Voisiko joku Halosen kannattaja

Voisiko joku Halosen kannattaja ihan konkreettisesti kertoa mitä hyvää tai Suomen kannalta merkittävää hän on saanut aikaiseksi kuluneella 6 vuotis kaudellaan????

Jatkuvasti kuulee sanoja Tarja on hyvä, laajakatseinen,pätevä jne..Mitä hittoa niillä tarkoitetaan. Kertokaa mulle!!

En ole törmännyt yhteenkään järkevään Tarjan ylistys kommenttiin.
4278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ainakin hän puuhaa lesbopareille keinosiemennystä valtion varoin, ettei meidän lasta haluavien lesbojen tarvitsisi astututtaa itseään juopoilla spurguilla niinkuin hän aikoinaan joutui tekemään!

Äänestä

Jaa, vai kaivataan tälle palstalle järkeviä perusteluja Halosen äänestämisestä.

Kysynpä vain, miksi kukaan Halosen kannattaja viitsisi asiallisesti perustella kantaansa palstalla, jossa pääasia näyttää olevan toinen toistaan halventavimpien nimitysten keksiminen Halosesta.

Joku tutkija saisi kirjoituksista oivaa materiaalia tutkimukseen, jossa pohdittaisiin syvään juurtunutta naisvihaa, niin miehissä kuin yllätys, yllätys naisissakin.

Äänestä
  • ja vastaisit kysymykseen. Kysymys ei nimitellyt ketään eikä muutoinkaan ollut asiaton.

    Yksi vastaus saatu:

    Ajaa lesbojen asiaa.

    Muita perusteluja??

    Äänestä

  • Itse äänestäsin mielelläni naista joka vaan ymmärtäisi taloudesta ja hyvistä suhteista ulkomaihin,mutta ei valitettavasti ole nyt semmosta ehdolla.. -m22

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tahtoo tietää kirjoitti:

Voisiko joku Halosen kannattaja ihan konkreettisesti kertoa mitä hyvää tai Suomen kannalta merkittävää hän on saanut aikaiseksi kuluneella 6 vuotis kaudellaan????

Jatkuvasti kuulee sanoja Tarja on hyvä, laajakatseinen,pätevä jne..Mitä hittoa niillä tarkoitetaan. Kertokaa mulle!!

En ole törmännyt yhteenkään järkevään Tarjan ylistys kommenttiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu