Asiantuntijat

Tämän nimimerkkipalstan kirjoitukset ovat kuin vessanseinäkirjoituksia ja sellaisina niitä on arvioitava, kirjoitti eräs suuri autoveroteoreetikko kerran.

Tällä palstalla on turha esiintyä asiantuntijana, siitä ei ole mitään hyötyä. Santtu "vain oik. kand." Turunenkin valitti oikeustieteellisen debatin vähäisyyttä, vaikka autoverotuksessa yhdistyvät monet oikeuden erikoisalat. Kohuttu prof. Linnakangaskaan ei ole juurikaan saattanut ajatuksiaan tiedeyhteisön kritiikin kohteeksi esim. julkaisuissa Verotus, Defensor Legis tai Lakimies, vaan pikemminkin sellaisissa julkaisuissa kuiten Kaleva, Etelä-Suomen Sanomat, ja ehkä myös Alueuutiset. Toki ensinmainitut kolme ovat lainopin käytönnön julkaisuja myös, mutta kun Suomessa ei ole puhtaasti oikeus"tieteellistä" julkaisua. Tosin jo edesmennyt prof. Hannu Tapani Klami totesi, että oikeustiede koreilee tieteenä lainahöyhenissä, eikä ole välttämättä tiedettä ollenkaan.
2353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juuso:
>>Tämän nimimerkkipalstan kirjoitukset ovat kuin vessanseinäkirjoituksia

Äänestä
  • Jollei menneisyydessä maksettua veroa tiedetä, niin kuinka on voitu johtaa jokin tietty veroprosentti ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JuusoXX kirjoitti:

Tämän nimimerkkipalstan kirjoitukset ovat kuin vessanseinäkirjoituksia ja sellaisina niitä on arvioitava, kirjoitti eräs suuri autoveroteoreetikko kerran.

Tällä palstalla on turha esiintyä asiantuntijana, siitä ei ole mitään hyötyä. Santtu "vain oik. kand." Turunenkin valitti oikeustieteellisen debatin vähäisyyttä, vaikka autoverotuksessa yhdistyvät monet oikeuden erikoisalat. Kohuttu prof. Linnakangaskaan ei ole juurikaan saattanut ajatuksiaan tiedeyhteisön kritiikin kohteeksi esim. julkaisuissa Verotus, Defensor Legis tai Lakimies, vaan pikemminkin sellaisissa julkaisuissa kuiten Kaleva, Etelä-Suomen Sanomat, ja ehkä myös Alueuutiset. Toki ensinmainitut kolme ovat lainopin käytönnön julkaisuja myös, mutta kun Suomessa ei ole puhtaasti oikeus"tieteellistä" julkaisua. Tosin jo edesmennyt prof. Hannu Tapani Klami totesi, että oikeustiede koreilee tieteenä lainahöyhenissä, eikä ole välttämättä tiedettä ollenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu