Nuoret ahdingossa

On se vain väärin, että nuorille ei anneta liikennevakuutukseen alkubonuksia. Nuoret leimataan siis heti huonoiksi ja välinpitämättömiksi kuljettajiksi.
Miettikääpä nuortaperhettä kun ensinmäinen lapsi syntyy. Lapsen johdosta joudutaan hankkimaan auto ja vakuutuksen bonukset lähtevät nollista. Ihan kuin nuorilla lapsiperheillä ei muutoinkin olisi tiukkaa rahasta.
10990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mielestäni ihan perusteltua, että ajohistoria huomioidaan. Jos sitä ei ole lähdetään oletustasosta. Nuoret voivat ottaa bonusoikeudettoman rahoitusyhtiön kautta. Itse sain nordealta kanta-asiakkaana suoraan 30 liikennevakuutukseen ja 70 kaskoon, bonusoikeudellinen. Neuvottelukysymyshän tuo on lähinnä.

Äänestä

Bonukset ovat palkinto siitä, että ei kolaroi. Ja palkintoa ei anneta etukäteen. Onpa sulla kummat ajatukset...

Äänestä
  • Eikö tullut mieleen, että bonukset voisi aivan yhtä hyvin lähteä 50%:sta ja jos ei kolaroi niin saa lisää bonuksia ja jos kolaroi niin menettää!

    Suurin osa nuoristahan ei ikinä kolaroi, eli tuo on täysin perusteetonta maksaa bonuketonta kun pieni joukko rellestää.

    Ja tilastojen mukaan vanhukset on todellinen riskiryhmä, mutta silti maksavat vain alennettua vakuutusmaksua, joka kuvaa heidän taitojaan uorempina, eikä sillä hetkellä.

    Tuo on todellinen epäkohta että nuoret joutuvat aloittamaan maksimista. Itselläni on ollut kortti 6v, ja oma autokin jo 2v eikä ikinä mitään onnettomuuksia, ei edes läheltäpiti! Silti maksan 2x suurempaa vakuutusmaksua kuin vanhus joka lyö jarrut pohjaan keskellä valtatietä.

    Äänestä

samaa mieltä. Tuo koko bonusjärjestelmähän on huutava vääryys ja ikärasismia. Oikeusvaltiossa ei voi olla olettamaa että olet syyllinen ennen kuin olet tehnyt jotain rangaistavaa.

En ole ikinä aiheuttanut kolaria ja silti on pitänyt maksaa kovaa hintaa ja lähteä nollabonuksista. Miksi? Maailmalla on käytössä myös virhepisteisiin perustuvia, järkevämpiä systeemejä jotka eivät oleta ketään syylliseksi.

EU:han puuttui tähän suomen järjestelmään mutta sekään ei ilmeisesti johtanut mihinkään konkreettiseen. Samaa nuljaamista kun auotveronkin kanssa. Eihän suomen viranomaisten tarvitse noudattaa yhteisiä sääntöjä. Hyvä maa ja paskat hallitsijat...

Äänestä

Saat bonukset aikanaan.

Äänestä
  • Eläkeläisellä on maksimibonukset, vaikka on vaarallisempi kuski kuin kolme vuotta ajanut nuorukainen? Eikä ne bonukset edes putoa riittävästi jos kunnolla kolaroi muutamia kertoja!Mutta joo, nuori joka ei kolaroi yhtään maksaa maksimlaskua, ikään kuin olisi kolaroinut 5 kertaa ...

    Äänestä

Aloita heti kortin saatuasi pienellä (lue halvan vakuutusmaksuluokan ) autolla ja kun perhettä alkaa tulla niin olet jo kerännyt niitä prosentteja eikä auton ostokaan ole niin kallista kun on laittaa vaihtoauto välirahaksi. Lopun autokauppias antaa kyllä rahoitusta edukkaalla korolla.
Säästät ajanmittaan tuhansia euroja eikä tarvi miettiä mistä rahat lapsen tullessa.

Äänestä

mitään.Tiedän,että Saksassa peritään aluksi jopa -300 %:n bonuksia juuri auton tai ajokortin hankkineilta henkilöiltä,eli he joutuvat maksamaan kolminkertaisia vakuutusmaksuka ja täysien bonuksien kertyminen kestää 30 vuotta.

Äänestä
  • sulla taitaa olla prosentit hallussa...

    Äänestä

Auton arvonalenemisen kulu on moninkertainen liikennevakuutukseen verratuna, jos auto ei ole ihan romu. Uuden euromääräinen alennus on samaa luokkaa kuin muualla EU:ssa, mutta lähtöhinta paljon suurempi. Tästä johtuen se kolme-viisivuotias maksaa jo yli tuplat vapaisiin markkinoihin verrattuna. Eli käytetynkin ostajan pääomakulu on suuri. Ero vielä hieman lisääntyy kun auto vanhenee. Jopa 10v hyväkuntoisen auton ostajan pääomakulu on aika iso. Saksassa vastaavia saa jo aika pienellä rahalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hep kirjoitti:

On se vain väärin, että nuorille ei anneta liikennevakuutukseen alkubonuksia. Nuoret leimataan siis heti huonoiksi ja välinpitämättömiksi kuljettajiksi.
Miettikääpä nuortaperhettä kun ensinmäinen lapsi syntyy. Lapsen johdosta joudutaan hankkimaan auto ja vakuutuksen bonukset lähtevät nollista. Ihan kuin nuorilla lapsiperheillä ei muutoinkin olisi tiukkaa rahasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu