Raamattu ja historia!

Voidaan lähinnä esittää todennäköisyyksiä, miten asiat ovat olleet. Uudet tutkimustulokset lisäävät joidenkin oletusten todennäköisyyttä ja vähentävät toisten. Sama pätee rikostutkintaan.

Re: "On tärkeää ymmärtää, että arkeologisista kaivauksista on saatu suuri määrä todisteita, jotka osoittavat täysin selvästi, ettei Raamattu ole hurskasta väärentelyä."

Viime vuosina tehtyihin uusiin ja paikallistettuihin muinaisiin rauniokumpuihin viitaten (Tell) on todettava, että mahtavan työmäärän vuoksi voimme mielestäni käyttää termiä "suuri määrä" aikaisintaan vasta noin 50 vuoden kuluttua. Maailmassa ei yksinkertaisesti ole arkeologista työkapasiteettia tarpeeksi, joten jopa web-sivuilla värvätään lisähenkilöstöä tuon ylipääsettömältä vaikuttavan "suman" selvittämiseksi lähimpinä vuosikymmeninä.

RE: "Tähän mennessä yhtäkään Raamatun historiallista kohtaa ei ole voitu todistaa vääräksi niiden todisteiden perusteella, joita on saatu arkeologisista tutkimuksista."

Ei kai tuohon voi yhtyä VIELÄ 100%:sti, sillä kyllä raamatussa SAATTAA OLLA (maybe?) jonkin verran ns. kronologisia lipsahduksia.

Kuitenkin haluan tuoda esiin konkreettisemmin tuon ns. suullisen perimätiedon todellisuuden ja taustan.

Puuttumatta tarkemmin Lähi-idän lukemattomiin raamattua tukeviin arkeologisiin kaivauksiin, joista toistaiseksi löydetyistä vain noin runsas 2 % on saatu vasta työn alle, on syytä muistuttaa proto-istrelilaisten arkistoista. Oliko heillä ylipäätänsä mitään arkistoja menneisyydestään?

Tiedämme ainakin raamatun Aikakirjojen mukaan mm. Exoduksen alkaneen Ramses II:n hallinnon alkuvuosina; mitä todennäköisimmin 4. tai 5. vuotena.
Täsmälleen Mooseksen Exoduksen raamatun aikataulun mukaan mm. ”Cisjordanian” alueelle sekä Israeliin ilmestyy noin 1200 BCE ”JOSTAKIN” suuri joukko israelilaisia (600 uutta settlementtiä), jotka suuruudeltaan sopivat täsmälleen Mooseksen joukon henkilömäärään. Siis korreloi täsmälleen raamatun tekstiin.

Eikö israelilaisilla tosiaankaan ollut arkistoja?

Egyptissä kirjoitustaito hallittiin jo ainakin 1500 vuotta ennen Exodusta. "Ylhäällä" kartalla heettiläiset (”Khatti”), Mitannin arkistot Ugaritisa ja Marissa osoittavat myös arkistojen olemassaolosta. Assyria osasi kirjoittaa puhumattakaan babylonialaisista.

Joka puolella diplomaattikirjeet sujahtelivat kuriiripostissa hallitsijoiden välillä, mutta vuohenvillasta kudotuissa beduiniteltoissa asuneeet primitiiviset (?) proto-israelilaiset eivä osanneet kirjoittaa ja lukea...vai oliko todellakin näin?

Eivätkö esimerkiksi amarnakirjeet n:o EA-51 ja EA-59, puhumattakaan Jerusalemin kuninkaasta Abdu Hebasta tai Gublan kuvernööristä Rib-Addista kerro omaa kieltänsä luku- ja kirjoitustaidosta sekä NIMENOMAAN tuon ajan arkistoista.

”...kun Manahpiya (Thutmosis III), Egyptin kuningas, Sinun esi-isäsi, rakensi Takun, oma esi-isäni kunigas Nuhasse pani öljyä hiuksiinsa....” (Ote EA-51:stä)

Mikä oli mm. tuo Tell El Amarnan löytö? Pelkkä akkadinkielinen, nuolenpäillä piirustettu savitaulujen arkistokokoelma muinaisten suurvaltakuninkaiden kirjeenvaihdoista.

Samaan aikaan kivikirvein ja akaasiapuusta piikivallä veistettyillä nuijilla varustautuneet primitiiviset nomadi-israelilaiset olivat täysin ulkona “sivistyksestä”…vai oliko todellakin näin?

Silmäys Transjordanian kaivauksiin osoittaa että nuo “ignorantit” juutalaiset asuivatkin neljän huoneen loistotaloissa, joita vain rikkailla ja paikallaan asuvilla perheillä oli tapana rakentaa esim. Umayrissa unohtamatta Deir Allaa, Sahabia ja Madabaa.

Kaikesta päätellen voimme varmuudella todeta proto-israelilaisten hallinneen kirjoitustaidon ainakin ns. Amarna-aikakaudella. Jos heillä oli järjestäytynyt yhteiskunta byrokrationeen, lakeineen ja asetuksineen, kirjurikoulut, inventaario- ja veroluettelot, niin eikö heillä todellakaan ollut arkistoja menneisyydestään?

Ellemme ole perehtyneet etenkin viimeaikaisiin kaivauksiin puhumattakaan faroiden mahtavasta papyruskokelmasta, unohtamatta temppeleiden, pyramidien ja hautojen lukemattomia kuvia ja kirjoitelmia, niin tuskin meillä on kanttia osoittaa junttimaisuuttamme toteamalla tylysti: ”Sekin on raamatussa huuhaata!”

”Tolle – Lege!”, totesivat jo muinaiset roomalaiset muistuttaen, että ota ensin kirja hyppysiin, lue ja kommentoi vasta sitten hieman suuremmalla ASIANTUNTEMUKSELLA.

1. Hebronit, jotka olivat myrobien orjia ja jotka asustelivat eri puolilla Maapalloa, muun muassa Länsi-Arabiassa. Hebronit olivat monista etnisistä ryhmistä koostuvia vaeltavia ja raakalaismaisia palkkasoturi- ja rosvolaumoja.

2. Hyadeilta tulleiden lyyralaisten jälkeläiset, joita kutsuttiin arjalaisiksi.

3. Plejadilaisten jälkeläiset, jotka asuivat nykyisen Armenian alueella.

Näyttäisi siltä, että hebroneista erkani Abram ulkomaalaisen johtama ryöväriryhmä. Tämän Abramin rosvojoukon jäsenet näyttäisivät olevan heprealaisten ja nykyisten juutalaisten esi-isiä.

2. Ovatko hepreankielisen Raamatun tekstit käännetty väärin nykykielille?

Heprea kuuluu niin sanottuihin seemiläisiin kieliin. Tätä kieliryhmänimeä käytti tiettävästi ensimmäisenä August Ludwig von Schlözer vuonna 1781.

Seemiläiset kielet puolestaan luetaan afro-aasialaisiin kieliin kuuluviksi. Afro-aasialaisia kieliä ovat muun muassa myös nykyinen berberi ja hausa sekä muinaisen Egyptin kieli.

Afro-aasialaisten kielten seemiläiseen haaraan kuuluvat muun muassa:

- akkadi, joka oli muinaisen Assyrian ja Babylonian kieli.

- arabia, joka lienee näistä kielistä – akkadia lukuun ottamatta – vanhin.

- aramea, joka on varsin hyvin säilynyt Syyrian kielessä.

- kanaanin kieli, jonka eri murteita ovat muinaiset foinikian ja heprean kielet.

Yhteistä näille kielille – akkadin nuolenpääkirjoituskieltä lukuun ottamatta – on, että pääsääntöisesti kolmesta konsonantista koostuvista kantasanoista, jotka yleensä olivat verbejä, johdetaan muut sanat. Kantasanoja vokaalistetaan monin eri tavoin ja näin muodostettuihin sanajohdosalkioihin lisätään yksi tai useampi konsonantti uuden sanan – verbin, substantiivin, adjektiivin, jne. – muodostamiseksi.

Hepreankielinen Raamattu – Raamatun Vanha testamentti – on kirjoitettu käyttämättä vokaaleja. Alkuperäisen hepreankielisen Raamatun tekstejä nykykieliin käännettäessä on tekstit vokaalistettava. Kielitieteilijöiden mukaan hepreankielen yleinen käyttö päättyi aikavälillä 500 eKr. – 400 eKr.

Masoreettiset – masora = perimätieto, masoreettinen = perimätiedon mukainen – juutalaisrabbit käänsivät hepreankielisen Vanhan testamentin tekstejä nykykielille varsin myöhään, vasta aikavälillä 500 jKr. – 1100 jKr. Tuolloin heprean kieli oli ollut kuollut kieli jo tuhat - tuhatviisisataa vuotta, eivätkä Raamatun Vanhan testamentin kääntäjät enää tunteneet heprean kielen kielioppisääntöjä eivätkä tienneet miten Raamatun tekstit olisi tullut oikealla ja alkuperäisellä tavalla vokaalistaa. Tämän vuoksi tekstien käännöstyö oli vaikeaa. Niinpä tekstien vokaalistamista ohjasi pikemminkin vääriin uskomuksiin pohjautuva tarkoitushakuinen Raamatun toimittamistyö, kuin vilpitön ja vaivannäköä kaihtamaton hepreankielisten tekstien totuudenmukainen kääntämistyö.

Hätkähdyttävää – suorastaan järkyttävää – on huomata, että Raamatun Vanhan testamentin sisältämä tietoaines muuttuu hepreankielisen Raamatun oikean vokaalistamisen seurauksena aivan ratkaisevalla tavalla nykyisen Raamatunkäännöksen Vanhan testamentin teksteihin verrattuna.

Oikein käännetyssä Raamatun Vanhassa testamentissa ei esimerkiksi lainkaan puhuta Palestiinasta, Jordan-virrasta, Kuolleesta merestä, jne. Näyttäisi siltä, että niiden esiintyminen nykyisessä Raamatun Vanhassa testamentissa johtuu käännöstyön tehneiden henkilöiden joko taitamattomuudesta ja ymmärtämättömyydestä tai tarkoitushakuisuudesta.

Hepreankielinen Raamatun Vanha testamentti käännettiin jo akhaimenidien kulttuurikauden alussa arameankielelle – Targumin, noin 550 eKr. – ja vasta hellenistisellä ajalla kreikaksi, – Septuaginta, noin 650 – 1100 jKr. – valitettavasti tämä kreikankielinen käännös perustuu masoreettisten juutalaisrabbien ym. virheellisesti vokaalistamiin teksteihin.

Alkuperäisen Targumin tekstit ovat paljon totuudenmukaisempia kuin Septuagintan. Koraanin Raamatun Vanhan testamentin tapahtumia kuvaavat tekstit pohjautuvat paljolti Targumin teksteihin ja ovat niiltä osin totuudenmukaisempia kuin nykyisen Raamatun Vanhan testamentin tekstit.

Muslimit ovat aina pitäneet Länsi-Arabian Asiria – joka on nykyisen Saudi-Arabian eräs maakunta – Vanhan testamentin pyhänä maana ja ainoana oikeana Raamatun Vanhan testamentin kuvaamien tapahtumien historiallisena tapahtumapaikkana. Niinpä Muhammed – kuten monet muutkin muslimit muinoin ja vielä nykyäänkin – teki alueelle pyhiinvaellusmatkoja. Mekka, Saudi-Arabian pääkaupunki, sijaitsee tällä alueella. Rukoillessaan muslimit kumartavat aina Asiria – ja samalla Mekkaa – kohti olivatpa he rukoushetkellään millä maailmankolkalla hyvänsä.

Arabian kieli oli muinoin ennen muuta aavikkoarabien käyttämä kieli, mutta sitä, hepreaa ja arameaa puhuttiin myös Länsi-Arabian Asirin alueella Raamatun Vanhan testamentin kuvaamien tapahtumien aikaan. Nämä kielet olivat tuon ajan arabimaailman kaupankäynnin kieliä. Asir oli jo ennen Vanhan testamentin kuvaamaa aikaa – sekä sen aikana – muinaisten kauppakaravaanireittien ja satamakaupunkien merkittävä solmukohta, jossa kohtasivat sekä itäisten että läntisten valtioiden kaupparetkikuntien tiet. Asirissa oli myös merkittäviä kauppapaikkoja, suuria ja vilkkaita kauppakaupunkeja.

Näyttäisi siltä, että juutalaisilla oli pieni kuningaskunta lyhyen ajan myös Jeesuksen elinaikana. Tämä kuningaskunta sijaitsi kauppamerenkulun valvonnan kannalta tärkeässä Jemenin Himyarissa aikavälillä 115 eKr. – 490 jKr.

Nykyisen Jemenin lounaiskolkassa sijaitseva salmi, Bāb al Māndab, joka johtaa Punaiseltamereltä Adeninlahden kautta Arabianmerelle ja edelleen aina Intian Valtamerelle asti, oli Raamatun Vanhan testamentin tapahtumien aikana merkittävä kauppamerenkulun hallinta- ja valvontapaikka. Niinpä Israelin kuninkaat hallitsivat sekä maitse tapahtuvia – Asirin kautta kulkevia – karavaanireittejä että kauppamerenkulkua. Asirin hedelmällisen alueen ja merkittävien kultavarantojen lisäksi näiden kauppareittien valvonta toi israelilaisille kuninkaille viljalti vaurautta ja valtaa.

Israelilaisten hyvää asuma-aluetta ja vaurautta himoitsivat ja tavoittelivat myös monien muidenkin valtioiden hallitsijat. Lopulta Israelin kansa joutui – muun muassa egyptiläisten ja babylonialaisten sotatoimien lyömänä – pakenemaan tältä hedelmälliseltä, luonnonvaroiltaan rikkaalta ja kauppareittien valvonnan kannalta merkittävältä alueelta.

Hepreankielisen Raamatun Vanhan testamentin virheellinen vokaalistaminen on ollut todella suuri onnettomuus, se on tuottanut suunnattoman määrän turhaa tuskaa ja kärsimystä sekä juutalaisille että ennen muuta niiden maiden väestölle joissa juutalaisilla, kristityillä ja muslimeilla on ollut uskonnollisesti ja/tai taloudellisesti hallitseva tai merkitsevä asema.

Mikäli heprealainen Raamattu olisi vokaalistettu oikein ja mikäli kristillisen alkuseurakunnan gnostilainen suuntaus olisi päätynyt kristinuskon vallitsevaksi suuntaukseksi, ei islamia mitä todennäköisemmin olisi milloinkaan syntynyt. Siten ei myöskään kristittyjen miekkalähetyssaarnaajien ristiretkiä ja niiden aiheuttamia muslimien kostotoimia olisi koskaan tapahtunut. Silloin ei nykyistä Israelin ja Palestiinan järkyttävien tapahtumien näyttämöäkään – pahaa maata – olisi olemassa. Ei olisi myöskään ollut talibaneja eikä Afganistanin ja Persianlahden ristiriitoja ja sotia, jne.

Nykyisistä Maan uskonnoista vain juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat sotaisia miekkalähetyssaarnaajauskontoja. Ne ovat pohjimmiltaan aggressiivisen, vallan- ja laajentumishaluisen juutalaisen uskonnollispoliittisen puolueen maailmanvalloituspolitiikan seuraajia.

Varsin perustellusti voidaan sanoa, että tämä Maapallon laajuinen, epäinhimillinen ja sotaisa raakuus kumpuaa väärin vokaalistetusta heprealaisesta Raamatusta. Tästä ihmiskunnan tuhoon syösseestä kauheasta työstä ovat saaneet kärsiä; ei vain juutalaiset, kristityt ja muslimit, vaan; koko Maapallon väestö. Tällaistako oppia Jeesus tuli Maan väestölle opettamaan? Ei suinkaan, aivan päinvastoin, vaikka hänen nimissään onkin jo pari vuosituhatta kylvetty väestömme keskuuteen – rakkauden ja lähimmäisen palvelemisen asemesta – pelkoa, aiheetonta syyllistämistä, kauhua, hirmutekoja ja kuolemaa.

Koska nykyisen Raamatun Vanha testamentti on käännetty väärin, on sen teksti lähes täysin muutettu alkuperäisestä asiasisällöstä. Lisäksi on tehty viljalti lisää virheitä – joko tarkoitushakuisia tai tahattomia – käännettäessä jo alun perin virheellisesti vokaalistettua tekstiä muille kielille, esimerkiksi englanniksi tai suomeksi.



3. Oliko Raamatun Vanhan testamentin tapahtumapaikka Länsi-Arabian Asir?

Viime vuosisadan kuluessa, mutta ennen muuta kahdenkymmenen viime vuoden aikana tehdyissä tutkimuksissa uskonto-, Raamattu- ja Raamattu-maantieteen tutkijat ovat todenneet, että Mooseksen ym. profeettain kirjoittamaksi väitetty Vanhan testamentin israelilaisten historia on syntynyt – ei suinkaan Palestiinassa vaan – Egyptissä ja pääasiassa Länsi-Arabian Asirin ylängöillä ja Saratin vuoristossa noin v. 1100 eKr. – 400 eKr.

Eräät Kuolleen meren arameankieliset kirjakääröt kertovat Raamatun Vanhan testamentin tapahtumapaikkojen sijaitsevan Länsi-Arabian Asirissa ja mainitsevat tapahtumapaikat nimillä, jotka ovat säilyneet Asirissa nykypäiviin asti.

Henkitieteelliset tutkimukset tukevat edellä esitettyä tutkimustulosta.

Nykyisen Raamatun Vanhan testamentin tekstien kuvaamat tapahtumat on selitetty tapahtuneiksi Palestiinassa, vaikka tapahtumien todellisena historiallisena näyttämönä on – monien ennakkoluulottomien tutkijain mukaan – ollut Länsi-Arabian Asir, Punaisenmeren itärannalta noin 300 km länsikoilliseen ulottuva ja Saudi-Arabian Mekasta noin 800 km eteläkaakkoon, aina nykyisen Jemenin eteläosiin saakka ulottuva alue. Mikäli hepreankielellä kirjoitettu juutalaisten Raamattu, eli Raamatun Vanha testamentti vokaalistetaan alkuperäisellä tavalla, havaitaan, että mikään hepreankielisen tekstin kuvaama tapahtuma ei sijoitu Palestiinaan, vaan ne kaikki sijoittuvat Länsi-Arabian Asiriin sekä – luultua paljon vähäisemmässä määrin – Egyptiin.

Asirissa sijaitsee muun muassa Raamatun mainitsema Paratiisi, Horeb-tulivuori, Sodoma ja Gomorra sekä Jordan-virraksi nykyisessä Raamatussa väärin käännetty vuoristosta alas johtava valumavesiuoma, jossa sijaitsevan padon alapuolelta Joosua johdatti – Mooseksen kuoltua – israelilaiset Kanaanmaahan eli Asirin hedelmälliselle ylängölle. Vanhan testamentin Kanaanmaa sijaitsi siis todellisuudessa Länsi-Arabian Asirissa.

Muun muassa Urantia kirjassa paljon tilaa saanutta ja Raamatussakin tärkeää roolia näytellyttä Melkisedek-nimistä pappiskuningasta ei hepreankielisessä Raamatun Vanhassa testamentissa mainita lainkaan. Tosin kahdessa Raamatun kohdassa – 1. Moos. 14:18 ja Psalmit 110:4 – esiintyy konsonanttiyhdistelmä, joka voidaan lukea mlky sdq. Kummassakaan kohdassa ei kuitenkaan ole kyse Melkisedek-nimisen ihmisen nimestä.

Tutkijoiden mukaan Psalmissa 110:4 kuvataan erästä Länsi-Arabian Asirissa sijaitsevaa aluetta ja Raamatun kohdassa 1. Moos. 14:18 on kyseessä kerronnallinen ilmaisu. Konsonanttisena tekstinä 1. Moos. 14:18 on seuraava: w-mlky sdq mlk šlm hwsy‘ lhm w-yyn whw’ khn l- ’l ‘lywn. Tämä teksti on Raamatun Vanhassa testamentissa yleensä käännetty: ”Ja Melkisedek, Saalemin kuningas toi leipää ja viiniä; hän oli Jumalan, Korkeimman pappi.”

Laajan tutkijajoukon mukaan 1. Moos. 14:18 oikein vokaalistettuna tarkoittaa: ”Ja Saalemin kuningas toi suuntäydeltä ruokaa, leipää ja viiniä, ja hän on Ēl ‘Ēlyōnin (= Korkeimman) pappi.”

Konsonanttimuotoinen Raamatun Psalmi 110:4 kuluu: ’th khn l-‘wlm ‘l dbrty mlky sdq. Tavanomaisesti tämä teksti on vokaalistettu Raamatussa seuraavasti:”Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan.”

Oikein vokaalistettuna tämä Daavidille osoitettu konsonanttimuotoinen lause tarkoittaa tutkijain mukaan: ”Sinä olet ‘Ōlāmin pappi, Sedeqin kuninkaiden hallitsemien kahden alueen väestön yli.”

Kuten huomamme, oikein vokaalistettuna kummassakaan edellä mainitussa kohdassa ei – eikä edes koko hepreankielisessä Raamatussa – mainita nykyisen Raamatun pappiskuninkaaksi nimeämää Melkisedekiä.



4. Israelin kansan poliittinen järjestäytyminen

Näyttäisi siltä, että hebroneista – myrobien hallinnassa olevista kiertelevistä palkkasoturi- ja rosvolaumoista – erkani pieni rosvousta harjoittava palkkasoturiryhmä. Tämä Abram ulkomaalaisen eli Abram hebronin johtama ryhmä asettui aikanaan asustelemaan Mamren metsään (b-’lny mnr’). Raamatussa on sanottu: ”Mamren tammistoon”, mutta Mamren metsissä ei ole – eikä ole ollut – lainkaan tammia. Näissä Asirin Mamren metsissä kasvoi tuuheitten kataja- ja sypressimetsiköiden lisäksi myös akaasia-, tamariski- ja terebinttimetsiä. Vertaa 1. Moos. 14:13.

Abram ulkomaalaisen johtama esiheprealainen heimo palvoi metsän jumalaa. Abram hebronin eli Adam ulkomaalaisen nimi muutettiin myöhemmin Abram heprealaiseksi ja lopulta Aabrahamiksi. Vertaa1. Moos. 18:1.

Abram ulkomaalainen oli lähtöisin Ūr Kasdīmista (’wr kśdym). Tämä on Raamatun Vanhassa testamentissa käännetty yleensä Kaldean Uuriksi ja sen on oletettu sijainneen Mesopotamiassa. Tämä väärä tieto pohjautuu virheellisesti käännettyyn ja erheellisesti maantieteellistettyyn kreikankieliseen Septuagintan tekstiin. Näyttäisi siltä, että Abram ulkomaalaisen todellinen kotipaikka oli Länsi-Arabian Asirin maakunnan Wadi Adamin alueella sijaitseva Warya (wryh versus ’wr

Waryasta Abram ulkomaalainen lähti Harraniin (hrn), todellisuudessa Länsi-Arabian Asirin Wadi Adamissa sijaitsevaan Khayrāniin (hyrn)

Khayrānissa Abram ulkomaalainen erkani ryhmänsä kanssa muista hebronien rosvolaumoista ja lähti oman ryhmänsä kanssa Sikemiin (škm) eli nykyiseen Rijal Alman al-Kašmaan, missä asettautui joukkoineen asustamaan Mooren metsään, nykyisen asirilaiskylä Marwan alueelle. Marwasta Abram joukkoineen siirtyi vuorille, Beetelin lähelle, sen itäpuolelle.

Beetelistä Abram joukkoineen matkasi Etelämaahan, eli nykyiseen al-Naqabiin, joka sijaitsee Rijal Alman alueella. Al-Naqabista Abram jatkoi matkaansa msrymiin, ei Egyptiin, vaan Abhan lähettyvillä sijaitsevaan nykyiseen Misrāmaan (msrm). Misrāma oli suuri ja vilkas kauppakaupunki.

Misrāmassa Abram rosvojoukkoineen näyttäisi keränneen ryöstelyllä suuria omaisuuksia. Ennen pitkää Abram joutui joukkoineen karkotetuksi Misrāmasta – nykyisessä Raamatussa mainitaan väärin käännettynä, että Abram joutui väkensä kanssa egyptiläisten orjuuteen ja että Egyptin farao langetti vihansa Abramin ja tämän kansan päälle, koska Abram oli muka valehdellut Misrāman hallitsijan kurtisaanina toimineen Saaran olevan hänen sisarensa – ja he palasivat Rijal Alman Naqabin kautta Beetelin itäpuolella sijaitsevaan vuoristoon.

Beetelistä Abram joukkoineen matkasi Hebronin lähellä sijaitsevaan Mamren metsään eli nykyiseen Namiraan, Khirbānin lähellä sijaitsevan Qunfudhan kukkuloille ja niillä kasvaviin Mamren metsiin.

Abram eli ja toimi joukkoineen etupäässä Asirin Rijal Almassa ja sen pohjoispuolella sijaitsevan Qunfudhan ylängön kukkuloilla sekä niiden metsissä, Mamren metsissä.

Abrahamin sisar – Raamatussa Abrahamin vaimoksi mainittu – Saara kuoli Asirin Namiran Hebronissa. 1. Moos. 23:9.

Israelin kaikki heimot eivät olleet alun perin heprealaisia. Heprealaisessa Raamatun Vanhassa testamentissa vain Joosef mainitaan yksiselitteisesti heprealaiseksi: ”heprealaiseksi orjaksi” tai ”heprealaiseksi nuorukaiseksi”. Muut yksitoista Israelin kahdestatoista ”pojasta” olivat lähikylien väestöön kuuluvia, he eivät olleet alun perin varastelevia palkkasotureita, hebroneja, kuten Abram ulkomaalainen joukkoineen näyttäisi olleen. Joosefin ”veljet” näet pakenivat nälänhätää ja seurasivat Joosefia Misrāman kautta Masriin. Kun kaikki israelilaiset ”heimot” eli Joosefin ”veljet” – todellisuudessa nämä Joosefin veljien nimet olivat tiettyjen asirilaiskylien nimiä ja samalla niissä asuvien länsiarabialaisten heimojen nimiä – olivat siirtyneet asumaan, heitä kaikkia alettiin kutsua israelilaisiksi ja heprealaisiksi ja he omaksuivat jumalikseen Asirin suurimpien vuorien vuorijumalat: El Elyonin, Jahven, El Shalomin, El Shaddain, Sebaotin ja Elohimin. 1. Moos. 43:32; 2. Moos. 1:15, 16, 19; 2. Moos. 2:6, 7, 11, 13; 2. Moos. 21:2

jatkuu osassa 3

Masriin asettautumisen jälkeen israelilaiset ajan myötä muodostivat poliittisesti järjestäytyneen yhteisön, israelilaiskansan ja heitä nimitettiin heprealaisiksi vain silloin, kun heidät etnisesti tuli erottaa muista kansoista. Joona 1:9 ja 1. Sam. 4:6, 9; 13:3, 19; 14:1.

Näyttäisi siltä, että heprealaisten kantaisät olivat myrobien orjina olevia rosvoilevia palkkasotureita. Myöhemmin heihin liittyi nälänhädän – Asirissa yleiset, suurikokoisten heinäsirkkojen valtavat laumat tuhosivat toistuvasti sadon – vuoksi niin sanottujen tavallistenkin arabiheimojen edustajia. Liekö tässä syy siihen, että israelilaiset edelleen ovat perin sotaisaa ja verenhimoista kansaa?

Oleellista on ymmärtää, että niin israelilaiset kuin palestiinalaisetkin ovat juuriltaan yhtä perhettä, heidän esi-isänsä ovat samoja länsiarabialaisia, naapuruksia ja naapurikyläläisiä. Tärkeää on oivaltaa, että sekä israelilaiset että palestiinalaiset ovat arabeja, Länsi-Arabian arabeja, eivät mitään muuta. Miksi siis arabinaapurukset niin verisesti sotivat keskenään? Edelleen myrobien vaikutuksesta johtuenko?



5. Mikä oli juutalaisten ja israelilaisten ero? Keitä olivat samarialaiset?

Juutalaiset, eli juudalaiset, ovat Salomon pojan Rehabeamin ja tämän kannattajajoukon jälkeläisiä, he kuuluvat Juudan kuningashuoneeseen, jonka pääkaupunkina oli Āl Šarīm, jota Vanhassa testamentissa on nimitetty Jerusalemiksi. Raamatun Vanhan testamentin aikainen Israelin kansan Juuda käsitti alueen, joka kattoi alueen Asirista aina Tihaman rannikkoaavikolle ja sisälsi muun muassa Saratin vuoriston. Juuda oli Israelin kansan eteläinen kuningaskunta.

Israelilaiset puolestaan ovat, aikanaan Salomon palveluksessa olleen ja sittemmin Salomoa vastaan nousseen Jerobeamin ja tämän kannattajajoukon jälkeläisiä, he ovat Israelin kuningashuoneen jälkeläisiä, jonka pääkaupunkina oli Asirin Qunfudhan ylängöllä sijaitseva nykyinen al-Qāsim eli Raamatun Vanhan testamentin mainitsema Sikem. Israelin kuningaskunta sijaitsi Juudan pohjoispuolella ja oli Israelin kansan pohjoinen kuningaskunta.

Sekä Daavidin suku että Nebatin suku olivat asuneet Länsi-Arabian Asirin maakunnan Wadi Adamissa, jossa sijaitsevan erään kylän, Firtin, päällikkyydestä sukeutui näiden sukujen välille ajan mittaan ankara riita ja kilvoittelu. Tämä kahden suvun välinen paikallinen valtakamppailu muuttui sittemmin laajamittaiseksi poliittiseksi taisteluksi, jonka seurauksena Nebatin poika Jerobeam – joka oli ollut kuningas Salomon palveluksessa – nousi Salomoa vastaan ja joutui sen vuoksi pakenemaan Egyptiin, missä hän sai turvapaikan Egyptin silloisen hallitsijan, farao Šošenk I:n hovissa.

Vanhassa testamentissa mainitaan Jerobeamin olleen kotoisin Seredasta, 1. Kun. 11:26. Tämä Sereda on Lithin läheisyydessä – Wadi Adamissa – Firtin lähellä sijaitseva nykyinen al-Sadra.

Vanhassa testamentissa sanotaan, että Salomon poika Rehabeam oli kotoisin Betlehemistä. Tämä Betlehem on Lithin lähistöllä, Wadi Adamissa sijaitseva nykyinen Umm Lahm.

Kuningas Salomon kuoleman jälkeen Jerobeam palasi maanpaosta takaisin Juudaan, nousi Salomon poikaa Rehabeamia vastaan ja hänestä tuli Juudan kanssa kilpailevan Israelin kuningas, 1. Kun. 12:26; 12:20.

Raamatun Vanhassa testamentissa sanotaan, että Jerobeamista, Nebatin pojasta tuli Israelin kuningas Salomon kuoleman jälkeen. ”Kun Jerobeam oli huudattanut itsensä Israelin kuninkaaksi, hän linnoitti Sikemin Efraimin vuoristossa ja asettui sinne”, 1. Kun. 12:25.

Tämä Raamatun Vanhassa testamentissa mainittu Sikem on Länsi-Arabian Asirissa sijaitsevan Qunfudhan ylängöllä sijaitseva nykyinen al-Qāsim. Vanhan testamentin mainitsema Efraim on Qunfudhan ylängön Bani Šahrin alueella sijaitseva Wafrain.

Sikemin, nykyisen al-Qāsimin, jälkeen Jerobeam ryhtyi linnoittamaan – eli rakentamaan – Zahranin ylängön metsäiselle vuorelle Peneulia, joka puolestaan on nykyinen al-Nauf; 1. Kun. 12:25.

Estääkseen kannattajiaan harjoittamasta hartautta Jerusalemissa – Āl Šarīmissa – Jerobeam rakensi heille uudet pyhäköt Beeteliin ja Daaniin, 1. Kun. 12:29. Tutkijoiden mukaan Raamatun Vanhan testamentin mainitsema Beetel on Zahranin ylängöllä sijaitseva nykyinen Butaylah ja Daan on Zahranin rannikkoalueella sijaitseva nykyinen Danādina.

Jerobeam asui sekä pääkaupungissaan Sikemissä, al-Qāsiminissa, että myös Tirsassa, 1. Kun. 14:17. Vanhan testamentin mainitsema Gibbeton on eräs Ghamidin ylängön al-Naqabātin alueella sijainneista kylistä, 1. Kun. 16:15 ja jonka pohjoispuolella sijaitseva al-Zīr on Vanhan testamentin mainitsema Tirsa.

Vanhan testamentin mukaan Jerobeamin jälkeläisten sijaan tulleet Israelin kuninkaat perustivat pääkaupunkinsa aluksi Tirsaan, sitten Jisreeliin ja myöhemmin Samariaan, 1. Kun. 15:33, 33; 18:45, 46; 2. Kun. 17:24, 25. ”Samaria oli kaupunki, jonka he rakensivat Semer-nimiseltä mieheltä ostetulle kukkulalle Jisreelin lähelle”.

Tutkijat sanovat, että Vanhan testamentin Jisreel on Qunfudhasta kaakkoon sijaitsevan Wadi al-Ghaylin alajuoksulla sijaitseva nykyinen Āl al-Zar‘i ja että Samaria on Qunfudhan ylängöllä – Āl al-Zar‘ista hieman ylempänä – sijaitseva nykyinen Šimrān niminen kylä. Šimrānin, eli Samarian, asukkaita nimitettiin samarialaisiksi, samoin kutsuttiin Šimrānista Palestiinaan vaeltaneita siirtolaispakolaisia ja heidän jälkeläisiään.

Samarialaiset olivat siis eräitä Länsi-Arabian Asirin maakunnan Qunfudhan ylängöllä asuvia israelilaisia. Vanhan testamentin mainitsema Israelin kuningashuone kamppaili Juudan kuningashuoneen kanssa koko Israelin kansan uskonnollisesta ja poliittisesta vallasta.



6. Israelin kansan vanhat jumalat

Tutkijoiden mukaan Raamatun Vanhan testamentin mainitsemat Israelin kansan muinaiset jumalat olivat vuorten jumalia. Länsi-Arabiassa on korkeita vuoristoja ja niillä sijaitsee suuri joukko korkeita vuorenhuippuja. Kullakin vuorella oli oma jumalansa. Täten Länsi-Arabiassa oli satoja jumalia.

Abram ulkomaalaisen – eli Abram hebronin – ja hänen joukkionsa jumala oli aluksi metsien jumala. Myöhemmin he palvelivat myös monien eri vuorien jumalia, esimerkiksi Jahvea (yhwh = herra), Ēl ‘Elyōnia (’l ‘lywn = korkein), Sebaotia (sby’wt = gasellit), Ēl Šālōmia (šlm = turvallisuuden, hyvinvoinnin ja rauhan jumala), jne.

Länsi-Arabian Asirissa riehuvien sotien jaloista Palestiinaan paenneen Israelin kansan – sekä juutalaisten että israelilaisten – pakolaissiirtolaisten jälkeläiset unohtivat vuosisatojen saatossa alkuperänsä. Koska nämä pakolaissiirtolaisten jälkeläiset eivät enää nähneet niitä vuoria, joiden jumalia heidän esi-isänsä olivat palvoneet ja joista hepreankielinen Raamatun Vanha testamentti kertoo, he alkoivat valloittajakansojensa vaikutuksesta, näiden uskonnollisten tapojen mukaan, puhua näkymättömistä jumalista. Tässä yhteydessä alettiin Israelin kansan alistettujen pakolaissiirtolaisten jälkeläisten keskuudessa sulauttaa yhteen useiden Länsi-Arabian asirilaisten vuorten jumalien nimiä, – kun ei enää ymmärretty eri jumalien nimien alkuperää – vain yhden jumalan, Jahven, synonyymeiksi. Alettiin puhua muun muassa jumalasta nimeltä Jahve-Elōhĩm-Sebaot, eli herra-jumalat-Sebaot, jne. Sebaot, suomeksi Gasellit, on erään Asirissa asuneiden israelilaisten kulttipaikan nimi.

Hepreankielisessä Vanhassa testamentissa esiintyvä ilmaus yhwh sb’wt on tavallisesti käännetty: Herra Sebaot, vaikka sen todellinen merkitys on Sebaotin tai Sabaytin Jahve tai Gasellipaikan Jahve eli Gasellipaikan Herra.

Ylivoimaisesti kaikkein useimmin hepreankielisessä Raamatun Vanhassa testamentissa esiintyvä jumalan nimi on Ēl ‘Elyōn (’l ‘lywn = korkein). Korkein, Ēl ‘Elyōn, oli – Länsi-Arabiassa sijaitsevan, nykyisen Saudi-Arabian Asirin maakunnassa – Nimasin alueella, Āl ‘Salāmanin kylän lähettyvillä sijaitsevan korkeimman vuorenhuipun vuorenjumalan nimi.

Elōhĩm (’lhym = jumalat) on hepreankielinen maskuliininen jumala sanan pluraalimuoto – miespuolinen monikkomuoto sanasta elōh (’lh = jumala) – jumalat.

Raamatun Vanhassa testamentissa 1. Moos. 21:33, Jahve samastetaan Ēl ‘Ōlāmiin (’l ‘wlm). Jesaja 40:28 ’lhy(m) ‘wlm tarkoittaa Ōlāmin jumalia. Jeremia 10:10 Jahvea nimetään mlk ‘wlm = Ōlāmin kuninkaaksi. Toisaalta Jahve-jumala on liitetty Saalemiin. Jahven Šālōmin alttari sijaitsee Asirin maakunnan Nimasin alueen Āl Salāmassa. Gideon näet rakensi Ofraan (‘prh) Jahvelle alttarin. Tämä Ofra on Nimasin alueella sijaitseva nykyinen kylä nimeltä ‘Afrā. Tuom. 6:24 Ofra ja 1. Moos. 14 Saalem

Heprealaisessa Raamatun Vanhan testamentin 1. Moos. 14:22 sanotaan muun muassa: hrymty ydy ’l yhwh ’l ‘lyhwhn ja tämä Abram heprealaisen suuhun pantu lause on tavanomaisesti Raamatussa käännetty: ”Minä nostan käteni Herran, Jumalan, Korkeimman puoleen”. Oikein vokaalistettuna tämä lause tarkoittaa: ”Minä olen vannonut, että Ēl ‘Elyōn on yksi Jumala”.

Jesaja 9:5 profetoi tulevan Messiaan syntymää ja mainitsee hänet nimellä ’l gbwr ’by‘d šr šlwm, mikä tavanomaisesti on käännetty: ”Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas”. Tosiasiassa tämä hepreankielinen Raamatun ilmaus tarkoittaa, että Jesaja antoi Daavidin valtaistuimelle tuonnempana asettuvalle tulevalle Messiaalle kolmen jumalan nimet, sillä ’l gbwr tarkoittaa ‘Abīda-, Majarida- ja Tanuma-kylien jumalaa, ’by‘d on Jizanin alueen Abū al-‘Īdin kylän jumala ja šr šlwm Saalemin kulttipaikan ruhtinasta. Tuleva Messias oli siis tuleva hallitsemaan kaikkia niitä Länsi-Arabian Asirin maakunnan kyliä, joissa näitä kolmea jumalaa palvottiin. Melkoinen eroavuus näiden käännösten asiasisällön välillä, eikö vain?

jatkuu osassa 4

Persialaisten historian neljä merkittävää kulttuurikautta ovat akhaimenidilainen, makedonialainen, parthialainen ja sasanidilainen kulttuurikausi.

Maineikas kuningas Akhaimenes käynnisti akhaimenidilaisen kulttuurikauden noin 570 eKr. Akhaimenidilaiset valloittivat Vähä-Aasian länsialueet, Pakistanin sekä Egyptin ja hallitsivat näitä alueita aina Aleksanteri Suuren valloitussotiin saakka.

Makedonialaisen Aleksanteri Suuren kuoltua alkoi Persiaa hallita mesopotamialaista alkuperää oleva makedonialaisdynastia selukidit.

Parthialainen käskynhaltija Arsakes nousi vuonna 247 eKr. kapinaan ja perusti parthialaisen dynastian hallinnon.

Parthialaiset taistelivat vallasta roomalaisten kanssa varsin pitkään, mutta lopulta vuonna 165 jKr. roomalaiset löivät parthialaiset ja lopettivat parthialaisen dynastian hallintovallan. Jo aiemmin, vuonna 30 eKr. olivat roomalaiset valloittaneet Egyptin parthialaisilta ja perustaneet Egyptiin oman provinssinsa.

Sasanidien kuningaskunta perustettiin Persiaan vuonna 228 jKr. Sasanidien dynastia oli peräisin Farsista, Persian eteläisestä provinssista. Sasanidien hallintovalta käsitti alueet nykyisen Iranin ylätasangolta aina Armeniaan, Pohjois-Arabiaan, Afganistaniin ja Pakistaniin asti. Sasanidien dynastian aikana zarathustralaisuus eli suurinta kukoistuskauttaan Persiassa. Tämä kukoistuskausi kesti lähes viisisataa vuotta.

Itse Zarathustran vaikutusvaltaisin toimintakausi ajoittui 600-luvun vaihteeseen eKr. Akhaimenidilaisten noustua valtaan 570 eKr. heidän papistonsa omaksui melko lyhyen ajanjakson kuluessa Zarathustran uskontofilosofian, mikä perustui yksijumalaisuuteen sekä siihen, että Maailmankaikkeudessa vallitsee totuuden – Arta – ja valheen – Druji – voimien välinen ikuinen taistelu. Zarathustralaisuuden lisäksi akhaimenidilaiset suhtautuivat suvaitsevaisesti myös muihin uskontofilosofioihin ja jumaluuksiin.

Zarathustra oli tarkoitushakuisesti irtautunut siitä omana elinaikanaan yleisesti vallalla olevasta uskontofilosofisesta käsityksestä, että sekä hyvä että paha kumpuaa kaikki vastakohdat yhteen sovittavasta, yhdestä ainoasta Maailmankaikkeuden alkuperäisestä lähteestä. Zarathustra määritteli valtaosan jumalista Ahrimanin apulaisiksi. Tästä vastakkainasettelusta ammensi vuosisatoja myöhemmin kiihkomielinen Persian sasanidilaisen dynastian aikaan vaikuttanut zarathustralaispappi Kartir oikeutuksen ja Myrobeilta käyttövoiman Elämänvastaisiin raakalaistoimiinsa.

Akhaimenidilaisten hallintokauden puolivälissä kuningas Artakserkses liitti Mithran palvonnan zarathustralaisuuteen. Vähitellen Mithra saavutti Persian suosituimman jumalan aseman. Mithraa palvottiin Ahura Mazdahin poikana.

Mithran sanotaan syntyneen joulukuun 25. päivänä enkelten laulaessa riemusta ja paimenten valvoessa kedolla ja ihmetellessä laulavaa enkeljoukkoa sekä merkillistä taivaan valoilmiötä. Mithran sanotaan istuneen pöydän päässä viimeisellä aterialla, ristiinnaulitun ja nousseen kolmantena päivänä ylös kuolleista ja että hän on aikanaan tuleva viimeisellä tuomiolla tuomitsemaan niin eläviä kuin kuolleita.

On mitä ilmeisintä, että juuri Mithra sekä fryygialaisten vapahtajajumala Sabazius ovat olleet esikuvina kun Jeesus-kulttia alettiin kristinuskon alkuvuosisatoina suunnitella ja muotoilla ja jonka tuloksena ihmis-Jeesuksesta – tavallisesta rakkauden opettajasta – tehtiin Jumalan ainoa poika ja vieläpä jumala.

Parthialaisen dynastian aikana zarathustralaisuuteen liitettiin alati syvempiä mystisiä ulottuvuuksia.

Sasanidien dynastian aikana paneuduttiin ponnekkaasti selvittelemään hyvän – Ahura – ja pahan – Ahriman – välistä sovittamatonta ristiriitaa, ikuista taistelua ihmissieluista.

Kiihkomielinen, kapea-alainen, raaka ja häikäilemätön sasanidien zarathustralainen käännyttäjäpappi Kartir perusti sotaisan ja verisen zarathustralaisuuden. Myrobie ohjastama Kartir hallitsi väkevästi – pelolla ja pakolla – sasanidilaisen dynastian hallitsijoita ja koko Persiaa kuudenkymmenen vuoden ajan. Tuona aikana Persian hallitsemilla alueilla alettiin vainota buddhalaisia, hindulaisia, juutalaisia, kristittyjä ja manikealaisia. Kartir on mitä ilmeisimmin kiihkomielisten ja pöyristyttäviä veritöitä tehneiden – ja edelleen tekevien – kristittyjen ja islamilaisten miekkalähetyssaarnaajien esikuva.

Persian vallan alaisuudessa vietettyjen vuosisatojen kuluessa zarathustralaisuus löi voimakkaasti leimansa juutalaisten uskonnollisiin käsityksiin. Niinpä juutalaiset alkoivat – kuten Zarathustra aikoinaan – erotella Israelin kansan jumalat hyviin ja pahoihin jumaliin. Jehovan nimen synonyymeiksi liitettiin niin sanottujen hyvien jumalien nimet ja ominaisuudet ja Saatanan synonyymeiksi ja ominaisuuksiksi liitettiin niin sanottujen pahojen jumalien nimet ja ominaisuudet. Muun muassa Beel-Sebub, – jota on kutsuttu myös Kärpästen Herraksi – joka oli viljasatojen jumala, nimettiin täysin aiheetta pahaksi jumalaksi, kenties sen vuoksi, että hänen nimensä symboloi myös suurta fallosta.

Lopulta Jahve – Herra – sai ensisijaisen aseman juutalaisten korkeimpana ja näkymättömänä jumalana. Tällöin Jahvelle annettiin muiden korkeiden Raamatun Vanhan testamentin juutalaisten jumalien ominaisuudet ja samalla Jahve sai – juutalaisten rabbien toimesta – alati enemmän muista uskonnoista ammennettuja mystisen jumalan ominaisuuksia.

Ajanlaskumme alkuvuosisatoina juutalaisten Jahvesta tehtiin kristinuskon kiivas ja kostonhimoinen jumala. Näin entisestä, alkeellisten ja raadollisten hebronien sekä heprealaisten eräänä korkeana vuorenhuippuna näkyvästä ja palvotusta vuoren jumalasta Jahvesta oli tehty näkymätön ja julma kristittyjen jumala.

Juutalaiset ovat joko tietämättömyyttään, tai – pikemminkin – tarkoitushakuisesti painottaneet juutalaisten ikiaikaista asumista Palestiinassa ja tietoisesti unohtaneet länsiarabialaiset juurensa perustellakseen paremmin ilmeisen valheellista omistusoikeuttaan Palestiinan alueisiin.



7. Juutalaisten vaellukset Palestiinaan

Palestiinaan muutti jo ennen juutalaisia monia muita siirtolaisia Länsi-Arabiasta. Mainittakoon näistä siirtolaisista Raamatun filistealaiset sekä kanaanilaiset, jotka hajaantuivat moniksi eri ryhmiksi ja vaelsivat eri puolille Arabiaa. Eräs kanaanilaisten ryhmä asettui asumaan Palestiinan pohjoispuolella sijaitsevalle nykyisen Syyrian rannikkoalueelle ja antoivat sille – entisen asuinpaikkansa ja heimonsa nimen mukaan – nimeksi Kanaanin maa. Antiikin kreikkalaiset kutsuivat tätä aluetta nimellä Foinikia.

Muun muassa kreikkalainen historioitsija Herodotos – joka eli viidennellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua – kirjoitti länsiarabialaisen alkuperän omaavista foinikialaisista, joita hän kutsui myös Palestiinan syyrialaisiksi.

Tutkijoiden mukaan Syyriaan asettautuneet kanaanilaiset nimesivät uudet asuinalueensa aikaisempien länsiarabialaisten asuinpaikkojensa nimillä. Mainittakoon näistä siirtokunnista muutama suurin: Arvad, Gebal, Libanon, Siidon, Tyyro, jne.

Länsiarabian israelilaiset ja juudalaiset, eli juutalaiset, menettelivät kanaanilaisten tavoin muuttaessaan näitä myöhemmin muun muassa palestiinalaisiin siirtokuntiinsa ajanjakson 600 eKr. - 400 eKr. kuluessa. Samalla he nimesivät Palestiinassa sijaitsevien uusien asuinpaikkojensa kulttipaikat vanhojen, länsiarabiassa sijainneiden kulttipaikkojensa mukaan. Siten saivat nimensä nykyiset Palestiinassa sijaitsevat paikat, kuten Betlehem (bytlh), Galilea (glyl), Hebron (hbrwn), Hermon (hrmwn), Jerusalem (yrwšlym), Jordan

(h-yrdn), Karmel (krlm), jne.



8. Missä sijaitsevat Paratiisi, Horeb- ja Siion-vuori?

Tutkijoiden mukaan Raamatun Vanhan testamentin mainitsema Horeb-vuori sijaitsee Länsi-Arabiassa, nykyisen Saudi-Arabian Asir nimisessä maakunnassa. Horeb-vuoren nimi on Jabal Hādī, 5. Moos 1:1. Jabal Hādī on tulivuori. Raamatun Vanhan testamentin ”Jumalan tuli” tarkoittaa tulivuoren purkausta. Mooseksen kulumaton palava pensas oli niin ikään tulivuoren tulta syöksevä purkausaukko.



jatkuu sivulla 5

Raamatun Siion-vuori, hr sywn, on Asirissa sijaitseva, hieman Abhasta länteen ja Nimasista etelään oleva Rijal Alman Siyūan-vuorenharjanne. Tämän harjanteen erään kylän nimi on edelleen Qa‘wat Siyān. Samalla vuorenharjanteella sijaitsee Daavidin kaupunki Umm Samda, ’m smdh. Siyūan-vuorenharjanteella sijaitsee myös kylä nimeltä Hāmil, h’ml ja se on Raamatun mainitsema Millo. David käytti Siyūan-vuorenharjanteella olevia linnoituskaupunkeja, Umm Samdaa ja Hāmilia turvaamaan kuningaskuntaansa etelästä tulevilta hyökkäyksiltä.
Raamatun Vanhan testamentin mainitsema Jerusalem on Asirin Rijal Almassa, hieman Siyān-vuoren pohjoispuolella oleva Āl Šarim, ’l šrym, joka sijaitsee noin kolmekymmentäviisi kilometriä Nimasin kaupungista pohjoiseen. Nimasin vuoristoalue sijaitsee noin 2500 metriä merenpinnan yläpuolella.

Raamatun Hebron, Israelin kansan vanha pääkaupunki sijaitsi Majaridan alueella. Majaridan alueella sijaitsee myös Ramatussa mainittu Gibeon, – jonne Daavidin poika Salomo Raamatun mukaan meni uhraamaan – on nykyinen Āl Jib‘ān, ğb‘n. Salomon kulkema reitti Umm Samdasta Āl Jib‘ānin kautta Āl Šarimiin on mielekäs, sillä vieläkin Rijal Almasta johtaa tie Majaridin alueen kautta Nimasiin.

Tutkijoiden mukaan Raamatun Vanhan testamentin mainitsema Paratiisi, eli Eedenin puutarha on keidasalue, joka sijaitsee Asirin Qal’ at Bishah’in tienoilla, Nimasista parisenkymmentä kilometriä Koilliseen.

Raamatun Vanhassa testamentissa mainittu Joosuan ”Jordan” oli todellisuudessa Hijazin eteläosassa sijaitseva Länsi-Arabian erään korkeimman vuoristojyrkänteen vuoristosola ja 1. Moos. 13:10-12 mainittu Lootin ”Jordan” oli todellisuudessa Joosuan ”Jordanista” noin 450 kilometriä kaakkoon sijaitseva Jabal Harubin vuoristoharjanne, nykyisen Jizanin kaupungin rannikkoseudulla.

Kaksoistulivuori Jabal ‘Akwah purkautui ja tuhosi sekä Gomorran että Sodoman kaupungin. Sodoma ja Gomorra ovat magmaan ja laavaan peittyneinä Jizan lähellä Jabal Harubin vuorenharjanteen juurella.

Länsi-Arabian Asirin eräällä vuorenharjanteella, Jabal Šadālla, sijaitsee Aabrahamin uhrialttari. Uhrialttari koostuu kolmesta suuresta kivestä ja niiden päällä lepäävästä kolmikulmaisesta kivilaatasta.

Semiläisten kielten nimi on johdettu Nooan pojasta Seemistä, jonka on väitetty olevan eräs heprealaisten ja muiden Raamatun kansojen esi-isä.

Kuningas Daavid, joka oli kotoisin Asirin Wadi Adamista, Bait al-Sadīqista, hallitsi Israelin kansaa kuninkaana Sinyānissa (Siionissa) Rijal Alman alueen nykyisen Jizanin Sidāqan lähistöllä.

Raamatun Vanhan testamentin mainitsema Tehom on Asirin maakunnan vuoristoketjujen ja Punaisenmeren välissä sijaitseva rannikkoaavikko nimeltä Tihama.



9. Muutama sana Asirista

Mikä Asir on? Asir on eräs Saudi-Arabian kuningaskunnan maakunta. Nykyisen Asirin hallintokaupunki on nimeltään Abha.

Asirin alueella merkillepantavaa on Saratin vuoristojono; al-Sarāt, sarī. Punaisenmeren puolelta, lännestä, Tihaman rannikkoaavikolta katsottuna Saratin vuoristo kumpuaa useina, jyrkkinä, suurina ja päällekkäisinä luohikkoina aina yli 3000 metrin korkeuteen. Saratin vuoristo sijaitsee Arabian kilven länsilaidalla. Arabian kilpi on pinta-alaltaan yli kolmasosa Saudi-Arabian kokonaispinta-alasta. Saratin vuoristo muodostui Arabian kilven liikehdintää seuranneesta mannerlaattojen ”liikuntasaumojen” yhteentörmäyksestä. Saratin vuorijonon kokonaispituus pohjoisesta,Taifista, etelään, Zahraniin, ja edelleen Jemenin vuoristojonoon on lähes 800 kilometriä ja sen leveys vaihtelee 9 – 26 kilometriin. Saratin vuorijonon korkein kohta on maakunnan hallintokaupungin Abhan seutuvilla.

Saratin vuorijono toimii päävedenjakajana Keski-Arabian aavikon ja Punaisenmeren välillä. Saratin itäpuolella sijaitsevan Tihaman rannikkoaavikon länsireunan hiekka- ja soratasangoista kumpuaa sieltä täältä esiin karkeudessaan jylhiä Saratin itäreunahaarakkeiden rosovuorikukkia. Tämä Tihaman rannikkoaavikon ja Saratin vuorijonon itäreuna on lukemattomien laaksojen ja kumpujen muodostama kokonaisuus. Rannikkoaavikon repaleisuuteen ovat syynä lukuisat wadit, eli kuivat valumavesiuomat, joissa vesimassat virtaavat vain sadekausina. Edellä kuvattujen maisemallisten ominaisuuksiensa vuoksi aluetta on alettu Raamatun Vanhan testamentin tapahtumien aikoina kutsua nimellä Juuda, Raam. Yhwd; arab. wahd.

Asir ja Jemen ovat Arabian niemimaan sateisimmat alueet. Kesällä lounaismonsuunit ja talvella luoteistuulet tuovat muassaan runsaasti sateita. Vuotuinen sademäärä vaihtelee 300 – 500 millimetriin ja riittää hyvin laajojenkin viljelysalueiden kastelutarpeisiin. Lumipyryt ovat Asirin ylängöillä tavanomaisia. Raamatun Vanhassa testamentissa monesti mainittu sana šlg tarkoitta useimmiten lunta ja vain ani harvoin suopayrttiä, ei sapornaria officinalista vaan gypsophila arabicaania.

Nykypäiviin asti ovat Asirin itäreunan laaksoja reunustavat luohikot olleet suurikokoisten heinäsirkkojen valtavien laumojen pesäpaikkoja.

Asirin alueella kasvaa Välimeren subtrooppista kasvillisuutta, muun muassa akaasioita sypressejä, tamariskeja, terebinttipuita, eli tärpättipistaasioita, jne. Vuoristolaaksojen terassimaisilla rinnepengerryspelloilla viljellään hirssiä, pähkinää, mantelia, hedelmiä, viinirypälettä, jne. Peltoviljelmiä ympäröivät laidunmaat, joilla beduiinit ovat kautta aikain paimentaneet lammas- ja vuohilaumojaan sekä kasvattaneet aaseja, kameleita ja muuleja. Alangot ja rannikon läheisyydessä sijaitsevat laaksot suosivat vihannesten ja viljan viljelyä. Sisämaan viljelylle suotuisat ylängöt suosivat viljan ja taatelien viljelyä.

Asirin sisäosissa on mineraalirikkaita alueita, joista on kaivettu – ja kaivetaan edelleen – muun muassa kultaa, lyijyä ja rautaa.

Asirin eteläosassa, Zahranin ylängöillä, sijaitsee maisemallisesti kaksi aivan erilaista aluetta: lounaassa ja lännessä ovat Jizanin rannikkoalueen rikkaat laaksot; itäpuolella on Najranin keidasalue. Wadi Najranin keidasalueen sanotaan olevan koko Asirin maakunnan hedelmällisin keidasalue. Eräs juutalaisyhteisö eleli tällä Wadi Najrani keidasalueella aina viime vuosisadalle saakka.

jatkuu sivulla 6

Alue Zahranin ylängöltä aina Jizanin rannikkoalangolle on hyvin hedelmällistä aluetta runsaista sateista ja tulivuoriperäisyydestä johtuen. Jizania ympäristössä olevien vuorijonojen ja vuorien joukossa sijaitsevat muun muassa tulivuoret nimeltä Jabal Faifa, Jabal Harub ja Bani Malik. Kerrotaan, että noilla seuduilla viimeisin tulivuoren purkaus tapahtui vuonna 1820, kun tulivuori al Qāri‘a purkautui.

Raamatun Vanhan testamentin aikaan – ja sitä ennen – Asir on ollut erittäin tärkeä alue, sillä se sijaitsi muinaisen maailman kauppareittien solmukohdassa. Vuosituhansien ajan näitä kauppareittejä pitkin rahdattiin mirhamia, kultaa ja suitsukkeita nykyisen Etelä-Arabian alueelta – ja sen kautta –pohjoiseen. Pohjoisesta puolestaan kuljetettiin kankaita sekä taide- ja rautaesineitä etelään. Tärkeimmät karavaanireitit kilpailivat Punaisenmeren merikuljetusten kanssa. Näitä merkittäviä kauppakaravaanireittejä kutsuttiin muinoin suitsuketeiksi.

Kauppamerenkulku kytki Asirin satamakaupungit Egyptin, Etiopian ja Nuubian satamakaupunkeihin. Kauppakaravaanireitit johtivat Asirin rannikkokaupungeista Asirin ja Hijazin ylänköjä myöten pohjoiseen, aina Syyriaan ja Mesopotamiaan saakka. Etelään suuntautuvat karavaanireitit johtivat Jemenin ja Etelä-Arabian satamiin ja keidassaarekkeiden kautta aina itään Persianlahden rantakaupunkeihin.

Tutkijat mainitsevat Asirin erääksi vanhan ajan merkittävimmistä kauppakeskuksista niiltä ajoilta lähtien kun Intian valtameren, Persianlahden, Punaisenmeren ja itäisen Välimeren maat aloittivat keskinäisen kaupankäynnin.

Karavaaniasemista kasvoi vauraita kauppakaupunkeja. Merkittävimmät kauppakaupungit sijaitsivat pääkaravaanireittien varrella. Eräs tällainen tärkeä karavaanireitti oli Zahranin kautta kulkeva, Saratin vuorijonoa seuraileva karavaanitie joka johti Nykyisen Saudi-Arabian pääkaupungin, Mekan, lähistollä sijaitsevaan Taifiin. Zahranista ja Taifista johti Saratin jyrkännesolien kautta kulkevia yhdysteitä Punaisenmeren itärannikon satamakaupunkeihin. Näitä yhdysteitä käyttäen saatiin maa- ja merikauppa kohtaamaan toisensa.

Asirin länsireunalla, Punaisenmeren itäisellä rantavyöhykkeellä sijaitsee useita kaupunkeja ja satamia. Mainittakoon näistä Birk, Jizan, Lith, Qahma, Qunfudha ja Šuqayq.



Lähteet:

1. Abdulfattah, K., Mountain Farmer and Fellah in Asir.

2. Amarna-kirjeet, 1300 eaa.

3. Cameron, R., Sayings in the Apocryphon of James.

4. Canetti, E., Masse und Macht.

5. Charlesworth, J., The Old Testament Pseudepigrapha.

6. Barry, C., La Sagesse de Jésus-Christ: Texte établi, tarduit et commenté.

7. Berthge, H.-G., Der Brief des Petrus an Philippus: ein neutestestamentliches Apokryphon aus dem Fund von Nag Hammadi.

8. Bullard, R., The Hypostasis of the Archeons.

9. Davies, S. L., The Gospel of Thomas and Christian Wisdom.

10. De Caury, G., Arabia Phoenix.

11. De Conick, A. D., Seek to See Him: Ascent and Vision Mystsism in the Gospel of Tomas.

12. Desjardins, M.R., Sin in Valentianism.

13. Emmel, S., Nag Hammadi Codex III, 5: The Dialogue of the Savior.

14. Filoramo, G., A History of Gnosticism.

15. Grenfell, B. P. & Hunt, A. S., Logia Jesus: Sayings of Our Lord.

16. Grenfell, B. P. & Hunt, A. S.. New Sayings of Jesus and Fragment of a Lost Gospel from Oxyrhynchus.

17. Giversen, S., Apocryphon Johannis in the Nag Hammadi Codex II with Translation, Introduction and Commentary.

18. Guillaumont, A., The Gospel According to Thomas: Coptic Text Established and Translated

jatkuu osassa 7

19. Gärtner, B., Ett nytt evangelium? Thomasevangeliets hemliga Jesusord.

20. Haenchen, E., Die Botschaft des Thomas-Evangeliums.

21. Harris, Z. S. A., Grammar of the Phoenician Language.

22. Hedrick, C., The Apocalypse of Adam.

23. Jonas, H., The Gnostic Religion: The Message of Alien God and the Beginnings of Christianity.

24. Khattab, A., Results of a Botanic Expedition to Arabia in 1944-1945.

25. Kitchen, K. A., The Third Intermediate Period in Egypt.

26. Koester, H., Ancient Christian Gospel: Their History and Development.

27. Kraeling, E. G., Bible Atlas.

28. Krause, M., Die Apokalypse Adams.

29. Krause, M., Gnoschtische und Hermetische Schrifen aus Codex II und VI.

30. Kuntzmann, R., Le livre de Thomas texte établi et présenté.

31. Lampe, P., Die stadtrömichen Christen in den ersten beiden Jahrhunderten.

32. Layton, B., The Gnostic Scriptures: A New Translation with Annotations and Itroductions.

33. Layton, B., The Gnostic Treatise on Resurrection from Nag Hammadi.

34. Layton, B., Nag Hammadi Codex II, 2-; XIII, 2.

35. Layton, B., Ther Revelation of Adam.

36. Logan, A., Gnostic Truth and Cristian Heresy: A Study of the History of Gnosticism.

37. Marjanen, A., The Woman Jesus loved: Mary Magdalene in the Nag Hammadi Library and Related Documents.

38. Martin, D.B., The Corinthian Body

39. Mesopotamialaiset topografiset luettelot: Assurnasirpal II, 883-859 eaa; Salmaneser III, 859-824 eaa; Sargon II, 721-705 eaa.

40. Meyer, M. W., The Gospel of Thomas: The Hidden Sayings of Jesus.

41. Meyer, M.W., The letter of Peter to Philip: Text, Translation and Commentary.

42. Miller, R. J., The Complete Gospels: Annotated Scholar Version.

43. Musil, A., The Manners and Customs of the Rwala Bedouins.

44. Nagel, P., Das Wesen der Archonten.

45. Neumann van Padang, M., Catalogue of the Active Volcanoes and Solfatara Fiels of Arabia and the Indian Ocean.

46. Nibbin, A., Ancient Egypt and some Eastern neighbours.

47. Oxy, P., On the Origin of the World, Expository Treatise on the Soul, Book of Thomas the Contender.

48. Patterson, S. J., The Gospel of Thomas and Jesus.

49. Parrot, D.M., Nag Hammadi Codies III, 3-4 and V, 1 with Papyrys Berolinesis 8502,3 and Oxyrhynchus Papyrus 1081: Eugonostos and The Sophia of Jesus Christ.

50. Pearson, B., The Apocalypse of Peter.

51. Pearson, B.A., Gnosticism, Judaism and Egyptian Christianity.

52. Pearson, B., The Emergence of the Christian Religion. Essays on Early Christianity.

53. Philpy, H., Arabian Highlands.

54. Pritchard, J. B., Ancient Near Eastern Texsts Relating to the Old Testamen



jatkuu sivulla 8

55. Poirier, P.-H., L’hymne de la Perle des Actes de Thomas: Introduction, texte, traduction, commentaire.

56. Quispel, G., The Gospel of Thomas Revisited.

57. Quispel, G., Makarius, das Thomas evangelium und das lied von der Perle.

58. Ripinsky, M., Camel Ancestry and Domesticastion in Egypt and the Sahara.

59. Rudolph, K., Die Gnosis: Wesen und Geschichte einer spätantiken Religion.

60. Räisänen, H., Paul and the Law.

61. Salibi, K., The Bible Came from Arabia.

62. Scheemelcher, W. & Wilson, R., New Testament Apocrypha.

63. Scheemelechr, W. & Wilson, R., Writings Related to the Apostles, Apocalypses and Related Subjects.

64. Simons, B., Handbook for Study of Egyptian Topographical Lists Relating to Western Asia.

65. Simons, B., Jerusalem in the Old Teastament.

66. Simons, B., Texsts of the Old Testament.

67. Stevenson, J. & Frend, W.H.C., Creeds, Counsils and Controversies: Documents Illustrating the History of the Church AD 337-461.

68. Strutwolf, H., Gnosis als System: Zur Rezeption des valentinianischen Gnosis bei Origenes.

69. Tuckett, C. M., Nag Hammadi and Gospel Tradition.

70. Völker, W., Quellen zur Geschichte der christlichen Gnosis.

71. Williams, M.A., Rethinking ”Gnosticism”: An Argument for Dismantling a Dubious Category.

72. Wiseman, D. J., Peoples of Old Testament Times.

ISRAELILAISTEN JA JUUTALAISTEN
Kirjoittanut: HISTORIAA 20.1.2006 klo 15.32


Copyright©2003 Pentti Haasiosalo
ISRAELILAISTEN JA JUUTALAISTEN HISTORIAA