Äskön jäin hyvään oloon.

Katuva tuhlaajapoika

Äskön tapahtui jotain, mikä sai minut polvilleni.
Erosin kaksi kuukautta sitten kirkosta, kun koin sen ahdistavana, mutta sen jälkeen ovat asiani menneet pahempaan, sitten viime yönä rukoilin, ensimmäistä kertaa vuoteen.

Nyt sitten olin taas murheissani ja kuuntelin samaa roskaa, mitä olen monena iltana kuunnellut, mutta äkkiä kaivoin vanhan gospel-levyni kaapista ja aloin rukoilla, en ajatellut rukoilua ennen tätä.
Jokin minut sai rukoilemaan ja toivoni heräsi, ehkä sittenkin elämäni on arvokas.

Tämän täytyisi jatkua, joten jos jaksaisitte rukoilla tuhlaajapojan puolesta.

3

835

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesus ottaa vastaan kaikki tuhlaajapojat ja tytöt. Julistan kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Anon sinulle oikein Pyhän Hengen voitelua, 1 kor 12 armolahjoja. Jeesus on tarkoittanut, että uskon elämä on hauskaakin, sekä myös kaksisuuntaista. On hyvä kuulla Jeesusta, ja se alkaa siitä, että ensiksi täytyy lukea hänen sanaansa, Uutta Testamenttia ja sitten kun Hänen aikansa on, hän antaa armolahjoja. Niiden kautta voi kuulla Jeesusta, Pyhän Hengen kautta, siksi se on niin tärkeää. Ihmisen ei tarvitse olla yksin.

      Katsotaampa, jos voit sanoa omalla suulla "Jeesus on HERRA", olet uskossa Jeesukseen. Sillä ei ole niin merkitystä, kuulutko kirkkoon vai ei. Mutta sydämen uskolla on merkitystä.

      Jeesus on Herra tunnustus löytyy tästä. Eli vain uskova voi sanoa Jeesus on HERRA!

      3.Minä teen siksi teille tiettäväksi, ettei kukaan Jumalan Hengessä puhuva sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", muuten kuin Pyhässä Hengessä.
      [Jumalan Kansan Raamattu: 1Kor. 12:3]

    • Hyvä ystävä, kun sinä nouset ja päätät tulla takaisin Taivaan Isän luokse, niin Hän nousee ja juoksee sinua vastaan ja armahtaa sinut rakkaudessaan, kuten tuhlaajapojalle kävi.

      "Niin hän meni itseensä ja sanoi:"Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään!

      Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan, ja sinun edessäni enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi."

      Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.

      Mutta poika sanoi hänelle:"Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan".

      Silloin isä sanoi palvelijoilleen:"Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa;

      ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa,
      sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt." Ja he rupesivat iloa pitämään.
      Luukas 15:17-24

      "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
      Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä."
      1.Joh 1:9-10

      Kun tunnustat syntisi ja kadut niitä, saat uskoa kaikki syntisi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä anteeksiannetuiksi. Saat rauhan sydämeesi ja iankaikkisen elämän.

      Jeesus rakastaa sinua, tukee ja kantaa sinua sekä rukoilee puolestasi silloinkin, kun itse et jaksa.Hän on kanssasi niin ilon kuin murheenkin päivänä.

    • Asia

      Muistan sinua rukouksessa. Voimia ja Siunausta. Etsi uskovien yhteyttä ja toivottavasti liityt johonkin Jeesukseen uskovien seurakuntaan. Seurakuntayhteys on tärkeää Ja Raamatunluku. Rukoilen että saat intoa lukea raamattua. Ja vaikkei aina huvittaisikaan, niin kannattaa. Raamattu ruokkii aina nälkäistä sielua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      118
      1620
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      111
      1222
    3. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      10
      1196
    4. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      68
      1134
    5. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      56
      1006
    6. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      998
    7. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      131
      896
    8. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      417
      865
    9. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      76
      839
    10. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      64
      792
    Aihe