Matematiikka taistelee samalla kentällä kuin uskonto, eräänlainen arkinen uskonnon metakritiikki on kiinnostumatta jääminen.
Matematiikka on väistämättä ihmisen luoma logiikan muoto, olion, joka elää ajassa ja paikassa. Tällainen olio, joka kuvittelee täysin hahmottamaan maailmansa omilla säännöillään, elää suuressa harhaluulossa. Matematiikka on sidottu ihmiseen (ja tämä ei tarkoita etteikö matematiikassa luodut säännöt olisi päteviä - ennemminkin sitä, että miksi tulisi kuvitella matematiikan jollakin tavalla sovittuvan olevaan?), enkä näe ihmisen kykenevän käsittämään jotakin sellaista, jolla ei välttämättä ole loogista muotoa. Matematiikka on samanlainen ihmisen luoma illuusio kuin uskontokin, se on tosin formaalisti pätevä, mutta mikä takaa eksistentian (olevan) olevan muodollisesti looginen? Ehkäpä jopa uskonto saavuttaa olevasta enemmän?
Joka tapauksessa, mielestäni uskonnon pahinta vihollista ei voi löytyä sellaisesta, jolle uskonto kykenee vastaamaan, sellaisesta, joka on yhtä lailla aktiivinen. Etenkin kristinusko on kunnostautunut tällaisissa kamppailuissa "epäuskoisia" vastaan omalla kaunaisella sääli/marttyyri-ideologiallaan, joka on toiminut kieltämättä varsin hyvin. Ei kristinusko täysin sattumalta ole maailman suurimpia uskontoja. Ei. Vastustaja löytyy juuri siitä, mille etenkään kristinusko ei pysty vastaamaan: vastustajana on välinpitämättömyys, joka ei ole aktiivinen eikä kiihkeä vihollinen, vaan passiivinen ja ailahteleva mielentila. Tällaista vastustajaa vastaan kristinuskolla on ongelmia, ja tulee varmasti olemaankin...
Matematiikka on väistämättä ihmisen luoma logiikan muoto, olion, joka elää ajassa ja paikassa. Tällainen olio, joka kuvittelee täysin hahmottamaan maailmansa omilla säännöillään, elää suuressa harhaluulossa. Matematiikka on sidottu ihmiseen (ja tämä ei tarkoita etteikö matematiikassa luodut säännöt olisi päteviä - ennemminkin sitä, että miksi tulisi kuvitella matematiikan jollakin tavalla sovittuvan olevaan?), enkä näe ihmisen kykenevän käsittämään jotakin sellaista, jolla ei välttämättä ole loogista muotoa. Matematiikka on samanlainen ihmisen luoma illuusio kuin uskontokin, se on tosin formaalisti pätevä, mutta mikä takaa eksistentian (olevan) olevan muodollisesti looginen? Ehkäpä jopa uskonto saavuttaa olevasta enemmän?
Joka tapauksessa, mielestäni uskonnon pahinta vihollista ei voi löytyä sellaisesta, jolle uskonto kykenee vastaamaan, sellaisesta, joka on yhtä lailla aktiivinen. Etenkin kristinusko on kunnostautunut tällaisissa kamppailuissa "epäuskoisia" vastaan omalla kaunaisella sääli/marttyyri-ideologiallaan, joka on toiminut kieltämättä varsin hyvin. Ei kristinusko täysin sattumalta ole maailman suurimpia uskontoja. Ei. Vastustaja löytyy juuri siitä, mille etenkään kristinusko ei pysty vastaamaan: vastustajana on välinpitämättömyys, joka ei ole aktiivinen eikä kiihkeä vihollinen, vaan passiivinen ja ailahteleva mielentila. Tällaista vastustajaa vastaan kristinuskolla on ongelmia, ja tulee varmasti olemaankin...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja tule sitten puhumaan uskonasioista.
Sä olet elänyt pumpulissa... Kolmekymppisenä kun sulle oot saanut paskaa niskaan, niin sitten katso kumman tien valitset:
Alistumisen (maailmalle) : Rappio, Kuolema.
Vapaus: Usko, kaikki on jälleen hyvin kuoleman jälkeen.
Tätä ei nykyajan 2-kymppinen ymmärrä... Liian helppo elämä.
Helluntaiseurakunnan harhaanjohtamalle jolpille!
Odota hautaan asti, katsotaan sitten kumpi oli oikeassa.
Kyse on siitä kenen joukkoihin kuulut.
SE on aikuisen ihmisen vahvuus, iällä ei ole väliä.
Ihminen on aikuinen silloin kun ei enää tarvitse etsiä omaa tietänsä.
MEidän kaikkien sielut ovat yhtä vanhoja. Kaikki on luotu samaan aikaan. Sillä ei ole MITÄÄN merkitystä milloin olet syntynyt... 2000 BC tai 2000 AD ... Yhtä vanhoja ollaan.
JK
Ihminen on aikuinen silloin, kun voi riehumatta ilmoittaa mielipiteensä. Ihminen on aikuinen silloin, kun ottaa vastuun teoistaan. Kun etsiminen loppuu, niin ajattelu loppuu. Valmiiksi pureskeltu on lapsen ruokaa.
Ja minun uskoni hiipui. Elämänkatsomukseni on hyvin materialistinen, en kykene uskomaan, että elämällä olisi sen enempää merkitystä kuin minkä ihminen sille haluaa antaa. Tätä on monen vaikea hyväksyä. Ymmärrän kyllä, että jossakin vaiheessa kuoleman aiheuttama ahdistus tai muu vastaava voisi saada jonkun uskomaan kuoleman jälkeiseen elämään, mutta omasta näkökulmastani se ei ole mahdollista. En näe mitään keinoa, kuinka voisin uskoa sellaiseen, josta en voi intuitiivisesti olla hivenenkään vakuuttunut. Miksi tulisi olettaa joku ulkopuolinen tekijä elämälle, koska oleva todellakin on voinut aina vain olla, ilman syytä, ilman tarkoitusta?
Ikä ei tee ketään viisaaksi. Olit tosin oikeassa arvioidessasi ikääni, olen 22 v., mutta en näe siinä kovinkaan suurta merkitystä sille, mistä puhun. Olen tähän ikään mennessä ehtinyt olla todellakin vakuuttunut kristitty, joka todella uskoi Jumalaan ja Jeesukseen, sekä vakuuttunut kristitty sosialisti, mutta koskaan ei sosialistinen ideologia murskannut kristillistä näkemystäni. Päin vastoin, se vain vahvisti sitä. Kummatkin näkemykset olen tosin jo hylännyt.
Ja jos luulet vielä tietäväsi, mitä minä olen ja mitä minä ajattelen, olen jo vaihtanut mielipidettäni.
En usko, että kukaan suomalainen on kokenut mitään kärsimystä. Ja jos toisaalta haluat huomauttaa, että kärsimys on aina kärsimystä, olipa se Suomessa, Irakissa, Jugoslaviassa, Pohjois-Koreassa jne., eikö silloin minunkin kärsimykseni ole kärsimystä?
Sinä et tunne minua, minä en tunne sinua, silti haluat luulla tietäväsi minusta enemmän kuin mitä sanoillasi kykenisit sanomaan. Älä puhu pumpulista yhtään mitään, olitpa sitten 20-, 30-, 40-, 50-vuotias...