SORSA PRKL:lle Tiitisen listalla=>Onko yhteyttä Haloseen?

Entinen jo edesmennyt pääministerimme Kalevi Sorsa saattaa esiintyä
ns.:lla Tiitisen DDR-vakooja listalla.
Tiedossahan on myös Tarja Halosen aiemmat yhteydet Sorsaan ja
se kuinka Sorsa nosti hänet "pinnalle"!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiitisen_lista


"Tiitisen listalla tarkoitetaan Yhdysvalloista vuonna 1990 saatua listaa entisen Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin 18–20 suomalaisen yhteyshenkilön koodinimistä. Suojelupoliisin tuolloinen johtaja Seppo Tiitinen salasi listan yhdessä presidentti Mauno Koiviston kanssa. Presidentti kiisti 22. tammikuuta 2003 nähneensä listalla olleita nimiä, mutta Tiitinen kertoi oikeuskanslerille antamassaan selvityksessä näyttäneensä listan Koivistolle.

Vaikka Stasin arkistot osin tuhoutuivatkin Itä-Saksan romahtaessa vuonna 1989, onnistui Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu hankkimaan Stasin ulkomaantiedustelupalvelun (Hauptverwaltung Aufklaerung, HVA) arkistoista kriisitilannetta varten tehdyn kopion toisesta Itä-Euroopan maasta niin sanotussa Rosewood-operaatiossa (Rosenholz).[1][2][3]. Lisäksi Länsi-Saksa on ilmoittanut, että niitä tietoja, joista sille saattaa olla yhä hyötyä, ei luovuteta eteenpäin.

Lista nousi julkisuuteen Alpo Rusia (kesk) ja hänen veljeään Jukka Rusia vastaan kohdistettujen vakoiluepäilyjen yhteydessä, jotka aiheutuivat uuden, lyhyemmän listan tultua joidenkin poliitikkojen käyttöön vuonna 1999. On epäilty, että Tiitisen listalla on henkilöitä, jotka edelleen toimivat tärkeässä asemassa suomalaisessa yhteiskunnassa eikä listaa siksi haluta avata. Suojelupoliisi on ilmoittanut, että kaikkien listalla olevien henkilöiden osalta on tutkittu ja selvitetty heidän mahdollinen osallisuutensa vakoiluun. Espanjan Sanomien

http://www.espanjansanomat.es/

kesänumeron 2003 spekulatiivisten tietojen mukaan listalla olivat mm. Kirsti Lintonen, Arto Mansala, Jaakko Laajava ja



Kalevi Sorsa.


http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/kotimaa/poliitikot/78796.jpg








Alpo ja Jukka Rusin epäiltiin olleen koodin XV/11/69 takana. Tapaus päätyi syyteharkintaan asti, mutta asiassa päätettiin jättää syyte nostamatta, sillä Alpo ja Jukka Rusia koskevien epäilyjen pohjana olevia luovutettuja asiakirjoja ei pystytty tutkinnassa identifioimaan riittävästi, jotta heitä vastaan olisi voitu nostaa syyte törkestä vakoilusta. Tavallisen vakoilun osalta teot olivat jo vanhentuneet."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiitisen_lista
2188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

päällikkö Nevala (sdp) oli Sorsan avustaja aikanaan. Jos tämä lista on Nevalan konttorin kaapissa, niin ei se sieltä helpolla julkistu.

Äänestä
  • TARJAN OMAISUUS/VARALLISUUSVERO:

    Tarja omistaa Helsingissä useita
    asuinkiinteistöjä, jotka on vuokrattu
    riistovuokralla.

    Tarja allekirjoitti syksyllä lain,
    jolla poistettiin varallisuusvero
    maamme miljonääreiltä- siis heiltä,
    joilla olisi ollut varaa maksaa.
    Ei ihme, että Halos-ilmiö hiipuu..
    Sanat ja teot eivät kohtaa, ja kansaa
    sumutetaan.

    ja mitäs se Tarja on tehnyt tuloerojen kasvamista vastaan - minäpä kerron sen Sinulle: rikastunut niin perkeleesti, ettet saavuttaisi edes lottopotilla!!! Arajärvestä, perseaukisesta "filosofista" on tullut yllättäen viidessä vuodessa yksi merkittävimpiä Alma-median omistajia, eikö ole kummallista? Laitapa tekstiviesti numeroon 16400 ja teksti: vero pentti arajärvi helsinki. Ja kas paluuvietinä selviää, että herran verotettava omaisuus on 331 700 euroa (tiedoksi, että tällöin "markkina-arvoinen omaisuus" on vähintään nelinkertainen) Ei ihme, että Haloska kannatti varallisuusveron poistoa. Olipa verottomia pääomatulojakin tavallisen metallityöläisen vuosibruttopalkan verran, tulot siis kapitalistisesta pääomajärjestelmästä. Siinä siis hieman tietoa koyhistä demareista. Tarjan tulot tietenkin salaiset! Testatkaapa demariherrojen tiedoilla, luulisi perus-demariakin jo vituttavan! Ja kehtaatte väittä sen olevan "köyhän asialla" voi voi tätä sokeutta...


    SIINÄ SULLE VÄHÄN TAUSTATIETOA TARJASTA, JOS ET ENNEN TIENNYT. eTTÄ SIINÄ MEILLÄ DEMARI JA "HYVÄN" PUOLESTA.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SM. kirjoitti:

Entinen jo edesmennyt pääministerimme Kalevi Sorsa saattaa esiintyä
ns.:lla Tiitisen DDR-vakooja listalla.
Tiedossahan on myös Tarja Halosen aiemmat yhteydet Sorsaan ja
se kuinka Sorsa nosti hänet "pinnalle"!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiitisen_lista


"Tiitisen listalla tarkoitetaan Yhdysvalloista vuonna 1990 saatua listaa entisen Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin 18–20 suomalaisen yhteyshenkilön koodinimistä. Suojelupoliisin tuolloinen johtaja Seppo Tiitinen salasi listan yhdessä presidentti Mauno Koiviston kanssa. Presidentti kiisti 22. tammikuuta 2003 nähneensä listalla olleita nimiä, mutta Tiitinen kertoi oikeuskanslerille antamassaan selvityksessä näyttäneensä listan Koivistolle.

Vaikka Stasin arkistot osin tuhoutuivatkin Itä-Saksan romahtaessa vuonna 1989, onnistui Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu hankkimaan Stasin ulkomaantiedustelupalvelun (Hauptverwaltung Aufklaerung, HVA) arkistoista kriisitilannetta varten tehdyn kopion toisesta Itä-Euroopan maasta niin sanotussa Rosewood-operaatiossa (Rosenholz).[1][2][3]. Lisäksi Länsi-Saksa on ilmoittanut, että niitä tietoja, joista sille saattaa olla yhä hyötyä, ei luovuteta eteenpäin.

Lista nousi julkisuuteen Alpo Rusia (kesk) ja hänen veljeään Jukka Rusia vastaan kohdistettujen vakoiluepäilyjen yhteydessä, jotka aiheutuivat uuden, lyhyemmän listan tultua joidenkin poliitikkojen käyttöön vuonna 1999. On epäilty, että Tiitisen listalla on henkilöitä, jotka edelleen toimivat tärkeässä asemassa suomalaisessa yhteiskunnassa eikä listaa siksi haluta avata. Suojelupoliisi on ilmoittanut, että kaikkien listalla olevien henkilöiden osalta on tutkittu ja selvitetty heidän mahdollinen osallisuutensa vakoiluun. Espanjan Sanomien

http://www.espanjansanomat.es/

kesänumeron 2003 spekulatiivisten tietojen mukaan listalla olivat mm. Kirsti Lintonen, Arto Mansala, Jaakko Laajava ja



Kalevi Sorsa.


http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/kotimaa/poliitikot/78796.jpg








Alpo ja Jukka Rusin epäiltiin olleen koodin XV/11/69 takana. Tapaus päätyi syyteharkintaan asti, mutta asiassa päätettiin jättää syyte nostamatta, sillä Alpo ja Jukka Rusia koskevien epäilyjen pohjana olevia luovutettuja asiakirjoja ei pystytty tutkinnassa identifioimaan riittävästi, jotta heitä vastaan olisi voitu nostaa syyte törkestä vakoilusta. Tavallisen vakoilun osalta teot olivat jo vanhentuneet."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiitisen_lista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu