Alaluokan kansalaiset

avecMaria

Alaluokalla tarkoitetaan
ihmisryhmää, joka elää (ja on elänyt) köyhyydessä ja puutteessa sen takia, että
- se on pitkäaikaisesti, rakenteellisesti erotettu riittävän toimeentulon antavasta palkkatyöstä tai pääoman tuotosta
- se on joutunut omaksumaan ja hyväksymään tätä tilannetta vastaavat pysyvät näköalattomuuden ja toivottomuuden ajattelumallit
- se on joutunut pitkäaikaisten yhteiskuntapoliittisten syrjintä- ja alistamistoimien kohteeksi tai jäänyt tilanteensa muutosta edesauttavista yhteiskunta-poliittisista toimista paitsi, jäänyt politiikan objektiksi ja
- se kykenee omassa toiminnassaan vain uusintamaan oman niukan toimeentulonsa ehdot tai jopa vajoaa huonompaan asemaan.
---
Millä tavalla nykyinen presidenttimme on tilannetta muuttanut (pyrkinyt muuttamaan)? Hän on nainen, jonka naiset äänestivät sukupuolen perusteella presidentiksi ajamaan kaikkien suomalaisten naisten asiaa. Naisista on kuitenkin enemmistö köyhiä ja syrjäytyminen leviää maalta kaupunkeihin.

Naisilla on enemmän masennusta ja alkoholisoituminen lisääntyy melkoista vauhtia. Molemmat käypiä syitä myös köyhyyteen. Tämän lieveilmiönä seuraa naisten väkivaltaistuminen.

Epäonnistuiko sukupuolen perusteella valittu pressa tehtävässään? Vai vieläkö joku jaksaa uskoa? Seuraavalla kaudella (jos sellainen tulee) ei hänen tarvitsekaan tehdä mitään, sillä se jää varmasti historian viimeiseksi...

64

2009

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aatos

      mihinkään tärkeisiin asioihin halonen ei varsinaisesti vaikuttanut, ainakaan positiivisesti. kaikestahan voi syyttää globalismia ja tuhmia yrityksiä. vahvasta johtajasta on turha puhua. ehkäpä tarja on sitä oman päänsä sisällä ja maneereissaan. jos olisi pakko naista äänestää, niin mieluummin hautalaa. tulisi ainakin muutosta.

    • mez-o

      Tarja Halonen ajaa selkeästi kestävän kehityksen linjaa harjoittamassaan politiikassa. Kestävän kehityksen politiikka on pitkän tähtäimen politiikkaa eivätkä sen tulokset välttämättä ole heti nähtävissä. Voi hyvin ajatella että hän sen vuoksi on saanut suosiota niin miesten kuin naistenkin keskuudessa. Näin ei tainnut olla Rehnin ja Uosukaisen kohdalla.

      Jos haluaa valita presidentin jonka poliittinen painopiste on rahataloudessa, Halonen mitä ilmeisemmin on väärä välinta.

      Tässä ote naisita, rahasta ja vallasta maailmassa. Koko juttu löytyy tekijän mukaan netistä:

      22.10.2002 Milma Kettunen

      "Ei ole sattumaa, että 70 prosenttia maailman köyhistä on naisia.

      Maailmassa on naisia ja miehiä suunnilleen saman verran, mutta siihen tasa-arvo pitkälti päättyykin. Tilastoista päätellen maailma on naisille varsin tyly paikka. Naiset omistavat yhden prosentin maailman omaisuudesta ja ansaitsevat kymmenen prosenttia maailman tuloista. Maailman köyhistä 70 prosenttia on naisia.

      Myös vallankäytön mahdollisuudet häilyvät naisten ulottumattomissa. Kaikista maailman kansanedustajista naisia on noin 14 prosenttia.

      Taistelua naisten oikeuksien puolesta on käyty monella rintamalla, yhtä lailla naisten työolojen, seksuaalioikeuksien, turvallisuuden kuin monen muunkin teeman ympärillä. Vuonna 1979 hyväksyttiin YK:n naisten syrjinnän kieltävä sopimus, joka edellyttää allekirjoittajamailta raporttia neljän vuoden välein. Sopimuksen on tähän mennessä ratifioinut 170 valtiota."

      • aatos

        ei ole hitaasti kiihtyvä alamäki. kiva, että halonen huolehtii 2.5 miljardin perseaukisen naisen asioista. tulosten perusteella olisi kannattanut aloittaa vaikkapa 2.5 miljoonasta?

      • avecMaria

        Haloska laittoi Suomen ylivelkaiset ikuiseen kiikkuun. Hän salasi edeltäjänsä M. Koiviston tekemän ns. Koiviston konklaavin ikuisiksi ajoiksi.
        Hän katsoi, että tasavertaisuus on vain juhlapuheiden aihe, ei todellinen näytön paikka.
        Hänellä olisi ollut oiva tilaisuus päästää puhuttu konklaavi julkisuuteen. Sillä mikään ei vaatinut häneltä asian salaamista (paitsi ehkä Koivisto).

        Hän siis edesauttoi myöskin alaluokan pysymistä Suomessa(= henkilö, joka on joutunut pitkäaikaisten yhteiskuntapoliittisten syrjintä- ja alistamistoimien kohteeksi tai jäänyt tilanteensa muutosta edesauttavista yhteiskunta-poliittisista toimista paitsi, jäänyt politiikan objektiksi).

        Minä en voisi "köyhänä" naissukupuolen edustajana äänestää tuollaista tyyppiä.

        Ottaisivatko ne tuon Tarja täältä maailman naisten pressaksi (joitten asiaa se vain ajaa) pois täältä salaamasta asioita virkansa puolesta ja aiheuttamasta epätasa-arvoa...?

      • mez-o
        avecMaria kirjoitti:

        En viitsi enkä oikeastaan osaakaan lähteä yksityiskohtia puimaan ja vertailemaan tässä kysymyksessä. Jokaisella ehdokkaalla ja jokaisella aikaisemmalla peresidentillä on ne omat luurankonsa. Hyvät ja huonot puolensa. Kumpia sitten on vaa'assa enemmän kunkin äänestään mielestä, on ratkaisevaa.

        Esimerkiksi Kekkosesta on käyty ja käydään edelleen kissanhännänvetoa, oliko hän hyvä vai huono pressa. Minä esimerkiksi annan suuren arvon Kekkoselle (yksityiselämän skandaaleista huolimatta) hän selvitettyä Suomen vaikeiden aikojen ylitse. Mielestäni hän toimi oikein siinä historiallisessa tilanteessa. Nyt eletään tätä aikaa ja tarvitaan toisenlaisia ratkaisuja.

      • avecMaria
        mez-o kirjoitti:

        Olen samaa mieltä Kekkosesta, vaikka tosiaankin oli erittäin kiistelty mies, molemmin puolin julkisuutta.

        Tämä aika tarvitsisi rohkeaa otetta.

        Kaikilla meillä on hyvät ja huonot puolet. Mutta minä lähden siitä, että jos itsensä polittiikkaan hommaa, pitää olla myöskin jotain annettavaa. Muutakin kuin sukupuoli.
        Mutta se oli MINUN näkemykseni presidentistä ja syy siihen, miksi minä en äänestä häntä. Eikä vaadi sinällään mitään kannatusta täällä.

      • jorojukka-kukka
        mez-o kirjoitti:

        En viitsi enkä oikeastaan osaakaan lähteä yksityiskohtia puimaan ja vertailemaan tässä kysymyksessä. Jokaisella ehdokkaalla ja jokaisella aikaisemmalla peresidentillä on ne omat luurankonsa. Hyvät ja huonot puolensa. Kumpia sitten on vaa'assa enemmän kunkin äänestään mielestä, on ratkaisevaa.

        Esimerkiksi Kekkosesta on käyty ja käydään edelleen kissanhännänvetoa, oliko hän hyvä vai huono pressa. Minä esimerkiksi annan suuren arvon Kekkoselle (yksityiselämän skandaaleista huolimatta) hän selvitettyä Suomen vaikeiden aikojen ylitse. Mielestäni hän toimi oikein siinä historiallisessa tilanteessa. Nyt eletään tätä aikaa ja tarvitaan toisenlaisia ratkaisuja.

        Muuten olisi mielenkiintoista tietää, MITÄ SE AUTTAISI/MUUTTAISI TÄNÄ PÄIVÄNÄ tuon Koiviston esiinmarssittaminen?

        Hyötynäkökohta minua kiinnostaa, ei ihmisten osoittelu.

      • avecMaria
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        On saattaa sortaja(t) oikeuden eteen vastaamaan teoistaan? Kysytkö SINÄ mitä hyötyä siitä olisi?!!

      • jorojukka-kukka
        avecMaria kirjoitti:

        On saattaa sortaja(t) oikeuden eteen vastaamaan teoistaan? Kysytkö SINÄ mitä hyötyä siitä olisi?!!

        1) Ketä sorrettiin?

        2) Kuka oli sortaja?

        3) Mitä konkreettista hyötyä asian käsittelystä olisi tälle päivälle?

        4) Kuka maksaisi oikeudenkäyntikulut?

      • avecMaria
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        1) Ketä sorrettiin?

        2) Kuka oli sortaja?

        3) Mitä konkreettista hyötyä asian käsittelystä olisi tälle päivälle?

        4) Kuka maksaisi oikeudenkäyntikulut?

        Että keskustelen, jos tunnen jutun. Jos et, en jaksa alkaa selittää...

        3. Mitä hyötyä yleensä on siitä, että joku tuomitaan?
        4. Hävinnyt maksaa oikeudenkäyntikulut.

      • avecMaria

      • menossa

    • suffe_m

      eihän pressan palli mikään kaikkivaltiaan paikka ole. Olen ollut iloinen, että Halonen on pitänyt tapetilla monia asioita, jotka moni muu haluaa haudata muiden "välttämättömyyksien" ja "realiteettien" alle. Lisää tuollaisia poliitikkoja eikä näitä lisää markkinoita ajavia pöllöjä.. Ehkä sitten päästään enemmän kiinni todellisiin ongelmiin.

      Mutta asiaa turiset. Pistää se miettimään, mihin ihmeeseen tässä ollaan menossa kun kaikki asiat ovat vaan kokoajan entistä huonommin. Mutta nyt, vuoden ensimmäisen tenttikirjan pariin..

      • avecMaria

        Tiedän yhden jutun, jonka Halonen halusi salata, jota hän ei halunnut tapetille.

        Kyllä, suffe. Minne matka, sisko ja kenen johdatuksessa?
        :)

      • aatos
        avecMaria kirjoitti:

        Tiedän yhden jutun, jonka Halonen halusi salata, jota hän ei halunnut tapetille.

        Kyllä, suffe. Minne matka, sisko ja kenen johdatuksessa?
        :)

        stasi vai lesbous?

      • avecMaria
        aatos kirjoitti:

        stasi vai lesbous?

        Noista...

      • aatos
        avecMaria kirjoitti:

        Noista...

        ???

      • suffe_m
        avecMaria kirjoitti:

        Tiedän yhden jutun, jonka Halonen halusi salata, jota hän ei halunnut tapetille.

        Kyllä, suffe. Minne matka, sisko ja kenen johdatuksessa?
        :)

        juu olen lukenut mitä olet Halosen luurangoista kirjoitellut ja kyllä niitä varmasti enemmänkin löytyy. Ja kaivellakin saa ja tuleekin. Politiikka on politiikkaa eikä valitettavasti kovinkaan puhdasta varmasti kenenkään osalta. Minä yritän vain valita inhimillisimmän poliitikon. Kaunopuheet eivät tietystikään ainoastaan riitä, tarvitaan myös tekoja.

        Niinistön mukaan en lähtis jos kainon toivomuksen saisin tähdille esittää. Mutta eipä tuo asia yhdestä pressasta ole riippuvainen. Kokoajan tapahtuu pinnan alla kun kansa tuijottaa pressaehdokkaita.. Mutta nyt se tenttikirja. Ehkä siitä lisäaseita maailmanparannukseen =)

      • avecMaria
        aatos kirjoitti:

        ???

        Jo kerroin. Koiviston konklaavi oli salattava Halosen aikana. Syytä ei ole ilmoitettu, edes Halosen taholta, vaikka päätöksen salaamisestakin teki.

        Sen takia en ymmärrä sen ehdokassivuja joissa puhutaan, miten Tarja on tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden kannalla...Ja tekee kuitenkin ihan päinvastaista!

      • avecMaria
        suffe_m kirjoitti:

        juu olen lukenut mitä olet Halosen luurangoista kirjoitellut ja kyllä niitä varmasti enemmänkin löytyy. Ja kaivellakin saa ja tuleekin. Politiikka on politiikkaa eikä valitettavasti kovinkaan puhdasta varmasti kenenkään osalta. Minä yritän vain valita inhimillisimmän poliitikon. Kaunopuheet eivät tietystikään ainoastaan riitä, tarvitaan myös tekoja.

        Niinistön mukaan en lähtis jos kainon toivomuksen saisin tähdille esittää. Mutta eipä tuo asia yhdestä pressasta ole riippuvainen. Kokoajan tapahtuu pinnan alla kun kansa tuijottaa pressaehdokkaita.. Mutta nyt se tenttikirja. Ehkä siitä lisäaseita maailmanparannukseen =)

        Ja tuossapa olisi ollut hyvä paikka näyttää miten nainen toimii...Mutta ei. Hyvä-veli-verkostoa se lähti Tarjakin tukemaan...

      • jorojukka-kukka
        aatos kirjoitti:

        stasi vai lesbous?

        Miten presidenttikeskustelu ja lesbous kuuluvat yhteen? Ethän sinä vaan taas ole liimaamassa tuolinjalkaa kissankorvaan? ;D

      • aatos
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Miten presidenttikeskustelu ja lesbous kuuluvat yhteen? Ethän sinä vaan taas ole liimaamassa tuolinjalkaa kissankorvaan? ;D

        epäilyttää, se että ihminen ei kehtaa tunnustaa olevansa se mitä se on.

      • jorojukka-kukka
        aatos kirjoitti:

        epäilyttää, se että ihminen ei kehtaa tunnustaa olevansa se mitä se on.

        Ketä ihmistä, tai minkätyyppistä ihmistä, kiinnostaa toisten ihmisten sänkykamarielämä???
        En minä ainakaan mieti päivästä toiseen, että minkähänlaista seksiä tuo Niinistö harrastaa. Mahtaako olla kovakin pukki, kauanko kerrallaan ja montako kertaa peräkkäin. Onko mahdollisesti esiintynyt naisten alusvaatteissa, harrastaako alistamisleikkejä. Omistaako keinovaginan? Onko kokeillut vibraa jne....

        Evvk.

        enpä tiedä miten tuo kuuluu lesbouteen, mutta pointti on se, että miksei se voi _tunnustaa_, että se on lesbo. se tavallaan valehtelee koko ajan.

      • jorojukka-kukka
        aatos kirjoitti:

        enpä tiedä miten tuo kuuluu lesbouteen, mutta pointti on se, että miksei se voi _tunnustaa_, että se on lesbo. se tavallaan valehtelee koko ajan.

        Halosesta en tiedä mitään.

        Mutta otetaanpa esimerkki. Minä esim. olisisin porvari henkeen ja vereen, enkä kertoisi sitä sinulle, niin EN MINÄ VALEHTELISI. Ainoastaan en kertoisi, koska en näkisi syytä sen kertomiseen.

        Uskotko muuten, että Sauli kertoisi, jos hänen taipumuksensa olisi innostua naisten pikkupöksyistä itsensä päällä?

        Ärsytti Haloskan takinkäännökset heti valinnan jälkeen...

        juridisesti. eri asia on, miten se vaikuttaa minuun äänestäjänä. koska on niin selvää, että tarja on lesbo, ja hän siltikään ei ole sitä voinut julkisesti todeta, niin enpäs voisi kuvitella äänestäväni häntä.

        ovatko lesbous/sukupuolinen suuntautuminen ja pikkupöksy-fetissi sinusta toisiinsa rinnastettavia asioita? mitä ajattelet ihmisestä, joka on "aviossa" miehen kanssa _imagosyistä_, vaikka on ihan selvästi lesbo? kuulostaa epävarmuudelta. en haluaisi sellaista presidenttiä.

      • aatos
        avecMaria kirjoitti:

        Ärsytti Haloskan takinkäännökset heti valinnan jälkeen...

        odottaa sellaiselta ihmiseltä? tämähän on nimenomaan pointtini.

        Minä ymmärsin kyllä mitä tarkoitit.

        Populisti mikä populisti.

      • jorojukka-kukka
        aatos kirjoitti:

        juridisesti. eri asia on, miten se vaikuttaa minuun äänestäjänä. koska on niin selvää, että tarja on lesbo, ja hän siltikään ei ole sitä voinut julkisesti todeta, niin enpäs voisi kuvitella äänestäväni häntä.

        ovatko lesbous/sukupuolinen suuntautuminen ja pikkupöksy-fetissi sinusta toisiinsa rinnastettavia asioita? mitä ajattelet ihmisestä, joka on "aviossa" miehen kanssa _imagosyistä_, vaikka on ihan selvästi lesbo? kuulostaa epävarmuudelta. en haluaisi sellaista presidenttiä.

        Eikös tuo sheriffi juuri muutama viikko sitten sanonut, että PALSTALLA EI SAA ESITTÄÄ ASIOITA TOTENA, joita ei voi todeksi todistaa.?

        Jotenka vähäsen nyt neuvoisin herra Aatosta varomaan noiden höpö-höpö väitteiden kanssa.

        Viittaat ilmeisesti Halosen Setan puheenjohtajuuteen joskus 30 vuotta (?) sitten. Halonen ajaa myös romaanien asiaa, mutta EI OLE ITSE ROMAANI.

      • jorojukka-kukka
        avecMaria kirjoitti:

        Ärsytti Haloskan takinkäännökset heti valinnan jälkeen...

        Ensin haukuttiin käsilaukku ja nyt takki! ;)

      • aatos
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Eikös tuo sheriffi juuri muutama viikko sitten sanonut, että PALSTALLA EI SAA ESITTÄÄ ASIOITA TOTENA, joita ei voi todeksi todistaa.?

        Jotenka vähäsen nyt neuvoisin herra Aatosta varomaan noiden höpö-höpö väitteiden kanssa.

        Viittaat ilmeisesti Halosen Setan puheenjohtajuuteen joskus 30 vuotta (?) sitten. Halonen ajaa myös romaanien asiaa, mutta EI OLE ITSE ROMAANI.

        miksi keskustelupalstalla ei saisi ilmaista mielipidettään? siis halonen on mielestäni niin selvä lesbo kuin olla ja voi. tämä kaikki julkisuudessa esiintulleiden seikkojen perusteella. usko mitä ja ketä tahdot.

      • aatos
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Eikös tuo sheriffi juuri muutama viikko sitten sanonut, että PALSTALLA EI SAA ESITTÄÄ ASIOITA TOTENA, joita ei voi todeksi todistaa.?

        Jotenka vähäsen nyt neuvoisin herra Aatosta varomaan noiden höpö-höpö väitteiden kanssa.

        Viittaat ilmeisesti Halosen Setan puheenjohtajuuteen joskus 30 vuotta (?) sitten. Halonen ajaa myös romaanien asiaa, mutta EI OLE ITSE ROMAANI.

        "joita ei voi todeksi todistaa.?"

        ei ole asioita, jotka voisi todistaa todeksi. jos oikein perinjuurin pengotaan.

        mutta: if it walks like a duck, quacks like a duck, sure as hell ain't a cat.

      • putkiaivo

        Halosella on tytär ja hän on naimisissa. Hänellä ei ole koskaan ollut tyttöystävää. Hän siis ei ole käytettävissäolevien tietojen perusteella lesbo.

        Se, tykkäkö hän pukeutua miesten vaatteisiin tai mitä hän saattaa sänkykamarissaan puuhata tai olla puuhaamatta (koprofilia, sadomasokismi jne) ei kuulu minulle eikä sen pidäkään kuulua. Se on yksinomaan aikuisten ihmisten nimeltä Tarja Halonen ja Pertti Arajärvi välinen asia.

      • aatos
        putkiaivo kirjoitti:

        oletko kuullut termistä kaappihomo? kulissiavioliitto? luuletko ettei yksikään lesbo aiemmin ole ollut miehen kanssa naimisissa? tai että yhdelläkään lesbolla ei ole ollut tytärtä?

        halonen ei käsittääkseni koskaan ole kieltänyt olevansa lesbo.

      • putkiaivo
        aatos kirjoitti:

        oletko kuullut termistä kaappihomo? kulissiavioliitto? luuletko ettei yksikään lesbo aiemmin ole ollut miehen kanssa naimisissa? tai että yhdelläkään lesbolla ei ole ollut tytärtä?

        halonen ei käsittääkseni koskaan ole kieltänyt olevansa lesbo.

        Minun putkiaivoni sanovat, että asiat pääsääntöisesti ovat sitä, miltä ne näyttävät.

        Eli jos ihminen on naimisissa, hänellä on tytär, hänellä on aiempi seurusteluhistoria useamman miehen kanssa eikä hänellä ole seurusteluhistoriaa naisten kanssa, on todennäköistä että hän on ns. normihetero tai korkeintaan biseksuaali.

        Se, että ihminen on toiminut SETAn puhiksena, ei tee hänestä lesboa. Koska SETA on kaikkien sukupuolivähemmistöjen katto-organisaatio (eikä pelkästiin homo/lesbo-organisaatio), SETAn jäseninä on paljon muitakin naisia kuin lesboja, kuten vaikkapa sadomasokisteja.

        Todistustaakka pääsäintöisesti on sillä puolella, joka esittää väitteen. Eli sinun on todistettava, että Halonen on lesbo. Pelkkä väite ei ole todiste eikä myöskään se, että Halonen on toiminut järjestön, jossa osa jäsenistä on lesboja, puheenjohtajana (argumentointivirhe "osajoukosta yleistäminen), eikä myöskään se, että jos Halonen ei ole kieltänyt olevansa lesbo, hänen on oltava sitä (argumentointivirhe "virheellinen ekskluusio" eli Mortonin haarukka).

        Olen todennut täällä, että argumentoinnin tulee olla korrektia ja jäätävän kylmän kohteliasta. Hevosenkenkä silkkihansikkaassa. Henkilökohtaisuuksien meneminen sekä panettelu ja valehtelu antavat vain etulyöntiaseman viholliselle ja ovat merkkejä hermojen menettämisestä. Eli jos et voi varmuudella sanoa Halosen olevan lesbo - tai et voi osoittaa varmoja aihetodisteita asiasta, on parempi ettet väitä yhtään mitään hänen oletettmastasi lesboudestaan. Halonen on kaikesta huolimatta presidentti, ja presidenttiin kohdistuvaa kunnianloukkausta ei oteta kevyesti.

        todista, että tarja ei ole homo. oletko kuullut kaappihomoista? tarja on täsmälleen sitä ikäluokkaa.
        kenen kunniaa tässä on loukattu, kieltäköön jos ei ole!

        robotti:

        "..., ja presidenttiin kohdistuvaa kunnianloukkausta ei oteta kevyesti."

        voi 1984.

      • putkiaivo
        aatos kirjoitti:

        todista, että tarja ei ole homo. oletko kuullut kaappihomoista? tarja on täsmälleen sitä ikäluokkaa.
        kenen kunniaa tässä on loukattu, kieltäköön jos ei ole!

        todistamisen taakka on sinulla, koska väität Halosta lesboksi. Todistustaakka on aina väitteen esittäjällä; sillä, joka olettaa Tarjan heteroksi, ei tarvitse osoittaa väitettään todeksi.

        Mutta jos todistaa pitää, niin seuraavat argumentit puoltavat hänen heterouttaan:

        - tytär
        - kolme pitkäaikaista miessuhdetta
        - avioliitto pitkäaikaisen mieskumppaninsa kanssa

      • putkiaivo
        aatos kirjoitti:

        robotti:

        "..., ja presidenttiin kohdistuvaa kunnianloukkausta ei oteta kevyesti."

        voi 1984.

        Tuon vuoksi sen jäätävän kylmän kohteliaisuuden ylläpitäminen on niin tärkeää. Riittää, että joku tekee ilmoituksen tästä palstasta presidentin kansliaan, josta sitten ilmoitetaan ensin ylläpidolle ja jos se ei riitä, sen jälkeen poliisille. Sen jälkeen lesbottelijat ovat kusessa, sillä juridisesti tuo on solvaus, ja valtaan ja instituutioihin kohdistuvat rikokset rangaistaan aina kaikkein kovimman mukaan.

        Älä heitä tällä palstalla mitään sellaisia väitteitä, mitä et pysty 100% varmasti osoittamaan toteen. Siksi, vaikka itse käytän kovaa kieltä enkä todellakaan pidä femakoista, pistän aina linkin mukaan osoittaakseni, että olen tosissani.

        vittu kuule. mulla on oikeus olla sitä mieltä, että tarja on lesbo. se on perustuslakiin kirjattu oikeus. niin että veistä siitä, robotti.

      • aatos
        putkiaivo kirjoitti:

        todistamisen taakka on sinulla, koska väität Halosta lesboksi. Todistustaakka on aina väitteen esittäjällä; sillä, joka olettaa Tarjan heteroksi, ei tarvitse osoittaa väitettään todeksi.

        Mutta jos todistaa pitää, niin seuraavat argumentit puoltavat hänen heterouttaan:

        - tytär
        - kolme pitkäaikaista miessuhdetta
        - avioliitto pitkäaikaisen mieskumppaninsa kanssa

        argumenteista estää tarjaa olemasta kaappihomo?

      • ja tuotahan
        putkiaivo kirjoitti:

        Tuon vuoksi sen jäätävän kylmän kohteliaisuuden ylläpitäminen on niin tärkeää. Riittää, että joku tekee ilmoituksen tästä palstasta presidentin kansliaan, josta sitten ilmoitetaan ensin ylläpidolle ja jos se ei riitä, sen jälkeen poliisille. Sen jälkeen lesbottelijat ovat kusessa, sillä juridisesti tuo on solvaus, ja valtaan ja instituutioihin kohdistuvat rikokset rangaistaan aina kaikkein kovimman mukaan.

        Älä heitä tällä palstalla mitään sellaisia väitteitä, mitä et pysty 100% varmasti osoittamaan toteen. Siksi, vaikka itse käytän kovaa kieltä enkä todellakaan pidä femakoista, pistän aina linkin mukaan osoittaakseni, että olen tosissani.

        sheriffikin tarkoitti.
        On eri asia väittää asiasta jotain kuin henkilöstä.

      • aatos
        ja tuotahan kirjoitti:

        ei tarja mikään jumala ole. kyllä se ihan henkilö vaan on. jos presidentti on jonkin suomen lain mukaan suojassa mielipiteiltä, niin sitten laissa on vikaa.

      • olen jo pitkään
        aatos kirjoitti:

        argumenteista estää tarjaa olemasta kaappihomo?

        ihmetellyt, mikä sinua estää ajattelemasta? Sama levy pyörii aamusta yöhön kuin rikkinäisessä grammarissa. Otapas nyt ne käyttämättömät aivot esiin kaapin ylähyllyltä (kaappiaivot) ja kokeile. No, ota ota!

      • jorojukka-kukka
        ja tuotahan kirjoitti:

        sheriffikin tarkoitti.
        On eri asia väittää asiasta jotain kuin henkilöstä.

        On se ihan kamalaa, jos laki kieltää meitä ihmisiä solvaamasta toisiamme. Tyhmä laki! Phyi! ;)

      • aatos
        aatos kirjoitti:

        argumenteista estää tarjaa olemasta kaappihomo?

        joku paha päivä vai?

      • aatos
        ja tuotahan kirjoitti:

        sheriffikin tarkoitti.
        On eri asia väittää asiasta jotain kuin henkilöstä.

        " On se ihan kamalaa, jos laki kieltää meitä ihmisiä solvaamasta toisiamme. Tyhmä laki! Phyi! ;)    
        "

        niin on. oletkos syntinen?

