Vihreä maili

Elokuva. Tulee tänä perjantaina televisiosta.

Suosittelen katsomista, sekä suosittelen katsomista etenkin siinä suhteessa, miten hyvin tulevat päähenkilöt juttuunsa keskenään.

On jo tovi aikaa, kun tämän elokuvan itse katsoin, jokin lausahdus saattoi olla sellainen, mitä en toivonut, tai muutama tuomio liian jyrkkä, mutta muuten elokuva on hyvin erikoinen.

Tässä elokuvassa on miehillä hyvä suhde keskenään. Rehti suhde. Kaverillinen. Luottamuksellinen. Rehti. Luottamuksellinen.

Se on sellainen, että juuri kaveria autetaan. Otetaan riskiä. Uhraudutaan, ollaan valmiita siihen.

Perhe on tässäkin elokuvassa hyvin keskeisessä asemassa.

Lisäksi tässä käsitellään muitakin asioita. Muun muassa kuolemantuomion turhuus. Tässä elokuvassa käsitellään myös mustan ja valkoisen miehen suhdetta. Myös sitä, miten pieni rääpäle on rikollinen, tai epärehellinen mies.

Hyvä että elokuvia on olemassa. Vaikka itse tekisin elokuvat toisella tavalla. On ikävä lukea kuinka parisuhteet ovat näyttelijöillä usein retuperällä.

Mutta takaisin tuohon elokuvaan, niin kehotan katsomaan, kun miehet kokoontuvat keskenään kahvipöytään, ja päähenkilö kertoo, että täytyisi auttaa kaverin vaimoa. Kukaan ei kyseenalaista. Luottamus on miehillä keskenään. Suoraa toimintaa. Hyvien asioiden tähden.

Mies, jolla ei ole perhettä, Brutal, tämä luottaa päähenkilöön täysin. Ja toisin päin.

Miehet ottavat riskin vankilan uhalla. Ajateltuna. Kuka uskoisi noita miehiä, jos lupaa pyytäisivät esimerkiksi byrokraateilta. Ei 5elvetti.

Elokuva on hyvin symboolinen.

Siinä käsitellään monia asioita. En välttämättä kaikkea allekirjoita tuosta elokuvasta, mutta hyvä elokuva silti. Itsekin katson, tai yritän katsoa tuota elokuvaa perjantaina ja palaan myöhemmin kommentein.

Mutta pääasiassa kehotan tutkimaan eritoten näiden miesten keskinäistä suhdetta.
4566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vihreä maili.

Äänestä
  • Kyllä se oli hyvä elokuva ja viestiketjun aloittajaa lämmittänyt homoerotiikasta vapaa miesten keskinäinen läheisyys oli siinä voimakkaasti läsnä. Tai oli siinä vähän homoerotiikkaakin! Ainakin yhden vartijan vehkeen kokoa ja luonnetta arvioitiin!

    Mikähän siinä on, että Stephen Kingin romaaneissa on niin valtavasti aineistoa nimenomaan mieheksi kasvamiseen liittyen, mutta elokuvaksi niitä ei saada yleensä muunnettua.

    Tämä elokuva oli poikkeus. Hyvä alusta loppuun.

    Äänestä

  • vihreän mailin! kirjoitti:

    Kyllä se oli hyvä elokuva ja viestiketjun aloittajaa lämmittänyt homoerotiikasta vapaa miesten keskinäinen läheisyys oli siinä voimakkaasti läsnä. Tai oli siinä vähän homoerotiikkaakin! Ainakin yhden vartijan vehkeen kokoa ja luonnetta arvioitiin!

    Mikähän siinä on, että Stephen Kingin romaaneissa on niin valtavasti aineistoa nimenomaan mieheksi kasvamiseen liittyen, mutta elokuvaksi niitä ei saada yleensä muunnettua.

    Tämä elokuva oli poikkeus. Hyvä alusta loppuun.

    "Kyllä se oli hyvä elokuva ja"

    "miesten keskinäinen läheisyys oli siinä voimakkaasti läsnä."

    - Kyllä ja erittäin asiallisella tavalla.

    "Mikähän siinä on, että Stephen Kingin romaaneissa on niin valtavasti aineistoa nimenomaan mieheksi kasvamiseen liittyen, mutta elokuvaksi niitä ei saada yleensä muunnettua."

    - En tiedä.

    Tässä aikaa sitten oli palomiehistä kertova sarja. Itseäni harmittaa kun jäi katsomatta ajanpuutteen takia. En yhtä ainotta jaksoa kerennyt nähdä. Siinä oli kuulemma miesten keskinäistä yhteistoimintaa hyvien asioiden puolesta. En voi kommentoida, koska en katsonut sarjaa.

    Joka sarjaan alkavat työntää sekalaisporukoita. Tuollainen oikea toiminta alkaa olla aika vähäistä nykyään.

    Täytyy yrittää miellyttää massaa ilmeisesti. Mutta massa on jämähtänyt omaan massaansa.

    24 sarjassa on myös sekasakit. On jo vaikuttanut automaattisesti itse tarinaan. Keinotekoista.

    "Tämä elokuva oli poikkeus. Hyvä alusta loppuun."

    - Kyllä elokuva aivan mielenkiintoinen on.

    Äänestä

Liikuttava kohtaus oli siinä, kun kuolemaan tuomittu mies sanoi noille kahdelle päähenkilölle, että he ovat hyviä miehiä, ja että kumpa olisi tavannut heidät jossakin muualla.

"Kumpa olisimme tavanneet jossakin muualla."

- Näinhän se on. Hyvät kaverit estävät monia rikoksia. Rikollinen yksinäisyydessään tekee päättömyyksiä. Jos siinä olisi kaveri sanomassa järkeä päähän, jäisi monet monet rikokset tekemättä.

Toinen asia vielä. Elokuvan lopussa kiinnitin huomiota siihen, että päähenkilöt lopettivat työn tuolla Vihreällä maililla.

Mutta sen sijaan siirtyivät nuorison pariin työskentelemään, että pääsivät ajoissa toimimaan nuorten parissa hyviä asioita korostaen. Tärkeä asia.

Erittäin monipuolinen ja symbolinen ja hyvä elokuva. Keskimääräistä elokuvaa parempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


M135 kirjoitti:

Elokuva. Tulee tänä perjantaina televisiosta.

Suosittelen katsomista, sekä suosittelen katsomista etenkin siinä suhteessa, miten hyvin tulevat päähenkilöt juttuunsa keskenään.

On jo tovi aikaa, kun tämän elokuvan itse katsoin, jokin lausahdus saattoi olla sellainen, mitä en toivonut, tai muutama tuomio liian jyrkkä, mutta muuten elokuva on hyvin erikoinen.

Tässä elokuvassa on miehillä hyvä suhde keskenään. Rehti suhde. Kaverillinen. Luottamuksellinen. Rehti. Luottamuksellinen.

Se on sellainen, että juuri kaveria autetaan. Otetaan riskiä. Uhraudutaan, ollaan valmiita siihen.

Perhe on tässäkin elokuvassa hyvin keskeisessä asemassa.

Lisäksi tässä käsitellään muitakin asioita. Muun muassa kuolemantuomion turhuus. Tässä elokuvassa käsitellään myös mustan ja valkoisen miehen suhdetta. Myös sitä, miten pieni rääpäle on rikollinen, tai epärehellinen mies.

Hyvä että elokuvia on olemassa. Vaikka itse tekisin elokuvat toisella tavalla. On ikävä lukea kuinka parisuhteet ovat näyttelijöillä usein retuperällä.

Mutta takaisin tuohon elokuvaan, niin kehotan katsomaan, kun miehet kokoontuvat keskenään kahvipöytään, ja päähenkilö kertoo, että täytyisi auttaa kaverin vaimoa. Kukaan ei kyseenalaista. Luottamus on miehillä keskenään. Suoraa toimintaa. Hyvien asioiden tähden.

Mies, jolla ei ole perhettä, Brutal, tämä luottaa päähenkilöön täysin. Ja toisin päin.

Miehet ottavat riskin vankilan uhalla. Ajateltuna. Kuka uskoisi noita miehiä, jos lupaa pyytäisivät esimerkiksi byrokraateilta. Ei 5elvetti.

Elokuva on hyvin symboolinen.

Siinä käsitellään monia asioita. En välttämättä kaikkea allekirjoita tuosta elokuvasta, mutta hyvä elokuva silti. Itsekin katson, tai yritän katsoa tuota elokuvaa perjantaina ja palaan myöhemmin kommentein.

Mutta pääasiassa kehotan tutkimaan eritoten näiden miesten keskinäistä suhdetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu