asiantuntijat

Minkä valmistajan autot/vaunut suomessa parhaita tai suositumpia, saa myös perustella mutta merkkikin riittää.
nimim. karavaanari kesällä -06.
304139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Paras ja suosituin ovat ihan eri juttuja. Eniten autoista myydään Adriaa ja Dethleffsiä. Paras on kyllä jokin muu merkki, jolla hintaa tuplaten noihin nähden...

Äänestä

Solikka joka on vaihtumassa Hobbyyn. Vaunuista siis.
Ehkä järkevämpää kuin absoluuttisen paremmuuden etsiminen, on etsiä itselle sopivin. Hinta vaikuttaa useimmiten sopivuuteen, ja käytetyissä myös sattuma, kun on valittava niistä, joita on sillä hetkellä tarjolla.

Äänestä

on aina se, jonka omistat. Suosituin vaunu merkki on tällä hetkellä Hobby. Hobbyn vaunut ovat toimivia ja kohtuuhintaisia, sekä sisätila ratkaisuja moneen makuun. Autoissa Dethleffs, jolla myös moneen tarpeeseen soveliaat sisätila ratkaisut ja kohtuuhinnat. Kyllähän vaunu ja automerkkien kesken on eroja talviominaisuuksis-sa (kesällähän pärjää kaikilla, jos vain vesi pysyy ulkona), mutta jokainen valitsee oman tarpeensa ja kukkaron mukaan.

Äänestä

Parasta ei välttämättä ole aina sillä on erillaisia makuja mikä on paras. Toisille merkitsee talvikäyttö ominaisuudet enemmän kuin toisille ja muutamille on tärkeetä ajo-ominaisuudet tai talaudellisuus jne. Hyvää kaikessa mielessä ei saa rakentamallakaan joten maku, yksilön tarpeisiin sopivuus jne ratkaisevat.
Sitten tietysti on rakenne laadullisesti erillaisia ja silloin tahtoo hinta jo kertoa kokonais rakenne laadun. Mutta sekään ei takaa puutteellisuuksia joissakin kohdin.

Äänestä

Autoissa ehdoton suosikki on Adria,vaunuissa taitaa suosituin olla Hobby,mutta se ei tarkoita sitä että Hobby olisi paras.
Sanovat että Kabe on paras autoissa ja vaunuissa,mutta mutta ,onko se näin se onkin ihan eri asia,kalliita ainakin ovat..

Äänestä
  • Siis miten niin Adria Ehdoton?
    Ensimmäisen kerran moneen vuoteen meni yksi merkki myyntiluvuissa ohi Peffletin, niin on muka heti "ehdoton". Salli mun nauraa...

    Äänestä

  • Jäätelöauto kirjoitti:

    Siis miten niin Adria Ehdoton?
    Ensimmäisen kerran moneen vuoteen meni yksi merkki myyntiluvuissa ohi Peffletin, niin on muka heti "ehdoton". Salli mun nauraa...

    Naura vaan ihan rauhassa,eikä se minun vikani ole jos Adriaa on eniten autoissa.

    Äänestä

Teidän käyttöön sopivin on paras ratkaisu teille, kuten monet edelliset vastaajat ovat jo todenneet. Katsoo kumpaa ratkaisua tahansa, on mietittävä käyttötarve tarkkaan. Kesäkäyttöön (huhti-syyskuu) on turha ostaa kallista talvimallia, jos se seisoo käyttämättömänä kuitenkin talvikauden. Näillä kolmen vuodenajan vaunuillakin pystyy yöpymään kovissakin pakkasissa tarvittaessa. Energiaa vain kuluu reilusti enemmän, kuin paremmin eristetyissä. Samoin vesikalusteet jäätyvät pakkasilla, kun niitä ei ole suunniteltu käytettäväksi talviolosuhteissa. Tilan tarve, ja kalusteiden sijoittelu ovat tärkeitä asumisviihtyvyyden ja toimivuuden kannalta.

Autoissa yhtä paljon kuin matkailukorin toimivuuteen on kiinnitettävä huomiota alustan toimivuuteen. Valinnavaraa kun niissäkin on vaikka kuinka paljon. Saa VW, Ford transit, Mersu (eri alustavaihtoehtoja), Fiat ducato tai iveco, ja Renault alustoilla olevia matkailuautoja. Harvinaisempiakin alustavaihtoehtoja on vanhemmissa autoissa ollut.

Kiteytetään lyhyesti tärkeimmät asiat. Pääasiallinen käyttöaika kesä/talvi, tilantarve ja tilojen toimivuus käytössä (myös säilytystilat), Sopiva alusta käyttötarpeeseen.

Laatua haluaville Kabe, vaikka ei aina käytännöllisiä ratkaisuja. Kallista janoavalle ehdottomasti Carthago.

Äänestä
  • Kirjoitit: "Laatua haluaville Kabe, vaikka ei aina käytännöllisiä ratkaisuja. Kallista janoavalle ehdottomasti Carthago."
    Jos hiukan kelaat historiaa, niin muistat, että v. 48 ekr. Sano keisari Nero: "Carthago on hävitettävä!"
    Siis mitä teemme?

    Äänestä

  • Asiasta ihan toiseen, tuleeko Ärjy keväällä Turkuun messuille??

    Äänestä

  • Jäätelöauto kirjoitti:

    Kirjoitit: "Laatua haluaville Kabe, vaikka ei aina käytännöllisiä ratkaisuja. Kallista janoavalle ehdottomasti Carthago."
    Jos hiukan kelaat historiaa, niin muistat, että v. 48 ekr. Sano keisari Nero: "Carthago on hävitettävä!"
    Siis mitä teemme?

    No eikös se silloin ole kallista?

    Äänestä

  • J.K.L kirjoitti:

    Asiasta ihan toiseen, tuleeko Ärjy keväällä Turkuun messuille??

    Kyllä se mietteissä on. Sikäli vai messut sattuvat minulle hankalaan saumaan, että pohjoisen hangetkin kutsuvat samoihin aikoihin.
    Parin viikon päästä Helsingin Matka/Caravan messuilla koitan käydä jo perjantaina. Ennen viikonlopun ryysistä.

    Äänestä

  • Ärjy kirjoitti:

    No eikös se silloin ole kallista?

    ;-)

    Äänestä

  • Ärjy kirjoitti:

    Kyllä se mietteissä on. Sikäli vai messut sattuvat minulle hankalaan saumaan, että pohjoisen hangetkin kutsuvat samoihin aikoihin.
    Parin viikon päästä Helsingin Matka/Caravan messuilla koitan käydä jo perjantaina. Ennen viikonlopun ryysistä.

    Olitko muuten lahden messuilla yötä,ja jos olit millä alueella olit?

    Äänestä

  • hinta/laatusuhde adriassa kohallaan,slovenian pojat on aika hyvin satsanneet laatuunkin,ruotsissa suosituin tuontimerkki.

    Äänestä

  • Jäätelöauto kirjoitti:

    Kirjoitit: "Laatua haluaville Kabe, vaikka ei aina käytännöllisiä ratkaisuja. Kallista janoavalle ehdottomasti Carthago."
    Jos hiukan kelaat historiaa, niin muistat, että v. 48 ekr. Sano keisari Nero: "Carthago on hävitettävä!"
    Siis mitä teemme?

    Kallista janoavalle Carthago? Jos janoat kallista ja LAATUA isolla L:llä niin osta Clou.

    Äänestä

  • J.K.L kirjoitti:

    Olitko muuten lahden messuilla yötä,ja jos olit millä alueella olit?

    Olinhan minä kaksi yötä Lahden messuilla ykkös alueella (hiekkakentällä linja-autoaseman takana). Samalla kentällä olin edellisenäkin vuonna.

    Äänestä

  • Ärjy kirjoitti:

    Olinhan minä kaksi yötä Lahden messuilla ykkös alueella (hiekkakentällä linja-autoaseman takana). Samalla kentällä olin edellisenäkin vuonna.

    Me olimme siinä hiekkakentällä jossa oli se valourku esitys illalla,numeroa en muista kylläkään,se oli myös ihan siinä linja-autoaseman lähellä..

    Äänestä

  • J,K.L kirjoitti:

    Me olimme siinä hiekkakentällä jossa oli se valourku esitys illalla,numeroa en muista kylläkään,se oli myös ihan siinä linja-autoaseman lähellä..

    Se pieni hiekkakenttä siinä puiston laidalla taisi olla kakkosalue. Siitä vesiurkulammesta suoraan linja-autoasemalle päin, kadun yli, oli parkkialue josta puolet oli varattu messuvieraiden yöpymisalueeksi. Linja-autoaseman puoli siitä on vuorolinja-autojen pysäköintialuetta. Sen vasemmalla puolella, verkkoaidan takana on iso hiekkakenttä (urheilualue). Ne yhdessä muodostivat ykkösalueen, jolla mekin olimme.

    Kyllä näin taisi se numero olla,kyllä käytiin siellä teidän alueellaa kävelemässä ja katselemassa,paljon oli porukkaa,siellähän oli se jalkapallokenttäkin.
    Ihan hyvä paikka sinäänsä,oli lyhyt matka kauppoihinkin kävellä,eikä sinne mesuillekkaan pitkä matka ollut..

    Äänestä

Jos oikeen tarkkoja ollaan suosiosta niin:
vuonna 2005
1.Dethleffs 295kpl
2.Adria 289kpl
3.hymer 113kpl
4.Knaus 74kpl
5.McLuis 68kpl
6.LMC 64kpl
7.Hobby 57kpl
8.Burstner 55kpl
Siis rekistöröity Suomessa ja kyseessä autot.
ja vaunut:
1.Hobby 571kpl
2.Solifer 240kpl
3.kabe 221kpl
4.Dethleffs 160kpl
5.Adria 127kpl
6.Knaus 95kpl
7.cabby 88kpl
8.Polar 65kpl
Ja aika jolloin rekistöröinnit on tehty on:tammikuu-syyskuu 2005.
Dethleffsiä myytiin 22.2% ja Adriaa 21.9% siis autoissa.

Äänestä
  • Myynti tilastot eivät kerro koko totuutta. "Raha valitsee" ja siksi monen on tyydyttävä hintalapussa olevien numeroiden kertomaan asiaan.
    "Talvilaatu" nostaa myöskin hintaa mutta on halpojakin sillä alueella.

    Äänestä

  • !!!! kirjoitti:

    Myynti tilastot eivät kerro koko totuutta. "Raha valitsee" ja siksi monen on tyydyttävä hintalapussa olevien numeroiden kertomaan asiaan.
    "Talvilaatu" nostaa myöskin hintaa mutta on halpojakin sillä alueella.

    Jos ja kun aikoo talvellakin vaunuilla niin ei ole POLARIN voittanutta!!!

    Äänestä

  • mjh1946 kirjoitti:

    Jos ja kun aikoo talvellakin vaunuilla niin ei ole POLARIN voittanutta!!!

    Sinulla taitaa olla Polar??

    Äänestä

Ja parashan on Solifer. Joutuuhan siitä maksamaan mutta kyllä se kannattaakin. Ei vuoda, on lämmin, järkevä sisustukseltaan (mikä malli kenellekin) ja säilyttää vaihtoarvonsa. Muissa en enää suostu kulkemaan, kokemusta on. Ilmastointi, lattialämmitys, hyvä vessa ja toimiva keittiö, onhan kotonakin mukavaa, miksi tinkiä vapaallakaan.

Äänestä
  • No jos nyt ollaan ihan rehellisiä niin kyllä niisssä Solifereissa on ollut juuri sitä vikaa että ovat vuotaneet,vaikkakin melkeen kaikissa merkeissä on ollut sitä vuoto vikaa,ja saahan sen ilmastoinin minkä merkkiseen vaunuun tahansa ,ja kyllä se lattialämmitys alkaa olla joka merkillä nykyään vakiovaruste, ja wc:t tulee melkeen kaikkiin vaunuihin samalta toimittajalta.
    En kyllä itse voi Soliferia haukkua,koska itselläni ovat ainakin olleet ihan hyviä vaunuja ja kuiviakin ovat olleet. Nykyään ei kyllä enää ole Soliferia.. Edellinen vaunu meillä oli uusi Burstner jossa truman lämppäri,ja voin sanoa että oli viimeinen,ei enää ikinä burstneria,eikä trumaa..

    Äänestä

  • J.K.L kirjoitti:

    No jos nyt ollaan ihan rehellisiä niin kyllä niisssä Solifereissa on ollut juuri sitä vikaa että ovat vuotaneet,vaikkakin melkeen kaikissa merkeissä on ollut sitä vuoto vikaa,ja saahan sen ilmastoinin minkä merkkiseen vaunuun tahansa ,ja kyllä se lattialämmitys alkaa olla joka merkillä nykyään vakiovaruste, ja wc:t tulee melkeen kaikkiin vaunuihin samalta toimittajalta.

    minulla on truma lämmitys autossani p-6m ja siinä on 7 lämpö suutinta kyllä on tasainen lämpö,ja ei tule vilu, autossa on kaksoispohja rakenne ja mb alusta.

    Äänestä

  • J.K.L kirjoitti:

    No jos nyt ollaan ihan rehellisiä niin kyllä niisssä Solifereissa on ollut juuri sitä vikaa että ovat vuotaneet,vaikkakin melkeen kaikissa merkeissä on ollut sitä vuoto vikaa,ja saahan sen ilmastoinin minkä merkkiseen vaunuun tahansa ,ja kyllä se lattialämmitys alkaa olla joka merkillä nykyään vakiovaruste, ja wc:t tulee melkeen kaikkiin vaunuihin samalta toimittajalta.
    En kyllä itse voi Soliferia haukkua,koska itselläni ovat ainakin olleet ihan hyviä vaunuja ja kuiviakin ovat olleet. Nykyään ei kyllä enää ole Soliferia.. Edellinen vaunu meillä oli uusi Burstner jossa truman lämppäri,ja voin sanoa että oli viimeinen,ei enää ikinä burstneria,eikä trumaa..

    Eihän sitä Trumaa haluta ennenkuin muiden merkkien luotettavuus tulee esiin!
    Truma on ollut ainakin 3002 ja 5002 osalta tosi onnistunut. Monien kyselyjen ja testien pohjalta todetto toiminta varmoiksi joka ei vuoda vettä varkain ja lahota homehtuvaa vaunua. Ja jos vesikiertoinen vaunun pumppu pysähtyy niin palellut mutta jos ilmalämmitteisen puhallin sammuu niin lämmitin jatkaa toimintaansa loistelämmityksellä.
    Edut nestelämmityksessä on että se on helpompi asentaa tasaisen lämmön levittämiseen mutta hintana sille on vuodon riskien lisäksi sen hitaus. Ilmalämmitteinen lämmittää vaunun paljon nopeammin kuin nestelämmitys. Ilmalämmityksen maineen pilaa tehtaiden huono työnlaatu. Eivät suunnittele ja rakenna oikein. Monent ilmalämmityksen ostaneet ovat jo tietoisena ennen ostpäätöstä tutkineet jos ja miten sen voi parantaa tai onko se parannettavissa ollenkaan. Ja olen itse nähnyt ja kokenut heidän työn tuloksia ja huomannut kuinka oikeassa he ovat olleet.

    Äänestä

  • joo......... kirjoitti:

    Meillä on autossa truma joka toimii kyllä ihan hyvin,mutta mutta siinä on myös samoja ongelmia joita oli Burstner vaunusamme,eli lämmön epätasaisuus,takana autossa jossa on parisänky on jonkun verran kylmempi kun edessä ja keskellä,mutta se ei niinkään haittaa koska autoa emme käytä lainkaan talvella.
    Se mitä minulla on kokemusta kahdesta vaunusta jossa oli truma niin sen perusteella sellaista vaunua ei enää meille tule jossa on truma,lämmön epätasaisuus oli niissä ongelma,ja sitä emme vielä ole koskaan huomanneet vaunuissa jossa on ollut primus tai alde.
    Tämä nyt vaan on meidän ja muutaman muun mielipide,jokainenhan ostaa juuri sellaisen auton tai vaunun kun itseltä hyvälle tuntuu ja on tyytyväinen.

    Äänestä

ovat omalla tavallaan hyviä. Sinä itse päätät tarpeidesi mukaan mikä ominaisuus on tärkeä.
Itselläni on ollut ruotsalainen ja saksalainen vaunu ja nyt saksalainen auto.Kaikki ihan käypäisiä.Sen ruotsalaisen laatu oli parempi, muttaa niin hintakin lähes 40% korkeampi. Juuri tälle hinnanerotukselle olen keksinyt elämänlaatua kohottavaa käyttöä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

huom!! kirjoitti:

Minkä valmistajan autot/vaunut suomessa parhaita tai suositumpia, saa myös perustella mutta merkkikin riittää.
nimim. karavaanari kesällä -06.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu