Aurauskulma?

Mulla on neliveto maasturi, joka on normaalisti takaveto ja kytkemällä sitten tulee etuset mukaan, pääasiassa ajan takapotukulla. Auto on Opel Frontera.
Kysymys kuuluu: paljonko pitää olla etusten auraus, siis mitattuna renkaan etu / taka puolelta niin korkealta kuin voi.
Auto on hieman levoton maantieajossa, eli ei oikein saa tuntumaa suoraan menoon.
Siinä oli ostaessa eroa etu/ takamittauksessa yli 2 senttiä, siis etupuolella pienempi, siis aurausta aika reilusti. Säädimme sen pienemmäksi jo arviolta ja parani jonkun verran tilanne, mutta olis hyvä tietää oikeat luvut?
1812576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Auraus mitataan vanteesta eikä renkaan pinnasta.Auraus voi olla jopa senttejä jos on iso rengas kyseessä pinnasta mitattuna ja yleensä arvo ilmoitetaan vielä vakiovanteilla.Korjaamolla auraus voidaan mitata tästä poikkeavasti.

Äänestä
  • korjaamolta, samoin mistä mitataan. Ja pistä palstalle tiedoksi muillekin.
    Henkilöautoilla se on yleensä muutamien millien luokkaa, merkistä ja mallista riippuen.
    Voi sen mitata renkaastakin, kun mittaa edestä ja takaa samalta korkeudelta. Työnnä autoa eteenpän joku metri, määrittele sopiva mittauskorkeus, merkkaa liidulla merkit renkaiden takaosaan kulutuspintaan ja tee niihin ristit mittanauhan reunalla. Mittaa ristien etäisyys puolen millin tarkkuudella. Työnnä autoa eteenpäin niin, että merkit ovat samalla korkeudella etupuolella ja mittaa taas. Ero on auraus/haritus.

    Äänestä

  • Näin se menee kirjoitti:

    korjaamolta, samoin mistä mitataan. Ja pistä palstalle tiedoksi muillekin.
    Henkilöautoilla se on yleensä muutamien millien luokkaa, merkistä ja mallista riippuen.
    Voi sen mitata renkaastakin, kun mittaa edestä ja takaa samalta korkeudelta. Työnnä autoa eteenpän joku metri, määrittele sopiva mittauskorkeus, merkkaa liidulla merkit renkaiden takaosaan kulutuspintaan ja tee niihin ristit mittanauhan reunalla. Mittaa ristien etäisyys puolen millin tarkkuudella. Työnnä autoa eteenpäin niin, että merkit ovat samalla korkeudella etupuolella ja mittaa taas. Ero on auraus/haritus.

    Yleensä aurauksen/harituksen ohjearvot annetaan vakiokokoisen vanteen reunasta pyörännavan korkeudelta mitattuna. Jos mittauksen suorittaa jostakin muualta, tai joltakin muulta korkeudelta pitää vähän laskea, jotta oikean arvon saa selville.

    Äänestä

eksynyt vähän vikaosastolle ooppelis kanssa. Tämä palsta on MAASTURIpalsta. Koita kysellä jostain saippualaatikkopalstalta vinkkejä. Ja laita lumikola keulaan,niin auraa.

Äänestä
  • tämä häirikkö, että "neurologia" ym. osastoilta voit kysellä apua vaivaasi, joka tosin voi olla jo parantumattomalla mallilla.

    Oletko mielestäsi vitsikäs???

    Äänestä

Tiedän että etuvetoisessa autossa korjaamolla laitetaan aurausta ~0.1-0.2, Takavetoisessa sitten enempi.

Äänestä
  • Olikos noi nyt sitten asteita, millejä, senttejä, vai jotain muuta?

    Ei aurauskulmia ihan tuollaisen mutu tiedon perusteella kannata ruveta säätämään, ellei ne sitten jostakin syystä ole aivan totaalisen pielessä. Saman automallinkin eri vuosimallien ja moottorivaihtoehtojen yhteydessä aurauskulmien arvot saattaa poiketa toisistaan huomattavasti, joten mitään yleispätevää säätöohjetta ei voi antaa. Joissakin vanhemmissa on ollut jopa haritusta.

    Äänestä

  • Turha arpoa kirjoitti:

    Olikos noi nyt sitten asteita, millejä, senttejä, vai jotain muuta?

    Ja tämä on ETUVETOISEN henkilöauton arvo. Mittauslaitteena semmonen laser tietokone systeemi. Takavetoisesta en ole ikinä säädättänyt. Mutta asentajan mukaan takavetoiseen tulee enempi aurausta

    jossain autossa, mutta pitäis kyllä olla aurausta, toki voi olla haritustakin mutta sillon on säädöt päin persettä

    Äänestä

  • Monesti säädetty... kirjoitti:

    Ja tämä on ETUVETOISEN henkilöauton arvo. Mittauslaitteena semmonen laser tietokone systeemi. Takavetoisesta en ole ikinä säädättänyt. Mutta asentajan mukaan takavetoiseen tulee enempi aurausta

    ...ihme auto ja melko tarkat laitteet tarvitaan säätöön. Yleensä aurauskulmissa jo toleranssi on luokkaa /- 1mm.

    Äänestä

  • haritusta kirjoitti:

    jossain autossa, mutta pitäis kyllä olla aurausta, toki voi olla haritustakin mutta sillon on säädöt päin persettä

    On niitä ollut autoja joissa todellakin pitää olla haritusta ja säädöt on pielessä jos niissä on aurausta. Esim 2CV taisi olla sellainen, jos sitä nyt voi autoksi sanoa...

    Äänestä

  • Turha arpoa kirjoitti:

    ...ihme auto ja melko tarkat laitteet tarvitaan säätöön. Yleensä aurauskulmissa jo toleranssi on luokkaa /- 1mm.

    koneissa on arvot 0,1mm tarkkuddella.

    Äänestä

  • hartikaisen asentaja kirjoitti:

    koneissa on arvot 0,1mm tarkkuddella.

    En koneiden tarkuutta ollenkaan epäile, mutta millä tarkkuudella on huoltamillesi autoille aurauksen ohjearvot annettu. Eli onko korjaamokäsikirjassa arvot luokkaa 3,5 - 3,6mm vai luokkaa 2 - 5mm. Ja jos säätöohjeet on annettu niin että sallittu vaihteluväli on 0,1mm, ei kone joka näyttää aurauksen 0,1mm:n tarkkuudella oikein riitä, koska miten voit tietää onko auraus välillä 3,5 - 3,6mm vai välillä 3,4 - 3,5mm kun kone näyttää 3,5mm? Jotenkin myös tuntuu, että vanteessakin jo helposti on 0,1mm:n heitto, jolloin aurauksen säätäminen tuolla tarkkuudella olisi aika mahdotonta.

    Äänestä

Säädin tänään ns. mittakeppi systeemillä eteen n.1mm aurausta ( mitattuna vanteesta etu ja takapuolelta) ja nyt tuntui varsin hyvältä, eli ei vedellyt tasaisella tiellä ja nelikko päällä tietysti oli vielä tukevampi. Pidän nyt näin kesään asti ja katotaan sitten sulalla kelillä miltä tuntuu.

Muuten, löysin hyvän ohjeen täältä pistäkää palstan omaan hakuun "eturenkaille pyritään yleensä tekemään säätö niin" tämä juttu oli yleistä autoista saralla, tuntuu tietävän asioista hän!

Hyvää loppiaista kaikille sättäilijöille!!

Noviisi

Äänestä
  • kulumista.

    Äänestä

  • vanteen reunasta mitattuna noin aurausta 3-0 mm

    Äänestä

terrano II näkyy olevan ohjeessa 3-5mm. workshop manual.

Äänestä

Haritusta kuormaamattomana, on Primerassa 1mm, - 0,5mm ...workshop manual.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Noviisi kirjoitti:

Mulla on neliveto maasturi, joka on normaalisti takaveto ja kytkemällä sitten tulee etuset mukaan, pääasiassa ajan takapotukulla. Auto on Opel Frontera.
Kysymys kuuluu: paljonko pitää olla etusten auraus, siis mitattuna renkaan etu / taka puolelta niin korkealta kuin voi.
Auto on hieman levoton maantieajossa, eli ei oikein saa tuntumaa suoraan menoon.
Siinä oli ostaessa eroa etu/ takamittauksessa yli 2 senttiä, siis etupuolella pienempi, siis aurausta aika reilusti. Säädimme sen pienemmäksi jo arviolta ja parani jonkun verran tilanne, mutta olis hyvä tietää oikeat luvut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu