Harmaasilmästä

Olen lukenut tätä ja "Liikenne"-palstaa aika paljon ja silmiini on osunut myös paljon Nimim. Harmaasilmän kirjoituksia, olen myös lukenut negatiivista palautetta jota hän on myös runsaasti saanut. Yhdyn suurimpaan osaan näistä palautteista.
Minua ihmetyttää hänen käsityksensä liikenteestä, koska hän onnistuu syyllistämään yleinsä pelkästään autoilijat, vaikka hänellä ei ole asiasta parempaa tietoa, kuin se minkä on lukenut sanomalehdestä. Sanomalehti kun ei kerro lähellekään koko totuutta asiasta, olen huomannut sen eräällä alalla työskennellessäni.
Hän on myös vähätellyt kevyen liikenteen rikkomuksia, esim. punaisia päin kävely, vedoten siihen, että silloin jalankulkija vaarantaa vain oman henkensä. Pitäähän tämä paikkansa, mutta yhtä vakava rikkomus punaisia päin meno on autoilijoilta, kuin kevyeltä liikenteeltäkin. Eräässä '97-vuoden tilastotiedoissa kävi ilmi, että peräti joka kolmas jalankulkija kävelee punaisia päin, että prosenttimäärä on runsaasti suurempi, mitä autoilijoilla. Harmi etten löytänyt tuota taulukkoa enään netistä. En puolustele mitenkään autoilijoita ja vähättele tätä "punaisia päin"-hurjastelua, tarkoitan vaan, ettei kannata osoittaa sormella autoilijoita, kun jalankulkijat on vielä piittaamattomimpia liikenteessä.
Harmaasilmä on myöskin muutamaan otteeseen sanonut, että hänen ylitseen on YRITETTY ajaa, kuski on katsonut silmiin ym., tuo alkaa kuulostaa jo aika typerältä, tuskin kukaan yrittää ajaa tahallaan kenenkään päältä, Epäilen, että näissä tapauksissa vika on ollut hänen itsensä korvien välissä.

Ikäviä tapauksia on viime aikoina runsaasti ollut ja ei ne taida olla loppumassakaan. Harmi, että jokainen voi vaikuttaa VAIN omaan liikennekäyttäytymiseensä.

-Harri-
501246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Eipä mulla silti ole mitään henk.koht. Harmaasilmää vastaan, välillä tulee vaan outoa tekstiä.

Äänestä

Harmaasilmä.

En ole kaikkia Harmaasilmän viestejä lukenut, mutta kyllä niistä totuuden siemenkin löytyy.

Kiihkossaan ja kiukussaan vaan tuntuu asialliset metodit ja teot jääneen taka-alalle. Ehkä liian agressiivinen ja hyökkäävä tyyli on aiheuttanut vastareaktion ja vastakkainasettelun. Mielestäni tyyli on aikaisemmista keskusteluista huomattavasti parantunut, mutta tämä foorumi ei unohda koskaan.

On totta, ja sen on Harmaasilmäkin myöntänyt, että jalankulkijat rikkovat sääntöjä siinä missä esim. autoilijatkin... mutta olen Harmaasilmän kanssa samaa mieltä siitä, että sääntöjä rikkova autoilija on ympäristölleen huomattavasti sääntöjä rikkovaa jalankulkijaa vaarallisempi vaikka molemmilla on sama moraalinen velvoite noudattaa lakia.

Jos jostain on jotain mieltä, on täysi vapaus tuoda se täällä julki. Harmaasilmää ilmeisesti koskettaa enemmän jalankulkijoiden oikeudet ja turvallisuus kuin autoilijoiden, suotakoon se hänelle.

Harmaasilmä on mielestäni henkilö jonka kanssa voi käydä asiallista keskustelua vaikka on asioista eri mieltä, mutta asiattomiin kommentteihin saa asiattoman vastauksen.

Se, kuuluuko keskustelu keskustelijoista tälle foorumille onkin eri juttu. Mitä minä tässä Harmaasilmää sen enempää puolustelemaan... osoita kritiikkisi mieluummin suoraan hänelle.

Äänestä
  • Vastauksesi oli asiallinen ja en mitenkään moiti Harmaasilmää keskustelijana. Hänen kirjoituksensa on asiallista, eikä tätä yleistä: "vitun runkkari idiootti"-juttua, jota näillä palstoilla on enemmän kuin liikaa. Niihin en viitsi ottaa edes kantaa, koska kakaroille on turha mitään selittää.

    Olisihan tuon voinut kohdistaa suoraan Harmaasilmällekin, mutta ajattelin, että muut voi myös ottaa kantaa ja sanoa mielipiteensä.

    Tämä keskustelu ei varsinaisesti tälle palstalle kuulu, mutta sitä on turha muullekaan palstalle laittaa.

    -Harri-

    Äänestä

Kiitoksia palautteesta, Harri. Myönnän suoraan olevani hieman häkeltynyt tästä ketjusta.

En tietääkseni ole syyllistänyt pelkästään autoilijoita. Ja missään tapauksessa en ole syyllistänyt kaikkia autoilijoita, tai ainakaan ei ole ollut tarkoitus. Olen halunnut syyllistää ne autoilijat, joille vain yksi asia liikenteessä on merkityksellinen: oma napa. Siinä ei paina liikennesäännöt tai sivullisten turvallisuus ja henki, kun on päästävä perille viisitoista sekuntia nopeammin. Mielestäni tämän kaltaisiin autoilijoihin tuleekin suhtautua syyllistävästi. Ymmärrän myös, jos joku närkästyy mahdollisesti tunnistettuaan oman ajotyylinsä kritiikistäni. Mutta tällaisessa tilanteessa kannattaisi hetki miettiä kiivastumisensa syytä, ennenkuin lähtee minua vastaan henkilökohtaiseen hyökkäykseen. Huomautus: en pidä tämän ketjun avausviestiä hyökkäyksenä.

Käsittääkseni olen tuonut sen esiin, että en hyväksy myöskään kevyen liikenteen rikkomuksia. Mutta, se mikä ne erottaa autoilijoiden rikkomuksista on se, että lähes poikkeuksetta ne aiheuttavat vaaraa vain rikkojalle itselleen. Autoilijoiden rikkomukset - niin tahalliset kuin tahattomatkin - hyvin usein asettavat vaaraan täysin sivulliset ihmiset, ja seuraukset voivat olla hyvinkin ikävät. Näistä tapauksista saadaan lukea lehdistä, eikä se tunnu hyvältä. Olen muuten jonkin aikaa työskennellyt lehtialalla, joten minulla on jonkinlainen kuva siitä, minkälaisiin juttuihin kannattaa suhtautua vakavasti ja minkälaisiin ei.

Pidän liikennesääntöjä erittäin tärkeänä asiana liikenteessä. Syy tähän lienee itsestään selvä. Mutta, yksi asia ajaa niidenkin edelle: turvallisuus. Jos sata jalankulkijaa kävelee päin punaista vaarantamatta tai häiritsemättä ketään, on se mielestäni pienempi ongelma kuin se, että yksi auto ajaa päin punaista jalankulkijaan törmäten. Tästä saa vapaasti olla eri mieltä, mutta kuulisin mielelläni perustelut sille, miksi ihmishengen menetys on pienempi haitta kuin näennäisesti riskitön punaista päin kävely.

Tässä välissä haluan korostaa, että en edelleenkään hyväksy punaista päin kävelyä. Yritän vain soveltaa "isompi paha, pienempi paha" -ajattelua.

Olen melko varma, että kukaan tämän palstan lukijoista tai kirjoittajista ei ollut paikalla, kun tuo Mersu lähes osui minuun suojatiellä. Minä olin, joten jokainen saa itse päättää, kannattaako sanaani luottaa vai ei. Kyllä, kyseinen kuski katsoi suoraan silmiini, mutta ei jarruttanut tai kääntänyt. Hän luotti isomman oikeuteensa. No, sai mennä ensin, mutta peilin kävi huonosti. Jos autoilija lähestyy suojatiellä olevaa jarruttamatta tai väistämättä, mitä muuta se on kuin yliajoyritys? Kukaan ei ole vielä esittänyt vaihtoehtoa, vastaan inttämistä kylläkin. Sinänsä ihmeellistä, että minä olen saanut kritiikkiä, mutta kyseinen kuljettaja ei. Kertoo jotain yleisestä asenteesta liikenteessä?

En muuten jaksaisi pyöritellä tuota tapausta päivästä toiseen.

Tuossa yhdessä kirjoituksessa taisi tulla esiin se, että kirjoitukseni taso vaihtelee suuresti vastausten mukaan. Miten itse vastaisitte esimerkiksi Petelle? Lukekaa hänen kirjoituksiaan ja miettikää asiaa. Tiedän, ettei noiden ongelmatapausten kirjoituksiin ole mikään tarve vastata. Minulle noihin vastailu oli pitkään silkkaa hupia, koska halusin nähdä miten pitkälle tyyppi on valmis menemään. Lopulta yksinkertaisesti kyllästyin, koska kirjoitukset olivat pelkkää henkilökohtaista loukkausta ja henkistä pahoinvointia. En voi sanoa, että olisin kovin ylpeä siitä, että sorruin keskusteluun kyseisellä tavalla kyseisen kirjoittajan kanssa.

Loppuun vielä: en ole täydellinen jalankulkija, pyöräilijä tai autoilija. Mutta pidän itsestään selvänä sitä, että liikenteessä toimitaan sääntöjen mukaan ja niitä sopii rikkoa vain vaaratilanteiden välttämiseksi (tuollainen tilanne on täysin mahdollinen). Olen myös joustavan liikenteen kannalla. Mutta joustavaa liikennettä ei ole se, että autoilija painaa kaasua jarrun sijaan lähestyessään suojatietä. Se on vaarallista liikennettä.

Äänestä
  • ...., että jos sulla oli aikaa katsella kuljettajan silmiä ja reaktioita, miten sulla ei ollut aikaa mennä alta pois?????

    Tarkoitan lähinnä sitä, että et sä voi tuollaisessa ehtiä tekemään sellaisia johtopäätöksiä, että kaveri ajoi tahallaan päällesi. Kaverihan saattoi olla ihan "tilt" -alkoholista, huumeista tms. Voipi olla vaikka näkökyvyssäkin vikaa. Tietenkään em. syyyt ei anna oikeutta ajaa päälle, mutta että vahingoittamismielessä? huh huh!

    Äänestä

  • Kölli kirjoitti:

    ...., että jos sulla oli aikaa katsella kuljettajan silmiä ja reaktioita, miten sulla ei ollut aikaa mennä alta pois?????

    Tarkoitan lähinnä sitä, että et sä voi tuollaisessa ehtiä tekemään sellaisia johtopäätöksiä, että kaveri ajoi tahallaan päällesi. Kaverihan saattoi olla ihan "tilt" -alkoholista, huumeista tms. Voipi olla vaikka näkökyvyssäkin vikaa. Tietenkään em. syyyt ei anna oikeutta ajaa päälle, mutta että vahingoittamismielessä? huh huh!

    Tuosta Mersu-välikohtauksesta näyttää tulleen hauska arvausleikki, jota moni tuntuu haluavan jatkaa jatkamasta päästyään. En tiedä, viitsinkö vastata tämän jälkeen siihen koskeviin arvailuihin. Jos joku ilmoittaa olleensa paikalla ja nähneensä tapauksen, niin keskustelen mielelläni.

    "miten sulla ei ollut aikaa mennä alta pois?????" Tuota noin, olenkos minä sitten jäänyt sen auton alle? En tietääkseni. Sen peili osui minuun ja rikkoontui. Paikalla on hyvä näkyvyys, liikennettä ei ollut ruuhkaksi asti. Mersukuski ja minä otimme "metrin mittaista katsetta" monta sekuntia ennen osumaa. Hän ei noudattanut velvollisuuttaan ja menetti sivupeilin autostaan. Saattoi tosiaan olla kyse alkoholista, huumeista, huonosta horoskoopista, näkökyvyn viasta tai kyvyttömyydestä rekisteröidä näkemäänsä. Tosin mikään niistä ei haitannut tätä kuljettajaa pysähtymästä liikennevaloissa olevaan jonoon nelisenkymmentä metriä suojatien jälkeen.

    Mitähän seuraavaksi...

    Äänestä

  • Harmaasilmä kirjoitti:

    Saat ehkä turpaasi tai todellakin jäät alle.
    Kaikenlaisissa aineissa liikkuvia hörhöjä kun tuntuu olevan aina enemmän. Ehkä sattuu vähemmän kun tietää olevansa oikeassa. Onnea valitsemallesi tielle.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tuota teoriaa on esitelty ennenkin. Lupaan kertoa sitten, jos joku yrittää vetää turpiin lähes ajettuaan ensin ylitseni. Toistaiseksi kukaan niistä, jotka ovat saaneet terveiseni autonsa kylkeen, ei ole uskaltanut pysähtyä.

    Alle jäämisen muuten välttää, kun pitää silmänsä auki.

    kuinka moni täällä uhoaa vetävänsä esim. Harmaasilmää lättyyn jos tulee autoa kolhimaan? Näitä tuntuu riittävän (en väitä että kuulut joukkoon), mutta liikenteessä en ole todistanut ainoatakaan tapausta (ellei kahden jalankulkijan kohtaamista lasketa). Moni on jäänyt alle... syyttömänä.

    Äänestä

  • Sanon nyt vielä kerran, että en koeta puolustaa näitä autoilijoita ja syyllistää kevyttä liikennettä, vaan syyllistan kumpaakin tasapuolisesti, näistä päin punaisia menosta. Vaikka auto aiheuttaa enemmän tuhoa (jos ei noudata liikennesääntöjä) kuin kävelijä, mutta yhtä tyhjäpäisiä nämä ovat molemmat. Moni sellainen ihminen, joka ei kävellessään noudata liikennevaloja, niin tekee saman autolla ajellessa, eli varmaan on samoja hörhöjä.

    En sitten tiedä, olen vaan saanut kirjoituksistasi sellaisen käsityksen, että ne on AINA autoilijat jotka näitä "virheitä" tekevät. En silti väitä, että olisin jokaisen vietisi lukenut ;-)
    Nimimerkki Petelle, en varmaankaan vastaisi lainkaan, on ihan sama mitä heidänlaisilleen kirjoittaa, koska heidän kirjoituksensa on ainoastaan provoilua.

    Tuosta Mersu-jupakasta vielä, miksi muistaisin että tämä ei ollut ainoa kerta kun ylitsesi YRITETTIIN ajaa. Muistaakseni sanoit, että olet myös kivittänyt jotakin autoa?

    -Harri-

    Äänestä

  • Harmaasilmä kirjoitti:

    Tuota teoriaa on esitelty ennenkin. Lupaan kertoa sitten, jos joku yrittää vetää turpiin lähes ajettuaan ensin ylitseni. Toistaiseksi kukaan niistä, jotka ovat saaneet terveiseni autonsa kylkeen, ei ole uskaltanut pysähtyä.

    Alle jäämisen muuten välttää, kun pitää silmänsä auki.

    Taas tuli osoitus siitä, että LUULET, vaikket lopultakaan tiedä mitään toisen ajatuksista. Kukaan ei ole muka USKALTANUT pysähtyä, kun sinä olet jättänyt "terveisesi" auton kylkeen. Hooooooh!!! Mikä sinussa muka pelottaa?

    Sinulla näyttää olevan suuria ongelmia kun liikut kaupungilla jalkaisin. Ehdit tuijjotella sinua "vainovaa" ja muka tappoaikeissa olevaa kuskia silmiin ja kuitenkin sinulla on aikaa kävellä auton eteen niin, että "peilit" muka irtoilevat. Hooooh!

    Et taida raukka tietää, että peilit on suunniteltu siten, että ne taipuvat molempiin suuntiin, eivätkä ne irtoile paikaltaan ilman todella rajua törmäystä. Sinä selvisit ko. tapauksesta ilman mitään vammoja, mikä oli jo suoranainen ihme. Mukava satu, mutta käytänössä mahdoton.

    Puhut lisäksi MONIKOSSA, eli sinulla on ollut MONTA kontaktia eri autojen kylkiin?
    Useimmilla täällä ei ollut varmaankaan yhtään, mutta sinä oletkin erikoistapaus liikenteessä. Sinut yritetään muka tappaa tahallisesti !!! Hoooh!! On se perin kummaa, että sinä törmäilet jatkuvasti autojen kylkiin!!

    Etköhän jo lopulta myönnä, että keksit koko stoorin. Olet ilman muuta tämän osaston suurin SATUSETÄ ja paskanjauhaja ristiriitaisine juttuinesi.

    Äänestä

  • Auto/Mp kirjoitti:

    Sanon nyt vielä kerran, että en koeta puolustaa näitä autoilijoita ja syyllistää kevyttä liikennettä, vaan syyllistan kumpaakin tasapuolisesti, näistä päin punaisia menosta. Vaikka auto aiheuttaa enemmän tuhoa (jos ei noudata liikennesääntöjä) kuin kävelijä, mutta yhtä tyhjäpäisiä nämä ovat molemmat. Moni sellainen ihminen, joka ei kävellessään noudata liikennevaloja, niin tekee saman autolla ajellessa, eli varmaan on samoja hörhöjä.

    En sitten tiedä, olen vaan saanut kirjoituksistasi sellaisen käsityksen, että ne on AINA autoilijat jotka näitä "virheitä" tekevät. En silti väitä, että olisin jokaisen vietisi lukenut ;-)
    Nimimerkki Petelle, en varmaankaan vastaisi lainkaan, on ihan sama mitä heidänlaisilleen kirjoittaa, koska heidän kirjoituksensa on ainoastaan provoilua.

    Tuosta Mersu-jupakasta vielä, miksi muistaisin että tämä ei ollut ainoa kerta kun ylitsesi YRITETTIIN ajaa. Muistaakseni sanoit, että olet myös kivittänyt jotakin autoa?

    -Harri-

    Vai muistat minun sanoneen, että olisin kivittänyt jotain autoa. Sanotaan nyt sitten ihan suoraan, että väärin muistat. Se oli muistaakseni joku näistä rääkyjistä, jotka halusivat väkisin vastata vaikka mitään varsinaista sanottavaa ei ollut. En nyt muista, kuka, sillä niitä on ollut paljon - ja tulee varmaan vielä olemaan. Toinen suosikkikeino yrittää änkyttää jotain vastaan on laittaa sanoja toisen suuhun. Ensimmäinenhän on henkilökohtaisuuksiin meno. Goldfinger tuossa äsken lähettämässään vastauksessa antaa esimerkin kummastakin.

    Jos kävelen suojatiellä ja autoilija ei väistä, eikä edes jarruta, niin mitä muuta se on kuin päälleajoyritys? Minulla on tapana mennä suojatielle, jos yksikään auto ei ole aivan sen läheisyydessä, eli siis kaikki sitä mahdollisesti lähestyvät autot ehtivät hidastaa tai pysähtyä ilman paniikkijarrutusta. Jos autoilija näkee jalankulkijan suojatiellä eikä tee mitään törmäystä välttääkseen, niin mitä hän silloin oikein yrittää? Kerro sinä tai joku muu.

    Tuo kyseinen mersuilija olisi välttänyt tilanteen yksinkertaisesti nostamalla jalan kaasulta. Ei nostanut.

    Verrataanpa tyypillistä punaista päin menoa, jalankulkija vs. autoilija. Jalankulkija tulee risteykseen, katsoo ettei autoja ole lähettyvillä ja menee yli. Autoilija lähestyy risteystä, kun vihreä palaa. Valo vaihtuu keltaiseksi, jolloin autoilija jarrun sijaan painaa kaasua. Risteykseen siis ajetaan joko keltaisilla tai punaisilla. Tällöin risteyksen takana olevalla suojatiellä voi jo hyvinkin palaa vihreä jalankulkijoille, kun kyseinen auto sinne ehtii. Kumpikohan näistä tilanteista on vaarallisempi? Ja ei, en edelleenkään hyväksy punaista päin kävelyä.

    Täytyy sanoa, että kaltaisesi kirjoittajan kanssa on erittäin mukava vaihtaa mielipiteitä, vastapainoksi Peteille ja ruskeasilmille.

    Äänestä

  • Goldfinger kirjoitti:

    Taas tuli osoitus siitä, että LUULET, vaikket lopultakaan tiedä mitään toisen ajatuksista. Kukaan ei ole muka USKALTANUT pysähtyä, kun sinä olet jättänyt "terveisesi" auton kylkeen. Hooooooh!!! Mikä sinussa muka pelottaa?

    Sinulla näyttää olevan suuria ongelmia kun liikut kaupungilla jalkaisin. Ehdit tuijjotella sinua "vainovaa" ja muka tappoaikeissa olevaa kuskia silmiin ja kuitenkin sinulla on aikaa kävellä auton eteen niin, että "peilit" muka irtoilevat. Hooooh!

    Et taida raukka tietää, että peilit on suunniteltu siten, että ne taipuvat molempiin suuntiin, eivätkä ne irtoile paikaltaan ilman todella rajua törmäystä. Sinä selvisit ko. tapauksesta ilman mitään vammoja, mikä oli jo suoranainen ihme. Mukava satu, mutta käytänössä mahdoton.

    Puhut lisäksi MONIKOSSA, eli sinulla on ollut MONTA kontaktia eri autojen kylkiin?
    Useimmilla täällä ei ollut varmaankaan yhtään, mutta sinä oletkin erikoistapaus liikenteessä. Sinut yritetään muka tappaa tahallisesti !!! Hoooh!! On se perin kummaa, että sinä törmäilet jatkuvasti autojen kylkiin!!

    Etköhän jo lopulta myönnä, että keksit koko stoorin. Olet ilman muuta tämän osaston suurin SATUSETÄ ja paskanjauhaja ristiriitaisine juttuinesi.

    Olet täysin oikeassa. Tämä nimim. Harmaasilmä on kirjoitellut täällä täysin harhaisia tarinoita, joihin kukaan järkevä ei usko. Hänelle sattuu aivan liian paljon ja usein törmäilyjä autojen kylkiin liikenteessä. Keksittyjä tarinoita aivan selvästi. Ihme, että äijä raasu on vielä hengissä, kun pahat ja murhanhimoiset autoilijat yrittävät jatkuvasti ajaa hänen ylitseen ja tappaa hänet.

    Äänestä

  • Jusa kirjoitti:

    "kingejä" löytyy, itse olen samaa mieltä
    asennevammainen provosoija, jos tuo oikeasti liikkuu tuolla asenteella jää vielä hopeelle ja kunolla...

    Heh. toivon että se yrittää joskus vielä kurottaa rekan peiliä

    Äänestä

Outoa, minusta Harmaasilmä on yksi asiallisimpia kirjoittelijoita tällä forumilla.

Myönnetään että jampan jutuissa on väliin vähän toistonkin tuntua mutta niin on kyllä liikenneonnettomuusuutisoinnissakin; saman tyyppisiä täysin turhia kuolemia päivästä toiseen.

Ihmetyttää miten moneen H.silmän aloittamaan ketjuun tulee jumalattoman negatiivisia ja suorastaan loukkaavia vastauksia: mahtaakohan tähän päteä vanha sanonta "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".

Vaikka suomalainen liikennekulttuuri onkin huomattavan tervettä ja turvallista verrattuna vaikka Italian tai Kreikan kaaokseen, löytyy liikenteestämme silti täysin sairaita ilmiöitä kuten:
-joidenkin tapa alkaa kiihdyttää kun toinen yrittää ohittaa
-itsenimitetyt "liikennepoliisit" jotka vaarantavat liikennettä "kouluttaessaan" mielestään väärin tehnyttä
-ruuhkaohittelijat jotka ovatkin sitten törkeästä liikenteen vaarantamisestaan huolimatta vierellä kun ollaan kaupunkiin asti päästy ja seistään ensimmäisissä liikennevaloissa
-"kuplassa ajaminen" eli kuvitellaan ettei mitään tapahdu jos itse noudatetaan sääntöjä
-täysin liikenteeseen sopimattomat vanhukset jotka seilaavat kahta kaistaa viittäkymppiä maaseudulla
-Piittaamattomuuden kasvu

Harmaasilmä kirjoittaa yleensä asiaa asiasta joten en kyllä voi yhtyä soraäänien kuoroon mitä hänen kirjoituksiinsa tulee.

Henkka

Äänestä
  • Sanoo Harmaasilmä itse. Heh! Mistä sinä putkahdit puolustelemaan toista persoonaasi? Harmaasilmä on lääkityksen tarpeessa. Hänellä on harhaluuloja, että joku yrittää tappaa hänet/sinut.

    Äänestä

  • minäkin, asiallisia ja maltillisia kirjoituksia tuo "harmaasilmä" on kirjoitellut vaikka välillä multipersoonan hahmot häntä haukkuivat ja nimittelivät.

    Liikenne todellisuudessa on lähestulkoon vaarallista suojatien molemmilla puolilla, välillä näkee todella rankkoja punaisia päin ajoja ja vastaavasti jalankulkijat kävelee H-moilasena päin punaisia henkensä uhalla.

    Äänestä

  • Jusa kirjoitti:

    Sanoo Harmaasilmä itse. Heh! Mistä sinä putkahdit puolustelemaan toista persoonaasi? Harmaasilmä on lääkityksen tarpeessa. Hänellä on harhaluuloja, että joku yrittää tappaa hänet/sinut.

    Ikävää särkeä harhakuvitelmasi mutta uskoisin ettei minua ja Harmaasilmää yhdistä kuin ylipitkät tekstit ja kohtalaisen moitteeton kieliasu.

    Ja jotkut mielipiteet, eivät suinkaan kaikki.

    Pahoittelen

    Henkka
    MB-palstalta käymässä

    Äänestä

Älä ihmeessä usko tämän nimim. Harmaasilmän satuihin. Hän puhuu puuta heinää ja törmäilee jatkuvasti autoihin, saamatta koskaan mitään vammoja. Todellinen teräsmies vailla vertaa. Satusetä Andersenkin olisi kateelinen hänen mielikuvitustarinoilleen täällä.

Äänestä
  • Kerropas, Jusa, miksi olet noin käärmeissäsi minulle? Olenko pistänyt jauhot suuhun jossain keskustelussa, vai miksi olet niin kaunainen?

    Äänestä

  • Harmaasilmä kirjoitti:

    Kerropas, Jusa, miksi olet noin käärmeissäsi minulle? Olenko pistänyt jauhot suuhun jossain keskustelussa, vai miksi olet niin kaunainen?

    Enhän minä ole toki ole sinulle kaunainen mistään. Ei ole pienintäkään syytä. Ethän sinä pysty noilla pehmenneillä aivoilla panemaan jauhoja suuhun kenellekään, saati sitten minulle. Minä vaan huomaan kuinka sinä puhut paskaa täällä. Olet siis satusetä vailla vailla vertaa.

    Koska sinut mielestäsi yrittettiin viimeksi tappaa liikenteessä? Olitko jättänyt pillerit väliin ja kuvittelit taas harhaisia?

    No nyt tiedän, mistä kenkä puristaa. Tyylisi muuten muistuttaa erehdyttävästi erään toisen nelikirjaimisen nimimerkin tyyliä...

    Jos haluat jatkaa, niin laita lista niistä asioista, joista olen puhunut paskaa, sekä perustelut siitä, miksi ne ovat paskaa.

    Puhuit paskaa esim. siinä, että sanoit jonkun autoilijan yrittäneen ajaa ylitsesi tahallaan!! Täyttä paskapuhetta, sillä sinä et todellakaan kykene lukemaan ihmisten ajatuksia. Sanoit myös kivittäneesi jotain autoa, mutta myöhemmin kielsit sen. Kumpi versio on VALETTA? Sinun tyylisi muistuttaa erehdyttävästi M@rcoa.

    Minä olen kirjoitellut Jusana Suomi 24:ssa miltei kaksi vuotta ja sinä vasta vähän aikaa, joten koitahan hillitä tarinoitasi ALOITTELIJA.

    Äänestä

  • Harmaasilmä kirjoitti:

    No nyt tiedän, mistä kenkä puristaa. Tyylisi muuten muistuttaa erehdyttävästi erään toisen nelikirjaimisen nimimerkin tyyliä...

    Jos haluat jatkaa, niin laita lista niistä asioista, joista olen puhunut paskaa, sekä perustelut siitä, miksi ne ovat paskaa.

    Olen myös melkein 100%:sen varma, että olet sanonut kivittäneesi autoa, joko tällä tai sitten liikenne-palstalla.

    Ei maksa vaivaa jankata herra jusarekapetegoldfingerironmike-mikälien kanssa, olethan itsekin noteerannut tämän "keskustelu"tyylin. Hetken aikaa noiden uhoamisten lueskelu menee tietty viihteestä, mutta pidemmän päälle sama virsi alkaa vain ärsyttää.

    Ettei nyt menisi ihan off-topic, sanottakoon, että olet mielestäni oikealla asialla ja olen monessa kohtaa kanssasi samaa mieltä. Osa jutuista on ehkä vanhan toistoa, mutta etpä näy olevan asian kanssa yksin ;)

    Herra Multipersoonan on sitten turha vastata tähän, en vaivaudu kommentoimaan. En myöskään yritä alkaa todistamaan mitään liittyen käyttämiisi nimimerkkeihin, sinäkään tuskin pystyt todistamaan etten minä ole vihreä pikkumies Marsista. Jokaisen sopii kuitenkin vetää kummastakin asiasta omat johtopäätöksensä.

    Äänestä

  • Auto/Mp kirjoitti:

    Olen myös melkein 100%:sen varma, että olet sanonut kivittäneesi autoa, joko tällä tai sitten liikenne-palstalla.

    -Harri-

    Minä taas olen täysin varma, etten ole sanonut kivittäneeni, koska en ole koskaan autoa kivittänyt. Voit joko luottaa sanaani, tai sitten et luota.

    Äänestä

  • Scuderia QV kirjoitti:

    Ei maksa vaivaa jankata herra jusarekapetegoldfingerironmike-mikälien kanssa, olethan itsekin noteerannut tämän "keskustelu"tyylin. Hetken aikaa noiden uhoamisten lueskelu menee tietty viihteestä, mutta pidemmän päälle sama virsi alkaa vain ärsyttää.

    Ettei nyt menisi ihan off-topic, sanottakoon, että olet mielestäni oikealla asialla ja olen monessa kohtaa kanssasi samaa mieltä. Osa jutuista on ehkä vanhan toistoa, mutta etpä näy olevan asian kanssa yksin ;)

    Herra Multipersoonan on sitten turha vastata tähän, en vaivaudu kommentoimaan. En myöskään yritä alkaa todistamaan mitään liittyen käyttämiisi nimimerkkeihin, sinäkään tuskin pystyt todistamaan etten minä ole vihreä pikkumies Marsista. Jokaisen sopii kuitenkin vetää kummastakin asiasta omat johtopäätöksensä.

    Onko tuo multipersoona heilunut täällä kauankin? Itse olen joutunut sen kanssa tekemisiin vasta aika äskettäin. Voi olla, että menen jatkossakin lankaan, koska en vielä tunne sen kaikkia nimimerkkejä. Tyyli kyllä paljastaa, ja nimenomaan kolme vakiokeinoa: 1) Henkilökohtaisuuksiin meno, 2) Sanojen laittaminen toisen suuhun ts. väittää toisen sanoneen jotain mitä toinen ei ole sanonut, ja 3) Viittaukset psyykkisiin häiriöihin (kuinka ollakaan..).

    En aio tyypin koukkuihin enää tarttua, mutta jos kuitenkin teen niin, teen sen tietämättömyyttäni. Eli pyydän kärsivällisyyttä teiltä muilta jos erehdyn.

    Niin, tuosta toistosta piti vielä sanomani. Miksi en toistaisi samoja asioita, kun ne kritiikkini kohteet jatkuvasti toistuvat tuolla liikenteessä? ;)

    Kyllä voisi sanoa pitkäaikaiseksi riesaksi, on tainnut olla kuvioissa vähintään yhtä kauan kuin minäkin eli pari-kolme vuotta. Pitkään lähinnä Mersupalstalla, nyt sitten viime aikoina täällä yleisellä puolella.

    Täytyy sanoa että hemmon läppä on kyllä vähitellen petraantunut, alkuun se oli todella pateettista, nyt enää huvittavaa hölmöilyä. Oikeinkirjoituskin on parantunut huimasti, joten ehkä kaikesta netissä notkutusta ajasta on ollut jotain hyötyäkin. Toisaalta suolletun roskan määrästä päätellen tyyppi on uhrannut aika suuren osan elämästään provoiluun, aika suolainen hinta äidinkielenkurssista.

    Toistosta; haukionkalahaukionkalahaukionkala, mikäs eläin se hauki onkaan? ;)

    .. on lintu :)
    Multipersoona on avannut kunniakseni ihan oman ketjun. Oli lähellä, ettei aamupäiväkahvit levinneet pitkin näppäimistöä ja ruutua kun luin sen. Harvoin saa nauraa niin makeasti.

    Äänestä

  • Harmaasilmä kirjoitti:

    .. on lintu :)
    Multipersoona on avannut kunniakseni ihan oman ketjun. Oli lähellä, ettei aamupäiväkahvit levinneet pitkin näppäimistöä ja ruutua kun luin sen. Harvoin saa nauraa niin makeasti.

    Kirjoittaa erilailla kun vaihtaa nimimerkkiä. Ei vaadi kauheasti järkeä, että tajuaa koska on sama henkilö kyseessä. Tuskin on sattumaa, että Jusalla, Petellä, Goldfingerillä ja Iron Mikellä on sama kirjoitustyyli...=)

    Äänestä

  • Scuore sportivo kirjoitti:

    Kirjoittaa erilailla kun vaihtaa nimimerkkiä. Ei vaadi kauheasti järkeä, että tajuaa koska on sama henkilö kyseessä. Tuskin on sattumaa, että Jusalla, Petellä, Goldfingerillä ja Iron Mikellä on sama kirjoitustyyli...=)

    Miksei älykääpiöllä olisi älykääpiön kirjoitustyyliä? Jokaisella.

    Äänestä

  • Jönsson kirjoitti:

    Miksei älykääpiöllä olisi älykääpiön kirjoitustyyliä? Jokaisella.

    kokoontuu kaikki alfistit!
    Niin, eihän älykääpiöt tuota tajua...

    Äänestä

En ole tutustunut nimim. Harmaasilmän teksteihin sen enempää, mutta jos tyylinsä on ollut vähätellä kevyenliikenteen punaisia päin kulkemista, niin metsään menee.
Juniori-ikäiset seisovat oppien mukaan punaisen ukon edessä ja odottavat sääntöjen mukaista vuoroaan ylittää tie. Oikealta ja vasemmalta painaa pyöräilijää ja jalankukijaa punaisia päin senkun kerkiää...., mitähän mahtaa vaikuttaa tuleviin asenteisiin. Pikkukulkijalle ei ennen mopoikää muut valot kuin suojatien valot paljon merkitse ja jos niiden kunnioitus esimerkin voimasta häviää, niin itseämme saadaan hyvästä esimerkistä syyttää.

  • Kannattaisi tutustua, jotta selviäisi, mikä se tyyli on ollut. Nyt kun meni metsään.

    Tuosta esimerkin näyttämisestä olet varsin oikeassa. Siinä alkaa pikku Jaana ja Ville miettiä, että tarvitseeko sitä punaista valoa isän ja äidin neuvon mukaisesti totella, kun kerran aikuisetkaan eivät tottele. Ja lasten huomiokyky on aika lailla heikompi kuin aikuisen. Tässä asiassa vastuu on kaikilla aikuisille, ei pelkästään isillä ja äideillä.

    Äänestä

  • Harmaasilmä kirjoitti:

    Kannattaisi tutustua, jotta selviäisi, mikä se tyyli on ollut. Nyt kun meni metsään.

    Tuli nähtyä taas tänään kaupungissa, kun n. 15-vuotias poika lähti ylittämään katua, punaisia päin tietysti. Toisella puolella katua oli kaksi naisvanhusta, jotka lähti ylittämään tietä, samaan aikaan pojan kanssa, katsomatta palaako punaiset vai ei. Vihreillä valoilla ajanut autoilija joutui jarruttamaan välttääkseen törmäyksen. Tämä on päivittäistä, ikävä kyllä.

    Tuo on tuttu ongelma: ei pidetä silmiä auki eikä kiinnitetä huomiota sinne minne kuuluisi. Mummojen olisi ollut syytä tarkkailla niitä liikennevaloja eikä sitä poikaa. Yhden tekemä virhe kun ei oikeuta itse tekemään virhettä. Toivottavasti muuten tuo kaveri muuttaa asennettaan ennen kuin hankkii ajokortin.

    Niin se ratkaisu. No se, että pidetään ne silmät auki!

    Tähänkin ketjuun on ilmestenyt noilta räksyttäjiltä viestejä. Odotan jännityksellä, milloin yksikin niistä esittää edes jonkinlaisen perustelun sinänsä huvittaville väitteilleen :-)

    Äänestä

  • Harmaasilmä kirjoitti:

    Kannattaisi tutustua, jotta selviäisi, mikä se tyyli on ollut. Nyt kun meni metsään.

    Tuosta esimerkin näyttämisestä olet varsin oikeassa. Siinä alkaa pikku Jaana ja Ville miettiä, että tarvitseeko sitä punaista valoa isän ja äidin neuvon mukaisesti totella, kun kerran aikuisetkaan eivät tottele. Ja lasten huomiokyky on aika lailla heikompi kuin aikuisen. Tässä asiassa vastuu on kaikilla aikuisille, ei pelkästään isillä ja äideillä.

    Vastuu on juuri isillä ja äideillä. Muille ei voi sälyttää vastuuta lasten kasvatuksesta. Jos lapsi on niin vaikutteille altis, että vastoin vanhempiensa opetusta ottaa mallia kaikista kadulla hortoilijoista, näyttää kristallipallo aika huonoa tulevaisuutta. Enkä tarkoita liikenteen tuomia vaaroja, vaan niitä muita yhteiskunnassamme esiintyviä epäkohtia.

    Mielestäni jalankulkijan ei ole rationaalista päättää kadun ylittämistä vain sen perusteella, minkä värinen lamppu jonkin pylvään nenässä palaa. Autoilijalla sen sijaan on korostunut velvollisuus noudattaa liikennevaloja ja muita -sääntöjä.

    Äänestä

  • Auto/Mp kirjoitti:

    Tuli nähtyä taas tänään kaupungissa, kun n. 15-vuotias poika lähti ylittämään katua, punaisia päin tietysti. Toisella puolella katua oli kaksi naisvanhusta, jotka lähti ylittämään tietä, samaan aikaan pojan kanssa, katsomatta palaako punaiset vai ei. Vihreillä valoilla ajanut autoilija joutui jarruttamaan välttääkseen törmäyksen. Tämä on päivittäistä, ikävä kyllä.

    -Harri-

    kaupungeissa on nopeus pudotettu 40:een tai jopa 30:een on holtittomat pyöräilijät ja jalankulkijat
    Tuolla 10 km pudotuksella on huomattava vaikutus
    siihen miten heikomalle osapuolelle käy kun mällätään auton kanssa...
    Toinen tarina on sitten noudatetaanko sitä..

    Asun Mansessa, alueella jossa on
    40 km aluerajoitus ja läpiajokielto (ei bussit, ei huoltoajo)
    Sekä pientaloja, muutama kerrostalo
    kapeat tiet, aina autoja tienvarressa parkissa ja
    pieniä ja isompia muksuja siellä seassa,
    Aivan yleisesti bussikuskit vetelee 60 lasissa kun ne näkevät ettei pysäkeillä ole ketään odottamassa. Vastakohtana isompi tie jossa on aina
    kyyditettäviä ja 60 rajoitus niin körötellään 30-40 kmh tientukkona

    Ja yksi "paska"rekan kuljettaja ajelee putket mustana vaikka itse asuu samalla alueella, tyyppi ei kerkeäisi sanoa edes OHO jos joku noista pikkusista sieltä autojen välistä eteen pläjähtää
    Uskokaa,tämä jatkuu kunnes joku kuolee/loukkaantuu pahasti

    Henkilöautolijoiden puolesta täytyy sanoa että ajelevat siististi, johtuu varmaan siitä että niiden omat muksut pyörii siellä seassa

    Äänestä

  • Big M kirjoitti:

    Vastuu on juuri isillä ja äideillä. Muille ei voi sälyttää vastuuta lasten kasvatuksesta. Jos lapsi on niin vaikutteille altis, että vastoin vanhempiensa opetusta ottaa mallia kaikista kadulla hortoilijoista, näyttää kristallipallo aika huonoa tulevaisuutta. Enkä tarkoita liikenteen tuomia vaaroja, vaan niitä muita yhteiskunnassamme esiintyviä epäkohtia.

    Mielestäni jalankulkijan ei ole rationaalista päättää kadun ylittämistä vain sen perusteella, minkä värinen lamppu jonkin pylvään nenässä palaa. Autoilijalla sen sijaan on korostunut velvollisuus noudattaa liikennevaloja ja muita -sääntöjä.

    Tottakai vastuu lapsen kasvatuksesta on isillä ja äideillä, enkä mielestäni ole päinvastaista väittänytkään. Mutta jokaisella aikuisella on vastuu siitä, minkälaisen esimerkin antaa lapsille. Siis sekä tutuille että tuntemattomille. Ei se ole epänormaalia, jos lapsi mielessään kyseenalaistaa jotain oppimaansa, jos hän päivittäin näkee aikuisien toimivan juuri päinvastoin kun on opetettu.

    Minut on neljännen polven kaupunkilaisena opetettu siihen, että:
    a) vihreäkään valo ei turvaa ylitystä 100% varmuudella
    b) punaisen valon palaessakin kadun voi turvallisesti ylittää, jos liikennetilanne sen sallii
    c) ihmiset ovat arvaamattomia liikenteessä, riippumatta siitä miten he kulkevat. Itse pitäisi pyrkiä antamaan toisille signaalia omista aikeistaan.

    Näillä eväillä olen pärjännyt ihan mukavasti aikuisikään asti. Autoillessani kunnioitan valoja, sillä se vain kuuluu kupletin juoneen.

    Minä en ota, enkä voikaan ottaa, vastuuta siitä mitä muut oppivat tai ovat oppimatta käytöksestäni. Eikä tällaista vastuuta voida edellyttääkään.

    Taidetaan puhua kahdesta eri asiasta. Mielestäni jokaisella aikuisella on vastuu tekemisistään liikenteessä (kuten myös lapsilla, mutta tässä asiassa tämä ei ole olennaista). Tuo vastuu ulottuu myös siihen, ettei omalla esimerkillään näytä lapsille, että säännöistä ei tarvitse piitata. Tiedän muuten vallan hyvin, että todellinen tilanne on tästä aika kaukana.

    Minä en vain pidä jalankulkuvalojen noudattamatta jättämistä piittaamattomuutena. Kyse on rationaalisesta käytöksestä.

    Ja aikuisillekaan ei voi asettaa yleistä vaatimusta toimia esimerkkinä liikenteessä. Vastuu voi vain olla vanhemmilla omista lapsistaan. Minä kävelen punaisia päin jos tunnen sen tarpeelliseksi ja turvalliseksi, eikä minua heiluta vaikka siinä olisi kokonainen esikoululuokka katsomassa suoritusta. Minä (tai muutkaan aikuiset) en kanna vastuuta toisten lasten kasvattamisesta tai kasvattamatta jättämisestä. Mieti vielä kerran tätä kasvattajavastuuta ja vastuuta sivullisten kasvattamisesta.

    Sinä et pidä liikennevalojen noudattamatta jättämistä piittaamattomuutena, minä taas pidän. Molemmille varmasti löytyy kannatusta. Aikaahan punaista päin kävellessä säästyy huomattavia määriä. Eiköhän jätetä tämä aihe.

    Et ehkä tiennytkään, että lapset ottavat aikuisista mallia. He ajattelevat, että noin kuuluu tehdä, koska aikuisetkin noin tekevät. Ei sinun tarvitse siitä vastuuta itsellesi ottaa, kun et kerran halua. Mutta sitä et voi kieltää, etteikö sinustakin esimerkkiä otettaisi. En nyt sitten väitä, että kun lapsi näkee kerran punaista päin kävelevän aikuisen, hän ajattelee että niin saa tehdä. Mutta kun lapsi näkee viikosta ja kuukaudesta toiseen, että punaista päin kävellään ihan yleisesti, niin käsitys asian oikeellisuudesta alkaa vääristyä.
    Tämänkin aiheen voi puolestani jättää.

    Turha samasta asiasta on kovin pitkään jankata, kyllä ne terävimmät sivallukset keskusteluissa usein tulevat threadin alkupäässä. Totean vain, että en halua yllyttää ketään toisintamaan omaa malliani, enkä näe että minulla voisi olla mitään vastuuta siitä mitä toiset tekevät tai jättävät tekemättä. Kyse ei ole disclaimerista jossa irtautuisin olemassaolevasta vastuusta, vaan siitä että puheena olevan kaltaista vastuuta ei minulle ole voitu pätevästi asettaakaan. Lasten kasvatus kuuluu ensisijaisesti heidän vanhemmilleen, ja toissijaisesti eräille kasvatusalan ammattilaisille (esimerkiksi opettajat). Oma tutkintoni ei ole kasvatustieteestä...

    Tositapaus.
    Omien tenavien kanssa odottamassa jalankulkijoiden valon vaihtumista vihreäksi. Iäkkäämpi rouvashenkilö muitta mutkitta päin punaisia ( kieltämättä vähänlaisesti liikennettä).
    Juniorit olivat aika usein kyselleet, että miksi toi täti ja setä kävelee päin punaisia. Selitäpä se. Tässä tapauksessa sattui mahdollisuus esittää rouvalle kysymys toisella puolella. Kysyin, että mitä mieltä hän on nykynuorten käyttäytymisestä. ( Oli muuten hiljakkoin tapahtunut yksi näistä teinien tekemistä veriteoista ) Kävi niin kuin vähän arvelinkin. Rouvalla oli hyvin selvä mielipide asiaan. Tiivistettynä: nykynuoret eivät kunnioita sääntöjä ja lakeja.
    Kysyin häneltä, että oliko äskeinen punaisiapäin käveleminen hyväkin esimerkki tuleville nykynuorille. Jäin jostain syystä vastausta vaille.

    Äänestä

  • aiheesta. kirjoitti:

    Näin ainakin toivoit keskustelleesi mummon kanssa...

    Korostan edelleen, että vastuu lasten kasvattamisesta on vanhemmilla, ei muilla. Vaikka itse isä Jumala astuisi alas taivaasta ja kävelisi punaisia päin, ei se vaikuta vanhempien kasvatusvastuuseen. Kun lapsi kysyy "miksi tuo teki noin?", voi vanhempi vastata että aikuisilla on vastuu omista tekemisistään.

    Ehkä pieni esimerkki valaisee asiaa sinullekin: lapsesi sattuu näkemään kadulla tappelun, jossa läski saa kyytiä ja veri lentää. Menetkö ilmaisemaan heikompanasa katuun lyöneelle taistelijalle syvän paheksuntasi siitä, että lapsesi on juuri saanut erittäin huonoa esimerkkiä? Vai osaisitko selittää asian jotenkin lapsellesi? Toivottavasti osaat, sillä muuten kristallipallo kertoo aika huonoa tulevaisuutta kersallesi.

    Jos lukisit tekstit joskus ajatuksen kanssa.
    En ole missään vaiheessa väittänytkään, että vastuu muille kuuluisikaan kuin vanhemmille.
    Ajatus kirjoittelemisessani onkin kokoajan ollut, että esimerkin voima on uskomattoman vahva.
    Sinä se tunnut olevan varsinainen Erkki, kun omat ns. "hyvien tapojen vastaiset" käyttäytymisesí siirrät muiden selitettäväksi.Mutta kaltaisiltasi "v..ut muista kunhan minä ite" tyyppeiltä nämä kommentit on ihan normaaleja.
    Olipas muuten nerokas kristallipallovertaus. Toivottavasti et itse ukkona / akkana joudu "hyvinkasvatettujen kersojen" muilutettavaksi.

    Äänestä

  • niin. kirjoitti:

    Kehoitan sinua itseäsi lukemaan ketjun uudelleen, ja miettimään mistä on kyse. Ihan virrat päällä. En voi siirtää pois sitä vastuuta, jota minulla ei missään olosuhteissa ole ollutkaan. Minä en kasvata vieraiden lapsia. Tämä ei ole mitään egosentrisyyttä (minä ite), enkä siirrä mitään muiden selitettäväksi.

    Ja pienenä vinkkinä: se kristallipallo tarkoitti juuri niiden vanhempien lapsia, jotka eivät ota itse vastuuta vaan sysäävät sen kenelle sattuu, esim. satunnaisille vastaantulijoille. Eli pidä huoli omistasi.

    Äänestä

Satakunnan Kansan mielipideosastolla käydään tällä hetkellä täsmälleen tätä samaa keskustelua, eli autoilijoiden ja kevyen liikenteen liikennekäyttäytymisestä...
Eipä tuo silti harvinaista ole, onhan tämä ollut aika tapahtumarikas kesä/syksy liikenneonnettomuuksien osalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Auto/Mp kirjoitti:

Olen lukenut tätä ja "Liikenne"-palstaa aika paljon ja silmiini on osunut myös paljon Nimim. Harmaasilmän kirjoituksia, olen myös lukenut negatiivista palautetta jota hän on myös runsaasti saanut. Yhdyn suurimpaan osaan näistä palautteista.
Minua ihmetyttää hänen käsityksensä liikenteestä, koska hän onnistuu syyllistämään yleinsä pelkästään autoilijat, vaikka hänellä ei ole asiasta parempaa tietoa, kuin se minkä on lukenut sanomalehdestä. Sanomalehti kun ei kerro lähellekään koko totuutta asiasta, olen huomannut sen eräällä alalla työskennellessäni.
Hän on myös vähätellyt kevyen liikenteen rikkomuksia, esim. punaisia päin kävely, vedoten siihen, että silloin jalankulkija vaarantaa vain oman henkensä. Pitäähän tämä paikkansa, mutta yhtä vakava rikkomus punaisia päin meno on autoilijoilta, kuin kevyeltä liikenteeltäkin. Eräässä '97-vuoden tilastotiedoissa kävi ilmi, että peräti joka kolmas jalankulkija kävelee punaisia päin, että prosenttimäärä on runsaasti suurempi, mitä autoilijoilla. Harmi etten löytänyt tuota taulukkoa enään netistä. En puolustele mitenkään autoilijoita ja vähättele tätä "punaisia päin"-hurjastelua, tarkoitan vaan, ettei kannata osoittaa sormella autoilijoita, kun jalankulkijat on vielä piittaamattomimpia liikenteessä.
Harmaasilmä on myöskin muutamaan otteeseen sanonut, että hänen ylitseen on YRITETTY ajaa, kuski on katsonut silmiin ym., tuo alkaa kuulostaa jo aika typerältä, tuskin kukaan yrittää ajaa tahallaan kenenkään päältä, Epäilen, että näissä tapauksissa vika on ollut hänen itsensä korvien välissä.

Ikäviä tapauksia on viime aikoina runsaasti ollut ja ei ne taida olla loppumassakaan. Harmi, että jokainen voi vaikuttaa VAIN omaan liikennekäyttäytymiseensä.

-Harri-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu