Entäs nyt kun kampanjat on käyty - tilannetuumailu

Kun nyt ehdokkaiden puheet on pidetty ja mielipiteet kuultu yllättäen parhaaksi ainakin minun mielestäni on noussut Heidi Hautala. Myös Soini on yllättänyt. Hän on paljon fiksumpi kuin mitä olen olettanut. Hänellä on näköjään jopa pieniä vaikeuksia esiintyä junttikansa äänenä. Sinänsä on hyvä että tämä syrjäytyneinkin ja köyhin osa suomalaisia on saanut oman äänen poliittisille kentille.
Vihreiden omalla palstalla tuolla hieman alempana on näköjään menossa pyykinpesu siitä, että jotktu nimekkäätkin vihreät ovat suoraan Halosen kannalla jo ensimmäisellä kierroksella. Asia ihmetyttättää kyllä minuakin. Halonenhan on hyvä ehdokas mutta kyllä puolueen tulee kyetä olemaan asettamansa ehdokkaan takana.
Niinistö on varmasti pätevä ja kykenisi hyvin hoitamaan viran, mutta valitettavasti Niinistö on tärvännyt mahdollisuutensa jyrkällä ja aggressiivisella esiintymisellään. Munaus oli myös puhuminen vastakohtaisuuksien katoamisesta. Se ei ole uskottavaa jos vähinkin on seurannut maassa tapahtunutta kehitystä. Vastaava tilanne on ollut joskus 1900-luvun alussa ja silloinhan se lopulti johti kansalliseen onnettomuuteen. Ei pidä olla varma, etteikö Suomessakin voi tapahtua äkillistä radikalisoitumista, joka nykymaailmassa saa helposti terrorismin muotoja. Minäkin uskon, että se mitä tapahtui äskettäin Ranskassa voi tapahtua meilläkin. - Niinistön mainistoimisto oli myös arvostelykyvytön valitessaan karnevalistisen linjan puheella työväen presidentistä. Totiseen juristiin iskettiin pellen leima.
Vanhanen on ollut tässäkin yhteydessä ennen kaikkea pääministeri, joka on joka sanannsa sovittanut pääministerin puheeksi sopivaksi. Maan suurimmalta poliittisen vallan käyttäjältä tämä on tietenkin erinomaista poliittista viisautta. Harmaa mies on luotettavuuden ja yllätyksettömyyden perikuva. Nyt se on ehkä heikkous mutta kääntyy heti vaalien jälkeen Vanhasen eduksi ja vahvuudeksi. Eduskuntavaalit voivat mennä vielä Keskustalle yllättävän hyvin. Myös vihreillä on nyt poliittista korkoa, mutta pelkään, että Meriläisen huumemaine ja Tynkkysen sinänsä rohkea ja ansiokas homoprofiili vievät toiseen suuntaan. Suvaitsevaisuus ei ole suomalainen hyve näiden asioiden suhteen. Itse pidän hyvänä, että inhimillistä perusominaisuutta homoutta ei tarvitse peitellä ja että huumepolitiikasta voidaan puhua asiallisesti ja ratkaisuja etsien. Jälkimmäsitähän Meriläinen on yrittänyt, mutta tyyli on pilannut yrityksen.
Ps.
Juuri nyt kansainvälisen oikeuden asiantuntija Koskenniemi - runoilijan pojan poika - puhuu todella humaanisti ja viisaasti. Olisipa viestille kuulijoitakin.    
170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse en näe ongelmaa tuloerojen kasvussa. Ongelma on se, että alapäässä moni jää kovin vähäisille tuloille. Siihen auttaa vain työnteko ja tarvittaessa työajan pidentäminen. Mikään ongelma ei ole tehdä 10 tuntia työtä päivässä. Useimmat yrittäjät tekevät työtä paljon enemmänkin. Lomia voisi myös vähentää. Kahden viikon loma riittää toipumiseen. Pitempi loma kähtetään usein vain juopotteluun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tauno T. Pirkanmaalta kirjoitti:

Kun nyt ehdokkaiden puheet on pidetty ja mielipiteet kuultu yllättäen parhaaksi ainakin minun mielestäni on noussut Heidi Hautala. Myös Soini on yllättänyt. Hän on paljon fiksumpi kuin mitä olen olettanut. Hänellä on näköjään jopa pieniä vaikeuksia esiintyä junttikansa äänenä. Sinänsä on hyvä että tämä syrjäytyneinkin ja köyhin osa suomalaisia on saanut oman äänen poliittisille kentille.
Vihreiden omalla palstalla tuolla hieman alempana on näköjään menossa pyykinpesu siitä, että jotktu nimekkäätkin vihreät ovat suoraan Halosen kannalla jo ensimmäisellä kierroksella. Asia ihmetyttättää kyllä minuakin. Halonenhan on hyvä ehdokas mutta kyllä puolueen tulee kyetä olemaan asettamansa ehdokkaan takana.
Niinistö on varmasti pätevä ja kykenisi hyvin hoitamaan viran, mutta valitettavasti Niinistö on tärvännyt mahdollisuutensa jyrkällä ja aggressiivisella esiintymisellään. Munaus oli myös puhuminen vastakohtaisuuksien katoamisesta. Se ei ole uskottavaa jos vähinkin on seurannut maassa tapahtunutta kehitystä. Vastaava tilanne on ollut joskus 1900-luvun alussa ja silloinhan se lopulti johti kansalliseen onnettomuuteen. Ei pidä olla varma, etteikö Suomessakin voi tapahtua äkillistä radikalisoitumista, joka nykymaailmassa saa helposti terrorismin muotoja. Minäkin uskon, että se mitä tapahtui äskettäin Ranskassa voi tapahtua meilläkin. - Niinistön mainistoimisto oli myös arvostelykyvytön valitessaan karnevalistisen linjan puheella työväen presidentistä. Totiseen juristiin iskettiin pellen leima.
Vanhanen on ollut tässäkin yhteydessä ennen kaikkea pääministeri, joka on joka sanannsa sovittanut pääministerin puheeksi sopivaksi. Maan suurimmalta poliittisen vallan käyttäjältä tämä on tietenkin erinomaista poliittista viisautta. Harmaa mies on luotettavuuden ja yllätyksettömyyden perikuva. Nyt se on ehkä heikkous mutta kääntyy heti vaalien jälkeen Vanhasen eduksi ja vahvuudeksi. Eduskuntavaalit voivat mennä vielä Keskustalle yllättävän hyvin. Myös vihreillä on nyt poliittista korkoa, mutta pelkään, että Meriläisen huumemaine ja Tynkkysen sinänsä rohkea ja ansiokas homoprofiili vievät toiseen suuntaan. Suvaitsevaisuus ei ole suomalainen hyve näiden asioiden suhteen. Itse pidän hyvänä, että inhimillistä perusominaisuutta homoutta ei tarvitse peitellä ja että huumepolitiikasta voidaan puhua asiallisesti ja ratkaisuja etsien. Jälkimmäsitähän Meriläinen on yrittänyt, mutta tyyli on pilannut yrityksen.
Ps.
Juuri nyt kansainvälisen oikeuden asiantuntija Koskenniemi - runoilijan pojan poika - puhuu todella humaanisti ja viisaasti. Olisipa viestille kuulijoitakin.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu