Hyvää huomenta, miehet.

Hertha

Hyvää huomenta teinipojat, pojanpojat, veljet, avio- ja avomiehet, vanhatpojat, isät, isoisät...

On aika jälleen keskustella feminismistä ja naisesta yhteiskunnassa.

Tiedon puute naisesta on huutava. Sen takia on tärkeää, että pysytte tunnollisesti palstalla, sillä se on miltei ainoa paikka, jossa saa luotettavaa, puolueetonta ja päivittyvää tietoa naisesta, tuosta heikosta, mutta silti mahtailevasta, anarkistisesta, mutta silti lujaan ja hierarkiseen valtaan pyrkivästä ihmiskunnan häiriöhaarasta, jossa monien miesten mielestä ei ole mitään muuta tärkeää, hyödyllistä ja tuottavaa kuin haara.

Kun olette opiskelleet päivittäisen annoksen tutkittua naistietoa, jota ei akateeminen naistutkimus (kuka petturi päästi naiset yliopistoon?!) ole päässyt saastuttamaan, voitte ryhtyä laatimaan tuorein näkökulmin vetäviä, puhuttelevia, ehken hiukkasen viihdykkäitäkin alustuksia naisena olemisesta, naisen omistamisesta, naisen kasvattamisesta, naisen elättämisestä, naisen sopimattoman pitkän elämän lyhentämisestä ja joidenkin naisten erittäin sairaista, kyseenalaistavista ja provokatiivisista mielenliikkeistä, joita on syytä säännöllisesti valvoa ja pyrkiä valjastamaan, jotteivät entistä useammat naiset alkaisi luulla liikoja itsestään.

Feminismi-palsta oli viime vuonna Suomi24:n kymmenen suosituimman palstan joukossa (muistaakseni sijalla 7). Naisellinen hatarapäisyyteni ja vetelyyteni estävät minua muistamasta ja tarkistamasta, oliko sijaluku todella 7. Vain sen voin kainosti mainita, että numero 7 ei tässä ole vaalimainos. Jätän Poliittiset Tärkeät Asiat muille.

Vaari. Kun silität kolmivuotiaan pojantyttäresi nukkemaisen kiharaista päätä, et vielä tiedä, mitä siilitukkaa miestenvihaajaa polvellasi pomputat.

Urheilijapoika, kun ehkä vaivautuneena katsot päivittäistä likapyykkiäsi lajittelevaa äitiäsi, muista pitää pintasi hetkellisessä, ymmärrettävässä heikkoudessasi. Taistelussa naisten vaarallisia luulotteluja vastaan nuorinkin sotilas on tärkeä. Pysy lujana. Jollet opi lujittamaan miehisyyttäsi nyt, olet hukassa, kun solmit parisuhteen.

Aviomies. Kun katselet aamukahvin ääressä lehteä lukevaa vaimoasi, tiedätkö, mitä vaimosi lukee? Oletko varma, ettei hän juuri tänä aamuna saa vaarallisia ajatuksia päähänsä juuri tuosta lehdestä? Entä oletko varma, ettei hän ole alkanut hautoa avioeroa aikoen lujasti pitää lapsen huoltajuuden itsellään? Eikö olekin syytä olla tyytymätön siihen, että parkuvan lapsen vaipat jäävät vaihtamatta ja aamuvelli annostelematta yhtä tyhjän kanssa olevan lehdenluvun takia?

Vanhapoika. Oletko juhlakauden kotiin, uskontoon, herkkuihin ja yhdessäoloon painottuvina päivinä ajautunut ajattelemaan haaveilevasti naisista tavoillesi poikkeavasti? Ei hätää. Ilmiö liittyy kaamosmasennus-syndroomaan. Paras ja tasalaatuinen lääke löytyy hyvinhoidetuista kauppa- ja ravitsemusliikkeistä. Toistaiseksi myöskään muiden tunne-elämän orpouteen liittyvien palveluiden ostaminen ei ole laitonta. Tosin näiden palveluiden tasalaatuisuudesta ei ole takuita.

Siis hyvää huomenta teille kaikille miehille, naisista kiinnostuneille, naisten tuntijoille, teille, jotka ette meitä naisia unohda ja hylkää, vaikka se joskus meistä helpotukselta tuntuisikin.

92

2976

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ero........

      Mitäköhän tekemistä naisilla on tämän palstan
      feministien kanssa? Ei mitään.

      • me sitten muka olla naisia? Mielestäsi siis feministi ei voi olla nainen? Hah haa.. Miehiäkö ne sitten (feministit) ovat? Sen kyllä olen huomannut, että muutama täällä kirjoitteleva mies on niin feministifobiainen, että ovat aika lailla pakostikkin kaappifemakkoja. Miksipäs ne muuten tällä palstalla roikkuisi?

        Ja aloitus oli mitä mainioin. Joten osaltani sanon, huomenta vain miekkoset!!

      • Mooses.....
        johtajatar1 kirjoitti:

        me sitten muka olla naisia? Mielestäsi siis feministi ei voi olla nainen? Hah haa.. Miehiäkö ne sitten (feministit) ovat? Sen kyllä olen huomannut, että muutama täällä kirjoitteleva mies on niin feministifobiainen, että ovat aika lailla pakostikkin kaappifemakkoja. Miksipäs ne muuten tällä palstalla roikkuisi?

        Ja aloitus oli mitä mainioin. Joten osaltani sanon, huomenta vain miekkoset!!

        "Emmekö sitten muka olla naisia" kyllä kyllä
        bulgaarialaisia naishiihtäjiä joilla karvoitus alkaa päästä ja loppuu isonvarpaan niveleen.

        Että huomenta vaan sinnekkin.

      • riot_boi

        Viestissä selvästikin tarkoitettiin sitä, että tämän palstan feministit eivät vastaa keskivertoa naista ja ettei ole syytä katkeroitua kaikille naisille näiden ko. henkilöiden takia.

        No ei todellakaan, yleistäen miehet ei kitise sellaisista pikkuasioista. Minä tosin kitisen, koska olen henkisesti nainen.

        Koska ei ole maskulinismipalstoja, johon maskulinistifobiaiset kaappimaskulinistinaiset tulisivat roikkumaan.

      • jorojukka-kukka

        Lue feministi = useimmiten nainen.

      • Mooses..... kirjoitti:

        "Emmekö sitten muka olla naisia" kyllä kyllä
        bulgaarialaisia naishiihtäjiä joilla karvoitus alkaa päästä ja loppuu isonvarpaan niveleen.

        Että huomenta vaan sinnekkin.

        jotakin. ka muuten niin ollaan. Onneks on keksitty gilletet, ladyshaverit, vahat, pinsetit yms, jotta pääsemme ylikarvoituksesta edes alkeellisesti eroon. Mutta näin suomen talvessa, joka silloin tällöin yltää jopa arktisiin olosuhteisiin, ne karvat ovat toooooodella hyödyllisiä kun lämmittävät niin kivasti. Ja onneks on muutama ukkokin joka tykkää korvan takaa rapsuttaa, että takajalka alkaa vispaamaan. Ja eikös nyt enemmän entisiä DDR.n kuulamörssäreitä..? Ettei aina erota onko mies vaiko nainen..?

      • riot_boi kirjoitti:

        Viestissä selvästikin tarkoitettiin sitä, että tämän palstan feministit eivät vastaa keskivertoa naista ja ettei ole syytä katkeroitua kaikille naisille näiden ko. henkilöiden takia.

        No ei todellakaan, yleistäen miehet ei kitise sellaisista pikkuasioista. Minä tosin kitisen, koska olen henkisesti nainen.

        Koska ei ole maskulinismipalstoja, johon maskulinistifobiaiset kaappimaskulinistinaiset tulisivat roikkumaan.

        pidä banaanista. Käykö vaikka appelsiini..?

    • Lempeä vanhus

      Ja Hertha se vaan ajattelee miehiä silloinkin, kun kirjoittaa feministipalstalle.

      • jorojukka-kukka

        Miksi ihmeessä kaikki miehet tällä palstalla eivät ole kaltaisiasi? :)

    • 10 +

      Miksei palstalla muuten ole yhtä taitavia mieskirjoittajia? Niin, sehän vaatisi jo enemmän kuin kaksi aivosolua. Joten täytynee tyytyä näihin karvanen nainen = femakko = lespo ja prospotus lailliseksi -tuotoksiin.

      • puolueettomasti

        omat lehmät ojissa.

      • maskuliinisti

        Entä sinun kirjoitus taitosi? Mihin hukkasit sen toisen aivosolusi?

      • maskuliinisti

        Tämä on foorumi, eikä mikään kirjoitustaidon kyyläily paikka.

        Ilmaisutaitoa täällä voisi kyllä parantaa. Miehet kyllä sortuvat juuri siihen avuttomimpaan, eli haukkumiseen.

        Verbaaliset taidot ei riitä, mutta kirjoituksen oikeellisuudella ei sinänsä ole niin väliä. Jokainen meistä tekee kirjoitusvirheitä.

      • 10+
        maskuliinisti kirjoitti:

        On täällä muutama hyvä mieskirjoittajakin, mutta ikävän harvoin niitä näkyy. Itse olen kirjoittajana keskitasoa, mutta täällä on paljon todella hyviä ja oivaltavia naiskirjoittajia.

        Ei tätä palstaa niin tosissaan kannata ottaa.

    • aatos

      jossain nukkekodissa (Ibsen)?

      • jorojukka-kukka

        Hiekkalaatikolla vielä?

      • aatos
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Hiekkalaatikolla vielä?

        jotain? ei? hyvä. ole sitten _vaihteeksi_ hiljaa.

      • jorojukka-kukka
        aatos kirjoitti:

        Ilmaisen mielipiteeni, jos MINUA haluttaa. Jatka sinä vaan hiekkalaatikkoleikkejäsi...onko lapio hukassa vai pissitkö santaan.(?) ;D

      • aatos
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Ilmaisen mielipiteeni, jos MINUA haluttaa. Jatka sinä vaan hiekkalaatikkoleikkejäsi...onko lapio hukassa vai pissitkö santaan.(?) ;D

        toki posken paukuttamista. en tosin ymmärrä, miten hiekkalaatikko liittyy Ibsenin nukkekotiin.

      • jorojukka-kukka
        aatos kirjoitti:

        toki posken paukuttamista. en tosin ymmärrä, miten hiekkalaatikko liittyy Ibsenin nukkekotiin.

        Leikit siis nukeilla? Vai mitenkä tämä on ymmärrettävä...hmmm... ;)

      • aatos
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Leikit siis nukeilla? Vai mitenkä tämä on ymmärrettävä...hmmm... ;)

        toisinsanoen ole mitään käsitystä siitä, mitä minä puhun? voisitko siis olla hiljaa. niinkuin normaalissakin keskustelussa jossa et tajua mistään mitään.

      • jorojukka-kukka
        aatos kirjoitti:

        toisinsanoen ole mitään käsitystä siitä, mitä minä puhun? voisitko siis olla hiljaa. niinkuin normaalissakin keskustelussa jossa et tajua mistään mitään.

        Tiedän mistä puhut, mutta en tiedä mitä puheellasi tarkoitat. Aatoslogiikan perässä ei pysy tavallinen kuolevainen. ;)

      • aatos
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Tiedän mistä puhut, mutta en tiedä mitä puheellasi tarkoitat. Aatoslogiikan perässä ei pysy tavallinen kuolevainen. ;)

        kysynyt, mitä minä tarkoitan?

      • jorojukka-kukka
        aatos kirjoitti:

        kysynyt, mitä minä tarkoitan?

        JOS on jotakin kerrottavaa. Epäilen kyllä vahvasti.

      • aatos
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        JOS on jotakin kerrottavaa. Epäilen kyllä vahvasti.

        kysytään, niin vastataan sitten.

        poikamiesten tunne-elämä on orpoa syystä jota ei kerrota. periaatteessa poikamiehen ongelmaksi on laitettu yksinäisyys, jonka kanssa on tavalla tai toisella elettävä, mutta samalla tuomitaan yksittäisen poikamiehen selviytymismalli, ryyppääminen. samalla jostain syystä tehdään arvelluttavaksi huorissa käyminen, vaikka se saattaa olla poikamiehen ainoa tapa tyydyttää seksuaaliset tarpeensa.

        (mikä olisi parempaa? käydä iskemässä baarista nainen ja antaa herrasmiemäisesti aamulla taksirahat? ilman taksirahojen maksuakaan en usko olevan se sen vähempää herthan-tunneköyhää.)

        pointti ei ole tämä. pointti on se, että jokainen kuvattu henkilö on esimerkki nukesta nukkekodissa. nukkekoti on rakennettu jonkin herthan käsite- ja kokemusavaruuden mukaan. ne ihmiset, joista hertha ei itse pidä, kärsivät, ja ne joista pitää, nauttivat.

        samoin "nukkekodissa" käsitykset muista ihmisistä olivat muotoutuneet jonkun odotusten, toiveiden ja ihanteiden mukaisesti. ne eivät kestä ulkopuolista havainnoijaa.

        ajan haaskausta, siis.

        vaarilla on hauskaa, kun sen lapsenlapsi on pellavapäinen tyttö. vaarilla menee hyvin.

        äiti suostuu pesemään urheilijapojan vaatteet. urheilijapoika on kiinnostunut tytöistä.

        aviomies on 60-luvulta. paranoidi. kirjoittaja olettaa, että mies ei vaihtaisi vaippoja, vaikka nainen olisi sairas.

        poikamies on onneton jostain syystä.

      • aatos kirjoitti:

        Näin Heidi Hautala ehdokassivuillaan vastauksena kysymykseen feminismistään:

        "Näen parantamisen paikkoja myös miesten asioissa. Meillä on esimerkiksi paljon hiljaisia nuoria miehiä, jotka eivät kuulu mihinkään ja jotka elävät keskuudessamme kuin eri planeetalla."

        - No, aatos ei valitettavasti ole hiljainen, mutta elää kylläkin ihan eri planeetalla. Sinusta välitetään!

        http://www.heidi2006.fi/kysymykset.shtml

      • maskuliinisti
        Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:

        Ai heidi tietää minusta :)

        On kiva kun taas menee yksin nukkumaan, että siellä jossain on Heidi, joka ajattelee minunkin parastani. Taisin juuri löytää presidenttini?

        Seksuaaliset tarpeet voi purkaa ihan itekseenkin. Se tietty jättää tyhjäksi, mutta miten mahtaa olla maksullisen kanssa. Tuskin kovin täyttä oloa jättää sekään. Ja ainakin kukkaro ammottaa tyhjyyttään.

        Läheisyyttä ja välittämistä odotellessa, purkaan ylimääräistä energiaani täällä. Ja odottelen seuraavaa suhdetta. Jotka yleensä jäävät lyhyiksi ja kipeiksi muistoiksi.

        Ehkä oliskin parempi vaan jättää ne seurustelut niillä, jotka sen taitaa ? :D

        ei se ollut pointti. kirjoitin tietenkin aiheesta, joka on minulle tutuin (en ole enkä tule vaariksi / urheilijanuorukaiseksi / aviomieheksi). siis poikamies. se ei kuitenkaan määrittele minua. määritteleekö hautala?

      • jorojukka-kukka
        aatos kirjoitti:

        vaarilla on hauskaa, kun sen lapsenlapsi on pellavapäinen tyttö. vaarilla menee hyvin.

        äiti suostuu pesemään urheilijapojan vaatteet. urheilijapoika on kiinnostunut tytöistä.

        aviomies on 60-luvulta. paranoidi. kirjoittaja olettaa, että mies ei vaihtaisi vaippoja, vaikka nainen olisi sairas.

        poikamies on onneton jostain syystä.

        Entäs se nukkekoti?

      • jorojukka-kukka
        aatos kirjoitti:

        kysytään, niin vastataan sitten.

        poikamiesten tunne-elämä on orpoa syystä jota ei kerrota. periaatteessa poikamiehen ongelmaksi on laitettu yksinäisyys, jonka kanssa on tavalla tai toisella elettävä, mutta samalla tuomitaan yksittäisen poikamiehen selviytymismalli, ryyppääminen. samalla jostain syystä tehdään arvelluttavaksi huorissa käyminen, vaikka se saattaa olla poikamiehen ainoa tapa tyydyttää seksuaaliset tarpeensa.

        (mikä olisi parempaa? käydä iskemässä baarista nainen ja antaa herrasmiemäisesti aamulla taksirahat? ilman taksirahojen maksuakaan en usko olevan se sen vähempää herthan-tunneköyhää.)

        pointti ei ole tämä. pointti on se, että jokainen kuvattu henkilö on esimerkki nukesta nukkekodissa. nukkekoti on rakennettu jonkin herthan käsite- ja kokemusavaruuden mukaan. ne ihmiset, joista hertha ei itse pidä, kärsivät, ja ne joista pitää, nauttivat.

        samoin "nukkekodissa" käsitykset muista ihmisistä olivat muotoutuneet jonkun odotusten, toiveiden ja ihanteiden mukaisesti. ne eivät kestä ulkopuolista havainnoijaa.

        ajan haaskausta, siis.

        Muistutan kuitenkin, että aloitus ei ollut Hertan omaa pohdintaa, vaan kooste miesten esittämistä ajatuksista palstalla.

      • aatos
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Muistutan kuitenkin, että aloitus ei ollut Hertan omaa pohdintaa, vaan kooste miesten esittämistä ajatuksista palstalla.

        hertan tulkintaa palstan miesten esittämistä asioista palstalla?

      • aatos
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Entäs se nukkekoti?

        siis nuket ovat feminismi-palstan luomasta vaihtoehtotodellisuudesta. nukkekodista. ei ne oikein kestä reaalimaailman koetusta. siis jos näkee stereotypian ja fiksattujen roolien ulkopuolelle, paljastuu se nukkekoti ja nukkemaisuus.

      • aatos
        maskuliinisti kirjoitti:

        Ai heidi tietää minusta :)

        On kiva kun taas menee yksin nukkumaan, että siellä jossain on Heidi, joka ajattelee minunkin parastani. Taisin juuri löytää presidenttini?

        Seksuaaliset tarpeet voi purkaa ihan itekseenkin. Se tietty jättää tyhjäksi, mutta miten mahtaa olla maksullisen kanssa. Tuskin kovin täyttä oloa jättää sekään. Ja ainakin kukkaro ammottaa tyhjyyttään.

        Läheisyyttä ja välittämistä odotellessa, purkaan ylimääräistä energiaani täällä. Ja odottelen seuraavaa suhdetta. Jotka yleensä jäävät lyhyiksi ja kipeiksi muistoiksi.

        Ehkä oliskin parempi vaan jättää ne seurustelut niillä, jotka sen taitaa ? :D

        kuka hakee helpotusta tyhjään oloon naisista? joku joskus puhui tulipalon sammuttamisesta bensiinillä.
        eiköhän niistä huorilla yritetä sammuttaa jotain aivan muunlaista paloa XD.

      • jorojukka-kukka
        aatos kirjoitti:

        siis nuket ovat feminismi-palstan luomasta vaihtoehtotodellisuudesta. nukkekodista. ei ne oikein kestä reaalimaailman koetusta. siis jos näkee stereotypian ja fiksattujen roolien ulkopuolelle, paljastuu se nukkekoti ja nukkemaisuus.

        Feminismivastaiset miehet ovat tällä palstalla kuin vekarat hiekkiksellä tappelemassa lapioista, vaikka lapioita on 100 ja leikkiöitä vain 5. :D

      • aatos
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Feminismivastaiset miehet ovat tällä palstalla kuin vekarat hiekkiksellä tappelemassa lapioista, vaikka lapioita on 100 ja leikkiöitä vain 5. :D

        on se lapio?

    • jorojukka-kukka

      Kerrassaan loistava! Kiitos Hertta!

      • aatos

        tasan yhdenlaisen elämänmallin kuvaus? oletteko te jotenkin vanhanaikaisia?

      • Hertha
        aatos kirjoitti:

        tasan yhdenlaisen elämänmallin kuvaus? oletteko te jotenkin vanhanaikaisia?

        saan kiittää palstan ahkeria miesavustajia.

        Mitään omaa ei puheessani ollut. Lukuunottamatta aivan muutamaa viimeistä sanaa.

      • aatos
        Hertha kirjoitti:

        mies sua ei ole unohtanut? et sinä miltään mieleenjäävältä persoonalta vaikuta. joku vanha akka. joku.

      • P.e.p.e.

        Kuvaa suhtautumistasi mieheen. Toisaalta kuvaa varmaan Feministin suhtautumista mieheen eli mies ja nainen ovat teidän mielestä 100% erilaisia.

      • Hertha
        P.e.p.e. kirjoitti:

        Luitko sen, mihin vastasit?

        Herttahan kiteytti vain miesten mielipiteet tältä palstalta. Sinäkin vähän protestoit? Sinällään protestoit juuri miestin sanomisia.

        Ole erilainen mies ja tuo se myös esiin!

      • jorojukka-kukka
        aatos kirjoitti:

        mies sua ei ole unohtanut? et sinä miltään mieleenjäävältä persoonalta vaikuta. joku vanha akka. joku.

        *taputtaa päähän Aatos poikaa*

      • aatos
        P.e.p.e. kirjoitti:

        Kuvaa suhtautumistasi mieheen. Toisaalta kuvaa varmaan Feministin suhtautumista mieheen eli mies ja nainen ovat teidän mielestä 100% erilaisia.

        äijä? urheilijanuori? vaari? vanhanpoika? eiköhän tuossa kirjoittaja tee melkoista stereotypioita noista ryhmistä. ikäänkuin kaikki miehet noista ryhmistä olisivat ajatusmaailmaltaan samanlaisia.

        feministeille nauraminen sen sijaan on helppoa. ne pääsääntöisesti noudattavat melko samanlaista ajatusmaailmaa. robotteja.

        juuri sellaista sakkia, joka voisi kirjoittaa moista tekstiä.

      • P.e.p.e.
        Hertha kirjoitti:

        Luitko sen, mihin vastasit?

        Alitajuntainen reaktio. Näin siis vastasin intuition siivittämänä. Toisaalta, kevennystä kaivataan aina - puolin ja toisin - vai mitä ;D

      • Hertha
        P.e.p.e. kirjoitti:

        Alitajuntainen reaktio. Näin siis vastasin intuition siivittämänä. Toisaalta, kevennystä kaivataan aina - puolin ja toisin - vai mitä ;D

        Kaikkeahan sitä nainen saa pähänsä aamulehteä lukiessaaan.

        Tämä nainen sai puheenpitotartunnan luettuaan useampana aamuna erään lehden sarjaa, jossa kaikkia presidenttiehdokaita oli pyydetty laatimaan ja esittämään kahden minuutin puhe tilanteessa, jolloin on kuultu kriisinhallintatehtävissä olleiden suomalaissotilaiden traagisesta kohtalosta.

      • P.e.p.e.
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Herttahan kiteytti vain miesten mielipiteet tältä palstalta. Sinäkin vähän protestoit? Sinällään protestoit juuri miestin sanomisia.

        Ole erilainen mies ja tuo se myös esiin!

        Protestoinko? Ehkä. Ehkä juuri siinä olet oikeassa, että sinänsä protestoin lähes kaikkea joka mielestäni polkee jonkun toisen oikeuksia, asian esittäjän sukupuolesta riippumatta. Itse asiassa protestoin erityisesti sukupuoliseparatismia ja taas toisaalta yrityksiä kahlita yksilön ajatuksia ja yksilöllisyyttä.

        "Ole erilainen mies ja tuo se myös esiin!"

        Ei kai minun sinänsä pidä olla mitenkään erilainen MIES??? Myönnän olevani hyvinkin tavanomainen Suomen kansalainen, mutta toisaalta koen vapaudeksen olla se pieni hiekanjyvänen esim. feminismin rattaissa. Toisaalta, kritiikkini tavoitteena ei ole feminismin kaataminen vaan ainoastaan sen siirtäminen oikeille raiteille, palvelemaan koko yhteiskuntaa.

        Näin vahvaa sukupuolirasismia en ole koskaan aijemmin kokenut kuin tällä palstalla feminismivastaiset kirjoittajat harrastavat naisia kohtaan.

        Kyllä sinun, Pepe, kannattaa harkita siirtyä todelliselle miesrintamalla ja jättää palstan torajyvät sikseen. Liity näihin miehiin täällä, jotka avoimin mielin ottavat kantaa asiohin. Hekin ovat vähitellen lisääntyneet. Ilokseni.

      • P.e.p.e.
        Hertha kirjoitti:

        Kaikkeahan sitä nainen saa pähänsä aamulehteä lukiessaaan.

        Tämä nainen sai puheenpitotartunnan luettuaan useampana aamuna erään lehden sarjaa, jossa kaikkia presidenttiehdokaita oli pyydetty laatimaan ja esittämään kahden minuutin puhe tilanteessa, jolloin on kuultu kriisinhallintatehtävissä olleiden suomalaissotilaiden traagisesta kohtalosta.

        Aamulehti on kuitenkin ihan hyvä julkaisu. Hieman feministipainotteinen toimittajakunta tosin ajatteluttaa, mutta kuten webissäkin, sisältöhän voi aina suodattaa. Mielenkiintoinen oli tämä juttu kaupunginvaltuuston jäsenten "aktiviteettitasosta". Mitenkähän siihen kuvakavalkaadiin oli päätynyt vain "aktiivisia" naisia ja "passiivisia" miehiä, yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

      • aatos
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Näin vahvaa sukupuolirasismia en ole koskaan aijemmin kokenut kuin tällä palstalla feminismivastaiset kirjoittajat harrastavat naisia kohtaan.

        Kyllä sinun, Pepe, kannattaa harkita siirtyä todelliselle miesrintamalla ja jättää palstan torajyvät sikseen. Liity näihin miehiin täällä, jotka avoimin mielin ottavat kantaa asiohin. Hekin ovat vähitellen lisääntyneet. Ilokseni.

        käynyt, että ehkäpä he ovat _feminismi_vastaisia. eivät _nais_vastaisia?

      • P.e.p.e.
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Näin vahvaa sukupuolirasismia en ole koskaan aijemmin kokenut kuin tällä palstalla feminismivastaiset kirjoittajat harrastavat naisia kohtaan.

        Kyllä sinun, Pepe, kannattaa harkita siirtyä todelliselle miesrintamalla ja jättää palstan torajyvät sikseen. Liity näihin miehiin täällä, jotka avoimin mielin ottavat kantaa asiohin. Hekin ovat vähitellen lisääntyneet. Ilokseni.

        Olenko minä väheksynyt naisia tai edes feministinaisia?

      • Hertha
        P.e.p.e. kirjoitti:

        Aamulehti on kuitenkin ihan hyvä julkaisu. Hieman feministipainotteinen toimittajakunta tosin ajatteluttaa, mutta kuten webissäkin, sisältöhän voi aina suodattaa. Mielenkiintoinen oli tämä juttu kaupunginvaltuuston jäsenten "aktiviteettitasosta". Mitenkähän siihen kuvakavalkaadiin oli päätynyt vain "aktiivisia" naisia ja "passiivisia" miehiä, yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

        Pitääpä tutustua Aamulehteen. Itse tosin luen "aamulehteä" pienellä alkukirjaimella - sitä rajaseudulla sijaitsevassa pääkaupungissa ilmestyvää.

        Liian vähän tulee tutustuttua valtakunnan sanomalehtiin, vaikka nykyään näiden nettisivustojen aikaan se olisi niin vaivatonta.

        Suomalaiset ovat lukija- ja kirjoittajakansaa. Meillä on maaginen suhde sanaan, nimenomaan meillä, jotka puhumme suomalais-ugrilaista kieltä.

        ... tämä kirjallinen "purkautuminen" sopii Suomalaiseen perusluonteeseen. Tässä asiassa olemme samaa mieltä (otaksun näin).

      • Hertha
        P.e.p.e. kirjoitti:

        ... tämä kirjallinen "purkautuminen" sopii Suomalaiseen perusluonteeseen. Tässä asiassa olemme samaa mieltä (otaksun näin).

        Kansainvälisissä vertailuissa suomalaiset ovat osoittautuneet ahkeriksi sanomalehtien lukijoiksi. Peruskoulussa tieto tuntuu tarttuvan hyvin päähän. Kirjastoja käytetään innokkaasti. Tekstiviestejä harrastetaan huikeasti. Internet on suosittu - yleensäkin tietokoneen käyttö (lukeminen ja kirjoittaminen tietysti erottamattomana osana). Äidinkielistä kirjallisuutta tuotetaan, julkaistaan ja ostetaan.

        Tosiaan luin joskus tutkimuksesta/artikkelista, jossa käsiteltiin suomensukuisten kielten omalaatuista rakennetta, ja niiden käyttäjien erikoislaatuista suhdetta kieleen. Harmi, etten muista siitä niin paljoa, että voisin etsiä siitä lisätietoa.

      • jorojukka-kukka
        P.e.p.e. kirjoitti:

        Olenko minä väheksynyt naisia tai edes feministinaisia?

        Nimittäin tiettyjen naisen asemaan liittyvien ongelmallisuuksien vähättely on nimenomaan naisten vähättelyä. Ei tästä päästä mihinkään, vaikka kuinka haluaisit piilotella "kynttilääsi" vakan alla (niin kyllä se sieltä pilkistää!) tai lyödä huumoriksi.

      • P.e.p.e.
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Nimittäin tiettyjen naisen asemaan liittyvien ongelmallisuuksien vähättely on nimenomaan naisten vähättelyä. Ei tästä päästä mihinkään, vaikka kuinka haluaisit piilotella "kynttilääsi" vakan alla (niin kyllä se sieltä pilkistää!) tai lyödä huumoriksi.

        Subj. kokemusten esittäminen faktana ei oikein mene läpi. En sitä kiellä etteikö löytyisi miehiä, jotka aliarvioivat naisia ja näyttävät sen. Yhtälailla kuitenkin löytyy naisia, jotka kokevat kaikki elämän vastoinkäymiset ja vastamäet sp:n kohdistuvana syrjintänä. Mielestäni se saattaa olla merkki huonosta itsetunnosta tai arkuudesta kohdata vastoinkäymisiä sinänsä. Jos näitä asioita ei pyri käymään objektiivisesti läpi, niihin ei tule korjausta. Jos ihminen haluaa parannusta elämäänsä, lähes ainoa toimiva tapa nopeisiin muutoksiin on muuttaa itseään. Jopa parisuhteessakin tätä kannattaa kokeilla ja vasta sen jälkeen miettiä muita vaihtoehtoja. Kaikki ihmiset eivät tule keskenään toimeen, vaikka mitä tekisi. Siitäkin jokainen sitten vetää omat johtopäätökset ja toimii sen mukaan.

      • P.e.p.e.
        Hertha kirjoitti:

        Kansainvälisissä vertailuissa suomalaiset ovat osoittautuneet ahkeriksi sanomalehtien lukijoiksi. Peruskoulussa tieto tuntuu tarttuvan hyvin päähän. Kirjastoja käytetään innokkaasti. Tekstiviestejä harrastetaan huikeasti. Internet on suosittu - yleensäkin tietokoneen käyttö (lukeminen ja kirjoittaminen tietysti erottamattomana osana). Äidinkielistä kirjallisuutta tuotetaan, julkaistaan ja ostetaan.

        Tosiaan luin joskus tutkimuksesta/artikkelista, jossa käsiteltiin suomensukuisten kielten omalaatuista rakennetta, ja niiden käyttäjien erikoislaatuista suhdetta kieleen. Harmi, etten muista siitä niin paljoa, että voisin etsiä siitä lisätietoa.

        Jopa niin, että sen vuoksi Suomassa on paljon "puhevikaisia" (oma päätelmä). Tekstiä kirjoitettaessa siitä ei ole niinkään haittaa. Erään erikoisen asian havaitsin suorittaessani varusmiespalvelusta. Kapiaisissa oli suht. ottaen paljon puhevikaisia (etenkin R).

      • jorojukka-kukka
        P.e.p.e. kirjoitti:

        Subj. kokemusten esittäminen faktana ei oikein mene läpi. En sitä kiellä etteikö löytyisi miehiä, jotka aliarvioivat naisia ja näyttävät sen. Yhtälailla kuitenkin löytyy naisia, jotka kokevat kaikki elämän vastoinkäymiset ja vastamäet sp:n kohdistuvana syrjintänä. Mielestäni se saattaa olla merkki huonosta itsetunnosta tai arkuudesta kohdata vastoinkäymisiä sinänsä. Jos näitä asioita ei pyri käymään objektiivisesti läpi, niihin ei tule korjausta. Jos ihminen haluaa parannusta elämäänsä, lähes ainoa toimiva tapa nopeisiin muutoksiin on muuttaa itseään. Jopa parisuhteessakin tätä kannattaa kokeilla ja vasta sen jälkeen miettiä muita vaihtoehtoja. Kaikki ihmiset eivät tule keskenään toimeen, vaikka mitä tekisi. Siitäkin jokainen sitten vetää omat johtopäätökset ja toimii sen mukaan.

        Mutta kirjoittamasi ei poissulje sukupuolten välillä olevaa vähättelymekanismia, joka kohdentuu nimenomaan naissukupuoleen.

        Kuitenkin väittävät, ettei eräällä r-vikaisella presidentillä ole johtajaominaisuuksia!

      • aatos
        Hertha kirjoitti:

        Kuitenkin väittävät, ettei eräällä r-vikaisella presidentillä ole johtajaominaisuuksia!

        kapiaisilla? ihme assosiaatio, muuten.

      • mez-o

        "Jos ihminen haluaa parannusta elämäänsä, lähes ainoa toimiva tapa nopeisiin muutoksiin on muuttaa itseään."

        Tämä koskee sekä miehiä että naisia.

        Mutta naisen heikosta asemasta maailmassa kertoo sekin että he omistavat vain 1 % maailman kaikista tuloista. Onko siis vika todella naisten itsetunnossa kun ura/raha - tai edes mahdollisuus sen tavoittelemiseen - ei urkene?

        Väkivaltatutkimuksissa naiset kertovat nimenomaan omista kokemuksistaan. Ja samassa yhteydessä pahoinpitelijämiehet ketovat omana kokemuksenaan syistä, miksi naista pitää lyödä. Syyksi käy mikä tahansa asia joka on pahoinpitelijän mielen vastainen.

      • Hertha
        aatos kirjoitti:

        kapiaisilla? ihme assosiaatio, muuten.

        No eikö kapiaisilla sitten ole johtajaominaisuuksia?

        Ehkei olekaan.

        Kenellä sitten on johtajaominaisuuksia?

        Kysyttävä paremminkin, esiintyykö kovasti paljon tottelevaisuusominaisuuksia.

      • aatos
        Hertha kirjoitti:

        No eikö kapiaisilla sitten ole johtajaominaisuuksia?

        Ehkei olekaan.

        Kenellä sitten on johtajaominaisuuksia?

        Kysyttävä paremminkin, esiintyykö kovasti paljon tottelevaisuusominaisuuksia.

        kapiaiset tosiaankin ovat hyviä tottelemaan. perusteluksi riittää auktoriteetti, tai auktoriteetin silmissä hyvältä näyttäminen. automaatteja siis, tavallaan.

        siis miten yhdistit halosen ja kapiaisten (hyvät) johtajaominaisuudet?

        kenellä? enpä tiedä. kenellä tahansa, joka osaa vedellä muita ihmisiä oikeista naruista. mutta kun oikeasti tarvitaan muutakin kuin ne _johtaja_ominaisuudet. mielestäni tarja on osannut vetää oikeista naruista, mutta muita ominaisuuksia ei ole.

      • tutkimuksesta
        P.e.p.e. kirjoitti:

        Subj. kokemusten esittäminen faktana ei oikein mene läpi. En sitä kiellä etteikö löytyisi miehiä, jotka aliarvioivat naisia ja näyttävät sen. Yhtälailla kuitenkin löytyy naisia, jotka kokevat kaikki elämän vastoinkäymiset ja vastamäet sp:n kohdistuvana syrjintänä. Mielestäni se saattaa olla merkki huonosta itsetunnosta tai arkuudesta kohdata vastoinkäymisiä sinänsä. Jos näitä asioita ei pyri käymään objektiivisesti läpi, niihin ei tule korjausta. Jos ihminen haluaa parannusta elämäänsä, lähes ainoa toimiva tapa nopeisiin muutoksiin on muuttaa itseään. Jopa parisuhteessakin tätä kannattaa kokeilla ja vasta sen jälkeen miettiä muita vaihtoehtoja. Kaikki ihmiset eivät tule keskenään toimeen, vaikka mitä tekisi. Siitäkin jokainen sitten vetää omat johtopäätökset ja toimii sen mukaan.

        Jotain tutkimuksista pitää tietääkin. Kun sama mielipide toistuu samassa yhteydessä riittävän monta kertaa voidaan olemassa oleva tila todentaa.

      • P.e.p.e.
        Hertha kirjoitti:

        Kuitenkin väittävät, ettei eräällä r-vikaisella presidentillä ole johtajaominaisuuksia!

        Armeijassa esimiehet käyttävät ääntään työkaluna isojenkin ihmisjoukkojen edessä. R-vikaiselle esimiehelle ei armeijassa alaiset naureskele, tai ainakin nauru loppuu lyhyeen. Tämä luo itsevarmuutta. Miten lie sitten pressan laita. Tarkoitus ei ole sonänsä ottaa kantaa puhevikaan. Ehkä termi puhevika on jo sinänsä väärä termi. Se on ominaisuus, jolle on itse hyvin vaikea tehdä mitään. Yleensä se ei ole este edes puhetyöläiselle.

      • P.e.p.e.
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Mutta kirjoittamasi ei poissulje sukupuolten välillä olevaa vähättelymekanismia, joka kohdentuu nimenomaan naissukupuoleen.

        Miksi subj. kokemuksia sitten ei saa kyseenalaistaa. Ei se mielestäni ole vähättelyä. Ovela homma on, että esim. sinä et näe sellaisen mahdollisuuden olemassaoloa, että ihminen tulkitsee väärin syrjinnän lähteen.

        Otetaan esimerkki. On kaksi näennäisen tasavertaista työnhakijaa. Mies ja nainen. Työnantaja valitsee miehen siitä syystä, että hänestä mies tuntuu soveltuvan paremmin ko. tehtävään. Miten nainen kokee tämän? Täysin subj. hän saattaa kääntää tappionsa sp:n syrjinnän piikkiin. Miksi? Siksi, että "virallinen totuus" näin sanoo. Entä jos valitaan nainen, miten mies sen kokee? Ainakin hänelle nauretaan päin naamaa, jos hän viittaa sp-syrjintään. Virallinen totuus kun menee niin, että vain naista syrjitään.

      • Bacon & Eggs
        Hertha kirjoitti:

        saan kiittää palstan ahkeria miesavustajia.

        Mitään omaa ei puheessani ollut. Lukuunottamatta aivan muutamaa viimeistä sanaa.

        Eipä sinulla taida omia ajatuksiakaan.

      • P.e.p.e.
        mez-o kirjoitti:

        "Jos ihminen haluaa parannusta elämäänsä, lähes ainoa toimiva tapa nopeisiin muutoksiin on muuttaa itseään."

        Tämä koskee sekä miehiä että naisia.

        Mutta naisen heikosta asemasta maailmassa kertoo sekin että he omistavat vain 1 % maailman kaikista tuloista. Onko siis vika todella naisten itsetunnossa kun ura/raha - tai edes mahdollisuus sen tavoittelemiseen - ei urkene?

        Väkivaltatutkimuksissa naiset kertovat nimenomaan omista kokemuksistaan. Ja samassa yhteydessä pahoinpitelijämiehet ketovat omana kokemuksenaan syistä, miksi naista pitää lyödä. Syyksi käy mikä tahansa asia joka on pahoinpitelijän mielen vastainen.

        "Tämä koskee sekä miehiä että naisia."

        Tottakai. Muutos lähtee aina ihmisestä itsestä.

        Nainen on selkeästi miestä huonommassa asemassa jos katsotaan asiaa maailmanlaajuisesti. Suomessa ja kaikissa pohjoismaissa tilanne on hieman toinen. Jos feministit alkavat vertailemaan naisen asemaa maailmanlaajuisesti, täytyy korjauksetkin aloittaa ihan muualta kuin Suomesta. Sopii minulle. Räikeimmät tapaukset ensin ja keskitytään sitten vasta hienosäätöön.

        Syrjintäkokemuksia on myös muita kuin parisuhteissa tapahtuva fyysinen väkivalta. En siihen sen tarkemmin ota kantaa, koska se ei ole koskaan kuulunut elämänpiiriini. Joskus tosin sanotaan, että henkinen väkivalta saattaa satuttaa kaikkein pahimmin. Joskus olen miettinyt, että miksi henkistä väkivaltaa ei sanktioida vastaavasti kuin fyysistä väkivaltaa.

      • P.e.p.e.
        tutkimuksesta kirjoitti:

        Jotain tutkimuksista pitää tietääkin. Kun sama mielipide toistuu samassa yhteydessä riittävän monta kertaa voidaan olemassa oleva tila todentaa.

        Ihmisen mieli on altis ulkopuolisille vaikutteille tai oikeastaan kuva maailmasta ja osittain myös itsestä syntyy ulkoisten havaintojen perusteella.

        "Kun sama mielipide toistuu samassa yhteydessä riittävän monta kertaa voidaan olemassa oleva tila todentaa."

        Sepä se. Toisto on myös opetuksen äiti. Mitä useammin henkilölle toistetaan samaa "totuutta", sitä helpompi hänen on luoda omat mielipiteensä sen pohjalta.

        Useimmat ideologiat toimivat tällä tavalla. Jos samantyyppisessä elämänpiirissä eläville kommunistille ja kapitalistille esitetään samat kysymykset liittyen yhteiskunnan hyvinvointiin ja sen parantamiseen, niin vastaukset ovat aika tavalla erilaisia. Kummankin näkemykset ovat subjektiivisia ja niihin vaikuttaa ulkoinen manipulointi.

        Ainakin täällä usein toistettu sovinismitotuus ei yhtään helpota luomaan mielipiteitäni siltä pohjalta. :D

      • P.e.p.e.
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Ainakin täällä usein toistettu sovinismitotuus ei yhtään helpota luomaan mielipiteitäni siltä pohjalta. :D

        Lähinnä tervettä kritiikkiä. Aika ovela juttu. Usein pyrin kirjoittamaan analyyttisesti. Noin 10% kirjoituksistani suhtaudutaan vähättelemättä. Usein vastaajat ovat Feministejä. Mitähän tämä kuvaa?

      • jaa
        P.e.p.e. kirjoitti:

        "Tämä koskee sekä miehiä että naisia."

        Tottakai. Muutos lähtee aina ihmisestä itsestä.

        Nainen on selkeästi miestä huonommassa asemassa jos katsotaan asiaa maailmanlaajuisesti. Suomessa ja kaikissa pohjoismaissa tilanne on hieman toinen. Jos feministit alkavat vertailemaan naisen asemaa maailmanlaajuisesti, täytyy korjauksetkin aloittaa ihan muualta kuin Suomesta. Sopii minulle. Räikeimmät tapaukset ensin ja keskitytään sitten vasta hienosäätöön.

        Syrjintäkokemuksia on myös muita kuin parisuhteissa tapahtuva fyysinen väkivalta. En siihen sen tarkemmin ota kantaa, koska se ei ole koskaan kuulunut elämänpiiriini. Joskus tosin sanotaan, että henkinen väkivalta saattaa satuttaa kaikkein pahimmin. Joskus olen miettinyt, että miksi henkistä väkivaltaa ei sanktioida vastaavasti kuin fyysistä väkivaltaa.

        Täytyy sanoa, että mielummin soisin, että joku esim kadulla huutaisi jonkun solvauksen kuin että joku tulisi ja mättäisi nenän poskelle. Yleensä se kyllä tapahtuu sen solvauksen kera. ei siis minulle ole näin käynyt, mutta siis yleensä.

        Tosin tässä jokin aika sitten eräs tuttuni tuli tänne sitiin käymään ja sai varmaan hyvän vaikutelman kun joku täysin tuntematon keskellä päivää iski nyrkillä naamaan ja ilman mitään syytä. Huoh. Niin ja kummatkin olivat siis miehiä. Luulenpa vain, että hänkin olisi mielummin tullut vaikka kusipääksi haukutuksi.

      • P.e.p.e.
        jaa kirjoitti:

        Onko se varsinaisesti edes henkistä väkivaltaa, jos joku ventovieras solvaa sinua vaikkapa kadulla? Solvaus tosin on sinänsä rikos.

        Jotta henkinen väkivalta todella vaikuttaa, sen pitää olla pitkäaikaista. Henkinen väkivalta kuten fyysinenkin saattaa johtaa uhrin kuolemaan.

        Itsemurhien määrä v 2002: Miehet 824 -- Naiset 271

        Oletko koskaan miettinyt, miksi miehet tekevät huomattavasti enemmän itsemurhia, jos heidän asemansa yhteiskunnassa on kuitenkin naisen asemaa parempi?

      • siksi

        koska eivät kestä itseensä kohdistuvia paineita. Se taas kuuluu siihen miehen rooliin, jota olisi sitäkin syytä purkaa. Opettaa myös miehiä ilmaisemaan tunteitaan ja myös niistä puhumaan, eikä avun hakeminen ja avun tarpeen myöntäminen pitäisi olla mikään miehinen häpeä. Viina ei tuo parannusta, vaikka siihen niin moni mies turvautuukin.

      • P.e.p.e.
        siksi kirjoitti:

        Eli sinä tarjoat miehille liki main sitä samaa lääkettä, jota itse tarjoan feministeille ja naisille ;D

        Kyllä, paras lääke löytyy katsomalla peiliin, olipa kyseessä sitten mies tai nainen.

        Miehen kuten naisenkin roolia ylläpitävät yhtä lailla miehet ja naiset. Molempien olisi muututtava yhtä lailla mikäli muutoksia halutaan.

        Tämä malli ei oikein vaan taida kelvata feministeille.

      • juuri

        feministithän ovat sukupuoliroolien purkamisen kannattajia. No hyvä jos jossain näet jotain positiivista feminismissäkin.

      • se on
        jaa kirjoitti:

        Täytyy sanoa, että mielummin soisin, että joku esim kadulla huutaisi jonkun solvauksen kuin että joku tulisi ja mättäisi nenän poskelle. Yleensä se kyllä tapahtuu sen solvauksen kera. ei siis minulle ole näin käynyt, mutta siis yleensä.

        Tosin tässä jokin aika sitten eräs tuttuni tuli tänne sitiin käymään ja sai varmaan hyvän vaikutelman kun joku täysin tuntematon keskellä päivää iski nyrkillä naamaan ja ilman mitään syytä. Huoh. Niin ja kummatkin olivat siis miehiä. Luulenpa vain, että hänkin olisi mielummin tullut vaikka kusipääksi haukutuksi.

        Kaduilla kulkee esim. avohoitopotilaita, jotka näkevät harhoja tai kuulevat ääniäja osa heistä ovat angressivisia ollessaan huonossa kunnossa.
        Lääkkeet jätetty ottamatta.

      • P.e.p.e.
        juuri kirjoitti:

        feministithän ovat sukupuoliroolien purkamisen kannattajia. No hyvä jos jossain näet jotain positiivista feminismissäkin.

        Ainoastaan minua mietityttää useiden äänekkäiden feministien avoin vihamielisyys miestä kohtaan ja sen kanavoituminen yhteiskunnassa. Toivottavasti ne maltilliset, sp:n tasa-arvoon ja aidosti sukupuoliroolien purkamiseen pyrkivät feministit eivät ole manipuloitavissa kovin helposti.

      • jorojukka-kukka
        P.e.p.e. kirjoitti:

        Onko se varsinaisesti edes henkistä väkivaltaa, jos joku ventovieras solvaa sinua vaikkapa kadulla? Solvaus tosin on sinänsä rikos.

        Jotta henkinen väkivalta todella vaikuttaa, sen pitää olla pitkäaikaista. Henkinen väkivalta kuten fyysinenkin saattaa johtaa uhrin kuolemaan.

        Itsemurhien määrä v 2002: Miehet 824 -- Naiset 271

        Oletko koskaan miettinyt, miksi miehet tekevät huomattavasti enemmän itsemurhia, jos heidän asemansa yhteiskunnassa on kuitenkin naisen asemaa parempi?

        Miehet tekevät itsemurhia naisia enemmän sen vuoksi, että ovat putkinäköisempiä, eivätkä kestä läheskään paineita yhtä hyvin kuin naiset. Jos asiat eivät onnistu, niin nähdään vain yksi ratkaisu: itsemurha. Itsemurha on äärimmäisen itsekäs ratkaisu ainakin silloin, kun ihmisellä on läheisiä ihmisiä.

        Mitä syitä Pepe ajattelee miesten itsemurhiin olevan?

      • jorojukka-kukka
        P.e.p.e. kirjoitti:

        Eli sinä tarjoat miehille liki main sitä samaa lääkettä, jota itse tarjoan feministeille ja naisille ;D

        Kyllä, paras lääke löytyy katsomalla peiliin, olipa kyseessä sitten mies tai nainen.

        Miehen kuten naisenkin roolia ylläpitävät yhtä lailla miehet ja naiset. Molempien olisi muututtava yhtä lailla mikäli muutoksia halutaan.

        Tämä malli ei oikein vaan taida kelvata feministeille.

        Jos mies on ongelmissa, hänen on opittava pyytämään apua kirjoitti edellinen kirjoittaja.

        Jos nainen on ongelmissa, niin Pepe tarjoaa naiselle peiliä!!!

      • jorojukka-kukka
        P.e.p.e. kirjoitti:

        Lähinnä tervettä kritiikkiä. Aika ovela juttu. Usein pyrin kirjoittamaan analyyttisesti. Noin 10% kirjoituksistani suhtaudutaan vähättelemättä. Usein vastaajat ovat Feministejä. Mitähän tämä kuvaa?

        Kyllä hyvin harvoin kirjoituksiasi todella vähätellään.

        Ja missä oli sitä "tervettä kritiikkiä"?

      • zeizmic
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Miehet tekevät itsemurhia naisia enemmän sen vuoksi, että ovat putkinäköisempiä, eivätkä kestä läheskään paineita yhtä hyvin kuin naiset. Jos asiat eivät onnistu, niin nähdään vain yksi ratkaisu: itsemurha. Itsemurha on äärimmäisen itsekäs ratkaisu ainakin silloin, kun ihmisellä on läheisiä ihmisiä.

        Mitä syitä Pepe ajattelee miesten itsemurhiin olevan?

        Onko miesten huono paineensietokyky universaali fakta ? Vai vähätteletkö taas miehiä kuten sinulla on tapana.

      • P.e.p.e.
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Jos mies on ongelmissa, hänen on opittava pyytämään apua kirjoitti edellinen kirjoittaja.

        Jos nainen on ongelmissa, niin Pepe tarjoaa naiselle peiliä!!!

        "Jos mies on ongelmissa, hänen on opittava pyytämään apua kirjoitti edellinen kirjoittaja."

        Eli vika on miehessä ja miehen siis pitäisi katsoa siihen peiliin, että älyäsi pyytää apua. Tätä tarjoan aika usein, kun ihmisellä on ongelmia ihmissuhteissa tai hän kokee esim. syrjintää henki.kohtaisella tasolla. Tietysti jos esim. työpaikalla on henkilö, joka selkeästi syrjii naisia eli muutkin naiset kokevat samoin, tilanne on toinen. Samaten jos työpaikan miehet kokevat, että naisesimies syrjii miehiä sukupuolen perusteella.

        "Jos nainen on ongelmissa, niin Pepe tarjoaa naiselle peiliä!!!"

        Kyllä, edelleen. Lähinnä kuitenkin tässäkin tapauksessa, jos nainen kokee syrjintää yhteisössä noin yleisemminkin. Voihan kysymyksessä olla puhtaasti sp-syrjintäkin, mutta hyvä on itseäänkin tutkiskella.

      • P.e.p.e.
        jorojukka-kukka kirjoitti:

        Miehet tekevät itsemurhia naisia enemmän sen vuoksi, että ovat putkinäköisempiä, eivätkä kestä läheskään paineita yhtä hyvin kuin naiset. Jos asiat eivät onnistu, niin nähdään vain yksi ratkaisu: itsemurha. Itsemurha on äärimmäisen itsekäs ratkaisu ainakin silloin, kun ihmisellä on läheisiä ihmisiä.

        Mitä syitä Pepe ajattelee miesten itsemurhiin olevan?

        Mielestäsi vika on siis puhtaasti miehessä itsessä, sisäänrakennettuna. Ulkoisilla tekijöillä ei ole tähän naisten ja miesten väliseen eroon mitään merkitystä, ok. Miten selität miesten ja naisten väliset erot palkoissa?

        "Mitä syitä Pepe ajattelee miesten itsemurhiin olevan?"

        Taitaa olla turha edes yrittää.

    • maskuliinisti

      Unohdit pikkupojat kokonaan. He jotka rakastavat äitiä, mutta miettivät ketä se isä oikein on, josta kaverit puhuvat päiväkodissa. Ja miettii miksi äiti ei halua puhua aiheesta. Kysyy vaan että: "Ethän sinä isää tarvi, kun sulla on äiti".

      Naiset saatte tehdä ihan mitä haluatte. Niin kauan kun, ette ala polkemaan miesten oikeuksia ja olemassaolon arvoa.

      Vanhatpojat tosiaan saattavat hakea lohtua maksullisista, vaikka se veisi heidän rahansa ja laskisi entisestään heidän omantunnon arvoansa. maksulliset ei ainakaan naura päin naamaa, kun yrittää tehdä tuttavuutta. Vanhatpojat ovat luopuneet toivosta, että nainen voisi ihan oikeesti heitä rakastaakkin.

      Vaarit ja Isät rakastavat pyyteettömästi tyttäriään ja tyttärentyttäriään olivat he sitten mitä tahansa. Tottakai he toivovat ettei heidän pikkuenkelistään tulisi niin katkeraa ihmistä.

      Jokainen poika arvostaa sisimmässään äitiään.

      Aviomieskin saattaa ottaa eron, kun vaimo on pettänyt häntä firman juhlissa.

      Hyvää huomenta vaan sinullekin, vaikka huomisestasi hyvä puuttuikin.

      • aatos

        varsinainen näkökulma. ihan samanlainen stereotypia.

        ja rakkaushan on uskon asia. käsittääkseni ketään ei voi nykysuomessa syyttää siitä, ettei usko johonkin ;)

      • meikämie

        Se on "kuka" tai "mikä". Ei "ketä".

      • maskuliinisti
        meikämie kirjoitti:

        Se on "kuka" tai "mikä". Ei "ketä".

        Meillä se voi olla myös "ketä".

        Oletkos koskaan silpannut puuhun?

    • ylempänä aloituksesta

      Radikaalilesbolaisuus näyttää yrittävän pesiytyä tälle palstalle. On noita femakoita, joka lähtöön.

    • j.pukkila

      ..jopa palstalla on runolliseksi heittäydytty, tarinahan voittaa jo eino leinonkin tuotokset..

      ..kyllä palsta on ollut seitsemänneksi suosituin, näin muistelen..

      ..pitää paikkansa, että lehdestä yleensä sikiää ne vaarallisimmat ajatukset, siksi kannattaa lopettaa ainakin haitallisimpien paperikasojen tilaaminen..

      ..juuri naistenlehdet levittävät erittäin epätervettä propagandaa, joka helposti sekoittaa kritiikittömästi kaiken uskovan naismielen, liikkeellä on kaikenmaailman stefan luukkosta ja tatjaana kurnikovaa mielipiteineen siitä, mitä naisen pitää tietää mistäkin..

      ..se taas ei pidä alkuunkaan paikkaansa, että tietämyksemme naisesta olisi jotenkin vajaa, palstakin on oikea runsauden sarvi..

    • Antsu

      Tässä neljään aviomies-kysymykseesi alkuperäisessä järjestyksessä:

      Kyllä.
      En.
      En.
      Ei.

      Kiitos kysymästä! On ilo olla täsmällinen.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      155
      2910
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      235
      2193
    3. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      50
      2168
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      242
      1998
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      26
      1720
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      82
      1456
    7. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      43
      1382
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      127
      1198
    9. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      317
      1060
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      905
    Aihe