      • avecMaria
        aatos kirjoitti:

        "joita ei voi todeksi todistaa.?"

        ei ole asioita, jotka voisi todistaa todeksi. jos oikein perinjuurin pengotaan.

        mutta: if it walks like a duck, quacks like a duck, sure as hell ain't a cat.

        Niin ainakin hän kannattaa/on kannattanut...Näin GayToday:

        http://www.gaytoday.badpuppy.com/garchive/world/020800wo.htm

    • jorojukka-kukka

      Suomen presidentin tehtävä on hyvin pitkälti olla mielipidejohtaja näissä sisäpoliittisissa kysymyksissä. Muuten presidentillä on omat tehtävänsä, eikä hän voi niitä itse oma-aloitteisesti muuttaa.

      • avecMaria

        Kerrankin samaa mieltä, siksi en hänen touhujaan ymmärräkään.

      • jorojukka-kukka
        avecMaria kirjoitti:

        Kerrankin samaa mieltä, siksi en hänen touhujaan ymmärräkään.

        Mitä esim. Halonen on nyt sellaista "touhuillut", jota et ymmärrä?

      • avecMaria
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Mitä esim. Halonen on nyt sellaista "touhuillut", jota et ymmärrä?

        Salannut sen Koiviston konklaavin...Jos et tunne juttua, asiasta on turha enempää puhua. Mutta jos tunnet jutun, voin käydä asiasta keskusteluun kanssasi. Mutta selittämään en ala.

      • jorojukka-kukka
        avecMaria kirjoitti:

        Salannut sen Koiviston konklaavin...Jos et tunne juttua, asiasta on turha enempää puhua. Mutta jos tunnet jutun, voin käydä asiasta keskusteluun kanssasi. Mutta selittämään en ala.

        Minä jo luulin, että jotakin uutta aihetta.

      • avecMaria
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Minä jo luulin, että jotakin uutta aihetta.

        Sille anteeksi ettei se sukupuolestaan huolimatta ollut yhtään edeltäjiään inhimillisempi. Vaikkakin odotukset olivat korkealla.

        Onko koskaan liian myöhäistä selvittää mikä oli totuus?

        Haloskan osuus tapahtui v. 2002.

    • Rocky

      "Naisilla on enemmän masennusta ja alkoholisoituminen lisääntyy melkoista vauhtia. Molemmat käypiä syitä myös köyhyyteen. Tämän lieveilmiönä seuraa naisten väkivaltaistuminen."

      Alkoholisoituminen ja syrjäytyminen on kuitenkin huomattavasti yleisempää miehillä. Lisäksi lähes kaikki Suomessa tapahtuvat itsemurhat ovat miesten tekemiä.

      • jokudsa

        Ei oo varsinaisesti naurun asia mutta tää pisti hivenen huvittamaan:"Lisäksi lähes kaikki Suomessa tapahtuvat itsemurhat ovat miesten tekemiä."

        Antakaa niitä tilastoja ni nähdään.

      • joku muu

    • alaluokan määritelmä omasi, vai mistä peräisin?

      • etsivä löytää

      • Tane

      • aloituksessa
        Tane kirjoitti:

        lakkautettiin jo aikoja sitten. Köyhyys yksinään ei tee ihmisestä alaluokkaista.

        just oli kyse.Luokkajako rinnastettuna tilanteeseen jossa haloska toimii kuin haluaisi luokkajaon takaisin.Ylivelkaantuneitten kohdalla ei ole kyse pelkästään köyhyydestä vaan ihan alaluokan määritelmän mukaisesta kohtelusta muutoinkin.Juuri heidän oloaan yhteiskunnan jäseninä on haloska päättänyt entisestään vaikeuttaa.Asiasta on kanneltu euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen n. kuukausi sitten.

      • Tane
        aloituksessa kirjoitti:

        ihmeen haloska? En tunne. Rahvaanomaista puhetta.

      • sama
        Tane kirjoitti:

        ihmeen haloska? En tunne. Rahvaanomaista puhetta.

        et ole mitään menettänyt vaikka et tunnekaan.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      155
      2910
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      235
      2193
    3. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      50
      2168
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      242
      1998
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      26
      1720
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      82
      1456
    7. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      43
      1382
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      127
      1198
    9. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      317
      1060
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      905
    Aihe