isä kuoli varhain jouluaatto aamuna meillä kotona sydänkohtaukseen. Äkkikuolema. Lähtö oli niin nopea ettei sitä ehtinyt edes tajua. Jätti jälkensä kauhean surun ja ikävän.
Ainoa mikä lohduttaa on että sen on varmasti nyt hyvä olla, ei satu enää sen jalkoihinkaan kävellessä... Tänään ei oo ketään, mä joudun viettämään tän päivän yksin, kohta alkaa taas arki pitäis vaan jaksaa muiden mukana. Mä en vaan jaksa olla töissä vaikka pitäis, tuntuu ettei kukaan ymmärrä.
Ainoa mikä lohduttaa on että sen on varmasti nyt hyvä olla, ei satu enää sen jalkoihinkaan kävellessä... Tänään ei oo ketään, mä joudun viettämään tän päivän yksin, kohta alkaa taas arki pitäis vaan jaksaa muiden mukana. Mä en vaan jaksa olla töissä vaikka pitäis, tuntuu ettei kukaan ymmärrä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä että tiedostat isäsi tilanteen olevan parempi nyt. Mitää syytä surra hänen kohtaloaan ei ole.
Vain menetystäsi tulee surra.
Surutyö on tehtävä ja se vie aikaa. Olisi kuitenkin väärin isääsi kohtaan omista sille koko elämänsä.
Suru on kaunista. Ajattele sitä kauniina asiana. Se tekee sinusta ihmisen. Kun suret niin huomaat että onnen tunteet tulevat taas paljon helpommin esille. Se vie vain hieman aikaa. Lämmitä mieltäsi kauneilla muistoilla isästäsi. Itke kiitollisuudesta että sait kokea ne hetket.
Kukaan ei pysy täysin onnellisena yhtä jatkoisesti. Siihenkin turtuu ennenpitkään.
Ei kukaan voi ymmärtää toisen surua, mutta toivottavasti sinulla on joku läheinen tukena. Joku jonka seurassa saat puhua, itkeä tai vaan olla hiljaa ja surra.
Itseltäni kuoli 14- vuotias poikani joulukuussa -05. Nyt tuntuu, että en selviä tästä koskaan. Häneltä petti myös sydän ja lähtö tuli yllätyksenä. Koko maailma romahti kertaheitolla.
Onneksi on mies tukena ja kaksi poikaa huolehdittavina- arkiaskareet on pakko hoitaa. Yksin en jaksaisi päivääkään... Ainakin tämän surun myötä on huomannut ketkä ovat oikeita ystäviä.
Asumme pienellä paikkakunnalla ja esim. kaupassa käynnistä on tullut todellinen tuskien taival, kun ihmiset tulevat utelemaan- tai vielä pahempaa, tuijottelevat "salaa". Ihan, kuin otsassani olisi leima: Se äiti, jonka lapsi kuoli.
Mutta voimia sulle, rutistaisin kovaa jos voisin! Elämä on kovaa, toivottavasti heillä siellä rajan toisella puolella on kevyt ja hyvä olla.
Otan osaa suruusi. Tiedän miltä tuntuu menettää isä, en kuitenkaan miltä tuntuu menettää joku noin yhtäkkiä. Vaikka tämä on sivuseikka, haluan korostaa, että sinun ei tarvitse nyt jaksaa, ei töitä, ei arkea. Olethan kertonut pomollesi ja työkavereillesi menetyksestäsi? Anna surullesi aikaa. Joskus, varsinkin kun menetyksestäsi on näin vähän aikaa, on hyvä jäädä sänkyyn kun sieltä ei pääse ylös. Anna itsellesi lupa surra.
Itse en pystynyt töissä kertomaan tai puhumaan. Työpanos tottakai oli lähes olematon ja olemus poissa. Potkuthan siitä tuli ja nopeasti. En tiedä olisiko tilanne ollut eri, jos olisin avoimemmin kertonut surustani.
Voimia ja jaksamista sinulle.
Tiedän myös miltä tuntuu menettää läheinen äkkiä.Isäni hukkui ja ei ollut mitään mahdollisuutta edes yrittää pelastaa.Aika parantaa mutta ikävä jää.
Toivon että sinulla on tukioita ja jolle puhua.