Olen ollut aiemmin tämän palstan vakiokirjoittaja, nyt liikun muualla. Kun joskus kirjoitan joillekin palstoille kristinuskon näkökannalta aiheesta nimeltä wiccalaisuus, kohtaan outoja reaktioita.
Ensin moni wicca painottaa uskontonsa rauhanomaisuutta, humaanisuutta, luontoystävällisyyttä ym. pehmeitä arvoja. Kun sitten uskallan arvostella wiccalaisuutta, saankin heti kuulla näiltä ihmisystäviltä jyrkkiä ja suvaitsemattomia kommentteja, että olen typerys, joka ei ymmärrä mitään wiccalaisuudesta!
On kuitenkin jotain, jonka perusteella uskallan väittää tietäväni aiheesta hiukan. Ajalta ennen internetiä, ajalta ennen monen internetiä käyttävän pikkuwiccan syntymää, minulta on kokemus wiccalaisuudesta. Olen seurustellut sellaisen nuoren naisen kanssa, joka tunnusti wiccalaisuutta.
Elettiin vuotta 1985, kun eräänä kauniina elokuisena iltana tutustuin rantalaiturilla maalaavaan punahiuksiseen neitoon. Siitä alkoi tutustumiseni wiccalaisuuteen.
En tiedä, oliko hän Suomen ensimmäinen wicca, kuka sen tietää, mutta ainakin ensimmäisiä. Tuo aihe oli juuri tullut tiettyjen, harvojen ihmisten tietoon. Niiden tietoon, jotka olivat saaneet käsiinsä kirjan nimeltä No one here gets out alive.
Osa tämän kirjan tarinasta käsitteli wiccalaisuutta, ja sieltä tuo tyttö oli tietonsa ottanut, muttei vain sieltä - eikä se tieto aina ollut niin kaunista kuin nykyään annetaan ymmärtää. Kaikista mahdollisista kohteista joista tietoa sai hän sitä myös haki. Aikansa asiaan perehdyttyään hän oli ymmärtänyt olevansa wicca. Hänellä oli ylimaallinen herkkyys ja asiaankuuluvia kykyjä.
Miksi sitten uskova kristitty rakastui wiccaan? Miksi ihmiset yleensä rakastuvat? Hänellä ei ollut negatiivista vaikutusta minun uskooni. Pikemminkin toisin päin. Hän alkoi vieraantua wiccalaisuudesta.
Nyt se kaikki on jo historiaa, mutta se, mitä halusin sanoa, on, että yhdenkään wiccaksi itseään kutsuvan ei kannata suoralta kädeltä tuomita uskonsa kriittistä arviointia.
Samoin heidän ei kannata selittää toista wiccaksi itseään kutsuvaa, huonosti ja epäinhimillisesti arvosteluun suhtautuvaa "kollegaansa" ulos wiccalaisuuden piiristä. Hän on yhtä wicca kuin sekin, joka häpeää huonosti kritiikkiä kestävää hengenheimolaistaan.
En tässä aloita keskustelua siitä aiheesta, mikä on oikeaa wiccalaisuutta ja mikä ei, en myöskään siitä, mikä on sen suhde kristinuskoon. Olen jo tehnyt sitä väsyksiin asti toisaalla. Kirjoitin vain sanoakseni, että juuri sinä, joka ylpeydessäsi rohkenet väittää, ettei yksikään kristitty voi ymmärtää uskoasi koska ei ole siinä sisällä, voit itse olla pahemmin väärässä kuin uskotkaan.
Ensin moni wicca painottaa uskontonsa rauhanomaisuutta, humaanisuutta, luontoystävällisyyttä ym. pehmeitä arvoja. Kun sitten uskallan arvostella wiccalaisuutta, saankin heti kuulla näiltä ihmisystäviltä jyrkkiä ja suvaitsemattomia kommentteja, että olen typerys, joka ei ymmärrä mitään wiccalaisuudesta!
On kuitenkin jotain, jonka perusteella uskallan väittää tietäväni aiheesta hiukan. Ajalta ennen internetiä, ajalta ennen monen internetiä käyttävän pikkuwiccan syntymää, minulta on kokemus wiccalaisuudesta. Olen seurustellut sellaisen nuoren naisen kanssa, joka tunnusti wiccalaisuutta.
Elettiin vuotta 1985, kun eräänä kauniina elokuisena iltana tutustuin rantalaiturilla maalaavaan punahiuksiseen neitoon. Siitä alkoi tutustumiseni wiccalaisuuteen.
En tiedä, oliko hän Suomen ensimmäinen wicca, kuka sen tietää, mutta ainakin ensimmäisiä. Tuo aihe oli juuri tullut tiettyjen, harvojen ihmisten tietoon. Niiden tietoon, jotka olivat saaneet käsiinsä kirjan nimeltä No one here gets out alive.
Osa tämän kirjan tarinasta käsitteli wiccalaisuutta, ja sieltä tuo tyttö oli tietonsa ottanut, muttei vain sieltä - eikä se tieto aina ollut niin kaunista kuin nykyään annetaan ymmärtää. Kaikista mahdollisista kohteista joista tietoa sai hän sitä myös haki. Aikansa asiaan perehdyttyään hän oli ymmärtänyt olevansa wicca. Hänellä oli ylimaallinen herkkyys ja asiaankuuluvia kykyjä.
Miksi sitten uskova kristitty rakastui wiccaan? Miksi ihmiset yleensä rakastuvat? Hänellä ei ollut negatiivista vaikutusta minun uskooni. Pikemminkin toisin päin. Hän alkoi vieraantua wiccalaisuudesta.
Nyt se kaikki on jo historiaa, mutta se, mitä halusin sanoa, on, että yhdenkään wiccaksi itseään kutsuvan ei kannata suoralta kädeltä tuomita uskonsa kriittistä arviointia.
Samoin heidän ei kannata selittää toista wiccaksi itseään kutsuvaa, huonosti ja epäinhimillisesti arvosteluun suhtautuvaa "kollegaansa" ulos wiccalaisuuden piiristä. Hän on yhtä wicca kuin sekin, joka häpeää huonosti kritiikkiä kestävää hengenheimolaistaan.
En tässä aloita keskustelua siitä aiheesta, mikä on oikeaa wiccalaisuutta ja mikä ei, en myöskään siitä, mikä on sen suhde kristinuskoon. Olen jo tehnyt sitä väsyksiin asti toisaalla. Kirjoitin vain sanoakseni, että juuri sinä, joka ylpeydessäsi rohkenet väittää, ettei yksikään kristitty voi ymmärtää uskoasi koska ei ole siinä sisällä, voit itse olla pahemmin väärässä kuin uskotkaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pakko sanoa, että luuletko tuntevasi kaiken wiccalaisuudesta sillä perusteella että olet tuntenut yhden ainoan wiccalaisen? Mistä tiedät että hän edes edusti ns. valta-wiccalaisuutta (jos sellainen on)?
Meille ei-kristinuskovaisille, joka minäkin olen, sanotaan usein ettei muutaman kristityn perusteella saa tuomita kaikkia kristittyjä. Voisi viedä ajatusta pidemmälle, ettei yhden ainoan ihmisen perusteella voi tehdä johtopäätöksiä kaikista tietynuskoisista ihmisistä.
Tuntuu vähän siltä kuin haluaisit leuhkia käännyttäneesi wiccalaisen...?
Et siis ymmärtänyt sanaakaan tekstistäni? Juuri tuollaisia kommentteja kuin sinun, saan usein kuulla.Istut kirjoittamani tekstin viimeiseen kappaleeseen paremmin kuin hyvin. En ole tuntenut vain yhtä wiccalaista, vaan hänen tutkimustulostensa kautta useita, enkä leuhki käännyttäneeni wiccalaista koska en ole maininnut sellaista tehneeni. Hän vain löysi uudelleen jotain jo kadottamastaan lapsuuden kristillisyydestä...
En ole wiccalainen.
>mutta se, mitä halusin sanoa, on, että yhdenkään wiccaksi itseään kutsuvan ei kannata suoralta kädeltä tuomita uskonsa kriittistä arviointia.
Ei. Mutta usein kristityiltä tulee vain sitä Raamatullista juttua. Mitään omia ajatuksia ei ole, vaan kaikki on kirjasta luettua. Se harmittaa toisinaan. Ja tuomitseminen nistaa kissan karvat pystyyn.
>Samoin heidän ei kannata selittää toista wiccaksi itseään kutsuvaa, huonosti ja epäinhimillisesti arvosteluun suhtautuvaa "kollegaansa" ulos wiccalaisuuden piiristä.
Kaikki wiccoiksi itseään nimittävät eivät ole wiccoja. Wicca on se, joka TIETÄÄ mitä wicca on ja sitten sanoo olevansa sitä. Jos luulee tietävänsä eikä tiedäkkään, ei mielestäni ole wicca. Tälläistä näkyy monesti tosi nuorten keskuudessa, kun ei ihan tiedetä mitä se wicca on , mutta "siinä on magiaa ja noitia ja luontoa ja ei vahingoiteta". Ihminen, joka tällaisen perusteella luulee olevansa wicca, ei IMHO ole. Hänestä kyllä voi tulla.
p.s. Minä tiedän useita pariskuntia, joista toinen puoliso on erittäin uskovainen kristitty ja toinen erittäin uskovainen wicca. Siinä ollaan naimisissa ja silloin toiselle on annettava tilaa. Ei tarvitse tuomita ja kristisoida kaikkea vaan antaa toisen olla mitä hän on. Rakkaus puolisoiden välillä kasvaa myös siitä että saa olla oma itsensä omine ajatuksineen ja kumpikaan ei mollaa toisen maailmankatsomusta tai yritä muokata sitä mieleisekseen.