Halosen kampanjaporukalla alkaa tutista...

Kylläpä on melko säälittävää touhua Tarja Haloselta ja hänen kampanjaporukaltaan taitaa olla jo paskaiset oltavat. Tarja Halonen alkoi ruikuttamaan, että pääministeri Matti Vanhanen teki ristiriitaisen vedon, kun meni kannattamaan Sauli Niinistöä ja sittenkö olisi pitänyt sanoa kannattavansa Halosta (hänhän itse sanoi näiden olevan henkilövaalit).

Lisäksi Tarja Halosen kampanjapäällikkö Markku J. Jääskeläinen alkoi heittämään aivan perusteetonta lokaa Saulin niskaan väittämällä tämän ehdottaneen valtionvarainministerikaudellaan kirjastomaksuja!! Kun katsoo demareiden touhuja taaksepäin niin sieltä löytyy kaikkea paljon pahempaa ja kivempaa joille löytyy sentään perusteitakin.

Näistä ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin, että Tarja Halosen porukat taitavat pelätä menettää mahdollisuutensa toiselle kaudelle, koska Keskustapuolueen ministerit ja muidenkin puolueiden johtohahmot sanovat kannattavansa Saulia. No, antaa heidän heittää perätöntä lokaa ja mollata Saulia, koska sitä enemmän he pelaavat omiakin äänestäjiään Saulin pussiin. Säälittävää touhua Tarjalta, SDP:ltä ja Vasemmistolta!!

Edellisissä vaaleissa äänestin Tarjaa, mutta nyt ei kiitos, koska Tarjan touhua olen nähnyt jo 6 vuotta ja nyt yhä paranee. Ääneni menee ehdottomasti Saulille!
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Saukki ja pikkuoravat kirjoitti:

Kylläpä on melko säälittävää touhua Tarja Haloselta ja hänen kampanjaporukaltaan taitaa olla jo paskaiset oltavat. Tarja Halonen alkoi ruikuttamaan, että pääministeri Matti Vanhanen teki ristiriitaisen vedon, kun meni kannattamaan Sauli Niinistöä ja sittenkö olisi pitänyt sanoa kannattavansa Halosta (hänhän itse sanoi näiden olevan henkilövaalit).

Lisäksi Tarja Halosen kampanjapäällikkö Markku J. Jääskeläinen alkoi heittämään aivan perusteetonta lokaa Saulin niskaan väittämällä tämän ehdottaneen valtionvarainministerikaudellaan kirjastomaksuja!! Kun katsoo demareiden touhuja taaksepäin niin sieltä löytyy kaikkea paljon pahempaa ja kivempaa joille löytyy sentään perusteitakin.

Näistä ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin, että Tarja Halosen porukat taitavat pelätä menettää mahdollisuutensa toiselle kaudelle, koska Keskustapuolueen ministerit ja muidenkin puolueiden johtohahmot sanovat kannattavansa Saulia. No, antaa heidän heittää perätöntä lokaa ja mollata Saulia, koska sitä enemmän he pelaavat omiakin äänestäjiään Saulin pussiin. Säälittävää touhua Tarjalta, SDP:ltä ja Vasemmistolta!!

Edellisissä vaaleissa äänestin Tarjaa, mutta nyt ei kiitos, koska Tarjan touhua olen nähnyt jo 6 vuotta ja nyt yhä paranee. Ääneni menee ehdottomasti Saulille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu