En ymmärrä tätä autovero politiikkaa.
Miksi toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes(vas), jolle veroasiat kuuluu, puolustaa tätä nykyistä järjestelmää. Samoin demarien kuuluisa virkamies Heikki Kuitunen(sd), jonka tehtävänä on luoda autoverojärjestelmä, puolustaa nykyistä järjestelmää ”henkeen ja vereen” asti.
Olisin kuvitellut, että juuri vasemmisto olisi ajamassa autoveron laskua. Se olisi kaikille, myös meille pienituloisille tärkeää, että saisimme ajaa kohtuukuntoisella ja turvallisella autoilla täällä pitkien etäisyyksien maassa. Auto on perheelliselle lähes pakollinen, ellei satu asumaan Helsingin keskustassa. Sieltä taas on turha kuvitella pienellä tuloilla itselleen kämppää.
Sen tämä on ainakin minulle opettanut, etten enää kannata vasemmistoa. Meidän pienituloisten asialla he ei ainakaan ole.

Vastaukset 7
Vanhimmat
että tässä maassa jaetaan köyhyyttä ja valtiovarainministeriökin yrittää siinä asetelmassa kiemurrella. Kansan karttuisasta kädestä otetaan niin pankkien tappiomiljardit, Sonera-hölmöilyt kuin kaikki muukin yhteisesti ylläpidettävä meininki: koulutus, sosiaali- ja terveyspalvelut jne. Kun ei ole paljon keinoja, eikä optiomiljoonista paljoa kostu (se yritysverotuksen taso yleensäkin), on käytettävä niitä mitä on, ja siinä suhteessa autoilija on oiva lypsylehmä. Suomi on rikkaampi kuin koskaan, mutta mihin ne hyödyt menevät, kun valtio ja kunnat ovat köyhempiä kuin vuosikymmeniin? Eli voitot ovat yksityisiä, mutta tappiot yhteisiä, valitettavasti, sanoisi entinen presidenttimme Mara.
Tämä nyt liippaa autoverotusta sikäli, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja keinovalikoiman puitteissa ihmiset yrittävät selvitä ongelmista. Eli kansantulon jaosta tässä viime kädessä on kysymys ja siksi en jaksa uskoa mihinkään suuriin veroaleihin, uskon veroharmonisointiin ja se tarkoittaa sitä, että ulkomailta tuodussa saa olla veroa vain sen verran kuin kotimaisessakin käytetyssä ja siksi hintataso ei ainakaan hetkessä laske, kenties ajan kanssa, mutta autovalikoima tietenkin laajenee ja voi hakea sellaisiakin malleja, joihin tällä katajaisella kansalla ei ole koskaan ollut uutena varaa.
Nyt tuli sellaista ideaa joka mielestäni on asiaa.
Luulenpa että arvauksesi 19.9 jälkeisestä vautoveron vaikutuksesta osuu aika lähelle totuutta. Hyöty tulee enemmän valikoiman laajentumisesta kuin hintojen rajusta laskusta.
No mietippäs Tuomas vaikkapa sitä, kuka maksaa virkakoneiston palkan.
Suomessahan on noin kasikertainen määrä(n.700 000) viran- ja toimenhaltioita verrattuna muihin EU-maihin.
(Yhteiskunnan palvelut kuitenkin pelaa paremmin muualla.)
Eli jostakin pitää löytyä noille 350 000:lle ylimääräiselle viranhaltialle rahaa palkkaan.
Yksi helppo keino on rahastaa sen autoilijoilta, myös pienituloisilta autoilijoilta.
Huonommin kuin muualla? Kerro missä yhteiskunnan palvelut toimivat paremmin?
Ajatelkaas, että jokaisella suomalaisella perheellä on oma virkamies.
Et ole varmaankaan kaskaan liikkunut Suomen rajojen ulkopuolella?
Käy nyt hyvä ystävä edes Ruotsissa ja kulje siellä silmät auki.
Mutta ellet sinne jostain syystä kykene menemään, niin lue edes EU-maista julkaistuja tilastoja.
Koska "rikkaat" hyötyisivät veromuutoksesta enemmän! Se ei kommunisteille käy..