Kaksi linjaa, haukat ja kyyhkyset

Tarja Halosen väitetään syleilevän vain maailmaa eikä hoitavan kansallista etua presidenttinä. Tässä on melkoinen harha. Ei ymmärretä sitä mikä on kansallinen etu. Tässä on myös periaatteellinen ero sen suhteen, mikä on Suomenkin kannalta parasta turvallisuuspolitiikkaa.

"Maailmojen syleilyllä" pyritään tietysti siihen, ettei maailmassa tulisi sellaista eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta, mikä aiheuttaa sotia ja konflikteja. Sodat sikiävät yleensä aina eriarvoisuuden ja epäoikeudenmukaisen kohtelun tuntemuksista. Muita maita ja erityisesti heikommassa asemassa olevia maita kohtaan pitää olla reilu. Tällainen reiluus on paras tapa torjua terrorismia. Köyhyyden ja lukutaidottomuuden poisto on myös hyvä tapa torjua terrorismia ja sotia. Tarja Halonen viittasi hienosti myös talousviisaiden fraasiin, jonka mukaan tämän päivän köyhät ovat huomispäivän markkinat. Tätä on se maailmojen syleily. Se on erityisesti pienten kansojen kuten Suomen kansallista etua. Se on kyyhkysten linja.

Toinen linja on haukkojen linja. Siinä ei väliteä siitä, tuntevatko muut joutuneensa epäoikeudenmukaisen kohtelun hyväksi. Pääasia on saalistaa itselle mahdollisimman paljon ilman mitään synnintuntoa. Tämä on ihan sitä samaa imperialistista politiikkaa, mitä siirtomaavallat ovat kautta aikain harjoittaneet. Riistäneet muita, köyhempia kansoja. Siinä maailmoja syleillään vain asein. 1940-luvun jälkeen USA on ollut tällainen maailmojen syleilijä. Myös NL on pyrkinyt samanlaiseen hegemoniaan, mutta hävisi taistelun ilman sotaa.

Haukat luottavat vain väkivaltaan, vahvemman oikeuteen. Politiikan perusta on siinä, että koko ajan pitää varustautua siihen, että joku hyökkää kimppuusi, sillä kaikkien arvellaan olevan samanlaisia susia kuin sinäkin olet. Niinistön mukaan kansallinen itsekkyys ei ole hävinnyt mihinkään maailmasta. Ei se ole hävinnytkään, mutta Niinistön sanoma on se, että sitä ei tule yrittääkään hväittää. On parempi vain varustautua sotaan ja terroristihyökkäyksiin. Yksi vuosi elämää jossain nälkäkuoleman partaalla olevassa valtiossa ja siitä vuodesta hengissä selviäminen voisivat ehkä muuttaa vähän näkökulmaa.

Tässä on peruseroja haukkojen ja kyyhkyjen välillä. Keskustan politiikka alkoi viime vaalien alla kovasti korostaa kyyhkymäistä politiikkaa. Nyt on tehty täyskäännös ja alettu tukea haukkojen edusmiestä. En yhtään ihmettele, että eräät Keskustan kannattajat kuten Ristimäki ja environment ovat lähes kauhuissaan ja myös häpeissään oman puolueensa linjasta.

27

1139

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kepua vastaan

      Minusta sun juttusi on mielettömän tyhmiä. Aina.

      Haukut kepuja minkä ehdit - aina jollakin verukkeella. Sulla taitaa olla jokin sairaus?

      Ettei olisi ihan vaan alkoholismi?

      Ja katkeruus siitä, että joku kepulainen on pärjännyt sinua paremmin? Mahdollisesti rikkauksineen vienyt vaimosi tai tyttöystäväsi?

      • Kepulainen

        Anteeksi missä kohtaa tässä nyt oli kepua vastaan??? Onko lukemisen ymmärtämisvaikeutta havaittavissa.


    • (?)

      Valitettavasti Halonen ei saa tv-keskusteluissa kunnolla tuotua julki tuota dilemaa. Tomittajien pitäisi osata priorisoida näitä keskusteluaiheita eikä antaa hyvin sanan haltuunsa ottavan Niinistön luikerrella pakoon omien teemojensa pariin.
      Niinistön porukan taktiikka tuoda Niinistö esille kaiken uudistava Messiaana kontra Halonen menneisyyden ikonina, puree valitettavan hyvin.

      • juha210

        Valitettavaa Halosen kannalta on, että hän on menneisyyttä. Sympatialla ei omaisuutta puolusteta.


    • juha210

      Avauksen perusteella avaajalla on hirvittävä hinku diktaattoriksi, jonka oikeuksiin kuuluu minkä tahansa mielestään haitallisen lajin sukupuuttoon hävittäminen. Mitä pahaa haukat ovat tehneet - miksi haluat hävittää haukat sukupuuttoon?

      • environment

        Jälleen kerran mielipidepankin järjenjuoksu ylitti omasi, ymmärrän.

        Minulle tuossa alla kirjoitit mm. " Aika paljon pitää pillereitä syödä, että saa aikaiseksi avauksessa julkaistun tekstin." Totta puhuakseni yksi monivitamiiniporetabletti riitti. Sitävastoin tahtoisin tietää, onko putkiaivosi seurausta liiallisesta imppaamisesta vaiko lahkolaisuudesta ? Veikkaan molempia.


      • juha210
        environment kirjoitti:

        Jälleen kerran mielipidepankin järjenjuoksu ylitti omasi, ymmärrän.

        Minulle tuossa alla kirjoitit mm. " Aika paljon pitää pillereitä syödä, että saa aikaiseksi avauksessa julkaistun tekstin." Totta puhuakseni yksi monivitamiiniporetabletti riitti. Sitävastoin tahtoisin tietää, onko putkiaivosi seurausta liiallisesta imppaamisesta vaiko lahkolaisuudesta ? Veikkaan molempia.

        Jälleen kerran sinun järjenjuoksusi ei yltänyt edes avaajan tasolle, saatikka haukkojen tai edes kyyhkysten tasolle.

        Tiesitkö, että monivitamiinipillereiden syönti on turhaa ja tuhlailevaa. Suurin osa pillerissä ostamistasi vitamiineista valuu järjestelmäsi läpi kunnallistekniikkaa pitkin jäteveden puhdistamolle?


      • environment
        juha210 kirjoitti:

        Jälleen kerran sinun järjenjuoksusi ei yltänyt edes avaajan tasolle, saatikka haukkojen tai edes kyyhkysten tasolle.

        Tiesitkö, että monivitamiinipillereiden syönti on turhaa ja tuhlailevaa. Suurin osa pillerissä ostamistasi vitamiineista valuu järjestelmäsi läpi kunnallistekniikkaa pitkin jäteveden puhdistamolle?

        Oudompaa olisi, ettei näin tapahtuisi. Skål på den saken.


    • kategoriaan...

      ... kuuluvat sitten ne lipposlaiset oikeistodemarit, jotka ovat Kokoomuksen suunnalla olleet suositumpia kuin oman väen keskuudessa? Miksi he eivät nyt reilusti liputa Sauli niinistön puolesta? Eikö Sauli muka edusta kaikkia niitä arvoja, joita Lipponenkin kannatti: NATO:a, markkinataloudeksi nimitettävää kapitalismia, kovaa talous- ja valtapolitiikkaa?

      Kun saa sitä mitä tilaa, miksi nyt suu mytreänä? Ei ole kuin muutama päivä siitä kun nimimerkki Mielipidepankki täällä suunnitteli äänestävänsä ainakin ensimmäisellä kierroksella Niinistöä, ellei sitten toisellakin. Sama Mielipidepankki, joka punnitsi ehdokkaita vaakakupeissa ja totesi että kummastakin tulee ihan kelpo presidentti.

      Mitäs nämä haukat ja kyyhkyset nyt ovat? Missä häkissä niitä on tähän asti pidelty? Olemme kuulleet vain saarnoja tukipolitiikan turmiollisuudesta ja markkinatalouden kaikinpuolisesta ihanuudesta. Eikä Lipposta ole kertaakaan sotahaukkana mainittu.

      Sitä saa mitä tilaa.

    • poroporvari

      Maailmaa voi syleillä, mutta kansallista itsekkyyttä pitää Suomen kokoisella kansalla olla jos haluamme säilyttää hyvinvointimme.

      Niinistön teesi on, että hankkimalla Suomeen työtä lisäämme kakkua jota jakaa.

      Pelkistetysti voisi sanoa, että Niinistön linja on sallia kaikkien vaurastua hankitusta lisäkakusta vaikka epätasaisestikin.

      Halosen teesi taas on, että Suomen pitää uhrautua ja näyttää esimerkkiä eriarvoisuuden poistamisesta jakamalla olemassa olevaa kakkua muille. Siis köyhdyttämällä Suomea hankkimatta uutta jaettavaa.

      Totta on että Halosen opin mukaan köyhien suhteellinen asema paranee, epäoikeudenmukaisuus vähenee, kun rikkaat köyhtyy ja köyhät pysyy köyhinä.

      Niinistön mallin mukaan epäoikeudenmukaisuus kasvaa koska köyhät rikastuvat mutta vähemmän kuin rikkaat.

      Siinäpä se porvarin ja sosialistin ero. Porvari haluaa kaikkien rikastuvan. Sosialisti pelkää jonkun rikastuvan ja tekee kaikkensa estääkseen jonkun menestyksen.

      Mielipidepankki on tyyppiesimerkki ihmisestä joka ei ole tehnyt päivääkään työtä kaupallisessa ympäristössä jossa niin pomon kuin työntekijän on tienattava joka päivä ansionsa omalla panoksellaan, tai hommat loppuu.

    • mvv

      kyyhkyt kotimaisia, vai pitääkö nekin tuoda Brasiliasta kuten pihvilihat.

      Kyllä olet kauvas todellisuudesta seilannut jos Niinistöä haukaksi nimittelet.

      Nato on mailman suurin rauhanjärjästö, sanoi Harri Holkeri.

      Meidän kannattaa kuulua kaikkiin järjästöihin mihin muutkin meitä lähellä olevat maat kuuluvat, sanoi Martti Ahtisaari. Ovatko hekin haukkoja.

      Halosen pitkästä klopalisaatio esitelmästä ei jäänyt mitään käteen, sanoja siinä on paljon, tuloksia ei yhtään. Normaali markkinatalous on Aasiassa saanut aikaan muutamassa vuodessa enemmän kun perinteinen kehitysyhteistyö sadassa vuodessa.

      • Luomunyrkkeilijä

        Brasiliasta en tiedä, mutta Argentiinassa ne lehmät jo sonnit kirmaavat huoletonna tuhansien hehtaarien pampaksella. Se se on luomua seja eri menoa kuin kotosuomen karsinassa. No päättyy ja päätyhän se samalla tavalla.


    • environment

      Vertaus haukkoihin ja kyyhkysiin osui todella nappiin. Oli nautinto lukea.

      Vaaleissa on hyvin merkityksellistä, kumpi valitaan. Molemmilla ehdokkailla on omat vahvasti toisistaan poikkeavat menettelytapansa ja tavoitteensa. Toisaalta ulkopolitiikan veturina, toisaalta sisäpolitiikkaan vaikuttavana mielipiteenmuodostajana presidentin vaikutus kansalaisten elämään on pitkässä juoksussa erittäin merkittävää. Lisäksi nyt tehtävä valinta antaa kansan enemmistön mandaatin tulevan presidentin oletetuille pyrkimyksille.

      Keskustan etabloituminen Niinistön taakse murentaa puolueen arvovaltaa ja kannatusta, sillä keskusta ei ole oikeistopuolue.

      • juha210

        Arvaa kumpi on saalis?


      • environment
        juha210 kirjoitti:

        Arvaa kumpi on saalis?

        Hanki sisävessa kun et jaksa ulos tarpeillesi hiihtää. Tämä jalo saitti ei ole alusastia.


      • Akkre

        On kyllä hienoa havaita, että tässä tilanteessa (halutaan ääniä ehdokkaalle ) Keskusta saa puolueena arvostusta. Tai ennustetaan puolueen arvovallan menettämistä , jos äänestää väärää ehdokasta. Tähän asti näillä palstoilla keskustalaisia on nimitelty mitä törkeimmillä ilmaisuilla. Emmehän mekään keskustan kannattajat nimittele kakolaisiksi (Kansallinen Kokoomus ) tai sossuiksi (Sosiaalidemokraatit ) jne. Meidät on lisäksi nimetty loisiksi, vaikka asia on täysin päinvastoin. En kuitenkaan tarkoita sitä, että kaupunkilaiset ovat loiseläjiä, sillä hyvinvoinnin lisääminen tarvitsee kaikkien elinkeinosektorien yhteenpelaamista.

        Toivottavasti sama yhteisymmärrys jatkuu vaalien jälkeenkin aina kunnallisvaalikamppailuun asti. Vaikka äänestäisimmekin joidenkin mielestä väärin.


      • juha210
        environment kirjoitti:

        Hanki sisävessa kun et jaksa ulos tarpeillesi hiihtää. Tämä jalo saitti ei ole alusastia.

        Sinun sivistyssanavarastosi on mainiolla tolalla. Jatka vaan samaan malliin - se on sinulle sopivampaa kuin tiedätkään.


      • environment
        juha210 kirjoitti:

        Sinun sivistyssanavarastosi on mainiolla tolalla. Jatka vaan samaan malliin - se on sinulle sopivampaa kuin tiedätkään.

        Niin että lyhyitä tekstejä, tulee vähemmän ajatus- ja kirjoitusvirheitä.

        Auttaakseni sinua, voimallista tahkon pyörittäjää, löytämään tien tiedon hedelmällisille lähteille, linkitän tähän jo edesmenneeseen (lue edellisen sivun pimentoon jääneeseen) vastaukseeni erääseen kommenttiisi.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000013406808


      • juha210
        environment kirjoitti:

        Niin että lyhyitä tekstejä, tulee vähemmän ajatus- ja kirjoitusvirheitä.

        Auttaakseni sinua, voimallista tahkon pyörittäjää, löytämään tien tiedon hedelmällisille lähteille, linkitän tähän jo edesmenneeseen (lue edellisen sivun pimentoon jääneeseen) vastaukseeni erääseen kommenttiisi.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000013406808

        Sinun kannattaa ruveta ajattelemaan haaveilun sijaan. Auttaakseni sinua tällä kivisellä tiellä, linkitän vastineeni vastaukseesi, jossa yrität kommentoida kommenttiani.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000013409044#22000000013409044


      • environment
        juha210 kirjoitti:

        Sinun kannattaa ruveta ajattelemaan haaveilun sijaan. Auttaakseni sinua tällä kivisellä tiellä, linkitän vastineeni vastaukseesi, jossa yrität kommentoida kommenttiani.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000013409044#22000000013409044

        Olkoon tämä kommentti kiitoskenani kommentin linkittämisen kommentoimisestasi

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000013409368


      • juha210
        environment kirjoitti:

        Olkoon tämä kommentti kiitoskenani kommentin linkittämisen kommentoimisestasi

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000013409368

        Jatkaaksemme tätä ketjua, taidan vielä vastata linkittämällä vastaukseni kommenttiisi vastaukseeni, jossa koetat selittää, että elämä jatkuu, jos käytämme vain yhden siittiön per orgasmi hedelmöittääksemme uuden elämän alun, ja senkin vain siinä tapauksessa, että olemme varmoja, että siittiöllä on varma kohde olemassa. Elämme todella mielenkiintoisia aikoja.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000013409666


      • juha210
        juha210 kirjoitti:

        Jatkaaksemme tätä ketjua, taidan vielä vastata linkittämällä vastaukseni kommenttiisi vastaukseeni, jossa koetat selittää, että elämä jatkuu, jos käytämme vain yhden siittiön per orgasmi hedelmöittääksemme uuden elämän alun, ja senkin vain siinä tapauksessa, että olemme varmoja, että siittiöllä on varma kohde olemassa. Elämme todella mielenkiintoisia aikoja.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000013409666

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000013410339#22000000013410339


    • Totuus SIITÄ

      Nimim. Enviroment on jo aikoja sitten suurieleisesti kääntynyt julkidemariksi.

      Ristimäki lienee kirjoitustensa perusteella tehnyt samoin. Mitään hyvää hän ei ainakaan tunnu Keskustasta löytävän.

      Me oikeat keskustalaiset pidämme puolueemme tekemästä sopimuksesta kiinni ja äänestämme Sauli Niinistöä (tai tyhjää). Varmaa on se, että Tarja Halonen ei saa ääntämme.

      • keskustalainen mies

        puolueen sopimus ja itseni mielipide eivät nyt kohtaa ja en mielestäni ole velvollinen äänestämään itseäni vastaan koska en näe edes olevan kyse puolueen edusta.


      • täydellisestä

        poliittisesta itsemurhasta, keskustapuolueen alasajosta ja lopullisesta näivettymisestä oppositiossa. Tähän on näköjään tultu, siis lopun alkuun!!! Meikäläistä tämä ei tietenkään sureta siinä mielessä että hyvin suuri osa kaupunkien kepulaiskyyhkysistä muuttuu demarien kyyhkysiksi ja kehityksen suunta haetaan länsinaapuristamme Ruotsista, jossa myöskään näitten haukkojen osuus ei ole merkittävä!


      • on lopussa
        täydellisestä kirjoitti:

        poliittisesta itsemurhasta, keskustapuolueen alasajosta ja lopullisesta näivettymisestä oppositiossa. Tähän on näköjään tultu, siis lopun alkuun!!! Meikäläistä tämä ei tietenkään sureta siinä mielessä että hyvin suuri osa kaupunkien kepulaiskyyhkysistä muuttuu demarien kyyhkysiksi ja kehityksen suunta haetaan länsinaapuristamme Ruotsista, jossa myöskään näitten haukkojen osuus ei ole merkittävä!

        eikä auta vaikka hän lappaa hädissään valtion kassasta kansalle rahaa tarkoituksella pelastaa uppoava laivansa. Tuskinpa se onnistuu, niin vahvalta ja määrätietoiselta Ruotsin keskustaoikeistolainen koalitio vaikuttaa.

        Ruotsi kumoaa sosialistien vallan ja Suomi seuraa perässä.

        Ensimmäisenä askeleena meillä on saada Niinistö presidentiksi. Loppu riippuu kansan tahdosta. Jos ensi eduskuntavaaleissa saadaan eivasemmistoenemmistö, tuskinpa SDP hallitusneuvottelee samanlaisella röyhkeydellä kuin viimeksi.


    • minäkin-

      hyvin häpeissäni
      ANNELIN TAKIA!
      HÄN ON PALJASTUNUT PELURIKSI, ensin ollaan niin sodanvastaisia kyyhkyjä että
      ja nyt sitten viedään Sauli-haukan kanssa Suomi Natoon.. usalaisten arvojen maailmaan, JOSSA RÖYHKEYS JA AHNEUS OVAT KESKEISESSÄ ASEMASSA JA KÖYHÄT AHDETAAN SLUMMEIHIN
      Miten Anneli voi olla tällainen takinkääntäjä, oman vallanhalunsa orja?
      Samalla koko keskustan uusliberalistisen linjan valinta kertoo omaa kieltään kovista, hyvin kovista arvoista, jotka keskustaa nyt ohjaavat
      ne muistuttavat meitä Tatu-isästä ja hänen rotuopeistaan, ikävä kyllä, on sanottava suoraan ettei ole kauaksi masa-omena puusta sittenkään pudonnut
      pian ehkä keskustakin on kokoomuksen kanssa kiikuttamassa köyhiä , eläkeläisiä, sairaita ja vanhuksia käätopaikalle
      minusta nyt Anneli voisi jättää nimestään yhden ä:n pois, olisi reilusti ja avoimesti vain JÄTTEENMÄKI
      Se siitä Annelin naisenergiasta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      861
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      91
      827
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      706
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      523
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe