JOTTA EI KEPULLE KÄVISI KEHNOSTI.
Tunnelma on kuin katsoisi "Kauniit ja rohkeat" TV-sarjaa, kun lukee näitä kirjoituksia. Nyt on noussut esiin kummallinen väittämä. Siellä täällä pulpahtaa esiin väite, että "Mikäli kepulaiset äänestävät Niinistön presidentiksi, seuraa siitä koko Kepun tuho". Tätä perustellaan sillä, että siitä kokoomus saa lisäpotkua ja se nousee myös seuraavissa eduskuntavaaleissa johtavaksi porvaripuolueeksi. Ja kokoomus ei suinkaan muodosta hallitusta Kepun kanssa vaan haluaa ja saa sosdemit hallituskumppaneikseen, eli siirryttäisiin sinipunaan. Tästä seuraisi tuon alkuperäisen väittämän mukaan Kepun tuho. Eli nyt ratkaistaisiin samalla jo seuraavan hallituksen hallituspohjaa, varsinkin jos äänestetään Niinistöä. Näyttää siltä, että kaikki keinot ovat luvallisia. Kyllä eduskuntavaaleihin mennessä tilanne on voinut jo moneen kertaan muuttua - kyllä nyt äänestetään mahdollisimman hyvää presidenttiä Suomelle. Minun mielestäni se näyttäisi olevan tällä kertaa Niinistö. Hän on tähän nykytilanteeseen sopiva presidentti. Eduskuntavaalit ja tulevan hallituksen hallituspohja on aivan eri asia. Äänestetään nyt presidenttiä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Keskustan kannatusluvut ovat laskeneet jo parissa kolmessa viime vaalissa ja olen myös sitä mieltä,että Niinistöä äänestämällä kokoomus tulee ohittamaan keskustan.Jo Vanhasen asettuminen Niinistön taakse tulee hankaloittamaan hallitusyhteistyötä.Ei kannata olla niin sinisilmäinen,että haaveillaan kokoomuskeskusta hallituksesta.Lopputulos voi olla sinipuna ja keskusta joutuu taas muutamaksi vuodeksi oppositioon.
kepu ei olisi valmis astumaan ulos hallituksesta. Vanhanen on menneisyyttä, mutta kuka on kokooomuksessa valmis hallitusyhteistyöhön, sillä ilman Niinistöä kokoomus on junnujen leikkikenttä.
Demareiden ehdokkaan voitettua viime presidentinvaalit ei se kuitenkaan voittanut edes yhdeksän kuukautta myöhemmin käytyjä kunnallisvaaleja. Näin ei siis todellakaan välttämättä presidentin HENKILÖ-vaalit ratkaise eduskuntavaalienkaan tulosta millään tavalla.
Nämä ovat todellakin presidentinvaalit, ja siis ennenkaikkea henkilövaalit. Ei näillä ole tarkoitus muuta ratkaista. Itse olen sitä mieltä, että esim. 5 vuoden kuluttua toivon, että presidenttinä olisi jo eri henkilö kuin tänään. Halonen on ollut oman aikansa presidentti, ja hoitanut tehtävänsä kelvollisesti. Nyt on jo uuden presidentin aika astua tilalle. Se nyt sattuu olemaan kokoomuksesta, mutta se ei ole se pääasia. Tärkeintä on saada siihen tehtävään sopiva henkilö.