Kumpaa sitä nyt sitten äänestäisi

olen Kallistumassa niinistön puolelle, mutta toisaalta hänessäkin on paljon piirteitä, joista en pidä-- mutta niin om halosessakin. Molemmilla on tietty myös omat vahvat puolensa.
Sain tekstiviestillä sanoman, jonka mukaan halonen olisi salaa allekirjoittanut EU:ssa paperin, jossa suositellaan Jerusalemin jakamista. Onkohan tuo totta??? Jos on niin-- ei hyvä.
13345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Alhaista tuo Niinistön taustavoimien kampanjointi

Äänestä

Kannata mihinkään tekstiviesteihin uskoa. Paras keino tehdä päätös on seurata ehdokkaita ja miettiä sitä kumman ehdokkaan mielipiteet ja arvot on lähempänä omia mielipiteitä ja arvoja.
Kaikenlaisia tekstiviestejä ja sähköposteja on liikkeellä ja niiden pohjalta ei päätöstä kannata tehdä.

Äänestä
  • ja vastaukseksi tuli Niinistö

    Äänestä

  • me siis tehtiin kirjoitti:

    ja vastaukseksi tuli Niinistö

    Perusarvot: koti, uskonto, isänmaa. Ei ole muodikasta puhua näistä arvoista, mutta itse en välitä siitä, mitä mieltä muut ovat. Ei Jeesuskaan aikoinaan kulkenut kansan pariss kuulostelemassa mitä mieltä ihmiset mahtavat olla ja sovittanut puheitaan sen mukaan. Ei tämän päivän kristittyjenkään pidä langeta tähän ansaan vaan tuoda rohkeasti esiin oma mielipide vaikka se ei olisikaan "trendikäs". Iso plussa Kallikselle kun otti katekismuksen sanoman esiin vaalikeskusteluissa.

    Pohdintaa perusarvoista:

    Koti: Koostuu perheestä ja lähipiiristä. Itse käsitän perheellä miehen ja naisen välisen avioliiton. Politiikkona olisin erittäin huolestunut perheiden jaksamisesta työelämän vaatimusten keskellä sekä syntyvyyden laskusta.
    Paljon puhutaan ja luvataan hyvää, konkreettiset tulokset ovat vuosi vuoden jälkeen heikot.
    En halua opettaa lapsilleni että perhe voi koostua kahdesta naisesta tai kahdesta miehestä vanhempina. Tämä perhemalli ei ole Jumalan sanan mukainen.

    Uskonto: Itselleni uskonto ja pyrkimys Jumalan sanan mukaiseen elämään on tärkein asia. Siunauksellisuuden huomaa monesti vasta jälkeenpäin. Ei ole trendikästä olla saman henkilön kanssa naimisissa vuoden toisensa perään, sinkkuelämä tyyppinen hengailu vielä nelikymppisenäkin olisi "coolia". Särkyneitä sydämmiä, levottomuutta, sukupuolitauteja, alkoholin kiroukset, ei kiitos. Olen mielummin trenditön kristitty. Kristinsuskon perussanoma ei ole muuttunut mihinkään vuosien varrella eikä meidän ole syytä muuttaa opetusta sen vuoksi, että kelpaisimme paremmin kaikille.
    Kristitty voi tuoda oman kantansa esiin pelkästään käytöksellään, ei kannata vesittää sanomaa kiihkoilemalla.

    Isänmaa: Oman arvopohjan säilyttämistä ja varjelemista vaikeissakin olosuhteissa. Käytännössä tarkoittaa omaa uskottavaa puolustusta, hyvinvoinnin jakamista verotuksellisin keinoin, voimakasta päihevalistustyötä nuorison keskuudessa. Pahoinvointi johtuu heikosta arvopohjasta, päihteiden ja irtosuhteiden holtittomasta käytöstä. Kun kaikki suvaitaan, mihin nuori henkilö enää uskoo?? Köyhyyskin johtuu suurelta osin päihteiden väärinkäytöstä, ei kokonaan mutta kuitenkin...
    Jumalan sanan mukaista on rakentaa isänmaata työtä tekemällä, ei huumeita ja rikoksia tekemällä rakenneta yhteistä hyvää.

    Itselleni valinta on ollut päivänselvä koko ajan, kauniit puheet yhteisvastuusta ja solidaarisuudesta valuvat hukkaan jos arvopohja on muuten hatara. Kaiken salliva yleishumanisuus on Jumalan sanan vastaista. Ei kristityt voi tähän yhtyä.

    Tulkoon nyt sanotuksi jos jollekkin jäi epäselväksi. Ensimmäinen kierros, Bjarne Kallis, toinen kierros, Sauli Niinistö.

    Äänestä

  • arvopohja kuntoon... kirjoitti:

    Perus arvot! tasa arvo, kunnioitus heikopiaan kohtaan!köhät autuaita, mitä porvariit eivät muuten ole!

    Äänestä

  • nyt oikein! kirjoitti:

    Perus arvot! tasa arvo, kunnioitus heikopiaan kohtaan!köhät autuaita, mitä porvariit eivät muuten ole!

    köyhät ovat ainoastaan autuaita!! Missä näin on opetettu. Haetaan raamattu avuksi. Vanhassa testamentissa on kertomus Jobista, jota Jumala koetteli. Alussa Jobi oli jumalaa pelkäävä rikas mies, keskivaiheilla köyhä kuin kirkonrotta ja lopussa taas vauras ja arvostettu.
    Missään vaihessa hän ei hylännyt Jumalaa. Kertomuksessa ei missään vaiheessa sanota, että köyhänä ollessaan Jobi oli autuas ja Jumalaa pelkäävä. Hän oli sitä myös vauraana.

    Jeesuksen sanoin "anna meille meidän jokapäiväinen leipämme".

    Rahan haalimiseen liittyy usein itsekkyyttä ja ahneutta, en sitä kiistä. Mutta toistaalta köyhyyden glorifiointi on täysin tarpeetonta.

    Äänestä

  • arvopohja kuntoon... kirjoitti:

    Perusarvot: koti, uskonto, isänmaa. Ei ole muodikasta puhua näistä arvoista, mutta itse en välitä siitä, mitä mieltä muut ovat. Ei Jeesuskaan aikoinaan kulkenut kansan pariss kuulostelemassa mitä mieltä ihmiset mahtavat olla ja sovittanut puheitaan sen mukaan. Ei tämän päivän kristittyjenkään pidä langeta tähän ansaan vaan tuoda rohkeasti esiin oma mielipide vaikka se ei olisikaan "trendikäs". Iso plussa Kallikselle kun otti katekismuksen sanoman esiin vaalikeskusteluissa.

    Pohdintaa perusarvoista:

    Koti: Koostuu perheestä ja lähipiiristä. Itse käsitän perheellä miehen ja naisen välisen avioliiton. Politiikkona olisin erittäin huolestunut perheiden jaksamisesta työelämän vaatimusten keskellä sekä syntyvyyden laskusta.
    Paljon puhutaan ja luvataan hyvää, konkreettiset tulokset ovat vuosi vuoden jälkeen heikot.
    En halua opettaa lapsilleni että perhe voi koostua kahdesta naisesta tai kahdesta miehestä vanhempina. Tämä perhemalli ei ole Jumalan sanan mukainen.

    Uskonto: Itselleni uskonto ja pyrkimys Jumalan sanan mukaiseen elämään on tärkein asia. Siunauksellisuuden huomaa monesti vasta jälkeenpäin. Ei ole trendikästä olla saman henkilön kanssa naimisissa vuoden toisensa perään, sinkkuelämä tyyppinen hengailu vielä nelikymppisenäkin olisi "coolia". Särkyneitä sydämmiä, levottomuutta, sukupuolitauteja, alkoholin kiroukset, ei kiitos. Olen mielummin trenditön kristitty. Kristinsuskon perussanoma ei ole muuttunut mihinkään vuosien varrella eikä meidän ole syytä muuttaa opetusta sen vuoksi, että kelpaisimme paremmin kaikille.
    Kristitty voi tuoda oman kantansa esiin pelkästään käytöksellään, ei kannata vesittää sanomaa kiihkoilemalla.

    Isänmaa: Oman arvopohjan säilyttämistä ja varjelemista vaikeissakin olosuhteissa. Käytännössä tarkoittaa omaa uskottavaa puolustusta, hyvinvoinnin jakamista verotuksellisin keinoin, voimakasta päihevalistustyötä nuorison keskuudessa. Pahoinvointi johtuu heikosta arvopohjasta, päihteiden ja irtosuhteiden holtittomasta käytöstä. Kun kaikki suvaitaan, mihin nuori henkilö enää uskoo?? Köyhyyskin johtuu suurelta osin päihteiden väärinkäytöstä, ei kokonaan mutta kuitenkin...
    Jumalan sanan mukaista on rakentaa isänmaata työtä tekemällä, ei huumeita ja rikoksia tekemällä rakenneta yhteistä hyvää.

    Itselleni valinta on ollut päivänselvä koko ajan, kauniit puheet yhteisvastuusta ja solidaarisuudesta valuvat hukkaan jos arvopohja on muuten hatara. Kaiken salliva yleishumanisuus on Jumalan sanan vastaista. Ei kristityt voi tähän yhtyä.

    Tulkoon nyt sanotuksi jos jollekkin jäi epäselväksi. Ensimmäinen kierros, Bjarne Kallis, toinen kierros, Sauli Niinistö.

    eka kierroksella tietty äänestin Bjarnea, joka toi puolueelle runsaasti goodwilliä ja positiivinen kokonaisvaikutus oli paljon suurempi kuin pelkkä äänimäärä.

    Kyllä nyt kannatukseni on Niinistön puolella.

    Äänestä

on lähempänä kristillisiä arvoja. Halonen kaiken hyväksyvä ent. setalainen.
Siispä numero 3

Äänestä

Jos Natoon haluat ja suomalaisia nuoria miehiä sinkkiarkuissa kotiin Bushin ym. seikkailuilta, niin silloin äänestät tietysti Niinistöä. Saadaan vihdoin jokaisen USAn tekemän hyökkäyksen avuksi lähetettävät suomalaiset taistelujoukot.

Äänestä
  • Väite, että Natojoukot tukisivat USA:n hyökkäyspolitiikkaa on täysin tuulesta tempaistu. Tällä yritetään johtaa äänestäjiä harhaan.
    Edellisen kirjoituksen kirjoittaja voisi

    a) Luetella kaikki Natomaat (älä unohda USA kriittisiä Ranskaa ja Saksaa). O

    b) Luettele ne maat, jotka osallistuvat USA:n offensiivipolitiikkaan ja missä roolissa ne ovat Irakissa ja Afganistanissa.

    c) Analysoi tätä eroa ja Suomen mahdollisuuksia samankaltaiseen itsenäiseen politikkaan riippumatta siitä ollaanko Natossa vai ei.

    Itse en anna turhien iskulauseiden pelotella itseäni.

    Äänestä

  • Järki käteen Natokeskustelussa kirjoitti:

    Väite, että Natojoukot tukisivat USA:n hyökkäyspolitiikkaa on täysin tuulesta tempaistu. Tällä yritetään johtaa äänestäjiä harhaan.
    Edellisen kirjoituksen kirjoittaja voisi

    a) Luetella kaikki Natomaat (älä unohda USA kriittisiä Ranskaa ja Saksaa). O

    b) Luettele ne maat, jotka osallistuvat USA:n offensiivipolitiikkaan ja missä roolissa ne ovat Irakissa ja Afganistanissa.

    c) Analysoi tätä eroa ja Suomen mahdollisuuksia samankaltaiseen itsenäiseen politikkaan riippumatta siitä ollaanko Natossa vai ei.

    Itse en anna turhien iskulauseiden pelotella itseäni.

    No mihin me suomalaiset sitä Natoa sitten tarvitsemme, jollei meidän tarvitse osallistua Naton operaatioihin?

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    No mihin me suomalaiset sitä Natoa sitten tarvitsemme, jollei meidän tarvitse osallistua Naton operaatioihin?

    Nato luotiin II maailmansodan jälkeen vastavoimaksi Neuvostoliiton valtapyrkimyksille ennenkaikkea Euroopassa.
    Sodan jälkeen kommunismi oli levinnyt jo vaarallisen laajalle alueelle ja Saksan armeija ja yhteiskunta oli lyöty, Ranska, Italia ja Kreikka olivat enemmän ja vähemmän ongelmissa sisäisen kommunistisen oppositionsa kanssa. Mahdollisuus euroopan tasoiseen vallankumoukseen oli olemassa ja itseasiassa se oli myös Stalinin pakkomielle (kuten muutkin diktaattorit, hän elätteli toiveita maailmanlaajuisesta kommunismista).
    Ainoastaan britannia oli sillä erää selkeästi turvassa.
    Euroopan maista sodan jälkeen siirtyivät kommunismiin mm. Tsekkoslovakia ja Unkari. Molempien maiden osalta voidaan puhua huonosta tuurista kun USA:n joukot eivät ehtineet niiden maaperälle. Itävallalla oli parempi tuuri, yhdysvallat ehti sinne turvaamaan länsimaisen demokratian säilymisen. Ei turhaan puhuttu kilpajuoksusta Berliiniin.
    Neuvostoliitto painosti todella voimakkaasti sekä Itävaltaa että Suomea, jotta vakaa yhteiskuntajärjestelmä olisi saatu täällä vaihdettua. Ongelmana Neuvostoliiton pyrkimyksille oli se, että Yhdysvaltojen joukot olivat edelleen fyysisesti läsnä ja USA seurasi herkeämättä näitä pyrkimyksiä.
    Tutkijat ovat aivan yksimielisiä siitä mitä olisi tapahtunut, ellei Natoa olisi perustettu turvaamaan Euroopan valtioiden itsenäisyys. Luulettko todellakin, että Neuvostoliiton pyrkimykset olisivat loppuneet tähän. Jos USA olisi vetänyt joukkonsa, Itävalta ja mahdollisesti Suomikin olisi pikkuhiljaa painostettu NL:n etupiiriin. Olisiko se riittänyt Neuvostoliitolle, ei varmasti olisi.
    Nato on PUOLUSTUSLIITTO, ei hyökkäysliitto, kuten jotkut väittävät. Ei Irakissa ja Afganistanissa taistele NATO joukot, vaan Yhdysvaltain armeija (sekä muutama muu armeija).
    Naton alkuperäinen ja nykyinenkin tehtävä on turvata länsimainen demokratia.
    Siksi NATO:sta puhuminen on todellista myrkkyä 70-luvun jäänteille. Ilman USA:n apua euroopan maat olisivat olleet todella heikoilla NL:n painostuksen alla (virallinen propagandahan kertoo, että Neuvostoliitto oli rauhaa rakastava ja ystävällinen maa), joka aivan muuten vain pakon edessä valloitti puoli eurooppaa, muutti siellä väkisin demokraattisen järjestelmän diktatuuriksi ja tukahdutti verisesti kansannousuja kuten DDR -53, Unkari -56, Tsekkosslovakia -68.

    Mun mielestä näissä puheissa ei eroteta metsää puilta, vaan puhutaan populistisesti sinkkiarkuista yms. roskasta.

    On kaksi aivan eri asiaa

    Yhdysvaltojen oma armeija (suojaa USA:ta ja käy heidän ulkopolitiikkansa mukaista sotaa terrorismia vastaan).

    NATO-maat, joiden demokratiaa ja itsemääräämisoikeutta puolustetaan tarvittaessa vaikka aseellisesti muiden Natomaiden osalta. Kyseessä on puolustusliitto, ei Yhdysvaltojen hyökkäysarmeija.

    Mihin oikeastaan tarvitaan Natoa??

    Voimme järjestää puolustuksen

    1. Omilla joukoilla

    2. Omat joukot EU:n puolustusyhteistyö (mikä on Naton rooli tässä??)

    3. Omat joukot Nato

    Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että Suomi tarvitsee oman armeijan.

    Niinistön Euro-Nato tarkoittaa käytännössä sitä, että Yhdysvallat on kyllästynyt rahoittamaan Natoa sekä EU:n penseään asenteeseen. He ovat sitä mieltä, että järjestäkää jo lopultakin oma puolustuksenne, se on ollut meidän harteilla jo 60 vuotta!!
    Eli USA olisi valmis luovuttamaan päätösvaltaa Euroopan maille, mutta.......
    Suomi ei ole ainoa maa jossa Nato/yhteinen puolustus on vastatuulessa.
    Niinistö on täysin oikeassa siinä, että ei voi tuudittautua ikuiseen rauhaan.
    Jälkiviisaana on helppo sanoa, että useat tahot varoittivat Suomen hallitusta tulevista ongelmista, mutta vasemmistolaiset eivät silloinkaan nähneet mitään uhkakuvia. Poliittinen ilmapiiri vain muuttui nopeasti ja Suomi valitettavasti yllätettiin housut kintuissa.
    Keltä me sitten saatiin apua....

    Tulevaisuudessa riittää puolustushaasteita:

    - KV terrorismi
    - Energiapula
    - Vesipula
    - Puute puhtaasta viljelysmaasta

    Jos joku väittää että sodat ja kriisit ovat ohi ei tiedä mistä puhuu.

    Äänestä

Ei pidä paikkaans tuo juttu Jerusalemista..

Saulihan on eronnut kirkosta,joten antakaa tekin äänenne Haloselle

Äänestä

Kommentoi aloitusta

niinistöäkö? kirjoitti:

olen Kallistumassa niinistön puolelle, mutta toisaalta hänessäkin on paljon piirteitä, joista en pidä-- mutta niin om halosessakin. Molemmilla on tietty myös omat vahvat puolensa.
Sain tekstiviestillä sanoman, jonka mukaan halonen olisi salaa allekirjoittanut EU:ssa paperin, jossa suositellaan Jerusalemin jakamista. Onkohan tuo totta??? Jos on niin-- ei hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu