SAK:n epätoivo, demarien täystuho

Oi aikoja oi tapoja! Kylläpä SAK:ssa vielä luotetaan kansalaisten tyhmyyteen. Näyttää Ihalaisen ja Heinäluoman ja muun demarieliitin sokeus kansalaisten älykkysosamäärän kehitykseen olevan edelleen sisällissotien tasolla.

Hätä on kyllä hyvin ymmärrettävissä, onhan koko kansan presidenttiä kuusi vuotta näytellyt muumitamma paljastunut televisioväittelyjen aikana SAK:n ja demareiden presidentiksi.

Tosiasiassa presidentin virkaa on Halosen kaudella hoitanut demarien puoluetoimisto yhteistyössä SAK:n kanssa. Kuten televisioväittelyiden aikana on selvinnyt Halosen tietämyksen taso ilman tukijoukkoja on kaikki taviksetkin huomioiden, todella olematon.

Istuvan presidenttimme tapa yrittää kosiskella maaseutuväestön ääniä surkuhupaisalla maatalonmuija stoorilla osoittaa joko sitä, että hän kuvittelee maaseudun asukkaiden todellakin olevan niitä idiootteja, joina demarit kautta aikojen heitä ovat pitäneet tai sitten Halosen oma älykkyystaso on imbesillin ja idiootin välimaastossa.

Olipa niin tai näin alkaa kuitenkin olla selvää, ettei noin rajoittunutta tai typerää ihmispoloista voi enää jatkossa istuttaa presidentin pallille demarien ja SAK:n hyväksikäytettäväksi.
1171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Asiaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asiaan vihkiytynyt kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu