Uskovainen rakastaa Jeesusta. Jeesusta hän ei ole koskaan nähnyt eikä kuullut hänen puhuvan. Alitajunnassa piilee epäilys, ettei Jeesusta ole olemassakaan mutta se mahdollisuus on suljettu pois tietoisuudesta. Jeesus ei riennä avuksi eikä tartu käteen epätoivon hetkellä, ei lohduta surussa. Yksinäisyyteen ei Jeesus tuo helpotusta, ei ole juttukaveriksi hänestä.
Uskovaisen mielestä tärkeintä on rakastaa Jeesusta. Lähellä on ihmisiä, jotka ovat epätoivoisia, surevat, ovat yksinäisiä. Uskovainen rakastaa Jeesusta, puhuu Jeesukselle, kuuntelee Jeesusta, haluaa olla Jeesuksen vierellä.
Uskovaisen mielestä tärkeintä on rakastaa Jeesusta. Lähellä on ihmisiä, jotka ovat epätoivoisia, surevat, ovat yksinäisiä. Uskovainen rakastaa Jeesusta, puhuu Jeesukselle, kuuntelee Jeesusta, haluaa olla Jeesuksen vierellä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
joten ehkä kyseessä on vain elämän kestävä taantuma?
Samaan viittaisi tapa ajatella ja kirjoittaa sekä maailmankuva.
Jeesukseen ilmaistaan tekemällä taivaallisen Isän tahto:
"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi".
Minä rakastan Jeesusta.
Kerron, millainen olin ennen. Vihasin ihmisiä yli kaiken. Pystyin rakastamaan vain eläimiä. Ihmiset olivat minun mielestäni inhottavia, pahoja ja itsekkäitä. He eivät välittäneet muista kuin itsestään. Ihmiset käyttivät toisiaan hyväkseen välittämättä, miltä tältä hyväksikäytetyltä tuntui. Vain se, jos jollain oli minulle hyötyä, merkitsi jotain. Ihmiskuvani oli synkkä ja minä ajattelin niin. Mielestäni ihmiset olivat todella inhottavia. Minä mukaanluettuna. Pelkäsin ihmistä niin, että pakenin pois heidän luotaan.
Sitten Jeesus tuli elämääni. Hän alkoi tehdä työtä minun elämässäni. Hän näytti minulle vihani, jota en edes ollut tajunnut. Hän näytti minulle katkeruuteni, inhoni ihmisiä kohtaan. Hän alkoi parantaa niitä haavoja, joita ihmiset olivat lyöneet minuun. Hän alkoi parantaa minun itsetuntoani, etten olekaan enää inhottavin ihminen maan päällä. Hän alkoi näyttää minulle rakkautensa, joka parantaa ja lääkitsee. Kun tajusin, että Hän rakastaa myös minua, alkoi itsessäni eheytyminen vihasta rakkauteen.
Miten näen ihmisen nykyään ? Minulla ei ole vielä paljon tunteita ihmisiä kohtaan. Nykyään vihaan ihmisten tekoja, en ihmistä. Haluan kuitenkin rakastaa ihmisiäkin sillä rakkaudella, jota olen tuntenut eläimiä kohtaan. Haluaisin mennä kärsivän luo, mutta vielä ihmispelko jossain tilanteissa estää sen. Minä pelkään haavoittumista niin paljon. En vielä uskalla ottaa riskejä. En ole ihan niin paljon turvallistunut, että voisin mennä yksinäisen tai kärsivän ihmisen luo. En tiedä, mitä pelkään. Pelkäänkö, että kohtaan äitini, joka lyö ?
Mieheni kuoli 44-vuotiaana. Jäin yksin velkojen kanssa. Helmikuussa tulee siitä kuluneeksi 13 vuotta. Niissä vuosissa oli paljon surua ja välillä epätoivokin meinasi tulla pintaan. Mutta tiesin aina, on yksi, joka ei hylkää minua. Kun ajattelen menneitä vuosia, Jeesus on auttanut minua.
Olen kirjanpitäjä ammatiltani. Jos tekisin tilinpäätösen elämästäni, niin vuodet Jeesuksen kanssa ovat olleet parhaimpia vuosia, mitä olen elänyt. Olin jo 33-vuotias, kun tulin uskoon. Jos laittaisin vaakakuppiin elämäni vuodet ennen ja jälkeen uskoontuloa, niin uskoontulon jälkeiset vuodet ovat paremmat.
Rakkaus Jeesukseen on muuttanut minua niin, että haluan rakastaa ihmisiäkin. Jeesus sen teki.