HUH HEIJAA!!!!

Vanha sananlasku sanoo "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa". Järkyttyneenä luin eilen tulleen uuden Caravan lehden pääkirjoitusta. Käsittääkseni kirjoittaja edustaa koko järjestöä ja sen jäsenistöä. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, ettei kirjoittajan näkemys asiasta ole KOKO jäsenkunnan näkemys, vain ja ainoastaan henkilökohtainen. Kuinka monen muun uuden yhdistyksen perustamisesta kirjoittaja käy samanlaista polemiikkia? Olisiko kirjoittajan vihdoinkin syytä miettiä, miksi uusi ACF on perustettu? Toivottavasti myös SFC:n yhdistykset heräisivät ja miettisivät samanlaista toimenpidettä, kuin ACF. Monella yhdistyksellä on omat alueet, joilla leiriytyy valtavasti kausipaikkalaisia. Miksi heidän pitäisi maksaa SF-C:n jäsenmaksua 23 €. Oman yhdistyksen jäsenmaksulla voisi leiriytyä omilla alueilla. Voisihan lisäksi eri yhdistyksien välillä tehdä yhteistyötä ja sopimuksia leiriytymismaksuista. 23 €:lla voisi rakentaa omaa aluetta. Toki asiahan ei ole uusi. Onhan siitä jäsenistön keskuudessa jo keskusteltu. Toteutus on vain ajan kysymys.
778117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

Ehkäpä tosiaan aika-ajoin tulisi miettiä mitä ja mistä palvelusta oikein maksaa, olipa jäsenmaksun kohde mikä toiminta ja yhdistys tahansa.
Eli jos tosiaan haluaisi vain liittyä paikalliseen yhdistykseen, mutta ei koe saavansa liitosta mitään niin kuvailemasi kaltainen asia saattaa herättää ajatuksia jäsenyyden järkevyydestä Tosin tuo 23 e ei kovin suuri kulu tässä harrastuksessa ole, mutta sen sijoitus ja siitä saatava hyöty onkin toinen juttu..

Äänestä
  • paikallisyhdistykseen kannatuksen vuoksi mutta liitonmaksua en ala maksamaan.

    Äänestä

Kyllähän liiton jäsenmaksut menee ihan hukkaan normaalilta karavaanarilta.Liitto on paisunut kuin pullataikina,ei mainoslehti ole enää jäsenmaksun arvoinen.Kaikki koeajetut vaunut-autot kehutaan,ei uskalleta sanoa puutteista mitään pelätään mainosten puolesta.On hyvä kun tulee uusi järjestö,on valinnan varaa.

Äänestä

Mitähän, jos "saisit" tilata vaikka oman caravan-lehtemme tuolla 23e:lla,ilman että sinun täytyisi kuulua "kattojärjestöön".Tilaisitko? Jäisitkö kaipaamaan jotain muuta? Mitä ihmettä te vaaditte
liitolta, tai yksittäiseltä henkilöltä, jos/kun ette ole ITSE valmiita tekemään mitään! Todella naurettavaa vikistä paristakympistä.Sama raha palaa yhdessä kaasupullollisessa.

Äänestä
  • maksaa.Minkä takia minun täytyis maksaa monen ihmisen palkka,tarkoitan liiton palkkalistoilla olevia.Jos käytän yksityisiä alueita,ei ole lappuhaalarisia ukkoja valittamassa joka asiasta.Minulle liitto on aivan turha hyvä että tulee toinen vaihtoehto.

    Äänestä

  • jos sinne maksaa jäsenmaksun,vai onko se suojatyöpaikka.Ei millään pahalla.

    Äänestä

  • jos sama raha menee kaasupulloon on se mennyt asiaan,jäsenmaksusta olen eri mieltä.

    Äänestä

  • maksa 23€,NIITÄHÄN TULEE ILMAISEKSI LIIKAAKIN.

    Äänestä

  • vastinetta kirjoitti:

    jos sama raha menee kaasupulloon on se mennyt asiaan,jäsenmaksusta olen eri mieltä.

    Mitä sitä tarpeettomasta maksamaan. Miksi sitten rutiset täällä kun olet jo villivaanari?????

    Äänestä

  • mainoksista kirjoitti:

    maksa 23€,NIITÄHÄN TULEE ILMAISEKSI LIIKAAKIN.

    Sinulle tarpeetonta. Miksi valitat????????

    Äänestä

  • mitään tollaisesta lehdestä,mutta on pakko kun käyn joskus sfc.alueilla.

    Äänestä

  • rahaa on kirjoitti:

    mitään tollaisesta lehdestä,mutta on pakko kun käyn joskus sfc.alueilla.

    Miksi "joudut" käymään SFC-alueilla? Hittolainen,kun mulle ei tule ensimmäistäkään ilmaisjakelu-mainosta,joka sivuaisi harrastusta.Ei,vedetääs takaisin.Loma-Suomi lehti tulee! Kerran vuodessa ja pyytämätta,JIHUU!!

    löytyi rikaskin tähän ketjuun!

    Miksi ihmeessä käyt SFC alueella?

    Äänestä

  • Jupi kirjoitti:

    Miksi "joudut" käymään SFC-alueilla? Hittolainen,kun mulle ei tule ensimmäistäkään ilmaisjakelu-mainosta,joka sivuaisi harrastusta.Ei,vedetääs takaisin.Loma-Suomi lehti tulee! Kerran vuodessa ja pyytämätta,JIHUU!!

    sen takia täytyy käydä että naapuri sopu säilyy,valitettavasti.

    Äänestä

  • PYYTELEE kirjoitti:

    sen takia täytyy käydä että naapuri sopu säilyy,valitettavasti.

    Oletko itse niin tahdoton olio, että teet kuten toiset haluavat. Eikö sinulla ole omaa tahtoa.
    Ehkä naapuritkin ovat sen havainneet ja pelkästä säälistä pyytävät mukaan.

    Kun sinulla on sitä rahaa vie naapurit parempaan paikkaan sopua ylläpitämään.

    Äänestä

  • Per S Aukinen kirjoitti:

    Oletko itse niin tahdoton olio, että teet kuten toiset haluavat. Eikö sinulla ole omaa tahtoa.
    Ehkä naapuritkin ovat sen havainneet ja pelkästä säälistä pyytävät mukaan.

    Kun sinulla on sitä rahaa vie naapurit parempaan paikkaan sopua ylläpitämään.

    Naapurisuvun takia joutuu aina joskus uhrautumaan,mutta hyvät tavat kunniaan.

    Äänestä

  • rahaa on kirjoitti:

    mitään tollaisesta lehdestä,mutta on pakko kun käyn joskus sfc.alueilla.

    saatko maksaa jäsenmaksus,että saisit vuorokausi-alennukset cämppärillä,mutta lehteä ei tarvi liiton lähettää. Kumma, että neuvotellut edut kelpaavat, mutta jostain lehdestä syntyy hirveä poru! En tiedä montaakaan lehteä, jossa ao. alan yrittäjät EI mainostaisi. Onhan se lukijankin etu, että mainostetaan. Millä perusteella olet välineesi hommannut. Naapurin suosittelemanako?

    perusteella,enkä halvan hinnan.

    Äänestä

Monella on allaan 25000-100000e vehkeet,ja sitten valitetaan jostain muutaman kympin vuosimaksusta,ette kai vaan ole laittaneet itseänne liian tiukalle veloillanne??

Äänestä
  • Taitavat rahat olla paljon tiukemmalla noilla siirtolapuutarhapalstallisilla, joilla vaununpyörät ovat sammaloituneet käyttämättömyydestä jo aikoja sitten.

    Äänestä

  • maksaa.

    Äänestä

  • pyytäjälle antaa muutaman kympin ei ole kohta vara ostaa uutta 90.000e ASUNTO-AUTOA.

    Äänestä

  • Sprintertyttö kirjoitti:

    Taitavat rahat olla paljon tiukemmalla noilla siirtolapuutarhapalstallisilla, joilla vaununpyörät ovat sammaloituneet käyttämättömyydestä jo aikoja sitten.

    paikoilla nämä puutarhapalsttalaiset.

    Äänestä

  • ilmaisilla kirjoitti:

    paikoilla nämä puutarhapalsttalaiset.

    Noin pahastiko se nyppii????????

    Äänestä

Onhan se jäsenmaksu kallis , mutta vain jos ei käytä ks. SF-C :n tarjoamia etuja juuri koskaan .

Paljoko mahtaisi olla mm. laiva/lautta maksut Keski-Eurooppaan ilman ks. jäsenetuja ( puhumattakaan mitä kyseinen matka sisältää ) . Suomesta " "ulos matkustaessa " se kun on lähes välttämätön jos ei aina halua tyytyä pohjolan vähä lumiseen talveen ( kesään ).

Äänestä
  • ulkomaille vaunulla eikä käytä sfc alueita on jäsenmaksun maksaminen turhaa.Ysityisillä alueilla ei tarvitse olla sfc liiton jäsen.

    Äänestä

  • matkusta kirjoitti:

    ulkomaille vaunulla eikä käytä sfc alueita on jäsenmaksun maksaminen turhaa.Ysityisillä alueilla ei tarvitse olla sfc liiton jäsen.

    Niin ja kahdessa "yksityisalueyöpymisessä" olisit jo tienannut sen yhden vuoden SFC-jäsenmaksun!

    Äänestä

minäkin

Äänestä

kun ollaan saatu liitolle uudet sivut.Mitkä on aika onnettomat vaikka vertais vanhoihin sivuihin.Kukahan tollaisista uudistuksista kantaa vastuun.

Äänestä
  • kyllä joku on osannut tehdä aneemiset sivut.

    Äänestä

Kylläpä yhden pöljän provo sai turhaan vastailuja, tai sitten tuo on konnuuksiensa takia potkittujen kannattajasielu. Nehän tuota vainoharhaista vihaansa jankuttavat. Voi vaan ressukoita.

Äänestä
  • provosoitua mistään. Missähän ne uuden järjestön herrat luuraavat kun ei missään näy, jos asia on niin tärkeä. Mitä etuja siitä on,. onko vain etuja itselle? Turhahan se on SF-karavaanareidenkaan suuta soittaa, sopiihan sitä yhdistyksiä vaikka joka kylään, kyllähän sitä kuppukuntia karavaanareissa riittää

    Äänestä

  • toista henkilöa joka kirjoittaa asiallisen keskustelun avauksen.Kyllähän toista liittoa suomeen tarvitaan alkaa olla nykyinen kaavoihin kangistunut,uutta verta kehiin tulee kilpailua jäsenistä,alkaa kehittymään vanhakin liitto.Aina tarvitaan kilpailua että kehitytään.

    Äänestä

  • antaa muutaman työntekijän uudelle sisarjärjestölle että pääsis uusi liitto helponmin alkuun,olis yhteityö paljon helponpaa.Turhahan sitä toista liittoa on haukkumaan alkaa parempi mennä sovussa yhdessä etehen päin.Vois antaa pienen pesämunan vaikka 100.000 euroo alkupääomaksi,kun tuntuu tuota rahaa olevan tällä vanhalla lliitolla.

    Äänestä

  • liitto kirjoitti:

    antaa muutaman työntekijän uudelle sisarjärjestölle että pääsis uusi liitto helponmin alkuun,olis yhteityö paljon helponpaa.Turhahan sitä toista liittoa on haukkumaan alkaa parempi mennä sovussa yhdessä etehen päin.Vois antaa pienen pesämunan vaikka 100.000 euroo alkupääomaksi,kun tuntuu tuota rahaa olevan tällä vanhalla lliitolla.

    Todella hyvä idea. Täällä on itketty jäsenmaksuista ja sitten kaivattu uusia palveluja ja etuja. Olenkin jo ihmetellyt miten ne rahoitettaisiin. Nyt sekin selvisi. Liiton pitäisi maksaa uuden yhdistyksen jäsenedut???
    Luulin pullasorsien jo paleltuneen

    Äänestä

  • liitto kirjoitti:

    antaa muutaman työntekijän uudelle sisarjärjestölle että pääsis uusi liitto helponmin alkuun,olis yhteityö paljon helponpaa.Turhahan sitä toista liittoa on haukkumaan alkaa parempi mennä sovussa yhdessä etehen päin.Vois antaa pienen pesämunan vaikka 100.000 euroo alkupääomaksi,kun tuntuu tuota rahaa olevan tällä vanhalla lliitolla.

    Puheenjohtajat ovat vanhan liiton entistä väkeä. Tosin taisi ykköspuheenjohtaja saada jo tarpeekseen tästäkin uutuudesta. ETTÄ NÄIN.

    Äänestä

  • höh kirjoitti:

    varmaankaan ole rahoittanut uutta yhdistystä eikä sen pois juossutta puheenjohtajaa? Täällä nämä ikuiset ilmaisetujen metsästäjät vaativat liittoa maksamaan uuden yhdistyksen palkkakuluja. Yrittäkää kerrankin tehdä jotain itse ja myös maksaa itse.
    Vai onko sinulla parempaa tietoa.

    Äänestä

  • outsider kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kanssasi. Sitä samaa olen omalla tavallani tuonut julki. Enin osa tänne kirjoittavista ei ole minkään järjestön jäseniä, eikä edes karavaanareita. Kunhan vain koittavat saada juttua paisuteltua.

    Äänestä

Viimevuoden lopulla on jo käyty pitkä keskusteluketju aiheesata.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=591&posting=22000000012746964
Kaikki jotka ovat vit***ntunneet nykyiseen paikallisyhdistykseensä ja liittoon. TERVE MENOA UUTEEN YHDISTYKSEEN. Sieltä ei kehdata hetken päästä tulla takaisin MAITOJUNALLA, kun petytään siihenkin touhuun. Kaikkihan on vapaaehtoista, ja TYHMIÄKIN PÄÄTÖKSIÄ SAA TEHDÄ.

Äänestä
  • Ei tuohon enää paremmin voi vastata. Ja kuten aiheen avaaja itse toteaa, että "Vanha sananlasku sanoo", niin kyllä tyhmyydestä sakotetaan!

    Äänestä

  • Näinhän se on. Ja mahtaakohan uusi uljas järjestö olla täysin maksuton?? Tuntuu, että suurimmat ruikuttajat on juuri näitä onnen onkijoita, joille kaikki pitäisi olla valmiina ja mahdollisimman komeaa (ilmaiseksi). Uusavuttomia pullasorsia! Toivotan kanssa hyvää matkaa "parempaan" kerhoonne!

    Äänestä

  • kiinnostaa SFC:n historia ja se mikä on ollut perustajilla tarkoitus, kun ovat perustaneet ko. järjestön. Muutama perustajajäsen on vielä hengissä, joten vielä saattaisit saada oikeaa tietoa. Alun pitäin on ollut jäsen keskipisteenä, mutta viimeisen kuuden vuoden aikana on menty jäsenten eurot keskipisteenä, maailmalla matkaten. Kyllä jäsenmaksuja voi aina korottaa, mutta järjestön kuluja ei voi leikata, ei ainakaan maailmalla matkailusta, kuten yrityksissä yleensä joudutaan tekemään. Jossain yhteydessä eräs jäsenistön edustaja ilmoitti, että mikäli yrityksissä tehtäisiin samanlaisia asioita kuten edustamassasi järjestössä, heilahtaisi herroille ovi auki ja ulosmarssi olisi käynnissä ennen kuin huomaisivatkaan. SFC:ssä joidenkin matkailusta ei tingitä (lue Caravanlehteä, niin tiedät), mutta yhdistyksien alueiden palvelujen parantamisesta voidaan tinkiä, vaikka kaikissa julkaisuissa toitoteaan, kuinka liitto avustaa yhdistyksiä palvelujen parantamisessa. Liitto nostaa jäsenmaksuja sitä mukaa, kun yleiset matkailukulut nousee, ja jos joku yhdistys poloinen saattaa tarvita (toimintasuunnitelmassa mainittuja)alueen parantamiseen euroja. Tutustupa järjestösi v. 2006 talousarvioon ja kysy, jos et ymmärrä kaikkea. Jos olet jäsen, niin sinullahan on oikeus saada tietoa. Jostain kumman syystä kaikissa kommenteissasi toivotan aina kaikille terve menoa jonnekin muualle. Toiveesi saattaa toteutua mittavassakin laajudessa, kun jaksat vielä vähän aikaa odottaa. Työ on jo alkanut, ja monopoli ja digtatuuri saattavat olla vaarassa.

    Äänestä

  • Asiaan tutustunut kirjoitti:

    kiinnostaa SFC:n historia ja se mikä on ollut perustajilla tarkoitus, kun ovat perustaneet ko. järjestön. Muutama perustajajäsen on vielä hengissä, joten vielä saattaisit saada oikeaa tietoa. Alun pitäin on ollut jäsen keskipisteenä, mutta viimeisen kuuden vuoden aikana on menty jäsenten eurot keskipisteenä, maailmalla matkaten. Kyllä jäsenmaksuja voi aina korottaa, mutta järjestön kuluja ei voi leikata, ei ainakaan maailmalla matkailusta, kuten yrityksissä yleensä joudutaan tekemään. Jossain yhteydessä eräs jäsenistön edustaja ilmoitti, että mikäli yrityksissä tehtäisiin samanlaisia asioita kuten edustamassasi järjestössä, heilahtaisi herroille ovi auki ja ulosmarssi olisi käynnissä ennen kuin huomaisivatkaan. SFC:ssä joidenkin matkailusta ei tingitä (lue Caravanlehteä, niin tiedät), mutta yhdistyksien alueiden palvelujen parantamisesta voidaan tinkiä, vaikka kaikissa julkaisuissa toitoteaan, kuinka liitto avustaa yhdistyksiä palvelujen parantamisessa. Liitto nostaa jäsenmaksuja sitä mukaa, kun yleiset matkailukulut nousee, ja jos joku yhdistys poloinen saattaa tarvita (toimintasuunnitelmassa mainittuja)alueen parantamiseen euroja. Tutustupa järjestösi v. 2006 talousarvioon ja kysy, jos et ymmärrä kaikkea. Jos olet jäsen, niin sinullahan on oikeus saada tietoa. Jostain kumman syystä kaikissa kommenteissasi toivotan aina kaikille terve menoa jonnekin muualle. Toiveesi saattaa toteutua mittavassakin laajudessa, kun jaksat vielä vähän aikaa odottaa. Työ on jo alkanut, ja monopoli ja digtatuuri saattavat olla vaarassa.

    liiton henkilökunnan hyvinvointi,mukavia koeajoja lappia myöten.Eikä mistään autosta,vaunusta mitään nekatiivistä sanomista,eihän tälläinen koeajo palvele muuta kuin myyjiä,sehän tässä taitaa olla tarkoituskin.Taitaa olla myyjiä varten koko nykyinen liitto.Miksei järjestetä puolueettomia testejä esim.talvikäyttöön sopivat autot-vaunut.Sitten kesäkäyttöön sopivat autot-vaunut.Liiton porukasta ei ehkä löydy ammattitaitoista testiporukkaa,muutenhan olisi jo varmaan tälläisiä testejä tehty.Testithän voisi ostaa TM,TUULILASI lehdiltä,ja muutenkin ottaa oppia heidän testeistään.Kyllähän liitto voisi muutenkin Skarpata esitellessään uusia matkailuajoneuvoja.ON TAINNUT TULLA VAUHTISOKEUS,kun jäsenmäärä kasvaa tekee mitä tekee.

    joko Pirkanmaan noita-akka on liittynyt uuteen yhdistykseen.

