T. Hillberg; Miksi jätin Adventismin?

Avartava lukuelämys

Kustantaja; Suomen kirkon sisälähetysseura; 1965. Seurakuntapastori Toivo Hillberg ja vaimonsa Raili kertovat kokemuksiaan.Hän ja hänen Toivonlinnassa palvellut vaimonsa kertovat rehellisesti miksi jättivät Adventismin harhat?
Monia samoja syitä on täälläkin valotettu...?

Sitaatteja; sivulta 96. Hänen vaimoltaan:
"Yritin viimeiseen asti uskoa, etä adventtisanoma on pyhä ja loukkaamaton. Kun kypsyminen oli tapahtunut, oli kaikki aivan selvää ja kirkasta; Juuti sanomassa , adventismissa, oli vika, ei ihmisissä."

"Aivan samoin kuin olen kristuksessa löytänyt pyhitykseni, olen löytänyt Hänessä myös kaiken muun hengellisen elämäni sisällön---miin myös täydellisen sapatin, minulla on jatkuva sapatti.--Tuon adventistisen sapatin näen tekojen uskontoon kuuluvaksi ja sellaisena sopimattomaksi evankeliumin henkeen." s. 98.

ja edelleen..."Edellä olen jo esittänyt mitä olen saanut adventismin sijaan. Lyhyesti sanottuna; Olen päässyt ulos omasta itsestäni, omista teoistani, ahdistavasta tuomion-ja pelonalaisuudesta sisälle Kristukseen. Hänen täydellisiin tekoihinsa ja anteeksiantavaan armoonsa. "Laupias ja armahtavainen Herra, pitkämielinen ja suuri armossa. Ei Hän aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti. Amen."

Olkoon nämä lyhennykset ja koko kirjanen rohkaisuna Adventismin harhaan pettyneille ja siitä topipuville uudeksi aluksi uskon tiellä Kristuksessa.

11

959

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitollisuus

      Kiitollisuus parantaa ja etsivä löytää...väkevän eksytyksenkin jälkeen! Kiitos rohkaisusta!
      Pastori Toivo Hillberg opiskeli neljä vuotta ja palveli Adventtikirkkoa yli 10 vuotta ennenkuin uskalsi tehdä ratkaisunsa ja erota kirkosta sekä valita toisin!

      Hienoa, että joku on viitsinyt kirjoittaa kirjasen. Sellaisen voisi kirjoittaa lähes samoilla eväillä ja teologisilla todistuksilla samalla tavalla tänäänkin?

    • kiihkoton

      Olen lukenut kirjasen; se on kiihkoton ja adventtikirkon kiihkoilijoillekin ymmärryksensä antava kirja. Se on kertomus rehellisen ihmisen sitoutumisesta kirkkoon, uskoen sen olevan lopunajan jäännösseurakunta ja kristillinen yhteisö. Kun se osoittautuukin joksikin muuksi, harkiten ja ajan kanssa kypsynyt ratkaisu johtaa henkilökohtaiseen tasapainoon ja onneen sekä iankaikkiseksi elämäksi kristuksen ansioiden turvin, pois farisealaisesta hapatuksesta.

      Kaunis selviytymistarina lahkon hämähäkinverkoista pois, ennekuin tuli syötyä...ja alistettua liikaa, jolloin ei enää olisi kyennyt erotamaan henkiä ja oikeaa väärästä?

      Rohkaisuksia jokaiselle todelliselle opetuslapselle ja etsijälle!

      • se kuulkoon

        ..mitä henki srk:lle sanoo?

        Ilo herrassa on teidän väkevyytenne, ei väittelytaito tai riidat?


      • lakaista ...
        se kuulkoon kirjoitti:

        ..mitä henki srk:lle sanoo?

        Ilo herrassa on teidän väkevyytenne, ei väittelytaito tai riidat?

        ...maton alle.
        Niin ei tule totuus koskaan julki.
        Tyypillisin rauhoitusmenetelmä kun alkaa jäädä häviölle ja pyrkii lepyttelemään ettei menettäisi uskottavuuttaan.


      • juurikin
        lakaista ... kirjoitti:

        ...maton alle.
        Niin ei tule totuus koskaan julki.
        Tyypillisin rauhoitusmenetelmä kun alkaa jäädä häviölle ja pyrkii lepyttelemään ettei menettäisi uskottavuuttaan.

        Adventisti tekee niin aina, kun sattuu osumaan arkaan paikkaan.
        Silloinnheti puhutaan, ettei oppi ole tärkeää ja aloitellaan sovun teennäinen hieronta.
        Hajoita ja hallitse toiminta on adventismin perusmenetelmää.
        Toiset hyökkäävät ja samaan aikaan jotkut muka esiintyvät sopua rakentamassa.


    • J.S

      Aikanaan myös tunnettu sanajulistaja Pastori Folke Thorell on tehnyt kirjan koskien adventismia. Kirja on 1954 painettu. Thorell näki adventismin olevan harhaoppi ja eksyttävä liike. Thorell tutki adventismia hyvin tarkoin josta tuo johtopäätös syntyi,

      • Voisitko vähän referoida ja lainailla tuota kirjaa tänne!


      • -björn-

      • J. S
        uskova_1 kirjoitti:

        Voisitko vähän referoida ja lainailla tuota kirjaa tänne!

        Adventistien sapatista käsittelevä kirja ja suomeksi painettuna.

        (Thorell Folke: Totuus sapatista ja sunnuntaista. N.Kk. Tk. 1954. 69 siv.)


      • hill berg---mäen huipulla?
        uskova_1 kirjoitti:

        Voisitko vähän referoida ja lainailla tuota kirjaa tänne!

        sivu 47;
        "Koska yhteiskunnan lait ja asetukset eivät mukaudu näihin juutalaisiin muotoihin, joutuvat adventistit useinkin vaikeuksiin...he eivät saa vaikeuksiin itseään ja perhettään, vaan muitakin lähimmäisiään. Omia siunauksiaan etsiessään he joutuvat lastaamaan lauantain työnsä toisille ja mikä huomattavaa, he saattavat talvikautena lähteä työstä perjantaisin jo puolen päivän aikaan, koska heidän sapattinsa alkaa auringonlaskusta.

        Voimmekin kysyä, onko toisten kustannuksella oikein etsiä omia siunauksiaan, joiden aitouskin on monta kertaa hyvin kyseenalasita...?

        Uskonnosta voi jäädä lapsille myös hyvin ikävät muistot..."

        "Jos ensinkäään pääsemme Jumalan valtakuntaan, meidän on käytävä sinne täydellisin luontein, ilman tahraa tai rypppyä tai mitään sellaista.."
        (E.G.White "Sanomia nuorisolle"-kirja s. 99)

        Kirjassa on paljon esimerkkejä VT:n lakiliiton oudoista sovellutuksista adventismissa, joita he yrittävät soveltaa UT:n sanomaan siinä hurjasti epäonnistuen.

        Jos he viettäisivät sapattia, kuten VT:n säädös on ja kuinka he opettavat; heidät olisi kaikki jo kivitetty?
        Tekopyhyys on kuvottavaa?


    • ei elämys

      !!!!!!!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      47
      957
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      795
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      736
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      87
      696
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      633
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      45
      467
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      447
    Aihe