Unta vai totta ?

Otin viinaa ja piriä sekaisin. Ja joskus jälkeenpäin
muistikuvia tuli illasta, että olisin pahoinpidellyt jonkun tosi huonoon kuntoon. Muistan paljon karmeita juttuja siitä illasta, pieniä yksityiskohtia puheista jne...
Voiko se olla unta, vaikka kyllä tuntuu todelliselta ja oikeasti tapahtuneelta.
Luulen itse että totta se on ?
Onko teillä vastaavia kokemuksia ?
8442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Piri itsessään ei aiheuta tuollaista sekavuutta. Luultavasti olet ottanut piriä jolloin tuntuu että voi juoda viinaa vaikka kuinka paljon. Tuloksena on liika juominen ja siitä aiheutuva sekavuus ja agressiivisuus.

Mitä tästä opimme.. ei koskaan liikaa viinaa. Amfetamiini pienillä annoksilla sen sijaan on ihan kelpo ja pitää pään selvänä eikä viinaakaan tarvitse juoda.

Äänestä
  • Amfetamiinista on myös lääkkeeksi. Tunnen kaverin joka ei uskaltanut esiintyä yliopistossa OLLENKAAN (kyse ei siis ollut siitä että häntä olisi jännittänyt, vaan kyse oli täydellisestä kyvyttömyydestä), mutta amfetamiinin avulla uskalsi, valmistui maisteriksi, jätti aineen ja nyt jo esiintyy työelämässä sujuvasti ihan puhtaana.

    Äänestä

  • mutta antoi jollekin ammatin kirjoitti:

    Amfetamiinista on myös lääkkeeksi. Tunnen kaverin joka ei uskaltanut esiintyä yliopistossa OLLENKAAN (kyse ei siis ollut siitä että häntä olisi jännittänyt, vaan kyse oli täydellisestä kyvyttömyydestä), mutta amfetamiinin avulla uskalsi, valmistui maisteriksi, jätti aineen ja nyt jo esiintyy työelämässä sujuvasti ihan puhtaana.

    Asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin valistaja-tädit koulussa kertoivat.

    Äänestä

ota pelkkää ööliä

Äänestä
  • Järkevämpää on jättää viina joka on kaikin tavoin epäterveellisempää ja lisäksi aiheuttaa hallitsemattomia sekavuustiloja.

    Äänestä

  • Lasse Lekuri kirjoitti:

    Järkevämpää on jättää viina joka on kaikin tavoin epäterveellisempää ja lisäksi aiheuttaa hallitsemattomia sekavuustiloja.

    ai että jättää viinan ja käyttää VAIN amfetamiinia pieninä annoksia.... Olen seurannut sinun kannanottojasi näillä palstoilla ja luultavasti olet narkki/sekakäyttäjä joka on sairaalloisen kiinnostunut lääkkeistä. Annat kyllä ihan hyviä neuvoja joskus mutta paistaa hyvin läpi se mikä olet todellisuudessa. Olenkohan oikeassa??????? jos en, niin pyydän anteeksi... Jos olen oikeassa olen todella pahoillani puolestasi!

    Äänestä

  • amanda kirjoitti:

    En ole narkki enkä sekakäyttäjä. Minkään päihteen yletön käyttö ei ole hyväksi. Parempi on tietysti olla ilman päihteitä mutta jotkut niitä nyt kuitenkin käyttävät eikä asian kieltäminen auta mitään. Parempi on antaa neuvoja näissäkin asioissa kuin jättää joku oman onnensa nojaan, eikö?

    Neuvot ovat aina tarpeen, mutta huumeiden "piilosuosiminen" ei ole niinkään tarpeellista. Kaikki eivät valitettavasti osaa käyttää niitä kohtuudella, tosiasiassa vain murto-osa. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pahoinpitely pirissä ? kirjoitti:

Otin viinaa ja piriä sekaisin. Ja joskus jälkeenpäin
muistikuvia tuli illasta, että olisin pahoinpidellyt jonkun tosi huonoon kuntoon. Muistan paljon karmeita juttuja siitä illasta, pieniä yksityiskohtia puheista jne...
Voiko se olla unta, vaikka kyllä tuntuu todelliselta ja oikeasti tapahtuneelta.
Luulen itse että totta se on ?
Onko teillä vastaavia kokemuksia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu