Muistan joskus vuosia sitten kuulleeni opetusta näistä asioista: mitä on kiitos, ylistys ja palvonta Jumalaa kohtaan? Miten nuo asiat eroavat toisistaan?
Jumala ansaitsee kaiken meidän kiitoksemme, ylistyksemme ja palvontamme. Kun kiitämme, ylistämme ja palvomme Häntä, emme keskity samalla aikaa muihin asioihin, olemme vain Jumalan kanssa ja vietämme aikaa Hänen läheisyydessään.
Osaisiko joku eritellä mitä tarkalleen on kiittää, ylistää, palvoa Jumalaa? Olen unohtanut mitä näistä asioista on opetettu.
Jumala ansaitsee kaiken meidän kiitoksemme, ylistyksemme ja palvontamme. Kun kiitämme, ylistämme ja palvomme Häntä, emme keskity samalla aikaa muihin asioihin, olemme vain Jumalan kanssa ja vietämme aikaa Hänen läheisyydessään.
Osaisiko joku eritellä mitä tarkalleen on kiittää, ylistää, palvoa Jumalaa? Olen unohtanut mitä näistä asioista on opetettu.
Vastaukset 17
Vanhimmat
En usko että niitä voidaan tarkalleen eritellä koska ne on sydämen asioita, sitä silmiin näkymätöntä sydämen elämää Herrassa, jonka ydin on hengessämme ja sen vilpittömyydessä. Jonkinlaista erittelyä voidaan kyllä tehdä.
Laitan nyt jotain pikaisesti piirrettyä tähän mitä mieleen tulee, en pyri tarkkaan selontekoon ja varmaan saat selvempiäkin esityksiä.
Joka tapauksessa kiitos ja ylistys on uskovan elämän keskeisiä elementtejä ja kannattaa kiinnittää huomiota omiin asenteisiin että koko elämästämme tulisi kiitoksen ja ylistyksen sävyttämää.
Voidaan opettaa että nämä on niin kuin portaita Jumalan läheisyyteen: ensimmäinen askel kiitos, toinen ylistys ja kolmas palvonta. Ensimmäisestä siis edetään toisen kautta kolmanteen ja jokainen askel on edellistä arvokkaampi. En kuitenkaan ajattele näin. Se voi olla osa totuutta mutta ei koko totuus. Kiittämistä ja ylistämistäkin voi olla monenlaista ja kiitoksella on arvoa jo itsessään.
* *
Kiitos on kiittämistä. Se perustuu asioihin ja tekoihin: kiitän Jumalaa Hänen antamistaan lahjoista, joista tärkein on tietysti pelastuksen lahja. Monista asioista voidaan Jumalaa kiittää. Mielestäni on tärkeää että kiittäessämme emme niinkään keskity asioihin joista kiitämme vaan Häneen jota näistä asioista kiitämme. Jumala on tärkeämpi kuin Hänen antamansa lahjat. Se ei kuitenkaan tarkoita ettemme voisi lapsenmielisesti iloita nimenomaan lahjoista ja olla Jumalan hyvistä teoista niin riemuissamme että hihkumme kuin lapsi avatun lahjapaketin äärellä. Kyllä saamme ilmaista iloamme nimenomaan lahjoista.
On hyvä aloittaa uusi päivä kiitoksella:
- Kiitos Jumala tästä päivästä.
Jos olen ahdistettu en välttämättä tunne kiitollisuuden tunnetta enkä tunteellista iloa, mutta onhan kuitenkin ilon aihe, kun Jumala on kanssani tänäänkin?
Siksi voin kiittää uudesta päivästä.
Kiitämme siis Jumalaa silloin kun olemme hyvillä mielin siitä mitä olemme saaneet, mutta mielestäni olisi hyväksi aika ajoin hiljentyä Herran eteen ja miettiä sydämessään kuinka paljosta todella saamme olla kiitolliset, ja sitten niistä asioista kiittää niin että todella iloitsemme Jumalasta jota kiitämme.
Sana sanoo että Hän on kaikkien hyvien lahjojen antaja ja ne lahjat tulevat ylhäältä valkeuksien Isältä, siis Jumalan lahjoissa ei ole mitään pimeyttä.
Sellainen kiitos jossa keskitymme kiittämään Jumalaa ja jossa sisimpämme asenne alkaa vähitellen muuntua enemmän kiitokseksi Herrasta itsestään kuin Hänen lahjoistaan johtaa ylistykseen, vaikka ylistää voidaan monella tavalla. Ylistys siis on oikeastaan sitä että kiitämme Jumalaa Hänestä itsestään.
* *
Ylistyksessä emme enää ajattele lahjoja vaan Herraa itseään. Se on sydämen suhdetta suoraan Jumalaan. Minä kiitän, ylistän ja palvon sinua Herra. Näin voimme vuodattaa sydämemme kiitollisuutta Hänelle. Ylistys ei siis perustu Jumalan antamiin hyviin lahjoihin eikä niin ollen myöskään ilon kokemuksiin tai sellaisiin. Ylistyksen perusta on muuttumaton totuus. Jumala on aina ylistettävä - silloinkin kun minusta ei tunnu siltä! Tunteet eivät kerro totuutta Jumalasta mutta Raamattu kertoo. Siksi Jumalaa voidaan ylistää aina ja kaikkialla.
Joskus tuntuu että eräät uskovat yrittävät "ylistämisellä" saada aikaan tietynlaista ilmapiiriä tai tunnetilaa. Vierastan sellaista jonkin verran. Minun mielestä ylistys ei ole keino jonkin saavuttamiseen että yritetään luoda jonkinlainen tila jotta voitaisiin kokemuksellisesti sitten hihhuloida, tämä nyt kärjistyksenä.
Ylistys perustuu siihen mitä jo on eikä sitä tarvitse luoda! Jos olen pelastettu minä ymmärrän että Jumala on ihmeellinen ja ylistettävä ja siksi käännän katseeni (vaikeuksien keskelläkin) Häneen ja kerron Hänelle että Hän on ylistettävä.
Ylistys auttaa omaa sisintä pääsemään oikeaan arvojärjestykseen ja usein on sitten seurauksena että ilmapiiri ja olosuhteet alkavat muuttua, sillä Pyhä Henki totuuden Henkenä siunaa sen missä totuudessa ollaan ja mikä onkaan suurempi totuus, kuin että Jumala itsessään on ylistettävä ja koroitettava Jumala jonka suuruutta on sopivaa ylistyksellä julistaa kaiken yli?
Ylistyksen seurauksena ihan luonnostaan murtuu vihollisen muureja koska hän ja hänen demonijoukot ei kestä sitä että Herraa ylistetään. Ylistyksessä on siis jos ei aina niin ainakin yleensä hengellisen sodankäynnin ulottuvuus jollain tavalla mukana, silloinkin kun sitä ei tiedosteta.
Joskus kun koen vihollisen vastustusta jossakin asiassa olen alkanut aktiivisesti tuon asian yli ylistää ja ylistäen julistaa Herraa siinä kohdalla, koska Hän on jo voittaja Golgatan työn perusteella, ja usein on asioita auennut tällaisen ylistyksen kautta jota voidaan nimittää hengelliseksi sodankäynniksi. Sellaisessa usein koen Jumalan vaikuttamaa auktoriteettia joka on Kristuksessa. Ylistäminen hengellisenä sodankäyntinä ei siis ole palvovaa ylistystä jossa keskitytään yksin Herraan vaan se on Hänen ylistämistään määrättyjen tilanteiden ja asioiden yli, koska tiedämme että Herra on ihmeellinen ja koroitettava myös näiden asioiden kohdalla ja Hänellä on valta muuttaa ne täysin mielensä mukaisiksi. Kiitos Herralle.
Itseensä Jumalaan kohdistuva ylistys, jota ylistys varsinaisesti on, voi olla laulaen tai suureen ääneen tapahtuvaa, mutta se voi olla myös hiljaista, sisimmästä kumpuavaa ylistämistä. Yhteiset ylistyshetket ovat mielestäni tärkeä osa seurakunnan tilaisuuksia koska niissä keskitytään Häneen joka on pääasia ja evankeliumiakin on sitten ehkä helpompi julistaa. Ei siksi että oltaisiin sielullisella tekniikalla ja tiettyjä sanoja toistamalla luotu tunteellisesti innoittunut ilmapiiri, vaan koska on yksinkertainen totuus että Herra jota julistamme on ikuisesti ylistettävä.
* *
Jossain mielessä palvontaa voidaan kait ajatella ylistyksen korkeimpana muotona. Ehkä voitaisiin sanoa että se on ylistävän sisimmän sulautumista Hänen läsnäoloon jota ylistetään. Palvonta ei ole hengellistä sodankäyntiä. Se on sydämen kaksin oloa Herran kanssa jossa tavallaan olen vain minä ja Hän. Ylistys saattaa johtaa palvontaan mutta se ei ole ylistyksen tarkoitus niin että kaikessa ylistämisessä aina tavoiteltaisiin palvonnan syntymistä. Palvoa voi myös ylistystilaisuuden pauhinassa mutta silloin kaikki ympärillä ikäänkuin katoaa Jumalan rakkauteen, vaikka olen ihmisten keskellä olen syvästi tietoinen vain Hänestä, se ei ole hurmoksellisuutta jossa aika ja paikka täysin unohtuisi, mutta on ikäänkuin sisimmän haltioitumista Hänestä ja Hänen rakkaudestaan. Vielä enemmän kuin ylistys palvonta keskittyy nimenomaan itseensä Jumalaan, jopa niin että ei enää ole erikseen minua joka palvon ja Häntä jota palvon, vaan tavallaan olemme ikäänkuin erottamattomasti yhtä. Palvonnassa koen syvän yhteyteni Häneen. Palvonta on olemista Jumalan rakkauden keskuksessa, se on kaiken mitä minussa on ehdotonta antautumista ja avautumista Hänelle, joka on kaiken rakkauteni ja huomioni ja kaipaukseni keskipiste.
Tällaista tässä nyt tuli mieleen äkkiseltään.
* *
On siis Herran tahto että koko elämämme olisi kiitoksen ja ylistyksen sävyttämää, ja että kaikessa kiitoksessamme ja ylistyksessämme olisi sillä tavalla palvovaa asennetta, että niissä olisi syvää rakkautta Kristukseen.
Kun ylistystä ajatellaan laajemmin elämäntapana se ei ole vain käsien kohottamista ja laulamista tai jonkinlaisen (joko yleisen tai yksityisen) ylistyshetken viettämistä.
Kun opimme olemaan kiitollisia koettelemusten ja ihmisten pilkkaamisten ja muiden vastoinkäymisten keskellä niin ettemme ryhdy vihaamaan emmekä katkeroidu vaan voimme niissäkin tilanteissa suhtautua asioihin Hengen mukaan, ja että meillä sellaisissakin tilanteissa on käsitys että Herra on kanssamme ihanana Jumalana, silloin elämme ylistyksessä ja se voi yhä syventyä.
Kun elämänasenteemme on kiittävä ja ylistävä Herraa kohtaan, se tulee sitten kyllä näkyviin myös ylistyshetkissä, jolloin todella ylistämme Herraa emmekä ylistysbändiä tai ilmapiiriä. Ylistys ei siis keskity ylistykseen vaan Jeesukseen Kristukseen joka on koko elämämme Herra.
Kiitos, ylistys ja palvonta ei koskaan saisi olla riidan aiheita.
Jotakin mätää on siinä jos joku ylistystä rakastava vikoilee ja arvostelee niitä jotka ei ylistä ja on omalta puoleltaan tämän kautta rakentamassa puoluemielisyyttä seurakuntaan.
Jotakin mätää on siinäkin jos ihminen joka suureen ääneen jatkuvasti toitottaa ylistyksen tarpeellisuudesta ja sanoo että seurakunnissa pitäisi enemmän ylistää, on omassa elämässään kuitenkin lähdössä kapakkaan tai kiroilemassa heti kun tulee vastoinkäymisiä.
On uskovia ihmisiä jotka totutun tapakulttuurin tai oman sielullisen jäykkyyden vuoksi ei koskaan ole oppineet vapautumaan seurakunnan ylistykseen siinä muodossa kuin sitä nykyään harjoitetaan, mutta joiden elämässä on kiitollinen ja sitä kautta ylistävä asenne, niin että he vastoinkäymisten keskelläkin iloitsee Jumalastaan ja kokee sisäisen rauhan.
Muistan kun erään kerran kaaduin talvella rähmälleni maahan ja kämmeneni menivät rikki, ensimmäinen mitä suustani ihan automaattisesti tuli oli kiitos Jeesus. Siinä kun kiittelin koko tilanne alkoi huvittamaan ja täytyin ilolla. Tällainen ei ole omaa ansiota vaan Jumalan työtä. Sitä työtä itsessäni kaipaan syvemmin tänäänkin kun monenlaisten kiusojen keskellä olen ja tehdyt virheet ahdistaa. Kiitos Jeesus, sinä olet Herra.
- Kiitos hyvästä vastauksesta.
>>>Laitan nyt jotain pikaisesti piirrettyä tähän mitä mieleen tulee, en pyri tarkkaan selontekoon ja varmaan saat selvempiäkin esityksiä. >>>
- Mielestäni aika hyvin jo selvitit tätä asiaa, tosin saahan tähän joku jotain lisätäkin jos mieleen tulee.
- Kielillä rukoilemista ja kielillä laulamista voisi tällaisissa ylistyshetkissä käyttää, kun puhutaan Jumalalle, Hänen kanssaan salattuja asioita.
- Toivon itselleni ja toisillekin enemmän kiitosmieltä, rakkautta Jeesukseen ja läheistä suhdetta Häneen.
Siunausta kaikille.
Armoa ja Rauhaa.
Täällä on jo tullutkin hyviä vastauksia.
Sanoisin kuitenkin yhden asian joka niin helposti unohtuu.
Johannes kirjoittaa 1. kirjeessään että rakastakaa eti vain sanoissa vaan myös teoissa.
Samaa voi sanoa ylistyksestä ja palvonnasta.
Ylistäkää ja palvokaa elämällänne ei vain suullanne.
Muistamme kuinka Jumala sanoo vt: puolella että Hän on kyllästynyt Israelilaisten tuomiin uhreihin ja juhliin vaikka on itse käskenyt heidän niitä uhrata ja viettää. Mutta kun ne tulivat vain seremenoiaksi ja muotomenoiksi vailla sydäntä ja niiden uhraamisen jälkeen vaellettiin epä-pyhästi ei niillä ollut Herran silmissä mitään arvoa.
Samoin on meidän "uhriemme" laita. Me voimme tuoda huultemme uhria Herralle, voimmme kantaa kaikki rahamme hänelle ja uhrata aikamme ja jopa itsemme Hänelle mutta Hän ei niihin mielisty jos ne tehdään lihan tyydyttämiseksi ja oman kunnian saamiseksi tai minkä muun syyn tähden kuin Herran tähden.
Siksi on tärkeää muistaa että elämämme ja sydämemme on sopusoinnussa sen kanssa mitä teemme.
Ylistäkäämme ja palvokaamme ja kiittäkäämme Herraa sanoilla mutta myös elämällämme.
Siunausta kaikille Pyhille Jeesuksessa Kristuksessa.
Tärkeitä asioita otit sinäkin esille. Jostakin syystä näistä sanomistasi asioista tuli mieleeni PreGo:n "Avoin kirje Rakkaalleni"- avauskirjoitus joka on jo tuonne seuraavalle sivulle siirtynyt: kopioin siitä yhden kappaleen tuohon alle:
>>>Sanoit:
- Tiedän että olet yrittänyt parhaasi, Rakkaani, mutta en minä tekojasi kaipaa. Kaipaan sydäntäsi. Kaipaan olla sinua lähellä ja puhua sinulle sydämeni sanoja. Kaipaan katsoa silmiisi 24 tuntia vuorokaudessa ja nähdä katseessasi että koet olevasi rakastettu. Kaipaan sitä että ymmärtäisit kuinka rakas ja tärkeä olet minulle. Sen sijaan että sinä palvelet minua minä kaipaan palvella sinua ja sitten, jos tekoni herättävät sinussa halua tehdä asioita mielikseni tahdon että tekisit niitä iloisesta ja vapautuneesta rakkaudesta käsin, ei suorittamisen pakosta eikä sairaalloisen miellyttämisen halusta. >>>
Siunausta.
On rikkinäisen ihmisen joskus hyvä palata itseäänkin muistamaan, noissa asioissa.
Kun Sana sanoo, että rakasta lähimmäistä ,kuten itseäsi, niin täytyy minun ainakin myöntää että oma sisinkin on saatava kuntoon, jos aikoo muille olla "välimiehenä".
Eli jos joku luulee pystyvänsä täysin unohtamaan itsensä, niin ehkä hyvä jossain vaiheissa olisi itseäänkin hoitaa.
Ehkä kiitos herkeää, jos huomaa, mistä kiittää?
Armon suuruuden, kun hiukankin ymmärtää, niin silloinkin kiitos tulee helpommaksi
Ehkä kiitos johtaa rakkaudellisiin tekoihin ja jälleen ylistykseen ja palvontaan.
Eli kyllä itseäänkin tulisi rakastaa, jos meinaa kiitoksessa kulkea.
Olen nyt monta kertaa kokenut
että tie ylistykseen ja palvontaan
alkaa kiitoksessa - syntien tunnustamisen ja murtumisen kautta
sillä ei täyttä astiaa Jumala voi käyttää
eikä täyttää, Hänen täytyy ensin saada
tyhjentää meidät omasta itsestämme
Kiitos = murtua ja uskoa synnit anteeksi, Ylistys = kiitosta
ja Palvonta = lepoa kaikkein Pyhimässä
Ps. 40:4
"Hän antoi minun suuhuni uuden virren,
kiitoslaulun Jumalallemme.
Sen näkevät monet ja pelkäävät
ja turvaavat Herraan".
minusta tuo paavalin(?) ohje kuvaa oikein hyvin Jumalan toivetta kiittämiseen ja ylistämiseen nähden.
kiittävä ja palvova asenne Jumalaa kohtaan on minun ymmärtääkseni jutun ydin asia. meidän ei tarvitse hokea "kiitosJeesuskiitosJeesus" ollaksemme liikkeellä oikealla asenteella, vaan Jumala katsoo ennnekaikkea sydämeen!
"kiitos-, ylistys- ja palvontarukous" puhuen tai laulaen on kuitenkin raamatun antama kaava, siitä emme pääse yli, emmekä ympäri.
jo vanha testamentti kertoo, mikä vaikutus on seurakunnan yhteisellä kiitoksella ja palvonnalla. yhteinen laulettu ylistysvirsi voi olla (sen pitäisi olla) joskus mahtava kokemus.
sen vain me laulavaiset unohdamme usein, että ihan kaikille ei ole suotu sitä lauluääntä, ja niin ollen jumalanpalveluksissa täytyisi ottaa huomioon myös ne, jotka eivät laula. liiallinen musiikin korostaminen ei siis ole hyväksi.
mamaberad on tainnut eritellä jo tuossa sinulle, mitä kiittäminen, ylistäminen ja palvominen tarkoittavat? olisi pitänyt lukea hänen tekstinsä, ennenkuin aloin tässä paasaamaan...
>>>kiittävä ja palvova asenne Jumalaa kohtaan on minun ymmärtääkseni jutun ydin asia. meidän ei tarvitse hokea "kiitosJeesuskiitosJeesus" ollaksemme liikkeellä oikealla asenteella, vaan Jumala katsoo ennnekaikkea sydämeen! >>>
Näinhän se on. Ihmisiä voimme vaikka pettää hokemalla kiitoskiitoskiitos, vaikka sydän ei kiittäisikään, Jumalaa emme voi pettää. Tuostapa tulee mieleen, että joskus voi olla paikallaan sanoa ääneenkin kiitoksensa, jottei aivan kiittämättömäksi luultaisi. Mutta eihän sen tarvitse merkitä hokemista.
Mamabeard kyllä kirjoitti aika perusteellisesti vastauksessaan, jonka suosittelen lukemaan, mutta kyllä näistä asioista voivat aivan hyvin muutkin sanoa ajatuksensa.
Olen joskus osallistunut 24 tuntia kestävään ylistystapahtumaan ja on ollut todella mahtavaa ylistää Jumalaa yhdessä eri ylistysryhmien ja toisten uskovien kanssa.
mamabeardin kirjoitukset ennemmin tai myöhemmin!
suakkuna:
entinen emäntä koetti saada juroa ukkoaan kiittelemään Herraa hieman vuolaammin: "kiittäisit nyt sinäkin edes kerran ääneen", hän pyysi.
"kiitosta" myöntyi mies lopulta narahtamaan.
muuten..körttivirsi nro 173 on tosi hyvä ylistyslaulu.
Taidatte kaikki naiset olla tämän
äitisenparran ihailijoita
ihmiseen?
Eihän tässä kukaan puhunut mamabeardin ihailemisesta mitään vaan hänen TEKSTEISTÄ. Se on ihan eri asia että lukee jonkun henkilön tekstejä sen tähden kun on siihen henkilöön ihastunut tai että lukee jonkun henkilön tekstejä sen tähden kun on tottunut että niissä yleensä on sellaista asiaa joka kannattaa lukea.
Jos siis jonkun mielestä mamabeardin teksteissä on jotakin sellaista että hän tahtoo niitä lukea tai on jokin sellainen kohta joka hänen mielestä osuu asian ytimeen kyllin hyvin että sitä voi siteerata, niin ei se tarkoita että olisi mamabeardin tekstien ihailija ja vielä vähemmän että olisi hänen henkilökohtainen ihailija.
Tuskinpa kukaan täällä edes tuntee häntä henkilökohtaisesti.
Minä olen ihastunut tähän henkilöön ja olen hänen henkilökohtainen ihailija
ja luulen että kaikki muutkin ovat ihastuneita
häneen, koska omassa ihastuksessani
ajattelen: - toki, muutkin ihastuvat
koska hän on niin ihastuttava.
Kirjoitin sinulle runon r.runopalstalle.
hyvää yötä
Joo. Mutta se on kuules tipu huono lähtökohta hengellisiin keskusteluihin.
Jumala ei katso ihmiseen eikä ole puolueellinen. Älä lue kenenkään tekstejä - edes minun, vaikka olisit kuinka ihastunut - oman ihastuneisuutesi läpi koska sitten voi käydä niin että hukkaat varsinaisen sisällön ja etsit sellaisia kohtia joiden kautta voisit hempeillä. Asia on sillä tavalla että silloinkin kun on ihastunut täytyy ottaa huomioon että toisen elämässä voi olla vääriä tulkintoja ja niistä on sitten ojennettava vaikka olisi kuinka ihastunut. Ja toisin päin. Silloinkin kun tuntee jotakuta henkilöä kohtaan vastenmielisyyttä eikä mielellään ole samaa mieltä hänen kanssa täytyy kuitenkin olla valmis ottamaan häneltä nöyrästi vastaan se mikä on Jumalasta.
Sinullahan on ollut taipumuksena että kun on oikein rakkaudellinen fiilis kaikki on yhtä hymyä ja sitten seuraavassa hetkessä kun suutut on ihan samalla tavalla: olen silmissäsi inhottava eikä minussa ole kerta kaikkiaan mitään hyvää eikä totuudellista. Ok.
Se vaan harmittaa että vaihtelevien tunteidesi mukaan heität minulle kommentteja tänne milloin imarrellen ja milloin mustamaalaten.
Tällä kertaahan keskustelu oli kiitoksesta, ylistyksestä ja palvonnasta. Se on tärkeä aihe ja on siunattua että tahdotaan siitä oppia ja toinen toiseltamme saamme rohkaisua Herran eteen, käytännössä näitä asioita sitten myös toteuttaaksemme kiitollisin mielin.
Sitä en vaan ymmärrä kuinka sinun kommentti äitisenparran ihailijoista liittyy kyseessä olevaan aiheeseen?
Ymmärrän jos keskustelu rönsyilee mutta nyt lähdimme kerta kaikkiaan sivupoluille...
Olisin voinut jättää kommenttisi kokonaan huomiotta mutta nolostuin toisten puolesta kun aiheetta "syytit" heitä minun ihailijoiksi...
Vaikka tämä viesti nyt on vähän kovassa sävyssä niin yritä ajatella että en minä ihan niin kovassa sävyssä kuitenkaan ole.
Ja jos sisäistit aiheen josta on keskusteltu ymmärrät varmaan että voit mennä loukkaantumisen ja suuttumisen tunteidesi kanssa nyt Herran eteen kiittämään Häntä, ettei vihollinen kerta kaikkiaan saa sinua tolaltasi suorapuheisuuteni tähden? Hyvää yötä vaikka aamu onkin, tarkoitan siis että menen ja torkahdan pari tuntia, puhelin on pois päältä. Heips.
:-)
T: mamabeard
Ylistys, kunnia ja kiitos Herralle sinusta
Murtsi -67!
pidän muuten enemmän
puulämmitteistä löylystä
se on niin, lempeää ja hoitavaa
sähkökiukaasta tulee
niin kovaa löylyä kiukaalle
ciao!
Minäkin luen mamabeardin kirjoituksia kun niitä satun huomaamaan. Pidän hänen ilmaisutyylistään, ehkä siitä syystä että se on aivan erilainen kuin omani.
En tunne körttivirsiä.
Kiittämisestä tulee mieleen juttu lapsesta, jota kylässä käskettiin kiittämään ruoasta. Rehellisyyteen opetettu lapsi kiittikin: kiitos pahasta ruuasta!