Sain kuulla tänään, että mummo siirrettiin saattohoitoon.. Mutta en vaan pysty lähtee kahtoon sitä sairaalaan.
Näin jo viimeks(kun kävin) sen silmistä, että se ei elä pitkään, sen silmissä paisto kuolema, kuoleman pelko.. jne.. Se tuntuu pahalta..
Tuossa tuli nyt sellanen tunne että oon paha ihminen, kun en lähde sinne mutta en vain jotenkin pysty, kun näen sen kivun, kärsimyksen sen silmistä... :`(
Näin jo viimeks(kun kävin) sen silmistä, että se ei elä pitkään, sen silmissä paisto kuolema, kuoleman pelko.. jne.. Se tuntuu pahalta..
Tuossa tuli nyt sellanen tunne että oon paha ihminen, kun en lähde sinne mutta en vain jotenkin pysty, kun näen sen kivun, kärsimyksen sen silmistä... :`(
Vastaukset 11
Vanhimmat
Käy ihmeessä mummoasi katsomassa, ennenkuin hän siirtyy täältä.Oletko varma, että hänellä on kuolemanpelko, sehän voi olla myös pelkoa ylitsekäyvästä tuskasta, koska kerran on saattohoitoon joutunut.Halaa ja kerro rakastavasi häntä, ei häntä eikä kuolemaa tarvi pelätä, sehän on kaikilla edessä.Ei haittaa vaikka itket, sillä jos et jätä jäähyväisiä, se vaivaa sinua myöhemmin.Enkeleitä on sinun ja mummosi kanssa, pyydä apua vahvana pysymiseen..
Ei ole helppoa katsoa omaisen kärsimystä, mutta se opetta elämästä- ja omasta terveydestä. Ja kärsimyksen näkeminen pehmentää omaa sydäntä.
Koeta jaksaa käydä. Sitten ei tarvitse myöhemmin katua kun mummo ei enää ole. Minäkin kävin lähiomaistani katsomassa koko hänen sairautensa ajan monta kuukautta. Vaikka aina itkin siellä käytyä ja vaikeaa oli se kannatti.
Saat itkeä mummosi luona, ei siinä mitään pahaa ole. Mummosi näkee miten paljon häntä rakastat ja välität. Voimia sinulle!
Mutta, jos et vaan pysty menemään katsomaan mummoasi, niin ei se tee sinusta pahaa ihmistä. Älä vaivaa sillä itseäsi, tee niin kuin sinusta tuntuu.
Kerro mummullesi, että se on sitten positiivista, kun "me näemme sitten siellä kuolemanjälkeisessä tilassa uudestaan..." jne.
(siis TE näette)
Se nimittäin ON olemassa. Me olemme kaikki pohjimmiltamme ENERGIAA, joilla on vain "ihmisen vaatteet lainassa" täällä maanpäällisessä elämässä.
Elikkäs me kaikki sitten kuolessamme "palaamme kotiin" ja siellähän sitten näemme myöhemmin kaikki rakkaat ihmiset uudestaan.
Jos et pysty puhumaan tätä asiaa, niin näytä vaikka tämä viesti printattuna.:)
Siellä saa vapaana..en osaa sanoin kuvata, mutta joku ihana aavistus se on. Jos ei täällä maan päällä ole kyennyt, jaksanut tehdä työtä..siellä on kaikki esteet poissa ja saa tehdä kaikkea mikä kiinnostaa, eikä mihinkään koske..mä uskon että siellä on kaikki jotenkin soljuvaa, ihanaa musiikkia, sitä saa itsekin soittaa ja pienestä kehittyy ihana nuori ja aikuinen..en tiedä mutta minä uskon että kärsimys saa siellä hyvityksen kaksinverroin.
näkevätkö ne meidän läheiset, jotka ovat kuolleet, mitä me täällä maan päällä teemme ja että me kaivataan niitä? Minusta se tuntuu lohduttavalta jos he tosiaankin näkevät meidät ja olisivat jollain lailla tukenamme... kun itse olen poikaystävän menettänyt ja mietin näitä asioita paljon. Jotenkin tuntuu että kultani on jotenkin ollut tukenani, koska enää ei tunnu niin pahalta ja olen jotenkin jo jatkanut elämääni...tietenkin ikävä on mutta arki on jotenkin jo luistanut paremmin. Ja tästä kuolemasta on vasta alle 2kk aikaa... välillä mietin et miten olen näin pian toipunut? Vai tuleeko se paha olo ja suru sitten taas yhtäkkiä takaisin...? Ensimmäin viikko p.ystävän kuolemasta oli elämäni kamalin! Ja voimat meni aivan totaalisesti, en voinut sängystä nousta ennen ku jotain laitoin suuhuni...sitä olen sitten miettinyt kun kävin silloin jo niin "pohjalla" että jos sen takia olen toipunut näin pian? Vaikka en väitä että tästä koskaan kunnollaan toipuu.... :(
..meitä tapaamassa.
Olen monesti tuntenut isäni tai veljeni läsnäolon ja se on hyvä tunne, rauhallinen.
Juttelen myös heille muutenkin ja uskon, että kun elämässäni tapahtuu jotain merkittävää, hyvää tai huonoa, he ovat läsnä.
Suru aaltoilee, aika pitkäänkin ja muuttaa muotoaan. Se on henkilökohtaista ja jokainen etenee omalla rytmillään siinä.
Pääasia, ettei patoa tunteitaan, se kostautuu myöhemmin.
että ei näe. jotenkin tuntuis että siellä on niin kaukana tästä että olis aika kumma jos siellä vielä takerruttaisi tämän maailman murheisiin. Kyllä ne täytyy täällä kestää ja kestääkin, eri keinoin. Ja tuohon että kuolleet vierailis täällä..ihan karmii selkäpiitä ajatus, minä en usko ollenkaan. Kyllä heillä rauha on siellä. Miksi vielä tänne matkaisivat ja millä kyydillä. Kyllä mä uskon että on iso seinä vastassa, se on niin eri maailma. Että on ikävä sehän on ihan luonnollista, mutta tukea tulee saada eläviltä, ei kuolleilta. Rauha heidän sieluilleen!
Kylla ne nakee ja kuulee. Monasti varsinkin juuri heti kuolemansa jalkeen, koska niiden pitaa jaada "varmistamaan", etta laheisilla on kaikki hyvin.
"Mun henk.koht.
mielipide on että ei näe. jotenkin tuntuis että siellä on niin kaukana tästä että olis aika kumma jos siellä vielä takerruttaisi tämän maailman murheisiin."
Ei henkimaailma ole "kaukana". Se on sinun VIERESSASI, jos vain pystyt sen aistimaan.
"Kyllä ne täytyy täällä kestää ja kestääkin, eri keinoin. Ja tuohon että kuolleet vierailis täällä..ihan karmii selkäpiitä ajatus, minä en usko ollenkaan."
Niin tai et HALUA uskoa ja siksi sinulle ei "tapahdukaan mitaan".
"Kyllä heillä rauha on siellä. Miksi vielä tänne matkaisivat ja millä kyydillä."
Henkienergia pystyy liikkumaan ajatuksen voimalla halutessaan.
"Kyllä mä uskon että on iso seinä vastassa, se on niin eri maailma."
Mina kylla saan henkilokohtaisesti yhteyden henkimaailmaan.
"Että on ikävä sehän on ihan luonnollista, mutta tukea tulee saada eläviltä, ei kuolleilta. Rauha heidän sieluilleen!"
Miksi ihmeessa tukea ei voisi saada myos kuolleilta omaisilta?