Adventistin käydessä

herransa

hengelliseen ruokapöytään on hänellä valittavana raamattu ja kymmeniä Ellen-profeetan kirjoja.
Lukeeko herran pöydässä oleva Ellenin tarinoita vai avaako heti raamatun jostain satunnaisesta kohdasta ja alkaa miettiä lauseiden tarjoamaa ravintoa jota hän sitten pureskelee ja miettii ja pähkäilee.
Miten on arvoisat Ellenin uskon kannattajat?
Onko Ellenin puuro parempaa kuin Mooseksen tarjoama juutalaisille tarkoitettu ravinto?

4

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sivusta seurannut

      En ole kuullut moiseta asiasta josta kertoilet.
      Minulla on muutamia Adventisti tuttuja ja heille on tärkeää tutustua Raamatun opetuksen mukaiseen Sapptti koulu läksyn tutkimiseen. En ihmeekseni nähnyt yhtä ainoata Ellenin kirjaa, mutta muutamia raamattuja kyllä oli esillä, kutn King
      James New Englis version Ja kaikki Lutterilaiset käännökset. Sitten tällä henkilöllä oli vielä sellainen Kreikan kielinen alku käännös, jossa oli eri sanoille laittettu tulkintoja. Tämän henkilön tutkiminen ei ollut haparointia, vaan
      erittäin vakavaa ja johdon mukaista tutkimista.

      Joten näin ollen hänellä oli erittäin vahvaa ruokaa tarjolla. Hän näet todella syventyi asiaansa vakavuudella eikä leikkimielellä. Sain hyvän kuvan Adventistin Raamatun opiskelusta.

      Olen kyllä ollut vieraana kyllä tällaisessakin perheessä, jossa auvottiin Raamattua sieltä sun täältä, mutta tämä Perhe ei ollut Adventisti perhe

      Kuulema tällä tavalla etsittiin Herran tahtoa.
      Muukalaisena minä katselen vain sivusta. Onhan ihmisiä Tuhannen ja yksi lajia, joten jokaiselle jotain.

      • Ellenin elämä kirjoineen

        on vain hyvin paljon puhuttanut täällä palstoilla siksi asia kysyin.
        Ulkopuolinen saa helposti sellaisen kuvan, että Ellen on heille hyvin tärkeä profeetta kuten joku Jesaja juutalaisille.
        Tietysti voi niinkin olla että ystäväsi pitää jotenkin häpeällisinä Ellenin kirjoja raamatun rinnalla ja siksi ne ovat makuuhuoneessaan piilossa vieraiden katseilta.
        Kun ilta tulee voi ystäväsi kaivaa sänkyyn mennessään Ellenin kirjan ja tuudittautua uneen lukemalla Ellenin näyistä ja ilmoituksista.
        Kuten sanoit, meitä on joka lähtöön ja junaan
        ja laitureillekin jää moni.


    • Rauhaa ja kiitos

      EGW opetti Raamattua.

      Siunausta
      jari laurila

      • Tarkoitat: Ellen White opetti omaa väännöstään Raamatusta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      41
      8707
    2. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      26
      1739
    3. T:ltä J-miehelle

      Se kaunein jäi välillämme kokematta Sen olisin halunnut kokea. Miten olisit pitänyt mua hyvänä. Sen yhden kerran. Se oli
      Ikävä
      26
      1633
    4. Terveiset kaipauksen kohteelle

      tähän alle 👇👇👇 !!
      Ikävä
      130
      1451
    5. Miksi kirjoittelet sinkut-palstalla?

      Olet sinkku? Kaipaat jutteluseuraa? Täällä on kivoja keskusteluja? Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä? Joku muu syy?
      Sinkut
      194
      1120
    6. Miten se pihvi pitää oikeaoppisesti paistaa?

      Törmäsin erikoiseen episodiin eräässä ABC-ravintolassa. Pysähdyin kahvikupilliselle ja kohta ravintolan toisesta nurkast
      Ruoka ja juoma
      8
      1099
    7. Kumpiko kaivatussasi

      teki suhun vaikutuksen äly vai ulkonäkö?
      Ikävä
      71
      1067
    8. 92
      912
    9. Mikä kaivatussasi

      kiehtoo?
      Ikävä
      49
      775
    10. Haluatko että

      Rikotaan vähän lisää jäätä tai jotain muuta
      Ikävä
      75
      757
    Aihe