jack kirjoitti:

        kapitalisteja pitäisi vankilatuomion uhalla kieltää sijoittamasta ulkomaille, uutisten mukaan jo puolet investoinneista menee maailman tuuliin ja solidaarinen palkkapolitiikka samantien..

        pitäis ja pitäis... mehän olemme EU:ssa, missä ihmeen maailmassa sinä vielä elät?

        ..täältä on korpi kaukana verrattuna siihen pöheikköön , jossa itse mahtanet piileskellä..
        ..mitä eu siihen kuuluu, minne investoidaan, riittää, kun tavarat, palvelut,pääoma ja työ saavat vapaasti liikkua, mutta eihän se sitä tarkoita, että on pakko investoida juuri euhun..
        ..ainakaan ennen ei koulukurssiin kuulunut tieto, että kiina kuuluu euhun, sinnehän kaikki patulit tätä nykyä rynnivät tukka hulmuten..


    • On myös

      aivan todellisiakin ongelmia ratkaistavana kuten erilaiset ryöstöt ja murhat. Ei niiden rahoja pitäisi haaskata aikuisten ihmisten seksitapojen kyttäämiseen.

    • Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten Suomen prostituutio oli kokonaan suomalaista ja itsenäistä liiketoimintaa ja ongelmaa ei ollut.

      Ostokieltoa ei tarvittaisi vieläkään, mikäli prostituution asiakaskunta valvoisi itse markkinoita varmistumalla siitä, että ei käytä ihmiskaupan uhrien tai muuten pakotettujen palveluita.

      Asiakaskuntaa ei tämä ongelma ole kuitenkaan vähääkään kiinnostanut, vaan paritus ja ulkomainen seksityövoima pääsi vaivoitta Suomen markkinoille ja kelpasi asiakkaille. Asiakkaat saavat siis syyttää tilanteesta itseään.

      Onneksi ko. alan palvelut eivät ole mitenkään tärkeitä. Sen paremmin myyjien kuin ostajienkaan ei tulisi halveksia ja halventaa itseään enää yhtään enempää. Seksin osto tai myynti ei ole ratkaisu yhteenkään ongelmaan maailmassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      477
      1385
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1136
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      852
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      825
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      767
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      736
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      677
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      62
      674
    Aihe