Tässä copy/paste Ari Vatasen sivuilta:
Millainen olisi järkevä autovero?
Jos valtiontalouden takia nykyisistä verotuloista ei voida luopua, on veron siirtäminen ostosta vuosittain perittävään käyttömaksuun kaikista järkevintä. Näin autokanta saadaan uudistumaan nopeaan tahtiin, millä on kiistattomia ympäristö- ja turvallisuusetuja. Ehkä perheen kakkosautolla käyttömaksu voisi olla alempi, jos sillä ajaa tietyn maksimimäärän/vuosi (tai sitten syrjäseutuvähennys). Ei työssäkäyvän perheen kakkosautosta saa tehdä luksusta!
Polttoaineveron korottaminen harvaan asutussa maassamme syrjisi liikaa Suomen Tuupovaaroja.
Eikö oston verottamisesta siirtyminen nostaisi tehdashintoja?
Nykytilanteessa näin voisi käydäkin. Mutta koska komissio on muuttamassa kilpailusääntöjä (ks. lisää uusista kilpailusäännöistä), tehdashinnat tulevat lähentymään joka tapauksessa riippumatta siitä, mitä Suomi verolleen tekee. Lisäperusteluna auton hankintaveron alentamiseksi on se, että veron pitäminen nykytasolla saattaisi liiaksikin kannustaa käytettyjen autojen tuomiseen, vaikka aluksi autojen keski-ikä laskisikin. Kuitenkin tavoitteena tulee olla sekä edulliset uudet että käytetyt autot.
Syitä autoveron muuttamiseksi
Maailman varakkaimpiin maihin kuuluvassa Suomessa lapsemme ahdetaan pieniin ja vanhoihin autoihin ja tämä näkyy varsinkin kehä-kolmosen ulkopuolella, missä etäisyydetkin ovat pisimmät. EU-maista vain köyhässä Kreikassa tilanne on lähes yhtä huono. Meillä puolet autoista (eli yli miljoona) on 10-18 vuoden ikäisiä. Suomen autokannan keski-iässä eli 10-vuotiaana auto saa Saksassa kutsun romuttamoon. Vuonna 1970 autojemme keski-ikä oli vain viisi vuotta eli puolet nykyisestä. Elintasomme on noussut ratkaisevasti mutta säännöstelytaloudessa automme ovat vanhentuneet.
Vanhat autot saastuttavat ja ovat hengenvaarallisia onnettomuuksien sattuessa. Liian monta kyyneltä on jo vuodatettu teillämme. Muistan pienen miehen hätäni, kun 8-vuotiaana näin isäni kuolevan kolarissa. Suomen autotilanteeseen on tultava muutos!
Muualla EU:ssa markkinat määräävät hintatason. Meillä sen määrää virkamies. Komission huomautettua asiasta vuonna 1998 verottaja teki asiasta salaiseksi julistetun(!) selvityksen ja vastasi komissiolle hyvin kaunopuheisesti ja kavereille silmää iskien. Ja myöntyi tekemään kosmeettisia reikiä rajoillamme olevaan veromuuriin. Ennalleen jäivät kaikki ne tekijät, jotka käytännössä estävät käytettyjen autojen ja moottoripyörien tuonnin Suomeen.
Ratin takaa katsottuna Suomi ei ole vielä EU:ssa. Ministeriön autovero-osasto on häntä, joka heiluttaa koiraa. Mutta viranomaisemme ovat löytäneet komissiosta vertaisensa vastuksen.
Ari vatanen

Vastaukset 3
Vanhimmat
Autokauppa kilpailkoon määräpalkkioilla niin kuin eurooppalainen autokauppakin toimii, on estettävä prosentuaalinen ansaitseminen autovero-osuudesta. Kansalaiset osaavat maksaa muutkin veronsa suoraan yhteiskunnan luukulla. Kyllä autokauppa katteensa osaa ilman veronkantoakin järjestää. Autokaupan lobbaus vv-ministeriöön on ylläpitänyt tätä sairasta veronperintää. Kyllä pääjohtaja oli aivan aiheellisesti huolissaan Tullin julkisuuskuvasta !
veli nöh-nöh on oikeassa. eihän valtiovalta "tue" mitään muutakaan liiketoimintaa Suomessa, miksi siis autokaupan tulisi olla erityisasemassa?
"veli nöh-nöh on oikeassa. eihän valtiovalta "tue" mitään muutakaan liiketoimintaa Suomessa, miksi siis autokaupan tulisi olla erityisasemassa?"
Mites se on noi taxit? Kiinteät taxat, verohelpotettu kalusto, ei väristandardeja kalustossa (voidaan sitten hämätä kuluttajaa kun kalusto vaihtuu), tarveharkinta = kilpailun rajoittaminen toimiluvissa jne, jne.!
Mikäli alkaa ajattelemaan, alkaa vituttamaan.