Vanha valkopartainen mies valtaistuimella

Nykyään jotkut uskovaisetkin sanovat ettei Jumala ole mikään ukko pilvenreunalla. Aikuiset uskovat eri tavalla, sanotaan.

Kun synnyin, se oli minulle suuri yllätys. Muistan kun juuri puhumaan ja tiedostamaan tultuani pari vuotiaana istuin maalla erään talon pihalla, nurmella, kukkien keskellä, kysyin serkultani, leikkitoveriltani että mistä tämä on tullut?

Minua kaksi vuotta vanhempi serkkutyttö sanoi että se on Jumala luonut. Kysyin että missä Jumala on? Serkkutyttö näytti sormella ylös sinitaivasta, minä taivutin niskaani ja katsoin korkeaa sinitaivasta ja kuvittelin vanhan ukon valtaistuimella jossain kirkkaudessa. Ajatus huimasi minua ja asian suuruus hieman säikäytti, joten päätin olla ajattelematta koko Jumalaa.

Istuin piha-nurmella kesän auringonpaisteessa ja katselin kauniita kukkia, voikukkia, päivänkakkaroita ja kissankelloja. Pidin erityisesti kissankelloista, tykkäsin että Jumala on tehnyt kivoja kukkasia.

Vanhemmaksi tultuani unohdin lapsen ajatukseni ja uskoin apinaihmisiin.

Tulin uskoon neljä vuotta sitten ja viime aikoina olen alkanut ajatella enempi samaan tapaan kuin kaksivuotiaana ollessani.

Mielestäni Jumala voidaan aivan hyvin kuvitella valkopartaiseksi vanhaksi mieheksi valtaistuimella koska käytännössä Jumala kuitenkin istuu valtaistuimella.

Olen syvällinen pohdiskelija mutta siitä huolimatta lapsuuden maailmankuva ja Jumalakuva ei ole mielestäni mitenkään väärä.

Niinsanottu "aikuinen" ajattelutapa saattaa vain olla hieman "homehtunut" siinä kaikki.

Jumalan siunausta kaikille!
4352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minäkin muistan kun olin 7kk vanha ja äitini jätti minut vetämään päiväunia rattaisiini. Oli kesä ja muistan kuinka outoa oli kun puut tuntuivat kasvavan vaakasuoraan. Katsoin niitä tietenkin makuultani. Äitini puhui usein kuinka puut ja metsä ovat Jumalan luomia. Muistan runsaan vuoden päästä ihmetelleeni äitini kanssa luonnon ihmeitä. Hän ihmetteli tosin miten minä osasin rakentaa jo niin selviä lauserakenteita niin pienenä, mutta enemmän häntä nyt mietityttäisi miten muistan kaiken niin selvästi vaikka olin tuolloin vasta parivuotias. No, onneksi äitini ei ole koskaan ollut mikään tyhmä, joten hän varmasti tietää että TÄMÄ KOKO SONTA ON VAIN KEKSITTYÄ PASKAA JOTTA SAATAISIIN IHMISIÄ ENEMMÄN KIINNOSTUMAAN JEESUKSESTA.

Kröhöm. Joku uskovainen sanoi minulle kerran - kun kiistelimme näistä uskonasioista - että ihmisen ei pidä tuijottaa tieteellisiä tosiasioita. Ihmisen tulisi herättää henkiin se vilpitön lapsen usko jotta pelastuisi helvetin liekeiltä.

Mikä ettei? Paskanmarjat tieteellisistä tosiasioista. Siitä että painovoiman vuoksi lasini särkyy lattialle kun päästän siitä irti. Siitä etä käytännössä maailmankaikkeuden olemus voidaan selittää matemaattisessa yhtälössä. Heitetään kaikki se roska romukoppaan ja aletaan taas lapsiksi. Ei kestäisi varmaan kauan kunnes joku ymmärtäisi hyötyä ihmisten sokeasta uskosta ja meillä olisi käsissämme jälleen yksi pimeä keskiaika. Tulevaisuuttakin ajatellen usko on mahdoton funktio. Kristinuskot sun muut häipyvät vielä maapallolta, jollei muuten niin ihmisen myötä.

L u o j a n k i i t o s .

Äänestä

Aivan. Kun katsomme tähtitaivasta ja näemme tähden tuikkivan, voimme ajatella kuin lapsi, että siellä se tähti tuikkii. Vaikka suhteellisuusteoria sanoo että se tähti tuikki miljoona vuotta sitten, mutta näemme vasta nyt sen, kun valolta kestää miljoona vuotta tulla sieltä tähdestä. Tämähän on aivan järjetöntä.
Jokainen joka katsoo tuikkivaa tähteä kokee, että se tuikkii juuri nyt, tällä hetkellä. Suhteellisuusteoria, big bang teoria ovat yksi saatanan vale!

Äänestä

Jossain vaiheessa siis raitille ilmaantuu tosi vanha valkopartainen starikka, joka väittää meidän olevan väärässä paikassa. Oikea sijaintimme on kuulemma 60 valovuotta etelässä ja pohjoisessa. Quis, quod, ubi, quibus auxiliis, cur, quomodo, quando - Kuka, mitä, missä, millä tavalla, miksi, miten, milloin vain. http://www.sosiaalisestirajoittuneet.fi/index.php?date=20050731

Äänestä

Kun olin 6-vuotias muutimme uuteen asuntoon. Aikaisemmasta elämästäni muistan vain hämäriä muistikuvia,jotka etupäässä liittyivät siihen että minulla ei ollut He-Maneja,ainakaan niitä kaikkia.
(Niin että mitäköhän minä olen nähnyt,kun jokin taho on tyhjentänyt varhaisemmat muistoni?)
Kenties olen vaihtunut laitoksella johonkin pari vuotta nuorempaan. Se selittäisi sen,miten olen koko elämäni ollut muiden,ainakin useiden muiden, mielestä jotenkin jälkeenjäänyt,vaikka itseni mielestä olen universumin älyn keskittymä. Niin ja selittäisi se senkin miksi en ole universumin kuningas,tietenkin ja etenkin,suorastaan luonnollisesti.

No,muutimme silloin uuteen, nykyisin vanhaan tai ainakin vanhempaan,asuntoon. Sen arvo on ilmeisesti laskenut vaikka vanhempani ovat siihen enemmän rahaa laittaneet kuin mitä tuolloin. Ehkä se liittyy siihen,että pankki ei omista siitä velan kautta niin paljoa.

Silloisen uuden kotimme takapihalla oletettu äitini ja minä katselimme ympärillemme. Luulen että toinen meistä pohti kukkaistutuksia tai grillin paikkaa kun taas minä en. Pihalta näkyi auringon paistaessa kimaltava ilmiö,jonka yhdessä päättelimme joko järveksi tai lammeksi. Siellä voisi kalastaa tai saada ihottumaa sinilevästä,ihan miten halusi. Mutta kun aurinko meni pilveen,mitä uusien kotipihojen auringot eivät koskaan saisi tehdä,tuli pimeämpää,joka irrationaalisesti paransi kykyämme huomata asioita. Tässä pimeydessä huomasimme että se kimallus oli syntynyt asumamme suurehkon mäen juurella,puitten takana olevan talon peltikatosta. Tämä tälläinen harhatajuaminen on varmaan tyypillinen kokemus narkomaaneille ja muille taiteilijoille. Ilman sitä kattoa ja aurinkoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskov. kirjoitti:

Nykyään jotkut uskovaisetkin sanovat ettei Jumala ole mikään ukko pilvenreunalla. Aikuiset uskovat eri tavalla, sanotaan.

Kun synnyin, se oli minulle suuri yllätys. Muistan kun juuri puhumaan ja tiedostamaan tultuani pari vuotiaana istuin maalla erään talon pihalla, nurmella, kukkien keskellä, kysyin serkultani, leikkitoveriltani että mistä tämä on tullut?

Minua kaksi vuotta vanhempi serkkutyttö sanoi että se on Jumala luonut. Kysyin että missä Jumala on? Serkkutyttö näytti sormella ylös sinitaivasta, minä taivutin niskaani ja katsoin korkeaa sinitaivasta ja kuvittelin vanhan ukon valtaistuimella jossain kirkkaudessa. Ajatus huimasi minua ja asian suuruus hieman säikäytti, joten päätin olla ajattelematta koko Jumalaa.

Istuin piha-nurmella kesän auringonpaisteessa ja katselin kauniita kukkia, voikukkia, päivänkakkaroita ja kissankelloja. Pidin erityisesti kissankelloista, tykkäsin että Jumala on tehnyt kivoja kukkasia.

Vanhemmaksi tultuani unohdin lapsen ajatukseni ja uskoin apinaihmisiin.

Tulin uskoon neljä vuotta sitten ja viime aikoina olen alkanut ajatella enempi samaan tapaan kuin kaksivuotiaana ollessani.

Mielestäni Jumala voidaan aivan hyvin kuvitella valkopartaiseksi vanhaksi mieheksi valtaistuimella koska käytännössä Jumala kuitenkin istuu valtaistuimella.

Olen syvällinen pohdiskelija mutta siitä huolimatta lapsuuden maailmankuva ja Jumalakuva ei ole mielestäni mitenkään väärä.

Niinsanottu "aikuinen" ajattelutapa saattaa vain olla hieman "homehtunut" siinä kaikki.

Jumalan siunausta kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu