Niinistö kusessa SAK:n kanssa

Nyt oli eilen Niinistö kusessa, kun SAK on alkanut tehdä vaalityötä Tarjan hyväksi. Sai kyllä makeat naurut, kun otettiin esille SAK:n uudet mainokset tvtentissä!!
5231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lähinnä naurattaa, kun ay-liike on havainnut paniikissa, että "sosiaalidemokraattinen aate" ja sitämyöten ay-liikkeen asema on oikeasti kaatumassa (viimeinkin).
Turhat ay-jarrut poistuvat, kun ihmiset alkavat ajatella itsenäisesti.

Halonen lähtee vaihtoon ja Saulin johdolla meilla on vielä mahdollisuus olla sivistys- ja korkean teknologian maa tulevaisuudessakin.
Demari-haloslaisella linjalla ylihuomenna leipään pannaan puolet petäjäistä ja aamu aloitetaan kantamalla halkoja lämmikkeeksi sähkön sijasta.

Äänestä
  • tiedätkö kuinka monta prosenttia kokoomuksen äänestäjistä kuuluu ammattiyhdistyksiin? Ainakin meillä AY-liike ajaa ja valvoo työntekijän etuja, puoluekantaan liittymättä.
    En tiedä missä sinä olet töissä mutta turvaamalla työntekijöiden edut on heillä myös rahaa kulutukseen ja valtion kirtsukin saa siitä osansa.
    Näistä varoista maksetaan suomalaisten koulutus, vai oletko sinä sitä mieltä että koulut tulisi laittaa maksullisiksi?

    PS. pettuleipä on terveellistä ja puuenergialla saadaan miellyttävää ja edullista energiaa.

    Äänestä

  • että AY-liike joustaisi pitkien vuosilomien lyhentämiseksi. 2 viikkoa kesällä riittäisi USA:n malliin. Nyt kaikki toimistotyöntekijätkin käyvät jopa monta kertaa vuodessa aurinkoa ottamassa Espanjassa tai Thaimaassa. Lentomatkustajille on pistettävä ylimääräinen maastapoistumismaksu. Tätä mieltä ovat monet kotimaan matkailuyrittäjätkin.

    Äänestä

Suomessa on paljon ihmisiä, joiden mielestä toisten palkat ovat liian suuret ja sosiaalietuudet, kuten työttömyyspäivärahat aivan liian runsaat. Näissä asioissa ay-liike on ollut aktiivinen, samoin työsuhdeturvassa, jota kaikkien mielestä ei tarvita nykyisessä laajuudessa. AY-liikkeen aikaansaanoksilla on aina myös vastavaikutus.

Äänestä

Minuun, joka olen kahden vaiheilla, SAK:n mainos vaikutti siten, että Haloselle tulee lisää korjaamisen tarvetta, jotta saisi ääneni.

SAK:n läpyskä oli mielestäni laadittu sellaisella asenteella, että se voi kirvoittaa "hyvä me" -huutoja sen Halosen ammattiyhdistyksissä olevan peruskannattajakunnan parissa, mutta tuskin se saa epävarmoja kääntymään Haloseen päin. Uskoisin, että kokonaisvaikutus jää Haloselle tappiolliseksi. Esim. vielä päätöstään harkitsevat kepulaiset SAK:n jäsenet eivät välttämättä ilahdu rahojensa haaskaamisesta noin vinoon mainokseen.

Kyllä Niinistö on aika vahvoilla jo nyt, mutta vielä on viikko aikaakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä hyvä hyvä kirjoitti:

Nyt oli eilen Niinistö kusessa, kun SAK on alkanut tehdä vaalityötä Tarjan hyväksi. Sai kyllä makeat naurut, kun otettiin esille SAK:n uudet mainokset tvtentissä!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu