Paperitalo

Suomessa myytiin syksyn aikana kovalla kampanjalla ns. kevytpressutalleja (n. 100-130E) Montakohan niistä on vielä täysin ehjiä.(Paketissa olevia lukuunottamatta). Vaikeutena on ensinnään paikallaanpysyminen.Harustin sen neljästä kulmasta puihin ja lankut helmoille iskettynä 1m harjateräksillä saveen. Muu ei tuntunut tuulella auttavan. Olen nähnyt yhden tuulenpaiskoman tallin putki ja pressuläjänä.
6580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

no lieneekö ihme jos hajoaa, kun katsoo hintaa ja tietää materiaalin.

Äänestä
  • Materiaaleissa ei välttämättä ole vikaa. Mikä tahansa vastaava rakennelma hajoaa, jos sen kokoaa huolettomasti ja jättää tuulen riepoteltavaksi. Kun kehikon pistää kunnolla alustaan kiinni ja pressun kiinnittää hieman paremmin, niin tämäkin talliviritys kestää aika pitkään. Rakennelman ei liene tarkoituskaan kestää isältä pojalle ja senhän kertoo jo hintakin. Ei siis vaadita mahdottomia.

    Äänestä

Lumenpudotustarvetta voi vähentää sitomalla kattoon ns. kestopressuja. Siis vähän vahvempi ja kalliimpi versio. Kahdella 2x3m saa katteen vahvennettua huomattavasti. Sinne putkien ja alkup. katon väliin vain vetää ja joka lenkistä kiinni.

Äänestä
  • lisäksi pressun ja putkien väliin voi työntää myös muutaman tallin pituisen laudan.(ei kovin tikkuisia mielellään)

    Äänestä

omasta 6x3m pressuteltasta 4v takaperin 430€. Edelleen täysin ehjä,oli tosin vähän kalliimpi koska paksummalla pressulla ja 2:lla lisä kaarella. Onneksi en säästänyt vikapaikassa.

Äänestä
  • Ilmeisesti telttasi on tehty mikkelissä eikä kiinassa. Onnittelen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huijuutako kirjoitti:

Suomessa myytiin syksyn aikana kovalla kampanjalla ns. kevytpressutalleja (n. 100-130E) Montakohan niistä on vielä täysin ehjiä.(Paketissa olevia lukuunottamatta). Vaikeutena on ensinnään paikallaanpysyminen.Harustin sen neljästä kulmasta puihin ja lankut helmoille iskettynä 1m harjateräksillä saveen. Muu ei tuntunut tuulella auttavan. Olen nähnyt yhden tuulenpaiskoman tallin putki ja pressuläjänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu