Suomi ollut koko ajan nettomaksajana

Suomi EU:n nettomaksajana

"Kun Suomi liittyi EY:hyn, suomalaisille lupailtiin, että Suomi olisi sen budjetista nettosaaja; että meille tulisi jakoon ilmaista rahaa.

Toisin on käynyt. Suomi on ollut nettomaksaja.

Kirjassa ”Suomi 10 vuotta Euroopan unionissa” on tutkija Teuvo Junkan artikkeli Suomen ja EU:n välisestä rahaliikenteestä. Sen mukaan ovat Suomen nettomaksut kehittyneet jäsenyyden aikana seuraavalla tavalla (miljoonaa euroa):

1995 - 256

1996 - 89

1997 - 69

1998 - 252

1999 - 361

2000 130

2001 - 271

2002 - 36

2003 - 73

2004 - 242

Vuoden 2000 nettosaamiset selittyvät vuoden 1999 tulojen lykkääntymisellä, ja vuoden 2004 arvio perustuu Suomen valtion budjettiin."

http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=210&Itemid=28
1104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

eikä asialla ole ollut mitään tekemistä demokratian kanssa. Kansa johdatettiin harhaan. Tekijät pysyivät kulissien takana. Kansalle uskoteltiin yhtä, mutta tehtiin toista. Lopulta Suomi kuuluu EU:hun, mutta onko sille edelleenkään olemassa laillisia perusteita muotovirheen vuoksi? Eli kuka vastaa? Jos EU purkaantuisi, olisiko viimein syyllisten rankaisun aika, mutta kuka teki ja mitä? Onko Perustuslakia rikottu, jos muotovirhe on olemassa? Onko päätös lainvoimainen? Onko se tahallaan 'harmaalla aluella'?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EU:ssa kirjoitti:

Suomi EU:n nettomaksajana

"Kun Suomi liittyi EY:hyn, suomalaisille lupailtiin, että Suomi olisi sen budjetista nettosaaja; että meille tulisi jakoon ilmaista rahaa.

Toisin on käynyt. Suomi on ollut nettomaksaja.

Kirjassa ”Suomi 10 vuotta Euroopan unionissa” on tutkija Teuvo Junkan artikkeli Suomen ja EU:n välisestä rahaliikenteestä. Sen mukaan ovat Suomen nettomaksut kehittyneet jäsenyyden aikana seuraavalla tavalla (miljoonaa euroa):

1995 - 256

1996 - 89

1997 - 69

1998 - 252

1999 - 361

2000 130

2001 - 271

2002 - 36

2003 - 73

2004 - 242

Vuoden 2000 nettosaamiset selittyvät vuoden 1999 tulojen lykkääntymisellä, ja vuoden 2004 arvio perustuu Suomen valtion budjettiin."

http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=210&Itemid=28

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu