-->Niinistö vastaa Vanhaselle: emme ole tyytyjäkansaa.

-

Niinistön blogista:

Keskiviikko 11.1. - Vastaus Vanhaselle

Matti Vanhanen kirjoittaa tämän päivän blogissaan esityksestäni lisätä Itämeren alueen valtioiden yhteistyötä. Vanhanen kertoo, että hänelle riittää Itämeren neuvoston työ. Itämeren neuvoston työssä on kyse pääministerien vuotuisista tapaamisista. Vanhanen tuntuu reagoivan hyvin nopeasti kaikkeen, mitä sanon - perehtymättä asiaan sen paremmin. Tämä on ikävää, eikä pääministerin arvolle sopivaa.

Kerrattakoon asia vielä kertaalleen: Esitän Itämeren alueen pääministerien ja valtionpäämiesten tapaamista. Vanhanen lienee unohtanut, etteivät pääministerit kata kaikkia valtionpäämiehiä. Esitän "Helsinki konferenssia", jossa pyritään merkittävään alueen yhteistyön parantamiseen, uutta ja arvovaltaisempaa vaihdetta Itämeren alueen yhteistyöhön. Mikäli asia olisi jo kunnossa, Euroopan unionin pohjoinen ulottuvuus voisi paremmin.

Itse olen ihmetellyt muun muassa sitä, ettei Suomelle ja Puolalle ole Itämeren valtioina syntynyt mitään erityissuhdetta. Jokainen Euroopan unionia tunteva tietää miten merkittävässä asemassa väkirikas Puola on nyt ja jatkossa.

Kenties tässä onkin se suuri ero allekirjoittaneen ja Vanhasen välillä. En tyydy Itämeri-yhteistyön nykyiseen tasoon. Suomen ei pidä tyytyä. Emme ole tyytyjäkansaa.
3138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sauli Niinistö on visionäärinen johtaja.

Matti Vanhanen sen sijaan on reaktiivisesti asioihin puuttuva virheiden välttelyyn keskittynyt luuseri.

Äänestä

"Kerrattakoon asia vielä kertaalleen: Esitän Itämeren alueen pääministerien ja valtionpäämiesten tapaamista. Vanhanen lienee unohtanut, etteivät pääministerit kata kaikkia valtionpäämiehiä."

Hahahaaa, mikä saivartelija! Tunnustaisi vaan ettei ollut tietoinen Itämeren maiden johtajien säännöllisestä tapaamisesta. Se on sitä kokemattomuutta...

Äänestä
  • asioista perillä, hän on ollut ulkomailla! Kotiläksyt on jäänyt lukematta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maa tarvitsee presidentin kirjoitti:

-

Niinistön blogista:

Keskiviikko 11.1. - Vastaus Vanhaselle

Matti Vanhanen kirjoittaa tämän päivän blogissaan esityksestäni lisätä Itämeren alueen valtioiden yhteistyötä. Vanhanen kertoo, että hänelle riittää Itämeren neuvoston työ. Itämeren neuvoston työssä on kyse pääministerien vuotuisista tapaamisista. Vanhanen tuntuu reagoivan hyvin nopeasti kaikkeen, mitä sanon - perehtymättä asiaan sen paremmin. Tämä on ikävää, eikä pääministerin arvolle sopivaa.

Kerrattakoon asia vielä kertaalleen: Esitän Itämeren alueen pääministerien ja valtionpäämiesten tapaamista. Vanhanen lienee unohtanut, etteivät pääministerit kata kaikkia valtionpäämiehiä. Esitän "Helsinki konferenssia", jossa pyritään merkittävään alueen yhteistyön parantamiseen, uutta ja arvovaltaisempaa vaihdetta Itämeren alueen yhteistyöhön. Mikäli asia olisi jo kunnossa, Euroopan unionin pohjoinen ulottuvuus voisi paremmin.

Itse olen ihmetellyt muun muassa sitä, ettei Suomelle ja Puolalle ole Itämeren valtioina syntynyt mitään erityissuhdetta. Jokainen Euroopan unionia tunteva tietää miten merkittävässä asemassa väkirikas Puola on nyt ja jatkossa.

Kenties tässä onkin se suuri ero allekirjoittaneen ja Vanhasen välillä. En tyydy Itämeri-yhteistyön nykyiseen tasoon. Suomen ei pidä tyytyä. Emme ole tyytyjäkansaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu