Jalkoja pakottaa

Pitkästä aikaa aloitin taas lenkkeilyn eli rauhallaisen kävelyn joulukilojen sulattamiseksi. Nyt kuitenkin vaivaa sellainen että kun olen kävellyt noin varttitunnin alkaa molempien pohkeitten ulkosyrjästä kivistää ja pian tuntuu ettei enää jaksa ottaa askeltakaan eli pohjelihakset kivistävät niin pahuksesti. Mistä moinen voisi johtua ja mikä avuksi?
2322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

- jatkaa jo alkanutta lenkkeilyä
- hankkia tukevapohjaiset ja hyvät jalkineet< joissa jalan on hyvä olla.
- säännöllisyys liikunassa < pikkuhiljaa lisätä kävely määrää

Toki lihaset reagoivat,kun ´niille tulee lisää liikettä
Positiivitä kipuilua ,joka kuuluu asiaan.

Kevyt jumppakin voi auttaa avautumaan jumiutuneita lihaksia.

Äänestä
  • Aloita lenkkeily rauhallisesti. Älä pidä liika kovaa vauhtia. Ja venyttele pohjelihaksia. Vedä jalkaterää ylöspäin niin paljo kuin kärsit pitäs venyttä pohjelihasta ja tuntua siellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lenkkeiljä kirjoitti:

Pitkästä aikaa aloitin taas lenkkeilyn eli rauhallaisen kävelyn joulukilojen sulattamiseksi. Nyt kuitenkin vaivaa sellainen että kun olen kävellyt noin varttitunnin alkaa molempien pohkeitten ulkosyrjästä kivistää ja pian tuntuu ettei enää jaksa ottaa askeltakaan eli pohjelihakset kivistävät niin pahuksesti. Mistä moinen voisi johtua ja mikä avuksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu