Tästä vappu-puheen todenperäisyydestä intellään. Itseäni kummastuttaa se, että voiko tällainen todella olla tuulesta temmattu, vai onko asialla kuitenkin totuuspohjaa. Kyllä Halosen puheet 70-luvulta olisi mielenkiintoista luettavaa, jos niitä julkisuuteen saisi. Ei ollut kovin sinivalkoinen tämä pressamme..
Halosen taistolaisuustausta yllättävän vähällä huomiolla
mononen
3152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
eikä Tarja Halosesta saa taistolaista sen kummemmin kuin Sauli Niinistöstä natsipuolueen jäsentä. Alkaa teidän Niinistön kannattajien lapselliset provot ja vihjailut olemaan jo aika väsyneitä.
Tulkaa jo 2000-luvulle sieltä 70-luvun traumoistanne ja ryhdytään puhumaan todellisista asioista.
Eihän halonen itsekään itse asiaa oikein kiistä. Kärkkäästi kiistetään kyllä aika ja paikka ja se, että kyseisenä vappuna kyseisessä paikassa ei ole tullut sanottua tuota. Lisäksi kiistetään se artikkelia ei ole ollut tiedonantajassa.
Jos asiassa ei olisi lainkaan perää, niin luulisi halosen kiistävän, ettei ole koskaan sanonut tuollaista.
Joku (ehkäpä mainostoimisto) pisti jutun liikkeelle ja se riittää, aina löytyy ihmisiä, jotka uskoo mihin skeidaan tahansa ja sen nämä sivut on osoittaneet.Eli on ihan sama kieltääkö Halonen sen, jos jotku haluaa uskoa niin he uskovat.
Luulisi et jos tästä on faktaa olemassa, se julkaistaisiin.