Minua vieläkin painaa oma suhtautumiseni kuolemaan. Koin valtavan shokin muutama vuosi sitten, kun monta läheistä sukulaista kuoli lyhyen ajan sisällä. Läheisin teki itsemurhan.
En ehtinyt suremaan yhtään kuolemaa, kun uusi oli jo kohdalla. Tuntui tosi sekavalta. Oma parisuhde kariutui ja läheisiä ihmisiä menehtyi. Jäin jotenkin tyhjiöön. Jätin surematta ja tänäkin jouluna olin kirjoittamassa joulukortteja useammille kuolleista, kun he tuntuvat yhä eläviltä. Minua pelottaa milloin oikein ymmärrän kuolemat. Tuleeko kaikki kerralla päälle?
Minä vain aktiivisesti unohdin, jotta selvisin pahimman yli. Ei vain kestänyt silloin..oli liian kamalaa.
Haudatkin ovat toisella puolella Suomea, joten se lisää epätodellisuuden tunnetta. Voinkohan vain "unohtaa" loppuelämäkseni...
En ehtinyt suremaan yhtään kuolemaa, kun uusi oli jo kohdalla. Tuntui tosi sekavalta. Oma parisuhde kariutui ja läheisiä ihmisiä menehtyi. Jäin jotenkin tyhjiöön. Jätin surematta ja tänäkin jouluna olin kirjoittamassa joulukortteja useammille kuolleista, kun he tuntuvat yhä eläviltä. Minua pelottaa milloin oikein ymmärrän kuolemat. Tuleeko kaikki kerralla päälle?
Minä vain aktiivisesti unohdin, jotta selvisin pahimman yli. Ei vain kestänyt silloin..oli liian kamalaa.
Haudatkin ovat toisella puolella Suomea, joten se lisää epätodellisuuden tunnetta. Voinkohan vain "unohtaa" loppuelämäkseni...
Vastaukset 3
Vanhimmat
katoavat ikuisuuden rajan tuolle puolen. Moni on tullut kertomaan (miks mä joudun kuulemaan noita?) isiensäkuolemista, ainakin 12 taikka 13. Epäilen, onko kaikki totta, sillä välillä menee todellisuudentaju noihin rankkoihin tarinoihin! Ei tiedä ketä uskoa!
Tätini hirtti itsensä ja tasan kaksi vuotta siitä eteenpäin kun isäni kuoli viime huhtikuussa kun hänet kuulutettiin kirkossa niin tätini kuolemasta tuli 2 vuotta. Lapsia on ollut tulossa juuri heidän kuolemiensa jälkeen nyt sitten vaan pelätään koska mummo kuolee..
Isäni hirtti itsensä kotipihaamme noin 7 vuotta sitten.
Tästä meni noin vuosi ja serkkupoikani (vuotta minua vanhempi) hirtti itsensä kotiinsa.
Puoli vuotta tämän jälkeen työkaverini ampui itsensä (olin juuri edellisenä iltana puhunut tämän työkaverini kanssa ja hän puhui pahasta olostaan.mitään tälläista en kuitenkaan ajatellut).
Minulle tuli jo tunne, että kenet tahansa tapaan niin hän tekee itsemurhan. Nykyään jos joku purkaa minulle pahaa oloaan on aivan kamala olo. Tuntuu että pitäisi auttaa enemmän, mutta miten? Tuollaisia tekoja kun on usein mahdoton estää.
Nyt äitini on ajautunut alkoholistiksi ja soittelee ja haukkuu minua. Tuntuu että en enää jaksa kantaa äitiäni harteillani. Ja sitten taas tuntuu että jos minä luovutan niin taas tulee yksi itsemurha lisää. En tiedä. Oma elämäni menee hyvin, juuri mentiin kihloihin miltei 7 vuoden seurustelun jälkeen, suunnitellaan häitä ja lapsia, taloa...mutta hiton suku jaksaa masentaa.