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    joko Pirkanmaan noita-akka on liittynyt uuteen yhdistykseen.

    UUTEEN YHDISTYKSEEN,kiitos jo etukäteen.

    Äänestä

  • Jupi kirjoitti:

    Näinhän se on. Ja mahtaakohan uusi uljas järjestö olla täysin maksuton?? Tuntuu, että suurimmat ruikuttajat on juuri näitä onnen onkijoita, joille kaikki pitäisi olla valmiina ja mahdollisimman komeaa (ilmaiseksi). Uusavuttomia pullasorsia! Toivotan kanssa hyvää matkaa "parempaan" kerhoonne!

    uudessa liitossa,vanhassa niitä taitaa olla yllin kyllin,konttori pullollaan.

    Äänestä

  • olla tarkoitus kirjoitti:

    liiton henkilökunnan hyvinvointi,mukavia koeajoja lappia myöten.Eikä mistään autosta,vaunusta mitään nekatiivistä sanomista,eihän tälläinen koeajo palvele muuta kuin myyjiä,sehän tässä taitaa olla tarkoituskin.Taitaa olla myyjiä varten koko nykyinen liitto.Miksei järjestetä puolueettomia testejä esim.talvikäyttöön sopivat autot-vaunut.Sitten kesäkäyttöön sopivat autot-vaunut.Liiton porukasta ei ehkä löydy ammattitaitoista testiporukkaa,muutenhan olisi jo varmaan tälläisiä testejä tehty.Testithän voisi ostaa TM,TUULILASI lehdiltä,ja muutenkin ottaa oppia heidän testeistään.Kyllähän liitto voisi muutenkin Skarpata esitellessään uusia matkailuajoneuvoja.ON TAINNUT TULLA VAUHTISOKEUS,kun jäsenmäärä kasvaa tekee mitä tekee.

    kuinkahan tälläinen tehtäisiin, jotta testaajan henkilökohtainen maku ei vaikuttaisi asiaan. Onhan esimerkiksi vaunun sisätilan lämpötilan miellyttävyys kiinni käyttäjän tottumuksista ja iästä ja viluisuudesta. Vesi järjestelmän toimivuus taitaa olla lähes ainoa yksiselitteinen asia, makujahan on monia, jonka vahvistaa vilkaisu vaunualueella. Asiasta toiseen, taitaa suurimmat kritiikit olla henkilöiltä, joita ei nähdä yhdistyksien vuosikokouksissa eikä yhdistystoiminnassa, siellähän ois mahdollisuus vaikuttaa tähän, mistä tämä keskustelu alkoi.

    Äänestä

  • vapaamatkustajia kirjoitti:

    uudessa liitossa,vanhassa niitä taitaa olla yllin kyllin,konttori pullollaan.

    Tunnut tietävän asioista. Kerropa uusimmat käänteet uudesta järjestöstä.

    Äänestä

  • Asiaan tutustunut kirjoitti:

    kiinnostaa SFC:n historia ja se mikä on ollut perustajilla tarkoitus, kun ovat perustaneet ko. järjestön. Muutama perustajajäsen on vielä hengissä, joten vielä saattaisit saada oikeaa tietoa. Alun pitäin on ollut jäsen keskipisteenä, mutta viimeisen kuuden vuoden aikana on menty jäsenten eurot keskipisteenä, maailmalla matkaten. Kyllä jäsenmaksuja voi aina korottaa, mutta järjestön kuluja ei voi leikata, ei ainakaan maailmalla matkailusta, kuten yrityksissä yleensä joudutaan tekemään. Jossain yhteydessä eräs jäsenistön edustaja ilmoitti, että mikäli yrityksissä tehtäisiin samanlaisia asioita kuten edustamassasi järjestössä, heilahtaisi herroille ovi auki ja ulosmarssi olisi käynnissä ennen kuin huomaisivatkaan. SFC:ssä joidenkin matkailusta ei tingitä (lue Caravanlehteä, niin tiedät), mutta yhdistyksien alueiden palvelujen parantamisesta voidaan tinkiä, vaikka kaikissa julkaisuissa toitoteaan, kuinka liitto avustaa yhdistyksiä palvelujen parantamisessa. Liitto nostaa jäsenmaksuja sitä mukaa, kun yleiset matkailukulut nousee, ja jos joku yhdistys poloinen saattaa tarvita (toimintasuunnitelmassa mainittuja)alueen parantamiseen euroja. Tutustupa järjestösi v. 2006 talousarvioon ja kysy, jos et ymmärrä kaikkea. Jos olet jäsen, niin sinullahan on oikeus saada tietoa. Jostain kumman syystä kaikissa kommenteissasi toivotan aina kaikille terve menoa jonnekin muualle. Toiveesi saattaa toteutua mittavassakin laajudessa, kun jaksat vielä vähän aikaa odottaa. Työ on jo alkanut, ja monopoli ja digtatuuri saattavat olla vaarassa.

    Liiton johto on vasta valittu uudelleen. Meiltä rivijäseniltä ei siinä sääntöjenkään mukaan kysytä mitään. Paikallisyhdistykset ovat niitä joiden johtoon me pääsemme suoraan vaikuttamaan, ja sitä kautta eteenpäin.
    Vielä ei ole näkyvissä sitä UUTTA PYYTEETTÖMÄSTI, ILMAN OMAN EDUN TAVOITTELUA JÄSENISTÖNSÄ ETUA AJAVAA JÄRJESTÖÄ. Silloin kun sellainen on perustettu, ja se on toiminnallaan osoittautunut luotettavaksi, olen valmis harkitsemaan järjestön vaihtoa. Siihen asti KATSOTAAN ASIOIDEN KEHITTYMISTÄ SIVUSTA.

    Äänestä

  • olla tarkoitus kirjoitti:

    liiton henkilökunnan hyvinvointi,mukavia koeajoja lappia myöten.Eikä mistään autosta,vaunusta mitään nekatiivistä sanomista,eihän tälläinen koeajo palvele muuta kuin myyjiä,sehän tässä taitaa olla tarkoituskin.Taitaa olla myyjiä varten koko nykyinen liitto.Miksei järjestetä puolueettomia testejä esim.talvikäyttöön sopivat autot-vaunut.Sitten kesäkäyttöön sopivat autot-vaunut.Liiton porukasta ei ehkä löydy ammattitaitoista testiporukkaa,muutenhan olisi jo varmaan tälläisiä testejä tehty.Testithän voisi ostaa TM,TUULILASI lehdiltä,ja muutenkin ottaa oppia heidän testeistään.Kyllähän liitto voisi muutenkin Skarpata esitellessään uusia matkailuajoneuvoja.ON TAINNUT TULLA VAUHTISOKEUS,kun jäsenmäärä kasvaa tekee mitä tekee.

    Kerro ideasi Tuulilasin toimitukselle. Saat aloitepalkinnon.

    Äänestä

  • LIITTYÄ kirjoitti:

    UUTEEN YHDISTYKSEEN,kiitos jo etukäteen.

    Kumpa joku tosiaan kertoisi sen kaikille halukkaille tiedoksi.

    Äänestä

  • höh kirjoitti:

    Liiton johto on vasta valittu uudelleen. Meiltä rivijäseniltä ei siinä sääntöjenkään mukaan kysytä mitään. Paikallisyhdistykset ovat niitä joiden johtoon me pääsemme suoraan vaikuttamaan, ja sitä kautta eteenpäin.
    Vielä ei ole näkyvissä sitä UUTTA PYYTEETTÖMÄSTI, ILMAN OMAN EDUN TAVOITTELUA JÄSENISTÖNSÄ ETUA AJAVAA JÄRJESTÖÄ. Silloin kun sellainen on perustettu, ja se on toiminnallaan osoittautunut luotettavaksi, olen valmis harkitsemaan järjestön vaihtoa. Siihen asti KATSOTAAN ASIOIDEN KEHITTYMISTÄ SIVUSTA.

    pitkä, katkera ja ennen kaikkea kade. Jos olet kateellinen ryhdy toimiin äläkä täällä itke. Mene ja vaikuta vai eikö paukut riitä.
    Iän kaiken ovat kateelliset ja katkerat uhonnneet, että odotahan kun... Näin on tehty myös näillä sivuilla. Se mitä todella on tapahtunut ei ole vielä paljon. Odotan toki innolla.
    Yleensä tuollaiset kade kirjoittelijat lohduttautuvat myöhemmin peri suomalaisella itsesäälin tunteella: odottakaas kun minä kuolen niin huomaatte kuinka hyvä olinkaan eläessäni.
    Uhka se on pienikin uhka.

    Äänestä

karavaanariliitolle jäsenmaksua,sitten vielä yhdistykselle oma maksu,ja kaiken huipuksi vielä yhdistyksen Merkkihenkilöille ilmaiset kausipaikat.Onhan toi aika hölmöä rahan tuhlausta.Tollaista vielä ihannoidaan ja ollaan olevinaan karavaanareita,ja haukutaan muita jotka ovat asiasta eri mieltä.Kyllähän karavanhenki-talkoohenki on kuollut näkeehän sen noista yhdistyksen ilmaispaikoilla olevien määrän kasvussa.Jos jotain tehään heti pitäis saada rahallista hyötyä.

Äänestä
  • Miksi pitäisi maksaa MINKÄÄN JÄRJESTÖN JÄSENMAKSUA, jos kerran ei halua järjestäytyä. Suomessa SAA OLLA "VILLINÄ" KARAVAANARINA aivan vapaasti. Ei ole PAKKO liittyä mihinkään järjestöön, jos ei ITSE SITÄ HALUA.

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    Miksi pitäisi maksaa MINKÄÄN JÄRJESTÖN JÄSENMAKSUA, jos kerran ei halua järjestäytyä. Suomessa SAA OLLA "VILLINÄ" KARAVAANARINA aivan vapaasti. Ei ole PAKKO liittyä mihinkään järjestöön, jos ei ITSE SITÄ HALUA.

    muutakin käyttöä kun maksaa liitolle,että saavat uudistaa nettisivuja.Seuraavaksi kun uudistavat ei voi enää mennä huonommaksi,kyllä niin surkeat ovat.

    Äänestä

  • rahalle kirjoitti:

    muutakin käyttöä kun maksaa liitolle,että saavat uudistaa nettisivuja.Seuraavaksi kun uudistavat ei voi enää mennä huonommaksi,kyllä niin surkeat ovat.

    tuo nyt ihan noinkaan??

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    Miksi pitäisi maksaa MINKÄÄN JÄRJESTÖN JÄSENMAKSUA, jos kerran ei halua järjestäytyä. Suomessa SAA OLLA "VILLINÄ" KARAVAANARINA aivan vapaasti. Ei ole PAKKO liittyä mihinkään järjestöön, jos ei ITSE SITÄ HALUA.

    miksi pitäisi liittyä SFC:n jäseneksi? Vaunu vain koukun perään ja menoksi Suomen luonnosta nauttimaan. Meillä oli aikanaan käytettynä ostettu vaunu, jossa oli edellisen omistajan jäljiltä SFC:n tarra ilman numeroa. Minulle käytiin monta kertaa huomauttamassa levhdyspaikoilla että "mikäs se on tuo numero ja pitäisi liittyä jne. Kyllästyin kyseiseen höpinään ja yritin ottaa tarran pois, mutta se oli niin pahuksen tiukassa, joten vedin mustalla tussilla siistin ruksin tarran yli. Arvaatte seuraukset; siitä se vasta riemu syntyi. Näistä kokemuksista viisastuneena päätin, että en ainakaan ko kultapossukerhoon liity ja hyvin on pärjätty ilmankin.

    Äänestä

valitus maksuista( 23 euroa tällä kertaa) ja vaunu tai auto kun maksoi vain 20.000-60.000 euroa ja oli kyllä halpa.

Äänestä
  • Ei tässä alkuperäisessä kirjoituksessa tainnut olla kyse paljonko maksaa,vaan mitä rahalle saa vastinetta.

    Äänestä

  • on.. kirjoitti:

    Ei tässä alkuperäisessä kirjoituksessa tainnut olla kyse paljonko maksaa,vaan mitä rahalle saa vastinetta.

    Tämähän on aivan henkilökohtainen juttu. Omista totuumuksista ja tarpeita johtuen. Monet pystyvät hyödyntämään jäsenetuja satojen eurojen edestä vuodessa. Toiset eivät ensimmäisenkään euron edestä. Tähän ei ole selkeää yksiselitteistä vastausta olemassa.

    Kyllä me ollaan vaimon kanssa ainakin hyödytty
    jäsenmaksuista eri alennusten muodoissa ja pirulauta,jättäkää maksamatta jos on liian kallis, sillähän siitä pääsee, mitä tuosta aina pitää ollä narisemassa.

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    Tämähän on aivan henkilökohtainen juttu. Omista totuumuksista ja tarpeita johtuen. Monet pystyvät hyödyntämään jäsenetuja satojen eurojen edestä vuodessa. Toiset eivät ensimmäisenkään euron edestä. Tähän ei ole selkeää yksiselitteistä vastausta olemassa.

    Juu tervemenoa vaan uuteen yhdistykseen jos siellä on olot paremmin. Itse en vaan tiedä mitä se uusi tarjoaa.
    Ei taida tietää muutkaan paitsi uuden yhdistyksen puheenjohtaja. Hän on ottanut ja eronnut. Uusi ei hänelle siis tarjonnnut parempia etuja. Kai te täällä tiedätte paremmin.

    Äänestä

  • neljäs mies kirjoitti:

    ETTÄ henkilökunta vaihtuu uutta verta kehiin.Normaali vaihtuvuus on vain hyväksi,on siinä vanhalla liitolla paljon opittavaa.

    Äänestä

  • HYVÄ kirjoitti:

    ETTÄ henkilökunta vaihtuu uutta verta kehiin.Normaali vaihtuvuus on vain hyväksi,on siinä vanhalla liitolla paljon opittavaa.

    Ensimmäinen kesti kehissä alle kuukauden. Normaalin vaihtelun mukaisesti uudella yhdistyksellä tulee olemaan 13 puheenjohtajaa vuodessa.

    Äänestä

  • hyvä kirjoitti:

    Ensimmäinen kesti kehissä alle kuukauden. Normaalin vaihtelun mukaisesti uudella yhdistyksellä tulee olemaan 13 puheenjohtajaa vuodessa.

    säännön,eipähän tarvinnu erottaa hokas kuulemma itte lähteä,tais olla alotekykyinen,verrattuna muihin johtajiin.

    Äänestä

  • vahvistaa kirjoitti:

    säännön, mutta minkä säännön. Uudessa yhdistyksessä ei kai ole vielä kehittynyt sääntöjä eikä myöskään poikkeuksia. Kävelemään lähtenyt oli ensimmäinen puheenjohtaja ja alle kuukauden remmissä.
    En tiedä oliko aloitekykyinen mutta ainakin lopetuskykyinen. Uuudessa ei kait sittenkään ollut kaikki hienoa ja hyviä ilmaisia etuja. Joku muu tarjosi paremmat?

    pestin jostain muusta liitosta-yhdistyksestä,ei muuta kuin onnea ja menestystä.

    Äänestä

  • paremman kirjoitti:

    pestin jostain muusta liitosta-yhdistyksestä,ei muuta kuin onnea ja menestystä.

    ammattitaitoisille yhditystyspampuille,kun viihtyvät näin vähän aikaa yhdessä paikassa.

    Äänestä

  • kova kysyntä kirjoitti:

    ammattitaitoisille yhdistyspampuille. Uuden yhdistyksen puheenjohtaja joutui kuitenkin luikkimaan häntä koipien välissä sinne mistä oli tullutkin. Eiköhän uusi tarjonnutkaan parempaa??

    minnekkään,ettei vain olis huhu huhupuhetta.Taitaa olla kateellisten propakantaa,mille ei kannata antaa mitään arvoa.

    Äänestä

  • luikkinut kirjoitti:

    Miksi panttaat tietoa? Kaikki haluavat tietää OIKEAN TILANTEEN. Miksi ET KERRO SITÄ???????
    Ilmoita myös kenelle ne kaikki INNOKKAAT UUDET TULEVAT JÄSENET VOIVAT ILMOITTAUTUA. Älä meistä EPÄILIJÖISTÄ välitä.

    Äänestä

  • luikkinut kirjoitti:

    minnekkään,ettei vain olis huhu huhupuhetta.Taitaa olla kateellisten propakantaa,mille ei kannata antaa mitään arvoa.

    Kauan eläköön lapsenuskosi uuden yhdistyksen mukanaan tuomaan autuuteen ja uuden yhdistyksen puheenjohtajaan.

    Ainakin jakamansa oman tiedotteen mukaan puheenjohtaja on jättänyt uuden yhdistyksen puheenjohtajuuden. Vai tiedätkö sinä paremmin kuin hän itse???

    Äänestä

  • luikkinut kirjoitti:

    Kauan eläköön lapsenuskosi uuden yhdistyksen mukanaan tuomaan autuuteen ja uuden yhdistyksen puheenjohtajaan.

    Ainakin jakamansa oman tiedotteen mukaan puheenjohtaja on jättänyt uuden yhdistyksen puheenjohtajuuden. Vai tiedätkö sinä paremmin kuin hän itse???

    LUKEA KYSEISEN TIEDOTTEEN.,-

    Äänestä

  • höpö höpö kirjoitti:

    LUKEA KYSEISEN TIEDOTTEEN.,-

    Järkkyikö lapsenuskosi noin pahasti?

    Ota yhteyttä yhdistyksen luopuneeseen puheenjohtajaan. Hän varmaan toimitta tiedotteen sinullekin

    Äänestä

  • lukkinut kirjoitti:

    Järkkyikö lapsenuskosi noin pahasti?

    Ota yhteyttä yhdistyksen luopuneeseen puheenjohtajaan. Hän varmaan toimitta tiedotteen sinullekin

    puuttuu,mistähän ne sais.

    Äänestä

Täällä kirjoittelevat vain lusmuilijat, jotka eivät uskalla kirjoittaa omilla kasvoillaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jäsenmaksu vaakalaudalla kirjoitti:

Vanha sananlasku sanoo "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa". Järkyttyneenä luin eilen tulleen uuden Caravan lehden pääkirjoitusta. Käsittääkseni kirjoittaja edustaa koko järjestöä ja sen jäsenistöä. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, ettei kirjoittajan näkemys asiasta ole KOKO jäsenkunnan näkemys, vain ja ainoastaan henkilökohtainen. Kuinka monen muun uuden yhdistyksen perustamisesta kirjoittaja käy samanlaista polemiikkia? Olisiko kirjoittajan vihdoinkin syytä miettiä, miksi uusi ACF on perustettu? Toivottavasti myös SFC:n yhdistykset heräisivät ja miettisivät samanlaista toimenpidettä, kuin ACF. Monella yhdistyksellä on omat alueet, joilla leiriytyy valtavasti kausipaikkalaisia. Miksi heidän pitäisi maksaa SF-C:n jäsenmaksua 23 €. Oman yhdistyksen jäsenmaksulla voisi leiriytyä omilla alueilla. Voisihan lisäksi eri yhdistyksien välillä tehdä yhteistyötä ja sopimuksia leiriytymismaksuista. 23 €:lla voisi rakentaa omaa aluetta. Toki asiahan ei ole uusi. Onhan siitä jäsenistön keskuudessa jo keskusteltu. Toteutus on vain ajan kysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu