Miten vaimo

Olen nainen ja halusin myös aikaa. Kyllä puolisoa on kunnioitettava sen verran että antaa mietintäaikaa. Tosin jos hän seurustelee toisen kanssa niin voithan tehdä oman ratkaisusi eli jättää hänet. Painostaminen ei tuota muuta kuin sen, että vaimo liukenee nopeammin. Jos haluat pitää vaimosi niin ole hänelle hellä, kärsivällinen ja mukava.

akat haluaa alistaa miehet haluamaansa tilaan.
Älä alistu.
Ole itseellinen mies. Tule ja mene ilman tuskaa. Haistata akalle paskaa.
Ei se voi kahlita sua johonkin " odota tossa, kun mä vähän funtsin" olotilaan. Ei s-tana!
Anna palaa. aAkat luulee omistavansa maailman. HAHAHHAHAA

itselle kävi ihan samanlailla, itsenäisyyspäivänä ilmoitti että haluaa eron, jouluaattona ilmoitti että on uusi kundikaveri, muutin pois väliaikaisesti ja sanoin että mietiskele nyt rauhassa, toissapäivänä sain itselleni uuden asunnon ja sovittiin että thats it, suru on ollut valtavaa ja musertavaa mutta nyt tiedän että roikkumaan miksikään pappilanhätävaraksi ei tarvitse jäädä, jos on ystäviä niin puhu, puhu ja puhu se auttaa..nyt en ole itsekkään enää sidottu mihinkään "välitilaan" ja saan surra surut pois ja sitten jos onni on myötä niin löydän itselleni kivan naisen. tsemppiä kyllä se siitä paremmaksi muuttuu usko pois..

Valitan, en osaa auttaa. Sen verran voin lohduttaa että ehkä vaimosikaan ei tiedä mitä sanoisi.

Mekin olemme eroamassa. En tiedä miksi. Meillä on ollut viimeiset pari vuotta aivan kauheaa. Lähinnä ulkopuoliset tekijät ovat sotkeneet välejämme. Ei siis kolmannet pyörät, mutta asiat joissa meidän pitäisi tukea toisiamme, niin käännymmekin toisiamme vastaan. Siinä ei ole mitään järkeä. Olen ollut hämilläni, umpikujassa ja paniikissa. Ei puhu miehenikään, mutta en ole keksinyt mitään mitä kumpikaan voisi tehdä. Muutaman kerran uhkailin erolla, enkä kuitenkaan tarkoittanut sitä. En halunnut erota. Ehkäpä toivoin sen herättävän miehen tajuamaan että nyt on tosi kyseessä. Mutta mistäpä se olisi yhtäkkiä keksinyt vastauksia ja keinoja sen enempään kuin minäkään.

Kolme kertaa uhosin, ja aina palattiin toistemme syliin, aloittaaksemme parin päivän päästä riitatialnteen uusiksi. Milloin mistäkin. kun jääkausi oli kestänyt muutaman viikon pamautin taas että nyt erotaan. Mies ei ottanut tosissaan, mutta sanoin että olen pettänyt sitä toisen kanssa. En tiedä uskoiko, mutta ei ainakaan kysellyt sen enempää, se vaan sano että asia onsitte selvä että erotaan.

Sen jälkeen olen katellut sopivaa asuntoa, ei olla juuri puhuttu kuin pakolliset, nukutaan eri huoneissa. Miehestä ei yhtään näe että haluaisi tietää syyn, tai voisisko asialle tehdä mitään, se on niinkuin sopeutunut ajatukseen että erotaan.

Musta tuntuu helvetin pahalle. En tietenkään ole pettänyt sitä, enkä voisikaan, mutta ei tällästä elämääkään voi jatkaa. Aikasemmat eroilmotukset on menneet kuuroille korville eikä mies ottanut tosissaan, mutta tämän otti. Ihan kuin sitä ei edes kiinnosta miten meillä menis paremmin. Enhaluaisi erotakaan, me vedämme toisiamme puoleemme jollain maagisella voimalla. Meillä on hyvä olla toistemme seurassa, silloin kun ulkomaailmaa ei ole.

En usko että pohjimmiltaan ollaan niin hirveesti eri mieltä asioista, mutta joku jääräpäämörkö iskee päälle ja kumpikin tahtoo olla isäntä talossa. Pahaa tekee jos erotaan oikeesti, mutta tässä ei ole järkeä.

Hei.
Toivon , että saat vaimosi puhehalut palautumaan.
Ehkä voisit laittaa hyvän illallisen ja kattaa kauniisti ja kertoa, että haluat ihan oikeasti keskustella hänen kanssaan.
Kysy häneltä onko jotain mitä voisit tehdä asioiden korjaamiseksi.
Älä säikähdä vaikka tulisi kritiikkiäkin.
Voisit ehkä kertoa hänelle, että se uusi mies jos nyt sellainen on olemassa ei välttämättä ensi hehkun kadottua (koska se kuitenkin katoaa) olekaan niin hauska ja hyvä miltä näyttää juuri nyt.

Kerro hänelle, hyvistä puolistasi ja usko niihin itsekin. Siis hiukan MAINOSTA peliin ja itsevarmuutta.
Lykkyä pyttyyn!!!!!!!

Viikonloppuna se sitten avautui: sanainen arkku. Täyslaidallinen kaikista minussa häntä 10 vuotta häntä rassanneista asioista. Kuuntelin ja myönsin aiheelliset. En viitsinyt vielä antaa takaisin samalla mitalla.

Toisaalta kolmas pyörä (työkaveri) näyttäisi kaikkien järjellisten merkkien ja puheiden mukaan olevan ainakin toistaiseksi jäissä.

Vaimo ei halua tehdä juuri mitään, käpertyy tuota pamausta lukuunottamatta itseensä. Pahan olon täytyy olla suuri kun hän on ikänsä ollut kiltti, jonka siivet paloi nyt pahasti.

Kuuntelin ja myönsin osan. On vain helkkarin raskasta kantaa koko taakka ja pitää liittoa pystyssä. Itsekin joutuu aika lailla miettimään haluaako sitä ja onko itsestä siihen.