siis sille joka purettiin kokonaan pois kivenlahden teollisuusalueelta?? Se oli ihan hyväkuntoisennäköinen ja melko uusi (verrattuna niihin naaapuri halleihin)
Mitä tapahtui Honeywellin toimistolle
kukatietää
61464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
David Copperfield taikoi sen näkymättömiin.
Se rakennettiin aikanaan suon päälle, ja sen aikainen tekniikka ei ottanut huomioon vajoamista. Toimisto vajosi eli perustukset ihmisten turvalliselle työpaikalle katosivat.
Silloin ei ollut nykyaikaista paalutus ym. poraus ja seosvalu tekniikkaa.
Surullista on että työn teki Lahtelainen ex ex ex Valubetoni Oy, mm. Espoon kaupungintalo. Terveisiä Espoon silloisille päättäjille.
Ette olleet yhtään sen huonompia kuin nykyisetkään.
Tällaisista asioista ollaan yleensä hiljaa.
Nythän siihen saisi halvalla ja helpolla liittymän Länsiväylältä suoraan teollisuusalueelle, ettei kaikkien tarvitse jonottaa Kauklahdenväylän järjettömässä liittymässä (jono perä on ruuhka-aikana pitkällä moottorolitiellä)
Nyt pääsisi keha I:ltä suoraan kehä kolmoselle kun kiertää latokasken teboilin ohi kulkevalta oikaisulta suoraan länsiväylän alkupuolta suoraan länteen....
Vielä muuttamaan takaisin niin ei olisi hirveästi jonoa...
..tilalle tule joku kauppa, Hong Kong tai vastaava? Sellaista puhetta ainakin joskus oli.
Kaikki on myytävänä, eivätkä työt enää nykyään ole sidoksissa yksittäisiin paikkoihin.