Uskoa vai uskottelua ?
Veikko Oinas
(Kirjoittaja on ollut äärikarismaattisen ”uskonliikkeen” pastori)
Yhä useammin törmään näihin kahteen asiaan, kun olen tutkinut Raamatun ilmoittaman uskon merkitystä ja luonnetta.
Entä mitä uskon sanasta opetetaan ns. uskonliikkeen mukaan?
On syytä katsoa vähän laajemmin mitä Raamattu sanoo. Asiasta voi jäädä hieman epäselvä kuva, jos kyseisestä aiheesta otetaan vain jokin yksityiskohta, jota painotetaan ohi muun aihetta koskevan kokonaisuuden.
Room.10:5: ”Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka tulee laista, että ihminen, joka täyttää lain, elää siitä”. Näistä sanoista voimme nähdä, että kysymyksessä on ihmiselle mahdoton suoritus. On vain yksi ainoa tosi-ihminen, Kristus Jeesus, joka on voinut täyttää lain asettaman vaatimuksen viimeistä piirtoa myöten.
Se on vapauttava sanoma kaikille, jotka ovat joutuneet painimaan lain alaisuudessa ja sen asettamissa suoritusvaatimuksissa. Paavali ei tässä painota lain tärkeyttä, vaan sitä mitä Jumalan taholta on jo tapahtunut hyväksemme. Vapahtajamme tuli täyttämään koko lain (jae 4). Kristus on näet lain loppu (”tai täyttymys”, ”päämäärä”), vanhurskaudeksi jokaiselle uskovalle.
Asian ydin jakeissa 6 ja 7 on Jumalalta tuleva vanhurskaus. Joka on siitä päässyt osalliseksi, ei enää aseta pelastumiselleen lain vaatimia ehtoja.
Lakihenkisen ihmisen tunnistaa siitä, että:
- hänellä on pakonomainen tarve vaatia toisilta samaa lain vaatimusta, jota hän itse yrittää täyttää
- pakonomainen tarve tehdä toisistakin ”synnittömiä” jo tässä ajallisessa elämässä
- pakonomainen tarve parantaa kaikki sairaat jo tässä ajallisessa elämässä
- pakonomainen tarve ”taistella henkivaltoja vastaan” ylikorostetusti
- pakonomainen tarve saada kaikki muutkin näkemään asioita samalla tavalla kuin itse näkee
- hän pitää oikeutettuna omaa asennettaan, johon sisältyy tuomiohenkeä niitä kohtaan, jotka
eivät ole samaa mieltä hänen kanssaan. Toisia uskovia voidaan jopa halveksia heidän ”kasvamattomuutensa” tähden, heitä pidetään ”vauvakristittyinä”
- hänen käytöksessään voi ilmetä jopa suoranaista vihaa, vaikka hän tulkitsee sen ”pyhäksi
kiivaudeksi”, jonka Henki (Pyhä Henki) hänessä vaikuttaa.
Jumalan armosta elävällä ihmisellä ei ole enää minkäänlaisia vaatimuksia itseään eikä toisia kohtaan. Hän tietää, ettei voi niitä itsekään täyttää. On suurta armoa opetella elämään armosta vaikka usein se tapahtuu ns.” kantapään kautta”
Jae 8 tuo meidät asian ytimeen: enää ei tarvitse etsiä Jumalaa kaukaa, vaan Hän on tullut Pojassaan niin lähelle ihmistä, että Hänet voidaan omistaa tuon ihmeellisen armon avulla sydämeen asti (ja sydämen kyllyydestähän suu puhuu). Tämä on jumalallinen järjestys pelastuksessa: ensin tulee sana sydämeen (jae 17). Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
Joh.3:27: ”Johannes vastasi: ’Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta’”. Pelastuksen saa lahjaksi ainoastaan hän, jolle se taivaasta annetaan. Toisin sanoen mitkään ihmisen omat ponnistelut tai suoritukset, metodit, eivät tuota tulosta. Sanasta ymmärrämme jumalallisen järjestyksen: ensin Kristuksen sanan julistuksen kautta Hengen synnyttämä usko sydämeen, jonka vaikutuksesta tulemme vanhurskaaksi Jumalan edessä. Vasta sen jälkeen on suun tunnustuksella sanan ilmoittama vaikutus.
Suun tunnustuksella sinänsä ei ole mitään merkitystä Jumalan silmissä, ellei ensin ole syntynyt usko sydämessä. Ihminen voidaan ohjelmoida tunnustamaan uskoaan suullaan, mutta mihin? Jos sydämessä ei ole vielä syntynyt usko Kristukseen pelastajana, niin kaikki on turhaa. Suun tunnustuksen liiallinen korostaminen voi johtaa siihen, että ihmisestä tehdään käännynnäinen, joka ei ole todellisesti tullut sisälle Jumalan valtakuntaan.
Kristilliset yhteisöt ovat osittain omineet samoja metodeja ja malleja joita tänä päivänä jumalaton maailma käyttää:
- tehokkuus ja suorituskyky
- auktoriteetti ja johtaminen
- tuloksellisuus.
Tämän kaltaiset mallit edustavat ihmisen omaa suorituskykyä ja tapaa hoitaa asioita. Näiden metodien noudattaminen johtaa helposti siihen, että ihminen paisuu ja tulee suureksi. Niiden saavuttamiseksi on syntynyt vääriä painotuksia esim. suun tunnustamisen voimasta, kuten luomisvoimaisista sanoista ihmisen suussa.
Toimiessani uskonliikkeen seurakuntapastorina erään vierailevan julistajan opetus sai minut yhä tarkemmin tutkimaan kyseistä aluetta. Hänen julistuksensa Hengen miekasta (Ef.6:17) oli seuraavanlainen: ”Jumalan Sana on Hengen miekka vasta silloin, kun se on sinun suussasi”.
Tällainen julistus on vasta puolitotuutta, sillä ellei sana ole ensin tullut lihaksi sydämessä, ei suussa olevalla ”Hengen miekalla” ole mitään vaikutusta. Sellainen on vain tuuleen kylvämistä. Sanoja ilman elämää, sillä Jumalan sana ei ole tarkoitettu julistettavaksi lihan nostamiseksi, vaan Sana osoittaa, että Hengen tulee hallita lihaa eikä lihan Henkeä. Tällainen on pelkkää uskottelua eikä uskoa.
Tulin huomaamaan kaksi erittäin keskeistä epäkohtaa ja vaaraa tämänkaltaisessa julistuksessa.
1. Julistus pelastuksen vastaanottamisesta ilman oikeata parannuksen tekoa johtaa kuulijan luuloon, ettei hän ole lainkaan syntinen, vaan hänellä on täysi oikeus kaikkiin lupauksiin, jotka sanan mukaan hänelle kuuluvat.
Vaarana on, että hänen uskonsa perustuu ”omaan uskoon pelastuksena”, eikä Kristukseen, joka yksin voi pelastaa.
Tällaisen väärän uskonkäsityksen luojana voi olla juuri ”suun tunnustuksen” väärä korostaminen ilman sydämen uskoa.
Raamatun ilmoittamasta tiestä annetaan vääristynyt kuva opettamalla, ”tie on suhteellisen leveä”. Todellisuudessa Jeesuksen sanat puhuvat aivan toista, Matt.7:13,14.
Vaietaan ristin ottamisesta ja Jeesuksen seuraamisesta. Puhutaan korostetusti
synnittömyydestä,
valiojoukosta,
uudesta rodusta,
jopa ihmisen jumaluudesta.
Johannes Kastajan todistus Kristuksesta oli aivan toisenlainen: ”Hänen tulee kasvaa mutta minun vähetä”, Joh.3:30. Julistus ihmiselle kuuluvasta vallasta on erittäin petollista ja vallan tavoitteleminen sokaisee aina niin julistajat kuin heidän kuulijansakin.
2. Julistus parantumisesta ja sen vastaanottamisesta pelkkänä suorituksena on armotonta julistusta.
Jumalan tahdosta luodaan vääristynyt kuva opettamalla, että Jumala vihaa sairautta ja kaikki sairaudet ovat demonien aiheuttamia. Sairaudesta on sanouduttava irti kieltämällä sen todellisuus. Opetetaan, että kaikki sairaudet on jo parannettu runsas 2000 vuotta sitten Golgatan ristillä.
Tämänkaltaisessa julistuksessa pyritään (sairaan) kuulijan mielen hallintaan, eli ”psyykkaukseen”.
Tällainen on erittäin vaarallista ja vahingollista toimintaa. Vaarana on, että kuulijan usko kohdistetaan omaan suoritukseen. Tämän suorituksen omaisen uskon vaikuttamana ihminen voi luulla olevansa parantunut.
Näissä tilanteissa usko vaihtuu uskotteluun ja suun tunnustuksen väärä korostaminen johtaa sielullisiin suorituksiin. Kuinka paljon hallaa Jumalan työlle nämä ns. ”uskon sanan” väärät opetukset ja tulkinnat ovatkaan aiheuttaneet.
Lopuksi haluaisin kysyä: miksi nykyään ei enää järjestetä paljonkaan muita kuin parantumiskokouksia? Näissä tilaisuuksissa ei juuri enää kuule tervettä evankeliumia, vaan ihmisten huomio kiintyy siihen toisarvoiseen mitä nämä ”omalla uskollaan toimivat parantajat ” julistavat.
Miksi Raamattu ei sairaan kohdalla puhu sydämen uskon vaatimuksesta kuten pelastusta etsivän kohdalla? Ymmärrän niin, että pelastukseen tarvitaan sydämen usko - koska kysymyksessä on ihmisen vanhurskauttaminen - mutta vanhurskauttaminen ei edellytä tai vaadi parantumista.
Vaikka uskova olisikin kuolettavasti sairas, hänen pelastuksensa ei siitä horju. Sairaus ei tarvitse sovitusta vaan syntirikkomukset, jotka lankeemuksen seurauksena tulivat ihmiskunnan osaksi.
http://www.kristitynfoorumi.fi/uskoavaiuskottelua.htm
Veikko Oinas
(Kirjoittaja on ollut äärikarismaattisen ”uskonliikkeen” pastori)
Yhä useammin törmään näihin kahteen asiaan, kun olen tutkinut Raamatun ilmoittaman uskon merkitystä ja luonnetta.
Entä mitä uskon sanasta opetetaan ns. uskonliikkeen mukaan?
On syytä katsoa vähän laajemmin mitä Raamattu sanoo. Asiasta voi jäädä hieman epäselvä kuva, jos kyseisestä aiheesta otetaan vain jokin yksityiskohta, jota painotetaan ohi muun aihetta koskevan kokonaisuuden.
Room.10:5: ”Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka tulee laista, että ihminen, joka täyttää lain, elää siitä”. Näistä sanoista voimme nähdä, että kysymyksessä on ihmiselle mahdoton suoritus. On vain yksi ainoa tosi-ihminen, Kristus Jeesus, joka on voinut täyttää lain asettaman vaatimuksen viimeistä piirtoa myöten.
Se on vapauttava sanoma kaikille, jotka ovat joutuneet painimaan lain alaisuudessa ja sen asettamissa suoritusvaatimuksissa. Paavali ei tässä painota lain tärkeyttä, vaan sitä mitä Jumalan taholta on jo tapahtunut hyväksemme. Vapahtajamme tuli täyttämään koko lain (jae 4). Kristus on näet lain loppu (”tai täyttymys”, ”päämäärä”), vanhurskaudeksi jokaiselle uskovalle.
Asian ydin jakeissa 6 ja 7 on Jumalalta tuleva vanhurskaus. Joka on siitä päässyt osalliseksi, ei enää aseta pelastumiselleen lain vaatimia ehtoja.
Lakihenkisen ihmisen tunnistaa siitä, että:
- hänellä on pakonomainen tarve vaatia toisilta samaa lain vaatimusta, jota hän itse yrittää täyttää
- pakonomainen tarve tehdä toisistakin ”synnittömiä” jo tässä ajallisessa elämässä
- pakonomainen tarve parantaa kaikki sairaat jo tässä ajallisessa elämässä
- pakonomainen tarve ”taistella henkivaltoja vastaan” ylikorostetusti
- pakonomainen tarve saada kaikki muutkin näkemään asioita samalla tavalla kuin itse näkee
- hän pitää oikeutettuna omaa asennettaan, johon sisältyy tuomiohenkeä niitä kohtaan, jotka
eivät ole samaa mieltä hänen kanssaan. Toisia uskovia voidaan jopa halveksia heidän ”kasvamattomuutensa” tähden, heitä pidetään ”vauvakristittyinä”
- hänen käytöksessään voi ilmetä jopa suoranaista vihaa, vaikka hän tulkitsee sen ”pyhäksi
kiivaudeksi”, jonka Henki (Pyhä Henki) hänessä vaikuttaa.
Jumalan armosta elävällä ihmisellä ei ole enää minkäänlaisia vaatimuksia itseään eikä toisia kohtaan. Hän tietää, ettei voi niitä itsekään täyttää. On suurta armoa opetella elämään armosta vaikka usein se tapahtuu ns.” kantapään kautta”
Jae 8 tuo meidät asian ytimeen: enää ei tarvitse etsiä Jumalaa kaukaa, vaan Hän on tullut Pojassaan niin lähelle ihmistä, että Hänet voidaan omistaa tuon ihmeellisen armon avulla sydämeen asti (ja sydämen kyllyydestähän suu puhuu). Tämä on jumalallinen järjestys pelastuksessa: ensin tulee sana sydämeen (jae 17). Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
Joh.3:27: ”Johannes vastasi: ’Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta’”. Pelastuksen saa lahjaksi ainoastaan hän, jolle se taivaasta annetaan. Toisin sanoen mitkään ihmisen omat ponnistelut tai suoritukset, metodit, eivät tuota tulosta. Sanasta ymmärrämme jumalallisen järjestyksen: ensin Kristuksen sanan julistuksen kautta Hengen synnyttämä usko sydämeen, jonka vaikutuksesta tulemme vanhurskaaksi Jumalan edessä. Vasta sen jälkeen on suun tunnustuksella sanan ilmoittama vaikutus.
Suun tunnustuksella sinänsä ei ole mitään merkitystä Jumalan silmissä, ellei ensin ole syntynyt usko sydämessä. Ihminen voidaan ohjelmoida tunnustamaan uskoaan suullaan, mutta mihin? Jos sydämessä ei ole vielä syntynyt usko Kristukseen pelastajana, niin kaikki on turhaa. Suun tunnustuksen liiallinen korostaminen voi johtaa siihen, että ihmisestä tehdään käännynnäinen, joka ei ole todellisesti tullut sisälle Jumalan valtakuntaan.
Kristilliset yhteisöt ovat osittain omineet samoja metodeja ja malleja joita tänä päivänä jumalaton maailma käyttää:
- tehokkuus ja suorituskyky
- auktoriteetti ja johtaminen
- tuloksellisuus.
Tämän kaltaiset mallit edustavat ihmisen omaa suorituskykyä ja tapaa hoitaa asioita. Näiden metodien noudattaminen johtaa helposti siihen, että ihminen paisuu ja tulee suureksi. Niiden saavuttamiseksi on syntynyt vääriä painotuksia esim. suun tunnustamisen voimasta, kuten luomisvoimaisista sanoista ihmisen suussa.
Toimiessani uskonliikkeen seurakuntapastorina erään vierailevan julistajan opetus sai minut yhä tarkemmin tutkimaan kyseistä aluetta. Hänen julistuksensa Hengen miekasta (Ef.6:17) oli seuraavanlainen: ”Jumalan Sana on Hengen miekka vasta silloin, kun se on sinun suussasi”.
Tällainen julistus on vasta puolitotuutta, sillä ellei sana ole ensin tullut lihaksi sydämessä, ei suussa olevalla ”Hengen miekalla” ole mitään vaikutusta. Sellainen on vain tuuleen kylvämistä. Sanoja ilman elämää, sillä Jumalan sana ei ole tarkoitettu julistettavaksi lihan nostamiseksi, vaan Sana osoittaa, että Hengen tulee hallita lihaa eikä lihan Henkeä. Tällainen on pelkkää uskottelua eikä uskoa.
Tulin huomaamaan kaksi erittäin keskeistä epäkohtaa ja vaaraa tämänkaltaisessa julistuksessa.
1. Julistus pelastuksen vastaanottamisesta ilman oikeata parannuksen tekoa johtaa kuulijan luuloon, ettei hän ole lainkaan syntinen, vaan hänellä on täysi oikeus kaikkiin lupauksiin, jotka sanan mukaan hänelle kuuluvat.
Vaarana on, että hänen uskonsa perustuu ”omaan uskoon pelastuksena”, eikä Kristukseen, joka yksin voi pelastaa.
Tällaisen väärän uskonkäsityksen luojana voi olla juuri ”suun tunnustuksen” väärä korostaminen ilman sydämen uskoa.
Raamatun ilmoittamasta tiestä annetaan vääristynyt kuva opettamalla, ”tie on suhteellisen leveä”. Todellisuudessa Jeesuksen sanat puhuvat aivan toista, Matt.7:13,14.
Vaietaan ristin ottamisesta ja Jeesuksen seuraamisesta. Puhutaan korostetusti
synnittömyydestä,
valiojoukosta,
uudesta rodusta,
jopa ihmisen jumaluudesta.
Johannes Kastajan todistus Kristuksesta oli aivan toisenlainen: ”Hänen tulee kasvaa mutta minun vähetä”, Joh.3:30. Julistus ihmiselle kuuluvasta vallasta on erittäin petollista ja vallan tavoitteleminen sokaisee aina niin julistajat kuin heidän kuulijansakin.
2. Julistus parantumisesta ja sen vastaanottamisesta pelkkänä suorituksena on armotonta julistusta.
Jumalan tahdosta luodaan vääristynyt kuva opettamalla, että Jumala vihaa sairautta ja kaikki sairaudet ovat demonien aiheuttamia. Sairaudesta on sanouduttava irti kieltämällä sen todellisuus. Opetetaan, että kaikki sairaudet on jo parannettu runsas 2000 vuotta sitten Golgatan ristillä.
Tämänkaltaisessa julistuksessa pyritään (sairaan) kuulijan mielen hallintaan, eli ”psyykkaukseen”.
Tällainen on erittäin vaarallista ja vahingollista toimintaa. Vaarana on, että kuulijan usko kohdistetaan omaan suoritukseen. Tämän suorituksen omaisen uskon vaikuttamana ihminen voi luulla olevansa parantunut.
Näissä tilanteissa usko vaihtuu uskotteluun ja suun tunnustuksen väärä korostaminen johtaa sielullisiin suorituksiin. Kuinka paljon hallaa Jumalan työlle nämä ns. ”uskon sanan” väärät opetukset ja tulkinnat ovatkaan aiheuttaneet.
Lopuksi haluaisin kysyä: miksi nykyään ei enää järjestetä paljonkaan muita kuin parantumiskokouksia? Näissä tilaisuuksissa ei juuri enää kuule tervettä evankeliumia, vaan ihmisten huomio kiintyy siihen toisarvoiseen mitä nämä ”omalla uskollaan toimivat parantajat ” julistavat.
Miksi Raamattu ei sairaan kohdalla puhu sydämen uskon vaatimuksesta kuten pelastusta etsivän kohdalla? Ymmärrän niin, että pelastukseen tarvitaan sydämen usko - koska kysymyksessä on ihmisen vanhurskauttaminen - mutta vanhurskauttaminen ei edellytä tai vaadi parantumista.
Vaikka uskova olisikin kuolettavasti sairas, hänen pelastuksensa ei siitä horju. Sairaus ei tarvitse sovitusta vaan syntirikkomukset, jotka lankeemuksen seurauksena tulivat ihmiskunnan osaksi.
http://www.kristitynfoorumi.fi/uskoavaiuskottelua.htm
Vastaukset 4
Vanhimmat
Samaan aikaan olin kirjoittaa tälle palstalle aivan samasta aiheesta, mutta vaihdoin hieman aihetta ja en sitten tänne kajonnut ja lie olisi poistettu se aiottu viesti, mutta hyvä näin.
Joskus ennen huomasin kuinka kirjoitukseni jälkeen
joku toinen vanhempi oli kirjoittanut samaan aikaan samasta aiheesta, ja nyt huomaan kuinka Herra laittaa useitakin pasuunoja soimaan kalliin sanansa puolesta ja soikoon ne vieläkin vääriä kristittyjä vastaan.
Pitäytyisitkö ihan siellä omalla sivustollasi, ettei tämäkin palsta saastu hengellisesti?
vakavasti. Nimenomaan tervehenkiset ottavat vakavasti nämä asiat. Joka on joutunut harhaoppien kanssa tekemisiin, saa tarpeellisia neuvoja ja monenlaista apua löytää takaisin terveelle uskonpohjalle KF:n auttamana. Tottakai kaikki asiat pitää tutkia, ovatko ne oikein ja linjassa Jumalan sanan kanssa. Ei KF anna kaikkeen vastausta, eikä tarvitsekaan. Sieltä horjuva uskova saa tarvitsemaansa tukea ja myös kiinnostusta etsiä ja tutkia asioita. Vastaavia foorumeita on useita muitakin. Ruotsinkieltä taitavien kannatta ehdottomasti tutkia "solascriptura.se" . Sieltä löytää valtavan määrän tutkittua aineistoa näistä varsin kyseenalaisista ilmiöistä, sekä ´paljon muuta. On jokaien oma valinta, minkä kanssa haluaa olla tekemisissä. Raitisuskoisen kristityn on vaikea kanssakäydä sellaisen kanssa,joka on vieraiden henkien vallassa.
Miksi sinä vonb niin kiivaasti vastustat meidän (ei sinun) Herraamme Jeesusta Kristusta ja Hänen Pyhää Henkeään?
KF on epäuskon sivusto, ken sitä lukee saa kaiken toivon heittää..