Vakuus??

Ostin vajaa pari kuukautta sitten autoliikkeestä (Auto-Mika) Nissan Sunnyn vm-94. Kävin vaihtamassa öljyt ja samalla huomattiin, että öljypohja on täysin ruostunut. Kehoitettiin vuoden sisällä vaihtamaan siihen uusi. Tietääkö kukaan voinko kävellä autoliikkeeseen vaatimaan korjausta autoon. Tästä "viasta" ei ollut puhetta autoa ostettaessa.
192840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Rasvaukko ei ole kaikista pätevin taho antamaan moisia lausuntoja. Räkärautaahan se on, aina ne on ruosteessa jos kone ei yhtään vuoda. En ole ikinä törmännyt puhkiruostuneeseen öljypohjaan.

Eikä se myyjä sitä ole ruostuttanut, eikä edes valmistanut, korjaa sinä omaasi niin myyjä korjaa omiaan. Soita vaikka japaniin valmistajalle jos jollekin haluat motkottaa. Mutta jätä syyttömät rauhaan. Tuon ikäisellä ja hintaisella autolla ei ole mitään takuuta, vaikka laki sanoisi mitä, kun ostaa vanhan, saa vanhan, kun ostaa uuden saa uuden, ja uudessa on takuu.

Äänestä
  • vastauksesta..
    Kyselinkin nyt vain ihan asiallisesti vastausta vakuukseen. En nyt ihan hakenut noin törkeää vastausta. Kaikilla ei ole varaa niihin uusiin autoihin. Luulin vain, että vaihtoautoihin on kuitenkin joku n. 3kk takuu ja mitä se koskee. Kyllä tiedän joo ettei myyjä sitä ole ruostuttanut.. ;)

    Äänestä

  • Katja kirjoitti:

    vastauksesta..

    "Kyllä tiedän joo ettei myyjä sitä ole ruostuttanut.. ;)"

    Miks sä sitten haluisit sitä tolle myyjälle mennä selittämään? Tai jotan vaatimaan?

    Äänestä

  • miksi... kirjoitti:

    "Kyllä tiedän joo ettei myyjä sitä ole ruostuttanut.. ;)"

    Miks sä sitten haluisit sitä tolle myyjälle mennä selittämään? Tai jotan vaatimaan?

    koska en ole ostanut autoa öljypohja ruostuneena. Eikö se nyt ole selvääkin selvempi asia? Autoliikkeen luulisi paremmin osata vastata tähän. Jaa, löysin tältä palstalta yhden FIKSUN vastauksen asiasta... Eli:
        "Takuun päättyminen ei poista myyjän vastuuta

    Takuu on myyjän, valmistajan tai maahantuojan ostajalle antama vapaaehtoinen lisäetu. Takuu ei kuitenkaan yleensä kata vikoja, jotka johtuvat käyttövirheestä. Jos myyjä sitä epäilee, hänen velvollisuutensa on näyttää toteen, että vika johtuu käyttövirheestä. Muulloin näyttövastuu vian olemassaolosta on periaatteessa kuluttajalla.

    Jollei takuuta ole, tai takuuaika on päättynyt, erimielisyystilanteessa sovelletaan kuluttajansuojalain säännöksiä. Takuun päättyminen ei siis vapauta myyjäliikettä vastuusta virheestä.

    Tuotteen rikkoutuessa takuuaikana kannattaa ensin olla yhteydessä takuunantajaan ja sopia tämän kanssa korjauksesta. Myös myyjäliike on vastuussa takuusta, jollei liike ole siitä erikseen irtisanoutunut.

    .

    Mistä kannattaa valittaa?

    Kauppa on sopimus. Kauppa on sitova, mikäli muusta ei ole sovittu. Sopimuksen rikkova osapuoli korvaa kauppakumppanille aiheutuneen vahingon.

    Autossa on kuluttajasuojalain mukainen virhe, jos
    -auto ei ole annettujen tietojen mukainen,
    -myyjä on jättänyt olennaisia tietoja kertomatta,
    -auto on hintaansa nähden olennaisesti huonommassa kunnossa kuin sinulla oli aihetta olettaa.

    Huomaa kuitenkin, että virheenä ei pidetä normaalia kulumisesta aiheutuvaa vikaa.

    Asiakkaalla on oikeus vaatia, että autoliike korjaa virheen veloittamatta siitä asiakasta. Toinen tavallinen vaihtoehto on hinnanalennus, jota arvioitaessa otetaan huomioon auton ikä, ajokilometrimäärä, hinta, autosta annetut tiedot sekä ostajalla olleet mahdollisuudet ennakkotarkastukseen. Ääritapauksessa ostaja voi purkaa kaupan ja vaatia vahingonkorvausta. Liikenteeseen myytävän halvankaan auton kunto ei saa olla niin huono, että liikenneturvallisuus kärsii."

    ostetuissa autoissa on PERIAATTEESSA puolen vuoden virhevastuuolettama tai joku sellainen termi. Eli jos autossa ilmenee sellainen olennainen vika, jota ei voinut kaupantekohetkellä huomata, niin silloin liike on vastuussa. Mutta mielestäni tuo ei ole kovin vakava vika ja jos on, niin sen olisi sitten kyllä huomannut kaupantekohetkellä. Lähinnä tuo virhevastuusysteemi käsittää nähdäkseni vakavat moottori- ja vaihteistoviat.

    Äänestä

  • takia kirjoitti:

    koska en ole ostanut autoa öljypohja ruostuneena. Eikö se nyt ole selvääkin selvempi asia? Autoliikkeen luulisi paremmin osata vastata tähän. Jaa, löysin tältä palstalta yhden FIKSUN vastauksen asiasta... Eli:
        "Takuun päättyminen ei poista myyjän vastuuta

    Takuu on myyjän, valmistajan tai maahantuojan ostajalle antama vapaaehtoinen lisäetu. Takuu ei kuitenkaan yleensä kata vikoja, jotka johtuvat käyttövirheestä. Jos myyjä sitä epäilee, hänen velvollisuutensa on näyttää toteen, että vika johtuu käyttövirheestä. Muulloin näyttövastuu vian olemassaolosta on periaatteessa kuluttajalla.

    Jollei takuuta ole, tai takuuaika on päättynyt, erimielisyystilanteessa sovelletaan kuluttajansuojalain säännöksiä. Takuun päättyminen ei siis vapauta myyjäliikettä vastuusta virheestä.

    Tuotteen rikkoutuessa takuuaikana kannattaa ensin olla yhteydessä takuunantajaan ja sopia tämän kanssa korjauksesta. Myös myyjäliike on vastuussa takuusta, jollei liike ole siitä erikseen irtisanoutunut.

    .

    Mistä kannattaa valittaa?

    Kauppa on sopimus. Kauppa on sitova, mikäli muusta ei ole sovittu. Sopimuksen rikkova osapuoli korvaa kauppakumppanille aiheutuneen vahingon.

    Autossa on kuluttajasuojalain mukainen virhe, jos
    -auto ei ole annettujen tietojen mukainen,
    -myyjä on jättänyt olennaisia tietoja kertomatta,
    -auto on hintaansa nähden olennaisesti huonommassa kunnossa kuin sinulla oli aihetta olettaa.

    Huomaa kuitenkin, että virheenä ei pidetä normaalia kulumisesta aiheutuvaa vikaa.

    Asiakkaalla on oikeus vaatia, että autoliike korjaa virheen veloittamatta siitä asiakasta. Toinen tavallinen vaihtoehto on hinnanalennus, jota arvioitaessa otetaan huomioon auton ikä, ajokilometrimäärä, hinta, autosta annetut tiedot sekä ostajalla olleet mahdollisuudet ennakkotarkastukseen. Ääritapauksessa ostaja voi purkaa kaupan ja vaatia vahingonkorvausta. Liikenteeseen myytävän halvankaan auton kunto ei saa olla niin huono, että liikenneturvallisuus kärsii."

    "koska en ole ostanut autoa öljypohja ruostuneena."

    Oletpas. Se oli ruostunut kun auton ostit. Mitkään jaarittelut eivät poista ostajan velvollisuutta tutkia kaupan kohde. Jos et ole ennen ostoa tutkinut, niin oma moka.

    Äänestä

  • miksi... kirjoitti:

    "Kyllä tiedän joo ettei myyjä sitä ole ruostuttanut.. ;)"

    Miks sä sitten haluisit sitä tolle myyjälle mennä selittämään? Tai jotan vaatimaan?

    Harvan vanhan auton kone on niin tiivis että ruosteessa.On hyvä auto,korvauksesta ei tietoakaan..

    Äänestä

mikään vika. Öljypohja on ruostunut sen takia, että auto on perusteellisesti pesty ennen myyntiinlaittoa ja kun öljypohjasta (ulkopuolelta siis) on kura ja öljy hävinnyt ja jäljelle jäänyt pelkkä pelti, niin ainahan se ruostuu. Kyllä se ajan mittaan taas peittyy öljyyn. Ja en kuuna päivänä ole nähnyt puhkiruostunutta öljypohjaa. Mitä muuten korjaisit autossa?

Äänestä
  • Nimittäin nähnyt puhkiruostuneen öljypohjan. Näin sen n. 5 vuotta sitten -88 mallin golf 1.3:ssa. Auto oli ja on vieläkin päivittäisessä ajossa. Taitaa olla tuonikäisten Golfien ominaisuus. Mutta se, että öljypohja on pintaruosteessa ei taida kuitenkaan olla reklamaation paikka.

    Äänestä

Sammuta moottori ja aja tien sivuun ennen kuin kone leikkaa kiinni. Silloin öljypohjasi on puhkiruostunut ja öljyt hävinneet. Mutta ihan vakavasti puhuen öljypohjat eivät tosiaan ruostu yleensä puhki. Ne hajoavat joskus kun huonolla tiellä ajetaan kiveen. Mutta jos joskus jossain autossasi öljyvalo syttyy niin muista sammuttaa enen kuin vahinkoja syntyy. Jossain uudemmissa autoissa tosin öljyvalo saattaa syttyä keltaisena ja varoittaa öljypinnan alhaisuudesta.

Äänestä
  • Olen nähnyt useampia puhkiruostuneita öljypohjia
    ammatissani. Kaikki ovat olleet vanhempia
    folkkareita

    Äänestä

Kuten olet itsekkin huomannut edellä olevasta keskustelusta päätellen, niin ostajalla on tarkastusvelvollisuus tuotetta ostettaessa. Ja kun kyseessä on 11 vuotta vanha auto, niin se on tarkastettava todella huolellisesti. Öljypohjan pintaruosteen olisit kyllä ostohetkellä havainnut jos olisit nostanut auton ylös. Käsittääkseni autoliike on vastuussa vain jos se on nimenomaisesti väittänyt pohjaa ruosteettomaksi. Ja sekin pitäisi pystyä todistamaan.

Ja aivan kuin edellä sanottiinkin, niin öljypohja hyvin harvoin ruostuu puhki. Joissain autoissa - kuten edellä mainitussa VW Golfissa - öljypohjan ruostuminen puhki on tyyppivika, mutta muuten se on aika harvinaista.

Autosi on sitä paitsi sen verran yleistä mallia, että romiksilta kyllä löytää aivan käyttökelpoisia öljypohjia, joilla auton ikää voi jatkaa jos se nyt joskus menee puhki.

Itse ostin aikanaan ensimmäiseksi autokseni 8-vuotiaan volkkarin. Ei sekään virheetön ollut ja siitä opin, että auto - varsinkin vanha - on tarkastettava huolellisesti ennen kaupantekoa.

Äänestä

Jos olet ostanut 11 vuotta vanhan auton, olisi sinun pitänyt ymmärtää, että siinä saattaa olla ruostetta. Se on auton normaalia kulumista, jota mainitsemasi myyjän virhevastuu ei kata siitä yksinkertaisesta syystä, että kyseessä ei ole virhe. Auto soveltuu sen normaalin käyttötarkoitukseen ja vastaa sitä, mitä ostaja voi kyseisen ikäiseltä ja hintaiselta autolta olettaa. Ei ole perusteltua olettaa, että 11 vuotta vanha auto on ruosteeton.

Kuten jotkut muutkin mainitsivat, olisi sinun tullut tutkia auto hieman tarkemmin ennen ostopäätöksen tekemistä. Selitykseksi ei kelpaa, että "olen nainen enkä ymmärrä autoista mitään tms.". Jos tiedostat oman tietämättömyytesi, kannattaa pyytää mukaan vaikka joku autoista tietävä työkaveri, naapuri, veli, isä tms. Katsastuskonttoreilta löytyy myös ns. Autotohtori, joka muodollista korvausta vastaan tekee autolle kuntotarkastuksen.

Joten ihan rehellisyyden nimissä sinun kannattaa unohtaa korvausvaatimukset tässä asiassa. Ymmärrän kyllä pettymyksesi mutta kyllä tosiasia on, että ostajallakin on velvollisuuksia ja noin vanhassa autossa on aina jotain pientä vikaa.

Äänestä

mitä juttua. Ihan vakavasti ottaen faktat on niin että ostajalla on tietyssä mittakaavassa velvollisuus tarkistaa auto. Käytännössä kukaan ei oleta että ryömit sen alle koputtelemaan öljypohjaa.

Kauppias on tuskin itsekään käynyt sen auton alla toteamassa öljypohjan kuntoa, eli todennäköisesti hän on toiminut vilpittömässä mielessä.

Öljypohjat on yleensä tehty maalatusta teräspellistä, joten ne ruostuu ajan kanssa enemmän tai vähemmän. Ei ole mikään tavaton juttu että ruostuu puhki. Moottorin öljyvuodot hidastaa ruostumista. Nissanithan ei yleensä vuoda paljoa joten ruostuukin nopeammin. Volkkarin öljypohjan ruostuminen on tilastollinen ihme, ne vuotaa aina sen verran öljyä ettei ruostu. Eli ei todellakaan ole mikään vw-tyyppivika. Nissanista en tiedä, mutta omaan audiini öljypohja maksaa 20 rahaa.

Yhteenvetona: Tapaus on tulkintakysymys. Voit toki asiallisesti kysyä myyjältä että olisiko mahdollista sovitella asiaa jotenkin. Monesti tehdään niin että ostat osan itse ja myyjä vaihtaa sen omaan piikkiinsä. Riitelemään en asiasta ryhtyisi.

Äänestä
  • Sinä Jamppa lohkaiset välillä aina liian lavesti. Kyllä todellakin on varsin yleistä, että Volkkarista ruostuu öljypohja puhki. Tiedän monta tapausta. Siitä huolimatta että ne vuotavat iloisesti öljyä.

    Äänestä

  • konkari.. kirjoitti:

    Sinä Jamppa lohkaiset välillä aina liian lavesti. Kyllä todellakin on varsin yleistä, että Volkkarista ruostuu öljypohja puhki. Tiedän monta tapausta. Siitä huolimatta että ne vuotavat iloisesti öljyä.

    lohkaista kun perheessä on ollut 25 vuotta golffeja. Tuttu on niitä vääntänyt pienen ikänsä ja kerran on nähnyt ruostuneen puhki. Todennäköisesti samasta syystä kuin auditkin ruostuu, (siis korista) eli kolhusta.

    Äänestä

  • Jamppa1 kirjoitti:

    = öljypohjat mätänee puhki?? ;-DD

    Mäkin näin v.86 että Volvon öljypohja oli mätääntynyt puhki mutta tätä ihmettä en toisi yleiseksi totuudeksi. En usko että tässä elämässä toista vastaavaa tulee vastaan.

    Äänestä

luvattiin jo, että ostan öljypohjan ja ne hoitaa vaihdon. Kiitokset vain teille vastauksista.

Äänestä
  • että pääsitte yhteisymmärrykseen. Tämä osoittaa käytännössä sen että myyjä ei ole tietoisesti pimittänyt asiaa. Fiksusti sovitelemalla hommat hoituu. Hyvää talvenjatkoa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Katja kirjoitti:

Ostin vajaa pari kuukautta sitten autoliikkeestä (Auto-Mika) Nissan Sunnyn vm-94. Kävin vaihtamassa öljyt ja samalla huomattiin, että öljypohja on täysin ruostunut. Kehoitettiin vuoden sisällä vaihtamaan siihen uusi. Tietääkö kukaan voinko kävellä autoliikkeeseen vaatimaan korjausta autoon. Tästä "viasta" ei ollut puhetta autoa ostettaessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu